Suomi tänään 2020

Anonyymi

Keskeiset ministerit osoittavat tukeaan Black Lives Matter -liikkeelle

Verkkouutiset kirjoitti torstaina pääministeri Sanna Marinin antaneen tukensa Black Lifes Matter -liikehdinnälle:

”Yhdysvalloissa mellakointiin johtaneet Black Lives Matter -liikkeen mielenosoitukset saavat tukea Suomen valtionjohdosta.”

Sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on aiemmin Twitterissä liputtanut tukeaan liikkeelle.

Black Lifes Matter -liikkeen mellakointi ja rähinöinti Yhdysvalloissa ei ole voinut jäädä suomalaisilta ministereiltä huomaamatta. Tilanne on monin paikoin riistäytynyt täysin käsistä, ja yhteiskunnalliset jännitteet ovat äärimmäisen kovat.

Vasemisto on yrittänyt toistaa BLM-liikehdintää myös Yhdysvaltain ulkopuolella, myös Suomessa.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh kiihotti Senaatintorilla kuulijoita vähintäänkin kyseenalaisin väittein. Hän väitti muun muassa tuhansien nuorten kohtaavan rasistista väkivaltaa Suomessa päivittäin. Väite pitää yhtä huonosti paikkansa kuin maalailut Suomen ”kolonialistisesta historiasta”.

142

3824

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pääministeri ilmaisee tukensa Black Lives Matter -mielenosoittajille ja heitä kannattaville ihmisille.

    • Anonyymi

      Sisäministeri Ohisalo kommentoi Hietaniemen tapahtumia: ”Tuomittavaa ja erityisen huolestuttavaa”

      Sitä saa mitä tilaa!

      • Anonyymi

        Ne oli Huhtasaaren lempoilapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne oli Huhtasaaren lempoilapsia.

        Kyllä videolla oli hyvin ruskettuneita poikia, tosin myös kaksi selvää suomea puhuvaa: tyttö ja poika - joista jälkimmäinen ilmeisesti raketin ampuja.

      • Anonyymi

        Tällanen hihhulointi ja meuhkaminen, minä sitä ja minä tätä, lisää vaan kielteistä suhtautumista ulkomaalaisiin.
        Heiltä just sellaista käytöstä mistä heitä syytetäänkin usein. Ei ainakaan imako parane.
        Ei täällä ennen puoteltu autojen päälle tai ihmisten niskaan kiviä .Saatikka riehuttu ilotulitteiden kanssa.Missäs kulttuurissa sitä harjoitetaankaan.?

      • Anonyymi

        Onko vaalityö jo alkanut??
        Pekkawp

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä videolla oli hyvin ruskettuneita poikia, tosin myös kaksi selvää suomea puhuvaa: tyttö ja poika - joista jälkimmäinen ilmeisesti raketin ampuja.

        👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍

      • Anonyymi

        Kivet lentää kun he kiitosta Suomelle antaa

      • Anonyymi

        Siitä pitää olla ehdottomasti hiljaa

      • Anonyymi

        Suomen nuoret!Tämänkö takia Teidän isoisät taistelivat Suomen itsenäiseksi.Menettivät terveytensä,palelivat,näkivätnälkää,tuhannet kuolivat epäinhimillisissä olosuhteissa,jotta Te arvoisat Nuoret voisitte elää utopiassa.Kaikkien kansojen yhteiselossa.Tuhansia vuosia sitä on yritetty.(Aina on ollut hipstereitä,milloin milläkin nimellä)Koskaan tämä kulttuurien yhtenäistäminen ei ole onnistunut.Aina,kautta kaukaisimman historian,toiset kansat ovat valloittajia,toiset alistujia.Toivoisin Suomen nuorison pitävän omaa,pienen maan kunniakasta historiaa arvossa.Menetetyt asiat ja arvot tajuaa vasta,kun niitä ei voi saada takaisin.

      • Anonyymi

        Vihervasemmiston lemmikeistä ei saa puhua ääneen. Kyse on vasurinuorten höntyillessä vain yksittäistapauksista ja juopuneiden nuorten päähänpistosta. Muiden on ymmärrettävä tätä,,,, ja maksettava vahingot.

