Ilari Tapion kolumni tämän aamun LK:ssa antaa ajattelemisen aihetta kaikille. Kuuluuko Pello niihin kuntiin, joissa tyhmyys, laiskuus ja kieroilu periytyvät?
Kunnat joutaisi lakkauttaa
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
On todellakin miettimisen paikka kannattaako yksittäisiä kuntia jatkossa pitää. Joka kunnassa päälliköiden ja johtoportaan väki lisääntyy koko ajan. Keksitään vaikka minkälaista toimialaa mikä tarvii oman johtajansa.
Nyt kun lukee vaikkapa päivän lehteä, niin kaikissa kuntia koskevissa artikkeleissa lausuntoja antavat jos jonkinlaiset päälliköt ja johtajat ja heillä kaikilla sihteerit ja hovi alaisineen.
Kunnat romukoppaan ja kehitellään parempi organisaatio, karsitaan päällikövirkoja ja yhdistellään eri tahojen toimintoja.- Anonyymi
Kyllä Pellossakin kunnantalolla on niin monta jouto ukkoa ja akkaa että kilometritehtaalle jotauisvat. Sama koskee Serviisin sakkia. Sen joutaisi myös lakkauttaa. Eihän siellä muutenkaan toimi mikään. Asuntotoimistossa on palkattuna akkaa kun pipoa. Kyllä näin pienellä kunnalla riittää yksi henkilö hoitamaan asiat. Tartteeko tämä pieni ja köyhä kunta ihan näitä kaikkia ketä sinne on palkattu. Tulee vielä päivä kun tämä kylä on muisto vain. Kriisikunta jo nyt. Talous kuralla ja ihan itse hoitaneet tälle mallille nämä hommat.
- Anonyymi
Aivan ja varsinkin eduskunta 200 tolloa lomailee 4 vuodesta vain 2 vuotta.
"Kotimaa
Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) lyhentäisi eduskunnan mittavia lomia, kertovat Turun Sanomat, Kaleva ja Väli-Suomen sanomalehdet Ylen mukaan.
Kanervan mukaan ei ole kirkossa kuulutettua, että lomien täytyy olla näin pitkiä. Kansanedustajilla on joulun seudulla lomaa noin puolitoista kuukautta ja kesällä noin 2,5 kuukautta.
Lisäksi istunnoissa on viikon tauko sekä keväällä että syksyllä.
Kanervan mielestä eduskunnan pitäisi esimerkiksi lomiaan lyhentämällä antaa oma panoksensa taloudesta ja työttömyydestä käytävään keskusteluun. Ylen mukaan hän aloittaisi lomauudistuksen jo syksyllä."- Anonyymi
Niin nyt puhuttiin PELLON kunnasta. Ei eduskunnasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin nyt puhuttiin PELLON kunnasta. Ei eduskunnasta.
Totta,järjetöntä toimintaa.Täällähän on järjen käyttö kiellettyä..kun pitää Mannerheimin kannasta kiinni,oli natsi Saksan liittolainen,mitä Mersu ohjelmassa sanottiin,onko sen takaiset vielä toimi.Hyvä että tulee sota ajan raakuuksi Venäjältä sota aikana,siinä veteraanien teot tuhotaan natsi yhteyksissä.varmaan oli pommi varmalla autolla ajella kun isiemme henget oli kyseessä liittoutuman takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta,järjetöntä toimintaa.Täällähän on järjen käyttö kiellettyä..kun pitää Mannerheimin kannasta kiinni,oli natsi Saksan liittolainen,mitä Mersu ohjelmassa sanottiin,onko sen takaiset vielä toimi.Hyvä että tulee sota ajan raakuuksi Venäjältä sota aikana,siinä veteraanien teot tuhotaan natsi yhteyksissä.varmaan oli pommi varmalla autolla ajella kun isiemme henget oli kyseessä liittoutuman takia.
Aivan hävettää onko tosi että isäni oli tuollaista tekoa tekemässä sota aikana Venäjällä.Sankari haudat voi unohtaa nyky tietojen mukaan,raakalaisia olit liittouman mukana venäjää valloittamassa,saa kyllä Suomussalmen taistelu Tanner mennä Mannerheimin Mersun piikkiin.Hävettää kattoa onko keskusta vieläkin samalla linjalla että poliitikot tartte koulutusta jotta aate säilyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan hävettää onko tosi että isäni oli tuollaista tekoa tekemässä sota aikana Venäjällä.Sankari haudat voi unohtaa nyky tietojen mukaan,raakalaisia olit liittouman mukana venäjää valloittamassa,saa kyllä Suomussalmen taistelu Tanner mennä Mannerheimin Mersun piikkiin.Hävettää kattoa onko keskusta vieläkin samalla linjalla että poliitikot tartte koulutusta jotta aate säilyy.
Pysykää aiheessa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pysykää aiheessa!
Pitäisiköhän teidän valittajien mennä joutessanne kunnantalolle kyttäämään kuka tekee mitäkin, eikä täällä huudella potaskaa
- Anonyymi
Pienet vähäväkiset kunnat taistelee olemassaolostaan henkitorreissa. Kuntia voisi yhdistelä ja näin ollen päällikkö ja johtoporras tehostuu. Lapissa voisi olla vain muutama kunta.
Enonteiö, Utsjoki ja Inari yhteen = 1. Keskuspaikka Inari.
Muonio, Kolari, Pello, Kittilä, Sodankylä ja Savukoski = 2. Keskuspaikka.Sodankylä.
Kemijärvi, Pelkosenniemi, Salla ja Posio = 3. Keskuspaikka. Kemijärvi.
Rovaniemi, Ranua, Tervola = 4. Keskuspaikka Rovaniemi.
Kemi, Keminmaa, Simo, Tornio ja Ylitornio = 5 . Keskuspaikka Tornio tai Kemi.
5 kunnanjohtajaa hoveineen nykyisen 21 sijaan. Muutkin toiminnot järkevöitetään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845