Miksi avioerosta pitää noin ajatella? Tuossakin tapauksessa avioero otettiin yhteisymmärryksessä.. Miksei voi vain ajatella sitä yhteisen 19 vuotta kestäneen (onnistuneen) matkan päättymisenä?
https://www.is.fi/viihde/art-2000006536047.html
https://www.is.fi/viihde/art-2000006536047.html
Vastaukset 62
Vanhimmat
Olen niin samaa mieltä Karin kanssa! 20 vuotiseen liittoon on nähty vaivaa ja eletty elämän eri vaiheet yhdessä, koettu, jaettu, nojattu - kyllä ero on aina epäonnistuminen.
Karista muuten joka haastattelussa (eron jälkeen)', on näkynyt, että miestä sattuu. :( se vaan näkyy.
Sanovat että asenne ratkaisee..
Mä taas oon niiin samaa mieltä sen kanssa.
Ero on toinen/pieni kuolema.
Kyllä se on sellaista että ero sattuu osapuolta joka luulin olevan päättymätön ja turvallinen olikin turvaton suhde
kiitos toivotuksesta
Olen kuullut eron olevan kuin olisi eläväleski sitä suree vuosia.
Kyllä. Monella mennyt viisi vuotta ja sanoneet etteivät ole toipuneet sittenkään. Ihmisen perusturvan tunne järkkyy.
Jos kovin kauan kestää eron sureminen niin silloin voi olla jotain piileviä psyykkisiä juttuja taustalla, silloin vaatii ammattiapua käsitellä ero.
Herkkyys ei ole sairaus. Se on ominaisuus. Varmasti moni joutuukin turvautumaan apuun ja se on siinä kohtaa oikein.
Muistot ovat ihmisille painavia asioita. Esim. 20 vuotta on kokonainen elämä.
Ei, mutta joskus niin voi olla, että jokin on taustalla, esim. masennus. Ja se pitkittää kaikkea.
Se ei ole piilevä vaan se muodostuu jatkuvasta alakuuloisuudesta
Ihminen ei taida tiedosta olevansa masentunut, koska masennus ei aina edes näy alakuloisuutena.
Ja nyt oli puhe siitä että suru pitkittyy, pitkittynyt suru on yksi masennuksen oireista. Ihminen voi luulla vain surevansa ja pitää sitä normaalina, mutta toisinaan syynä onkin msennus joka pitkittää ja pitkittää surua.
Näin ei tietenään aika ole, mutta joskus voi olla kyseessä masennus.
Kyllä se on sitä.
Alakuloisuus on suru
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/tietoa_oireista/Pages/alakuloisuus.aspx
"Suru sekoitetaan helposti masennukseen, ja niissä onkin paljon samaa, Aho sanoo. Masennus on kuitenkin sairaus, jolla on diagnoosinumero. Pitkittynyt suru voi olla yksi masennuksen oireista, mutta se ei automaattisesti tarkoita masennusta."
https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva-olo/terveys/miten-suru-ja-masennus-eroavat-toisistaan-surututkija-selittaa
Niih Eihän se tarkoita automaattisesti mutta masennuksen oireista alakuloisuus on aina oire mutta ei automaattisesti masennus.
Voitte mennä varmistaa kyseiseltä ihmiseltä onko tullut kirjoitus virhe vai huonosti sanonut.😁
."..masennuksen oireista alakuloisuus on aina oire mutta ei automaattisesti masennus."
Siis että alakuloisuus on masennuksen oire mutta se ei automaattisesti tarkoita masennusta?
???
Niih ei yhden oireen perusteella voi luokitella masennukseksi.
Pistetään linkkiä
https://www.aava.fi/artikkeli/vasynyt-artynyt-ja-toivoton-tunnista-masennus-ja-hae-apua-ajoissa
Setas fundeerausta on turha jatkaakin.
Siis kysehän ei ollut siitä ettei sitä eroa olisi kumpikin halunneet..
Mun mielestä sitä eroa voisi verrata esim siihen kun lapset lentää pesästä.. Ei kaikki erot ole mitään tulta ja tulikiveä.. Tietysti jos asenne on se, että nuorena naimisiin ja sitten loppuelämä yhdessä vaikka väkisin, huolimatta mihin suuntaan sitä elon tie vie, niin kai se sitten paha epäonnistuminen on.. Sitten ryvetään siinä.
Kuten sanoin: Asenne ratkaisee, on sitten kyse avo-, tai avioliitosta.
Suunnitteletko ukon poistoa?
Joo, samaa mieltä.
Tässä mitään suunnitella.
En nyt jaksanut avata linkkiä, mutta arvaan pointin.
Samaa mieltä taas kerran. Entistä avokkiakin muistutin monta kertaa hyvistä ajoista joita meillä oli ollut. En ymmärrä miksi hyvät kokemuksetkin pitää alkaa vääntämään vähemmän hyviksi vain eron takia. Ne on kuitenkin koettua elämää, eikä se ero niitä huonommaksi muuta. Kyllä hänkin pikkuhiljaa ymmärsi näkökantani, kun tarpeeksi perustelin.
Luottokala..👍
Tuossa ainakin vaimo onnistui:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006536785.html?ref=rss
Joni painoi pää märkänä töitä. itsekäs p..ainen ei pitänyt edes isyyslomia kun piti saada töissä huvitella, se maksoi miljoonan. Samaan aikaan kun Joni lekotteli töissä ex-vaimo varmaan tinderöi, pinderöi ja chättäili netissä päivät pitkät.
” 17 vuoden avioliiton jälkeen puolisostaan eronnut hoiva- ja terveysyhtiö Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen on hävinnyt ositusta koskeneen riidan Turun hovioikeudessa.”
Tuota tuota kumpi haki eroa?
Ihan oikein, jos eronnut oli Joni.
Tämä taas riippuu sielusilajista. Yksille avioliitto on vain tinderöinnin jatke ja toisille se on pyhää.
Eron kokeminen voi olla joillekin helpottava asia mutta yleensä tunnepitoisessa suhteessa pitkään eläneille ero on kuin kumppanin kuolema.
Vie tosiaan pitkän ajan kunnes siitä toipuu, jos toipuu täysin koskaan.
AsianVierestä
No taitaa olla tuolla vielä ero käymättä läpi... Mutta aika hyvin loppujen lopuksi tuokin taitaa sen ottaa.
Onhan se aina pettymys, jos joku ei mene ihan putkeen.. Voi olla, että huono omatunto kolkuttaa, tai joku muu juttu, mikä aiheuttaa pettymyksen tunteen.. Epäonnistuminen tulee mieleen monesti ensimmäisenä, vaikka ei se tarkoita, että totuus olisi vielä se..
Tuossakin on lapset mukana ja vanhemmat kokee syyllisyyttä monesti kun he joutuvat muuttamaan elämää...
Ehkä toikin äijä muutaman vuoden päästä on jo ihan muuta mieltä. :o)
Nii, luulen että lapset on monesti se syy myös miksi eroa pitkitetään. Siinä saatetaan miettiä miksikä lasten arki muuttuu, vanhempien muuttaessa erilleen, myös toisen vanhemman suhtautuminen lapsiin eron myötä voi arvelluttaa, miten yhteistyö sujuu eron jälkeen jne. Osaa mennä hyvin vaikeeksi ja rumaksikin erot.
Hyvä jos voi erota luottavaisin mielin. Ja lapset jos sitten miten kukin tilanteeseen sopeutuu.
Täytyy sanoa, että tuttava piirissä erot on ajoitettu, kun lapset alkaa olla murkkuja tai jo teinejä. Vaikka puhuttu eroista on jo pidempään. Lapset kun on isompia, ovat pistäneet kantapäät vastakkain.
Joo, noi lapset muodostaa vähän liiankin mietteliään ja jossain tapauksissa jopa inhottavan haasteen. Toiset viruu karseissakin suhteissa lasten vuoksi...mikä taas ei aina edes ole lasten etu. :o/ Hirmu kylmä ja inhottava ilmapiiri saattaa olla...
Nimenomaan.. Mä ainakin kärsin lapsena siitä ettei vanhemmat tajunneet erota.. Sitten vielä inhottavinta on, että sen eroamattomuuden syy vieritetään ikään kuin lasten niskoille..
No vanhemmilla ihmisillä varsinkin se oli suuri häpeä. :o/
Mutta onneks ajat muuttuu ja ihmiset tiedostaa enemmän asioita. :o)
Sanoin jo 12v että eroisivat, vaan kun ei..
Raha tais olla oikeasti suurin syy..
Joo. No sehän se joillain on..
Ja sitten voi olla sekin, että pelkää, että toisesta tulee hylkiö tai ei pärjää... :o(
Onneks itse ei tartte miettiä tuollaisia...
Kyllä. Joo, itse pidän karseena sellaista missä tapellaan kun sudet ja ilkeys on jatkuvasti läsnä. Tai väkivalta, muu sillain oikeasti vakavampi juttu.
Kun vanhemmat tulee keskenään toimeen, eikä ilkeys ole läsnä. Ollaan kun kaverit, niin ymmärränkin vielä sen pitkittämisen lasten vuoksi.
On niitä joskus kuultu ja nähty kamalia juttuja työssäkin. Joillain herää murhanhimokin eron myötä.
Itellä taas tuntu järkyttävälle, kun vanhemmat uhosi erota. Pienestä olikin kiinni ettei eronneet karseimpina aikoinaan.
Mä olen sikäli kuitenkin saanut olla rauhassa, vaikka keskenään ovatkin olleet riitaisia aikoinaan.
No joo. Kaikenlaista on.
Kyllähän meilläkin muksut toisaalta otti aika raskaasti...ensin poika, myöhemmin tyttö, mutta ei ne edes muista kaikkea huonoa siitä karseemmasta ajasta.
Ja toisaalta nyt ovat tottuneet ja ihan hyvin menee näinkin. :o)
Kyllä kannatti erota. :o)
Kyllähän se silloin kanattaa, kun ei enää mitään muutakaan mahda tai näe muuta vaihtoehtoa. Mitä nyt olet siitä exästä täällä kirjoittanut, niin on teillä täytynyt aika huonot välit olla keskenään. Tai sellainen fiilis tullut.
Ettei siinä varmaan olisi enää aikakaan auttanut tai puheet.
On niitä joo kaikkea. Jotkut purkaa sen eron tuomat mielipahat sitten lapsiinsa tai kostaa niiden kautta toiselle vanhemmalle. Silloin jos semmosta vaaraa on, ymmärrän ettei helpolla eroa ja jätä lapsia sille hataralle pohjalle. Kun on se riski, että toisen vahtivuorolla lapsilla on helvettiä edessä. Yhdessä ollessa sentäs vaikka on hankalaa, pystyy kontrolloimaan lasten turvallista eloa ja olemista.
Varsinkin suhteissa joissa on yhdessä ollessa jo ilmennyt voimakasta kontrollointia, välinpitämättömyyttä tms. on suuri riski, että se vaan kaatuu lasten niskaan. Jos vanhemmat eroaa.
No mulla oli pelkona juuri tuo, että jätän lapset sen kauhean ihmisen hoteisiin, mutta piti oikeasti ajatella itseään.. Että onpahan lapsilla edes täysipäinen isä... :o/
Ja osittain toteutukin, että heillä oli alkuun siellä inhottavaa ja oli vaikka mitä kiukkuilua lapsia käyttäen aseena, mutta aikanaan ne alkoi tottumaan siihen, että hän vauhkoilee ja tekee vähän mitä tekee.. " äiti nyt on vaan äiti..." :o/ Mutta kyllä hän kuitenkin ruuan on hoitanut ja katon pään päälle. Vaatteet jne. Eikä ole ollut isompia ristiriitoja...kyllä lapset sinne menee ihan hyvin mielin.. ja nyt tilanne onkin siltä osin jo rauhoittunut... :o)
Joo, no tuopa se... Kontrollointi ja manipulointi... Huhhuh... mutta nyt se on jo voitonpuolella... :oI
Niin, kiukkuaminen on tarpeeksi kauheeta. Kun se vanhempien erokin on jo itsessään kauhea juttu monelle lapselle. Mutta sitten, jos käy vielä niin ettei lapsia huomioida, eikä lasten tarpeita. Ovat suorastaan heitteillä, niin siinä on jo aihetta ajattelemiseen pistänkö lapset siihen suohon vai kestänkö itse mielummin sen aikaa, että lapset pärjää vaikkei kukaan heitä enää kaitsisi.
Jos itellä olisi noin, niin valitsen aina lasten edun mukaan. En koskaan itseni, vaikka olisi miten onneton.
Se on sellainen juttu, että lapsia ei takas saa jos toinen vanhempi aiheuttaa tolloudellaan heille vaaratilanteita tai jopa satuttaa heitä.
Itsesäälissä kierivät vanhemmat saattaa olla aika itseensä käpertyneitä ja aggressiivisia, lapsillekin. Onpahan niitä lapsia tapettukin ihan vaan siksi.
Juu isommat lapset jo pärjää ja osaa kertoa, jos jotakin paskaa tapahtuu. Pienemmät sen sijaan on ihan vanhemman armoilla helposti.