      • Anonyymi

        Nuorisojoukkoa epäillään pahoinpitelystä Vantaan Kuusijärvellä samana iltana hukuttamisyrityksen kanssa – teoilla mahdollisesti yhteys toisiinsa
        Tänään klo 20:00
        Maanantai-iltana tapahtui 15-vuotiaan nuoren hukuttamisyritys. Myöhemmin illalla samassa paikassa tapeltiin.
        Kuusijärven uimarannalla oli maanantai-iltana levotonta. Kuva perjantailta.Kuusijärven uimarannalla oli maanantai-iltana levotonta. Kuva perjantailta.
        Kuusijärven uimarannalla oli maanantai-iltana levotonta. Kuva perjantailta. Matti Matikainen

        Iltalehti uutisoi maanantai-iltana, että nuorisojoukkoa epäillään tapon yrityksestä näiden loukutettua ikätoverinsa uimarannan laiturin alle.

        Poliisin alustavan selvityksen mukaan alle 15-vuotias nuori oli ensin painettu väkisin veden alle. Hän oli kuitenkin päässyt pakenemaan laiturin alle turvaan. Nuorisojoukko oli vielä sen jälkeen juossut laiturille ja pomppinut sen päällä.

        Samaisella Kuusijärven rannalla tapahtui kello kymmenen aikaan maanantai-iltana silminnäkijän mukaan joukkotappelu.

        Silminnäkijän näkemyksen mukaan tilanne lähti ”hölmöstä kommentista”, jonka päihtynyt mies oli sanonut kovaan ääneen. Tästä oli provosoitunut silminnäkijän mukaan noin 30–40 hengen porukka, joista osa kävi miehen kimppuun.

        – Noin viiden nuoren henkilön porukka hyökkäsi päihtyneen miehen kimppuun. Tekijät potkivat ja löivät uhria, hän kertoo.

        Tutkinnanjohtaja Leif Malmberg Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta vahvistaa epäilyn ja kertoo, että asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

        – Uhrille on aiheutunut vammoja, joiden yksityiskohdista ei vielä ole selvitystä, mutta alkutietojen perusteella ei vakavia vammoja, hän toteaa.

        Kello 20–21 tapahtunut tapon yritys sattui samalla paikalla vain noin tuntia aikaisemmin.

        – Ei voida vielä varmuudella ottaa kantaa tapahtumien liittymisestä toisiinsa, mutta tässä vaiheessa ei voida myöskään poissulkea sitä mahdollisuutta, tutkinnanjohtaja kertoo.

        Malmbergin mukaan Kuusijärven rannalta ei tule poliisille tavanomaisen paljoa ilmoituksia.

        – Kuusijärven ranta ei ilmoitusten määrässä poikkea muista uimarannoista. Siinä mielessä nämä kaksi nyt tutkittavaa asiaa ovat kuitenkin yksittäistapauksia.

        Myös Helsingin Hietaniemen rannalla oli levottomuuksia hiljattain. Juhannuksena nuorisoporukka muun muassa ampui poliiseja ilotulitteilla. Tutkittavia rikosnimikkeitä ovat virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, vahingonteko, pahoinpitely ja räjähderikos.

        Ketä nämä rikolliset nuoret ovat? Nimet julkisuuteen niin eiköhän siinä olisi opetusta myös vanhempien herätys.

    • Anonyymi

      Poliisilta on otettu valta pois jo vuosia sitten samoin kuin opettajilta kouluissa.

      Sitä saadaan mitä tilataan. Jos opettajat yrittävät pitää kuria kouluissa vanhemmat ovat kimpussa uhkaavat jopa oikeustoimilla. Oppilaat ärsyttävät opettajaa ja toiset kuvaa kännykällä. Media on juonessa matkassa ja herkuttelee sillä kun op on menettänyt malttinsa.

      Sama tilanne on poliiseilla ei he enään pysty pitämään kuria ja sällit saavat pitää pilkkanaan heitä. Toista oli ennen ja kurikin säilyi kun poliisi pamputti kunnolla persauksille järjestyskin säilyi.
      Me saamme pelätä oman turvallisuutemme vuoksi kukkahattutädit ovat pohjoismaissa ottaneet vallan Ruotsissa ja Norjassa tilanne on vieläkin pahempi.

      Venäjällä ei sällit hypi poliisien silmille.

      • Anonyymi

        Totta joka sana.

      • Anonyymi

        Ai ettäkö Putinin Venäjän ihailija olet ? Jopa jotain.

