Valion marjakeitot

Olen joskus ostanut Valion mustikkakeittoa aamupuuron särpimeksi.
Alkoi ihmetyttään, että mitä sellainen pitää sisällään.
Purkki kertoo että mustikkaa on vain 7% ja lisäksi kaikenlaisia sakeuttamisaineita, sitruuna happoa, aspartaamia, asesulfaamia, fenyylialaniinia jne. ynnä hiilihydraatteja ja sokereita. Vitamiineista ei hajuakaan.

Onko tällaisten litkujen myynti asiallista ja ollenkaan kansanterveyden kannalta terveellistä? Mitä sanoo THL? Valio on tietysti hiirenhiljaa ja naama punaisena.

Kuka tietää asian taustoja?
6190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Monilla valmistajilla marjaa vielä vähemmän, täytyy olla aika hölmö että maksaa niistä ja raahaa vielä kotiin. Kilosta marjoja saa aika paljon kiisseliä ja yksi helpoimpia ruokia mitä tehdä. Itse syön kylläkin marjat maidon kanssa, turha ostaa jogurttejakaan tai voi laittaa suoraan puuron sekään keittäessä. Myslikin sopii puuroon hiutaleiden kanssa.

Äänestä

Seuraavalla junalla Kainuuseen (valittamaan), koko porukka. Lätkin turpaan jokaista synteettisen mustikkakeiton lussuttajaa.

Äänestä
  • Minä lussutan,tule lätkimääm jos uskallat,pelkuri kun olet niin et uskalla.

    Äänestä

Valiolla on ollut jo muutaman kymmentä vuotta kyky tehdä pakkauksia (erit. arkijuusto), jotka repii muovisen kauppakassin sivun auki jopa novosibirskissä. Sitä tuotetta ei selvinpäin pussiin laita, ettei olisi pussin reunat auki vähintään neljältä sivulta.

Äänestä
  • Vain ääliöt käyttää kertakäyttökasserja, kestokassit kestää kaikki tuotteet.

    Äänestä

Minä syön sitä mikä on halvinta,rahat kun ei riitä kalliimpaan,oli se sitten mitä tahansa ruokaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen joskus ostanut Valion mustikkakeittoa aamupuuron särpimeksi.
Alkoi ihmetyttään, että mitä sellainen pitää sisällään.
Purkki kertoo että mustikkaa on vain 7% ja lisäksi kaikenlaisia sakeuttamisaineita, sitruuna happoa, aspartaamia, asesulfaamia, fenyylialaniinia jne. ynnä hiilihydraatteja ja sokereita. Vitamiineista ei hajuakaan.

Onko tällaisten litkujen myynti asiallista ja ollenkaan kansanterveyden kannalta terveellistä? Mitä sanoo THL? Valio on tietysti hiirenhiljaa ja naama punaisena.

Kuka tietää asian taustoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu