Kuudesta kananmunasta kaksi oli mustia ja kaksi vetisiä, en tiedä oliko kaksi muutakaan aivan kunnollisia, mutta ehdin laittaa ruokaan eikä ainakaan maistu oudolle.
Luulin että ostettu 1kk tai korkentaan 2kk sitten, mutta parasta ennen päiväys oli 10.3., myivätköhän vanhentuneita munia. Ikinä ennen en ole huomannut pilaantuneita munia vaikka välillä olleet jääkaapissa aika kauan. Täytyy näköjään alkaa seurata päiväystä.
Kai kananmunia voi pakastaakin raakana kun rikkoo rasiaan, olisi hyvä olla varalla kun sattuu tarvitsemaan johonkin. Jos olisin keittänyt kuorineen niin miltäköhän olisivat mustuneet näyttäneet, haisivatkin jo pahalle.
Kananmunien säilyvyys
3
236
Vastaukset
- Anonyymi
Suuhun jää sittenkin vähän paha maku pinaattikeitosta, mutta en raaski heittää pois, tuskin siitä sairastuu.
- Anonyymi
Vain 2 vk parasta ennen päivään uusissakin kananmunissa, eikö niiden pitäisi säilyä paljon kauemmin. Taitavat myydä vanhoja munia.
- Anonyymi
"Munapakkauksiin merkittävä parasta ennen -päiväys määrittyy EU-alueella siten, että säilyvyydeksi määritellään 28 päivää siitä, kun kana on muninut munan. Kananmunat pysyvät tyypillisesti käyttökelpoisina kuitenkin huomattavasti kauemmin kuin mitä pakkaukseen merkitty päiväys ilmoittaa."
https://kotiliesi.fi/ruoka/ideoita-ruoanlaittoon/oletko-aina-sailyttanyt-kananmunat-vaarinpain-nain-ne-kuuluisi-sailyttaa/
"Kananmunat kuuluu säilyttää suippo kärki alaspäin. Tämä johtuu kananmunan rakenteesta: tylpässä päässä on ilmakupla, joka sijaitsee kuoren ja kuorikalvon välissä. Jos kananmunaa säilytetään väärin päin, ilmakupla saattaa siirtyä tylpästä päästä suippoon päähän, mikä puolestaan voi rikkoa kananmunan rakenteen. Kun rakenne rikkoutuu sisältä, muna ei säily enää niin hyvin.
Tuore kananmuna säilyy parhaiten 12–14 asteen lämpötilassa. Paras paikka kananmunan säilyttämiselle on kylmäkaappi, mutta jos sellaista ei ole, kananmunia voi säilyttää joko huoneenlämmössä tai jääkaapissa.
Kylmässä säilytetyt kananmunat pitäisi muistaa nostaa huoneenlämpöön viimeistään kaksi tuntia ennen käyttämistä. Erityisesti leivonnassa tämä on tärkeää muistaa."
1 muna oli väärinpäin ja 1 rikki, niitäkin on aika usein ja joskus monta, mutta harvoin pilaantuneita silti. Mikähän tuo todellinen säilyvyysaika on ja seisovatko tuottajilla, kauppiailla tai välittäjillä varastossa.
"Ilta-Sanomat kertoi perjantaina, että kananmunia voi huoletta popsia jopa neljä kuukautta sen ostopäivästä, kunhan ne on säilytetty asianmukaisella tavalla.
Nimimerkki make kirjoittaa, että kananmunaa pöydällä pyöräyttäen saa selville sen kunnon. Jos kananmuna pyörii huojuen, se on hyvä. Jos kananmuna taas pyörii kuin hyrrä, se on huono tai keitetty.
Munat-nimimerkki kehottaa laittamaan kananmunan veteen. Jos kananmuna kelluu, se saattaa olla pilalla.
– Kotitaloustunnilla opettaja neuvoi aina rikkomaan kananmunan juomalasiin, ennen kuin se lisätään kulhoon muiden joukkoon. Tämä siltä varalta, että muna on pilaantunut, eikä koko satsi mene piloille, nimimerkki Munamies kertoo."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006079505.html
Ei taida kaikki säilyä 4kk tai sitten ovat vanhempia kuin pitäisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564