      • Anonyymi

        Täysin totta! Kukkahattuilun aiheuttamat ongelmat alkavat nyt viimeinkin näkymään. Lapset ja nuoret ovat yleisesti ottaen nykyään huonokäytöksisiä ja hyvin moni on jopa älyllisesti tyhmä. Se siitä tulee kun kasvatuksessa ja kurissa aletaan lepsuilemaan. Jos minun ja kavereiden olisi lapsena/nuorena annettu tehdä edes suurin piirtein mitä halusimme, niin mehän olisimme tehneet ja tiedän, että suurin osa tekemisistä olisi ollut jotain todella typerää.

        Kirjoitin tänne jo vuosia sitten kukkahattuilun vaaroista, mutta en valitettavasti enää löydä sitä tekstiä, tai sitten se on poistettu (joka ei tällä keskustelupalstalla olisi mitenkään yllättävää). Huonosta nuorisosta saamme "kiittää" teitä, kukkahatut ja muut lepsuilijat. Alkakaa nyt korjata aiheuttamianne ongelmia. Ai niin, ettehän te osaa.

      • Anonyymi

        Aivan totta!

        Totta !

        Ihan perussuomalaiset natsinuoret riehumassa ja yrittävät syyttää maahanmuuttajia.
        Onneksi tulee muualta väkeä joka siirtää kivikautiskultturinne sivuun.
        Suomi ei ole suomalainen, vaan monikulttuurinen.
        Ja valkoinen väki on maailman pahin saasta!

      • Anonyymi

        Kyllä tässä sinun kirjoituksessa on asiaa
        Ei koulussa saada enään kuria,ihmettelen miten ei huomata koulukiusaamista

      • Anonyymi

        Opettajat uupuu joutuvat terapiaan vaihtavat toiseen kouluun mamun Joukko huutaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan perussuomalaiset natsinuoret riehumassa ja yrittävät syyttää maahanmuuttajia.
        Onneksi tulee muualta väkeä joka siirtää kivikautiskultturinne sivuun.
        Suomi ei ole suomalainen, vaan monikulttuurinen.
        Ja valkoinen väki on maailman pahin saasta!

        Mutta kaikki pitää vain hyväksyä lapset sylkee silmille ei mitään kuria saa olla enään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä sinun kirjoituksessa on asiaa
        Ei koulussa saada enään kuria,ihmettelen miten ei huomata koulukiusaamista

        Se on siinä kun omat vanhemmat eivät saa penskolleen kuria ja siksi syyttävät opettajaa. Jos lapsi käyttäytyy kotona hyvin niin varmaan koulussakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan perussuomalaiset natsinuoret riehumassa ja yrittävät syyttää maahanmuuttajia.
        Onneksi tulee muualta väkeä joka siirtää kivikautiskultturinne sivuun.
        Suomi ei ole suomalainen, vaan monikulttuurinen.
        Ja valkoinen väki on maailman pahin saasta!

        Joo suomi on uusi Afrikka. Nytkö hyvä. Ollaan vaikka hurpulapäät ja miesten alusia. Sitäkö sinä haluat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan perussuomalaiset natsinuoret riehumassa ja yrittävät syyttää maahanmuuttajia.
        Onneksi tulee muualta väkeä joka siirtää kivikautiskultturinne sivuun.
        Suomi ei ole suomalainen, vaan monikulttuurinen.
        Ja valkoinen väki on maailman pahin saasta!

        Se valkoinen väki maksaa Sinunkin elatuksesi.Siis sosiaaliturvasi.Vai mistä luulet leipäsi tulevan.

      • Anonyymi

        Suomessa poliisi itse on ottanut itseltään vallan pois. Tänä päivänä Suomen poliisi on niin rikkonainen laitos että kaikki aika menee omien sotkujen korjaamiseen, aikaa kansalaisten oikeusturvasta huolehtimiseen ei enää ole. Suomen poliisi onkin enää suojatyölaitos sellaisille jotka eivä ongelmiensa johdosta saa mistään muualta töitä. Tässä läpileikkaus Suomen poliisin tilasta tänä päivänä ole hyvä, entisen Lahtelaisen tarina tästä artikkelista:

        http://uutispaukut.wordpress.com

        Suomen poliisin rikkonaisuutta heijastaa myös eräs jenkkiläinen fiktiivi filkka kannattaa tsekata tämä löydätte varmasti liittymäkohtia aiheessa myös Suomen poliisin pahoinvointiin

        https://www.youtube.com/watch?v=8gcUmiOlM1M

    • Anonyymi

      Muistakaa aina tämä:

      Jos muutatte vieraaseen maahan pärjäät aina huonommin kuin maan alkuperäiset asukkaat (ellei maa ole sosialistinen paskaläjä), johtuen siitä, että et osaa kieltä, et käyttäytymismalleja, et paikallisia työkäytäntöjä jne. Rasismi on siis vain sosialististä "tasa-arvon" edistämistä varten kehitetty termi tälle ilmiölle, joka on täysin normaali. Suomalaisen kuuluukin pärjätä Suomessa paremmin. Mamu voi olla ahkera ja sopeutua ja sitä kautta menestyä paljon paremmin kuin suomalaiset. Mutta nämä sosialistiset idiootit haluavat mamujen pärjäävän yhtä hyvin aina, eli käytännössä tämä tarkoittaa suomalaisuuden ja Suomen olemassaolon lopettamista, mikä on aika iljettävää politiikkaa.

      On kyllä olemassa idiootteja ketkä inhoavat muukalaisia ilman syytä mutta muukalaisvastaisuus ei aina ole negatiivistä.

      • Anonyymi

        Eka väittämä ei aina pidä paikkaansa...Itse muutin yli 25 v. sitten nuorena seikkailunhaluisena kundina maahan jonka kulttuurista en tiennyt juuri mitään, kieli on tosi vaikeaa ( ei englantia) mutta minulla oli jotain mitä Suomeen saapuvilla mamuilla ei ole - Suomen minulle antava loistava peruskoulutus ja sen kautta erittäin hyvä yleissivistys paikallisiin verrattuna.
        Suomen ylioppilastodistuksen avulla pääsin täällä yliopiston pääsykokeisiin ja olen opiskellut täällä yhteiskuntatieteiden maisteriksi, on omat asunnot, autot jne. Suurin kiitos kuuluu Suomen koululaitokselle jonka avulla tavallinen keskitason Jamppa osoittautuu täällä korkean tason tietäjäksi (paikallisiin verrattuna...)
        Valitettavasti ne Suomeen saapuvat Afgaanit, Irakilaiset ja Somput tuskin osaavat edes nimeään kirjoittaa ja kun heidät laitetaan Suomalaisnuorten joukkoon opiskelemaan niin eihän siitä mitään tule...

      • Anonyymi

        Siis ihan riittäisi että ei riehuta ja laiteta paikkoja hajalle ja mikäli töitä löytyy niin ne otetaan vastaan eikä näin niinkuin aika moni tällä hetkellä että eletään tuilla ja varastellaan . Tush keissi sanoakseni

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eka väittämä ei aina pidä paikkaansa...Itse muutin yli 25 v. sitten nuorena seikkailunhaluisena kundina maahan jonka kulttuurista en tiennyt juuri mitään, kieli on tosi vaikeaa ( ei englantia) mutta minulla oli jotain mitä Suomeen saapuvilla mamuilla ei ole - Suomen minulle antava loistava peruskoulutus ja sen kautta erittäin hyvä yleissivistys paikallisiin verrattuna.
        Suomen ylioppilastodistuksen avulla pääsin täällä yliopiston pääsykokeisiin ja olen opiskellut täällä yhteiskuntatieteiden maisteriksi, on omat asunnot, autot jne. Suurin kiitos kuuluu Suomen koululaitokselle jonka avulla tavallinen keskitason Jamppa osoittautuu täällä korkean tason tietäjäksi (paikallisiin verrattuna...)
        Valitettavasti ne Suomeen saapuvat Afgaanit, Irakilaiset ja Somput tuskin osaavat edes nimeään kirjoittaa ja kun heidät laitetaan Suomalaisnuorten joukkoon opiskelemaan niin eihän siitä mitään tule...

        Kyllä he oppivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä he oppivat.

        Älä valehtele. Karu fakta on, että hyvin monen matun kirjoitus- ja lukutaito on olematonta eivätkä he edes halua oppia niitä, koska heitä autetaan kaikessa mitä he vain keksivät pyytää. Ja kyllä, kyllä. Heille ostetaan KAIKKI tarvittavat huonekalut ja elektroniset laitteet uutena. Tämän minä tiedän ihan oman työni kautta (ei, en ole sosiaalialalla).

        Tämähän se on. Ja vielä paljon sopeutumisrahoja päälle. Se on ihan järkyttävä summa mitä menee yhteen tällaiseen. Ei tarvitse ihmetellä mihin menee esim teiden kunnossapito rahat sun muut. Vähätellään vain ja sanotaan että me tienataan vielä tällä vaikka totuus on että näistä viime aikoina tulleista ei varmasti työllisty edes 10 prosenttia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele. Karu fakta on, että hyvin monen matun kirjoitus- ja lukutaito on olematonta eivätkä he edes halua oppia niitä, koska heitä autetaan kaikessa mitä he vain keksivät pyytää. Ja kyllä, kyllä. Heille ostetaan KAIKKI tarvittavat huonekalut ja elektroniset laitteet uutena. Tämän minä tiedän ihan oman työni kautta (ei, en ole sosiaalialalla).

        Tämä asia on niin totta.Suomalainen jos on köyhä ja sairas.(usein molempia)Apua et saa mistään.Luvataan paljon,mitään et saa.Kaikki sosiaalitätien puheet ovat pelkkää sanahelinää.Avunsaaalla täytyy olla tumma hipiä,sitten ovat kaikki ovet auki,kukaan ei kysy mitä maksaa tai kuka maksaa-rahaa on.

    • Anonyymi

      Tukee ne kokkaritkin (joitten verkkouutiset on), omistavat mediasta enemmistön ja media ylistänyt rähinöitsijöitä.

      • Anonyymi

        Kokkareita ei liioin Yhdysvalloissa ole joten ne tukin saa rähinää aikuiseksi. Hankala on tätä mellakointia laittaa kommusistien tilille pitäisi sinne ensin hommata kommareita.

        Suomessakaan ei lie montakan tuhatta tai sataa kommaria, mutta paljosta niitä vieläkin syytetään.

    • Anonyymi

      Onko todella suomen ministerit näin ääliöitä? älkää ihmetelkö jos ``hietsun`` tapahtumat saavat jatkoa ja virkavallan väkivaltainen vastustaminen yleistyy. nämä suomessa kuritta kasvaneet kakarat luulevat että he saavat tehdä mitä haluavat eikä kukaan saa heitä määräillä eikä edes ohjeistaa. Malli otetaan yhdysvaltojen tapahtumista, ei suinkaan heidän ikävistä ampumis tapauksista vaan siitä kuinka siellä mellakoidaan. Nämä keskenkasvuiset kokevat että heilläkin on oikeus vastustaa väkivalloin poliisia jos he valvovat lain noudattamista.

      • Anonyymi

        Ministereit eivät ehdi vatia pentuja heillä on muutakin työtä. Nykyisillä vanhemmilla on venhemmuus hukassa he ovat enemmänki lastensa kavereita.

        Kouluissa ei anneta opettajan pitää kuria vanhemmat huolen ollaan yhdessä opettajan kimpussa.
        Poliisilta on viety valta penskat saavat sylkeä heitä silmille toisten kuvatssa kännykällä.

        Media on tehnyt rikollisista sankareita huumekuningas Niko Rant-Ahoa oltiin kuvaamassa ja halaamassa kun pääsi väliaikaiseen vapauteen.

        Suomi on menetetty ihan oman välinpitämättömyyden vuoksi ja psykiatrien jotka keksi vapaan kasvatuksen nyt niitetään sitä satoa.

    • Anonyymi

      Marin ja Ohisalo, kantakaa vastuunne ja erotkaa!

      • Anonyymi

        Niin ja Niinistö ja Halla-aho nekin vaihtoon.

    • Anonyymi

      Yksikään rasisti ei muuta ajatuksiaan vaikka USA:ssa poltettaisiin ja ryöstettäisiin viisi kaupunkia.

      • Anonyymi

        Persut ovat Suomen pahimpia rasisteja toivottavasti niiden takia ei täällä aleta polttamaan kauppoja ja muuten mellakoimaan. Rasismi on kansakunnan syöpä onneksi täällä Kemijärvellä ei ole rasisteja vaikka Persuja onkin.

        Ai Persut pahimpia rasisteja. Yksikään persu tai rasisti ei ole päälleni koittanut käydä ilman syytä mutta nämä tummat pojat kylläkin.
        Kyllä se Suomessa on niin että nuo tuolta muualta tulleet tuntuvat vihaavan valkoisia niin että päälle käydään aina kun on tarpeeksi porukkaa mukana

    • Anonyymi

      Lisää nekkuja suomeen

    • Anonyymi

      Miten helvetissä ja milloin suomesta ja suomalaisista on tullut tällaisia lampaita ja täysin pellejä? Faktahan on, ettei tällänen pelleily koskaan lopu jos ei tehdä mitään. Ja vittu en voi käsittää minkälaisia ministereitä meillä istuu tuolla. Ihan järjetöntä.

      • Anonyymi

        Tämän takia Pahkasika lehti lopetetiin kun lehden jutut alkoivatkin toteutua tosielämässä.
        Parempia ministeritä löytyisi kadulta, jos neljästä ensimmäisestä vastaan tulijasta tehtäisiin ministeri niin suomi saataisiin varmuudella kuntoon jos neljäs olisi vaikka koira, niin se ei paljon vaikuttaisi tilanteeseen..

        Rauhoituppas nyt ja ota lääkkeesi. Nämä ministerit ovat olleet muutaman kuukauden empä tiedä miten he olisivat pystyneet hallitsemaan humalaista nuorisojoukkoa hentoja naiia kun ovat. Eikös siellä ollut kolmekymmentä poliisin yksikköä.

        Varmaankin sinä olisit hyvä ministeri niin järjestys pysyisi, harmi kaikki kyvykkäät ihmiset ovat jääneet Kemijärvelle. Toisaalta miten te hoitasitte valtakunnan asioita kun omatkin on rempallaan.

        Pitää aina muistaa se totuus. Tämän hallituskauden aikana ole paljonkaan tullut maahanmuuttajia..
        Maahanmuuttaja ryntäyksen tänne hommasi 2015 Sipilä mainostamalla oma suvaitsevaisuutta ja lupasi julkisesti oman talonsa heidän kätyyöön. Irakin televisiossa oli kehuttu suomalaisten vieraanvaraisuutta ja Sipilän hyvää tahtoa. Perussuomalainen Soini ulkoministerinä tervehti jokaista tulijaa sydämmensä pohjasta.

      • Anonyymi

        Suomalaisista tuli tällaisia lampaita sinä hetkenä,kun suomi nainen alkoi ihannoida näitä ruskeahipiäisiä uljaita uroita,jotka eivät ujostelleet,eivätkä pyydelleet anteeksi.Se,että heillä ei ole mitään tarjottavaa vastavuoroisesti ei suominaista jarruta,vaan heidän auttamisviettinsä vain voimistuu.Tästä seuraa pikku ongelma,ja se on se,että...Suomimies- tuo väheksytty otus joutuu tekemään entistä pidempää työpäivää kattaakseen kaikkien kulttuurien rikastuttajien harrastukset ja ilonpidon.Tsemppiä ystävät.

    • Anonyymi

      Valkoinen mies on aikanaan todistettavasti aiheuttanut ongelmia esim. Amerikan mantereella alkuperäis asukkaille sekä mustia orjuuttanut ei sitä kukaan voi kieltää joka on järjissään mutta joku vasemmisto ääliö haluaa Mannerheimin patsaan pois täältä ei tule onnistumaan ja jos joku sitä vandalisoisi henkilökohtaisesti vetäsin pataan

      • Anonyymi

        Suomella ei ole ollut alusmaita orjineen, kuten monella maalla on aikanaan ollut.
        Suomi on hoitanut romaniasiat mallikkaasti samoin saamelaiset.
        Ahvenanmaamkin on kuin herran kukkarossa ja sitten aletaan solidaarisuudesta rettelöimään ja rikkomaan kaunista maatamme.
        Me emme ole vastuussa muiden maiden rötöksistä kuten en minäkään eikä lapseni ole vastuussa Hietaniemen mellakoinnista, poliisin vahingoittamisesta ja aineellisista vahingoista.
        Toki veronmaksajana lasku lankeaa ja se raivostuttaakin. Näitä hoivataan viimeisen päälle syötetään ja juotetaan ja kiitokseksi sitten roistovat ja tuhoavat kaiken mitä seinästä irti saavat.
        Menkööt kotimaihinsa toitottamaan agendaansa, vai onko sieltä tullut liukas lähtö.
        Kuinkahan kävisi jos me suomalaiste lähtisimme eräiden maiden kaduille huutamaan ja rikkomaan kaikkea, vaatimaan suunnan muutosta. Siellä ei päätä siliteltäisi, ei taatusti.