Juu, saastutetaan lasten mieli kertomalla toisesta kaikkea paska, martyyrina jne. Onneksi isommat muksutkin osaa jo itse ajatella, ettei kaikkea niele suinpäin. :)
Joo, no onneks ei ihan kauheesti tarvinnut pelätä... oli tukijoukkoja jopa siellä exän puolella. :o)
Mutta kyllähän sitä kaikenlaista karseaakin päässään pyöritteli... :o/
Joo, jotkut osaa olla niin omituisia, että ei mitään rajaa... :oO
Hyvä se, että tukijoukkoja löytyy. Ihminen on vaan niin arvaamaton otus, sen olen arvaamattomien ihmisten kanssa oppinut. Ne on tietyssä tilanteessa ja olosuhteissa pärjääviä ja hoitaa hommansa pääosin hyvin, mutta jos joku tukipalkki siirtyy alta pois. Ne sekoaa ja alkaa toimimaan holtittomasti, arvaamattomasti.
Siis ihan kunnon kansalaiset ja normaalisti jämptit ihmiset. Ei vaan kestä tietynlaisia paineita paineiden alla.
Olen aina sanonut, että vaikka lapsettoman pariskunnan eroaminen voi olla tuskaisaa, niin perheellisen pariskunnan eroaminen se vasta tuskaisaa voi ollakin. Siinä on viattomia osapauolia, niiden vanhempa junttien lisäksi.
Kun kahden lapsettoman juntin mäykyäminen on kuitenkin vain heihin kaatuvaa.
Todellakin. Ihminen on otuksista omituisin.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/90c22c49-cfc2-44ab-ae89-8a660ac6f812
Siinä oli taas yksi "super-Mario", joka päätti kostaa entiselle vaimolleen uuden miehen kanssa löydetyn onnen, tappamalla heidän pienet lapset. Näitä samanlaisia kusipäitä Marioita ja Marjukoita riittää maailmalla.
Joo, kyllä aina erot on karseita, mutta mitä useampi siihen liittyy, sen vaikeampaa se on... Mä tiedän.
No näinpä... Mitä lie monien päässä liikkuu? Ei ainakaan ole tärkeitä ne lapset... :o(
Niinpä, mustasukkaisuus jutut on pahimmasta päästä. Niiden vuoksi tehdään ihan hirveitä tekoja, aivan sairaita tekoja. Kyllä se kannattaa pari kertaa miettiä mihin sekaantuu ja mitkä on todennäköisyydet.
Ja punnita mikä on kulloinkin viisaampaa. Minusta aikuisten onni on toisella sijalla, lasten ykkösijalla. Aina ei ole yksinkertaisia ratkaisuja eikä päätöksiä.
Toinen juttu mikä viellä, aina kannattaa myös tarkkaan punnita kehen tutustuu ja ketä lastensa lähelle luottaa ja päästää. Niinkin päin, jos uusia suhteita luo. Ne paskat jutut ei aina satu vain muille...joskus ne voi osua omallekin kohdalle.
Mulla saattaa olla ylikorostunuttakin sattuneesta syystä tuo vahtiminen, mitä rulee lapsiin ja aikuisiin lasteni ympärillä. Mutta mielummin niin, kun että hövelisti sivuuttaa, jos on huomannut jotain mitä on hyvä vähän tarkkailla ja punnita.
On elämässäni ollut juttuja mitä en koskaan varmaan kerro kellekkään. Mutta ne on juttuja miksi olen muovaantunut laumanvartijaksi voimakas puolustuvietti aktivoituu herkästi ja analysoin ihmisiä, enkä liioin päästä sisäpiiriini ketään ja varsinkaan niele purematta. :)
Mutta nyt hyvää yötä. Palataan.
Hyviä öitä vaan. :o)
Jotkut ovat suhteessa aikuisina eli kaikkea ei oo rakennettu parisuhteen varaan, yhdessä ei olla sen vuoksi kun ei osaa olla yksin, näissä erot ovat onnistuneen yhteisen matkan päätöksiä.
Kun yhdessä ollaan niin että kaikki on suhteen varassa eli ollaan toisen varassa kuin lapsi tarvitsee aikuista, erotilanteessa repeydytään sitten ihan ruvelle kokemaan suurta hylätyksi tulemisen kauhua. Herkkyyden kanssa tällä ei oo mitään tekemistä.
Herkkä tuntee surua ja suru on puhdasta surua eikä repivää hajottavaa pelkoa. Surun kokeminen erotilanteessa ei tarkoita että kokisi epäonnistuneensa, suru on suremista.
En ymmärrä minäkään että ero ajatellaan epäonnistumisena. Outo ajatus.
Saataiskohan Karia tänne sinkkuihin? Olis kiva tutustua...
Mmm... suht tuore ero kyseessä (ellen väärin lukenut), niin ihan luonnollista että päällimmäisenä on surun ja pettymyksen tunne. Mutta tykkään ajatuksestasi, armollinen tapa suhtautua asiaan. Samalla ajattelen että sellainen kyllä vaatii että surutyö on tehty.