Tuttavani "kaverini" on edennyt haastattelujen viimeiseen vaiheeseen yritykseen, jossa yksi ystäväni työskentelee ja tämä tuttavani on sairastellut paljon fyysisesti mutta myös henkisesti ja ollut paljon työstä sairaslomalla ja vaihdellut usein työpaikkoja, mitään sairautta hänellä ei ole todettu vaan itsekin välillä heittänyt että onko osaksi myös jaksamattomuutta ja sitä ettei vaan huvita, viihtyy kotona hyvin, Hän itse sanoikin että jos sen ekan kuukauden siinä pystyis ja jaksais olla ja sit pääsee palkaliselle saikulle ainakin vähäksi aikaa. Ja tiedän että tuo ystäväni joka siellä työskentelee joutuisi tekemään sitten kesällä tän toisenkin työt jos saikulle jää ja hänelläkin oma painolasti työstä jo muutenkin. Miten toimisitte, ilmoittaisitteko johonkin että parempi olisi palkata joku toinen vai antaisitteko vaan olla?
Tämä tuttavani on hyvä puhumaan ja saa lähes aina työn kun työn mutta sitten totuus valkenee aika pian. Nykyisessä paikassa on ollut vasta pari kk ja sitä edellisessä saman verran. Mielestäni on hieman väärin että antaa omasta jaksamisestaan haastatteluissa ihan eri kuvan ja nyt kun kyseessä on yritys missä ystäväni työskentelee niin jotenkin haluaisin häntä ajatella. Mutta sitten taas en haluis toisen asioista puhua/juoruta ja eihän tuolle sairastelulle kukaan mitään voi tai vaikka olisi jaksamattomuutta niin apua olisi hyvä tämän tuttavanikin saada. Miten tässä toimisi oikein?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei työhaastatteluissa kysellä mitään jaksamisesta. Ei ole sinun asiasi valvoa tuttusi moraalia.
Ei muuta kun ilmoitusta vaan ystävälle...