Heitän pyyheen kehään. En ymmärrä! Mitä tavalliset ihmiset toivoo parisuhteelta tai sanotaanko seurustelulta? Tehdääkö sitä tositarkoituksella vai osaatteko ottaa koko homman *"toisella kädellä huitaisemalla" eli niin kauan, kun on kivaa, niin jatketaan. Kun alkaa tökkiä tai toinen on liian tuttu; siirrytään seuraavaan...Voi sentään, kun minäkin osaisin elää noin. Ehkä pitäisi, kun on jo ikääkin yli neljäkymmentä ;/ Uskotteko, että puhumalla voi saada asioita kuntoon, silloin kun tökkii pahasti?
Jos voisin, niin kovettaisin itseni täysin kylmäksi. Helpompi olisi, jos ei kaipaisi läheisyyttä, hellyyttä ja toista ihmistä. Kun tuntuu, että jokin hinta sillä kaikella on :( Ja onko aitoa tunnetta loppujen lopuksi siis olemassa? Ainut aito rakkaus, minkä tunnen, on äidinrakkaus... Olen saanut sen käsityksen, että miehille kaikki on paljon helpompaa. Nainen sinne tai tänne, who cares. Ehkä olen väärässä.
Jos voisin, niin kovettaisin itseni täysin kylmäksi. Helpompi olisi, jos ei kaipaisi läheisyyttä, hellyyttä ja toista ihmistä. Kun tuntuu, että jokin hinta sillä kaikella on :( Ja onko aitoa tunnetta loppujen lopuksi siis olemassa? Ainut aito rakkaus, minkä tunnen, on äidinrakkaus... Olen saanut sen käsityksen, että miehille kaikki on paljon helpompaa. Nainen sinne tai tänne, who cares. Ehkä olen väärässä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mä seukkaan aina tositarkoktuksella.Kaikki tai ei mitään, seukkaan siksi että pääsisin joskus naimisiin ja perustettais perhe.Mutta jotenkin tunnun löytävän aina ne naiset joissa on se sama vika, eli vakisuhteen eteen ei sitten muuton jälkeen tehä mitään.Seksi loppuu, itsestä huolen pitäminen loppuu, ymmymmym.Ja sitten aina ihmetelläään että miksen ole onnellinen.No siksen ole onnellinen että se nainen jonka kanssa muutettiin yhteen ei oo se sama nainen joka kääntää illalla selkänsä mulle tai joka viettää iltansa suklaarasian ääressä telkun edessä kun voitaisiin sama aika helliä toisiamme peiton alla
Ihana oli kuulla jonkun miehen sanovan noin...oman mieheni kanssa ollaan n.3 vuotta oltu yhdessä..ja yhdessä asuttu yli puolitoista vuotta.
Nyt olemme eron partaalla..
en jaksa enää olla itsestäänselvyys..jota vähän tökätään silloin ku huvittaa ja yksinään olen koko talon hoitanut ym.mies on vain hermostunut kun olen vähän apua pyytänyt vaikka kipeenä. Minun syyni on aina ollut se jos en ole huolehtinut että hänellä on tietyt vaatteet puhtaana ja pestyinä.Ja siis molemmat olemme työssäkäyviä ihmisiä..joten mielestäni se ei ole yksin minun asiani hoitaa koko huushollia.
pieniä asioita olen kertonut että olisi kiva jos joskus hän haluaisi ilahduttaa minua..tai pitää hyvänä kun minulla on paha mieli..mutta ei..
hän makaa sohvalla kaiket illat..piereskellen ja kattoen telkkua..ei halua kuulla mitään "murheitani"..kun ne stressaa vaan häntä.
hän valittaa kun koko ajan pitää olla yhdessä..(jota olemme töitten jälkeen..ja teemme myös omia askareita..eikä häntä ole edes kotia kahlittu..)joten ihan syyttä..en ymmärrä...
hän surutta saattaa yhtäkkiä suuttua jostain minulle, huutaa ja riehua..ja kun saa minut itkemään..haukkuu vaan kamalammaks,kun hän ei kestä että itken.
että näin.ja nyt kai on pettänytkin.
tällä hetkellä elämä siis on todella perseestä.
tulipahan vähän purettua sydäntä..
mutta ihana kuulla ja muistella että on niitä toisenlaisiakin miehiä olemassa...toivottavasti löytäisin sellaisen..:)
Voi kun olis helpompi elää yksin.
Mutta kun ei sittenkään.. sen toisen puoliskon tarve on liian suuri, hellyyden, läheisyyden, kumppanuuden tarve.. se pitää meidät etsimässä.
Parisuhde tuo pahimmillaan mukanaan epävarmuuden, että menetät tämän kaiken kuitenkin. Kai se on iän mukanaan tuomaa kyynisyyttä..
Asia on ihan tosi, kuten kirjoitit. Niin kauan jatketaan kun on kivaa.. on helpompi vaihtaa uuteen kun jatkaa vaikeiden aikojen yli "vanhan" kanssa. Nykyajan nopea kulutushyödyke on parisuhdekin.. siltä tuntuu.
Minä niin kaipaisin sitä turvallista tunnetta, että tämä on minun mieheni, me olemme kumppanit, niin hyvässä kuin heikossakin. Että voisin luottaa siihen että tämä kestää..
Pitäisi kai päästä yli siitä että kuvittelee elämää liian pitkälle eteenpäin. Mitä vain voi sattua.
Kannattaa puhua kumppanin kanssa nämä jutut läpi että nähdään ollaanko samalla sivulla. Niin sanotusti valmistaa itseään ja toista niitä matalasuhdanteita varten. Vaikka taitaa olla melko epäseksikäs keskustelunaihe kun rakkaus kukoistaa.
Mutta jos haluaa elää suhteessa, on opittava kestämään myös arkea ja matalasuhdanteita hyvien hetkien vastapainoksi. Avainsana on, ettei pidä luovuttaa jos muuten hommat toimii. Palkkio sitkeydestä ja jaksamisesta on suurempi kuin voi ajatellakaan.