        Niin, eikä Hietaniemen mellakat ollut missään yhteydessä Black Lives Matter-teemaan.
        Poliisin esitutkinnan mukaan siellä on päihteet olleet pääosassa, kun nuoret saaneet päähänsä vastustaa poliisia.

    • Anonyymi

      Kun lukee näitä juttuja silmiin pistää tuo Persujen vääristely joka asiassa. Se ei tarkoita jos joku vastustaa rasismia, että hyväksyy patsaiden kastelun ja väkivallan, ei todellakaan. Toivottavasti persujen johtajat eivät kaikki ole samalla tasolla, kuin nämä täällä kirjoittelevat rivipersut.

    • Anonyymi

      Täällä meillä on ihan turha lähteä sotkeutumaan amerikkalaisten kapinointiin, hoitakoot kukin maa asiansa kuntoon.Tuon mustan ampuminen on vain tekosyy muissa maissa aloittaa riehuminen ja poliisia vastaan kapinointi.

    • Anonyymi

      Mielestäni nykyaikana voi kyllä osoittaa mieltään. Muistetaanpa se että parhaan tuloksen saa kuitenkin, kun rauhallisesti osoitetaan mielipiteensä. Ei Suomalaiset osoita mieltäön, rikkomalla tai poltelemalla paikkoja, omaisuutta.

      Ei suomen Poliusi ole ilkeä tai paha, jos teet juuri kuin sinulle sanotaan.
      Minun mielipiteeni on tämä

    • Anonyymi

      En tiennyt kuinka tyhmä ihminen voi olla ennenkuin luin ensimmäisen
      rasistin kommentin. Siitä ei ole taso noussut. Päinvastoin.

      • Anonyymi

        Oletko noin yksinkertainen, että luulet älykkyyden ja rasistisen ajatusmaailman korreloivan keskenään?

    • Anonyymi

      Kunnioitettavaa että ministeritason henkilöt tukevat rasisminvastaisuutta. Se on humaania ja sivistynyttä suhtautumista. Olemme kaikki samaa ihmislajia maapallolla.
      Mielenilmauksiin mukaan menneet muut tahot (mellakoitsijat, väkivaltaa käyttäneet//käyttävät, materiaalituhoihin syyllistyneet/syyllistyvät,..) käyttivät/käyttävät vain tilaisuutta hyväkseen omaa ääriasiaansa ajaakseen.

    • Anonyymi

      Suomessakin on rasismia. Sitä on m.m. yhteiskunnallisissa rakenteissa ja näin sitä on hankalaa kitkeä. Monet kohtaavat päivittäin rasismia ja/tai syrjintää esim. työnhaussa, opiskeluharjoitteluissa, asiakaspalvelussa (työntekijänä tai asiakkaana).
      Ainoastaan valemedian kaltaisissa julkaisuissa väitetään ettei Suomessa ole rasismia ja niissä hyökätään demokratiaa ja ihmisarvoja puolustavia henkilöitä/tahoja vastaan.

      • Anonyymi

        Mistähän johtuu että Aasialaiset eivät huuda rasismista, venepakolaisian aikanaan tänne tulleetkin asettuivat asumaan, opiskelivat ja alkoivat töihin. Kunnioitan heitä suuresti!

    • Anonyymi

      HUOMIO!

      Tilastojen valossa Amerikassa menehtyy poliisien toiminnan seurauksena huomattavasti enemmän valkoihoisia kuin tummaihoisia. BLM-liikkeen avulla pyritään jälleen kerran vain hankkimaan tummihoisille erityisoikeuksia.

      • Anonyymi

        Laittappa sellainen tilasto meille näkyviin. Tuo on aika mielenkiintoinen väite jos Suomen valtamedia on valehdellut. Olisiko sinulla MV-lehden tilasto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laittappa sellainen tilasto meille näkyviin. Tuo on aika mielenkiintoinen väite jos Suomen valtamedia on valehdellut. Olisiko sinulla MV-lehden tilasto.

        Tiesin, että heti joku uusavuton tulee lässyttämään tuollaista. Tässä yksi linkki: https://www.statista.com/statistics/585152/people-shot-to-death-by-us-police-by-race/ .

        Samaa informaatiota löytyy myös FBI:n tiedoista mutta antamassani linkissä luvut on esitetty helposti luettavassa muodossa. Kaaviosta voi esimerkiksi helposti nähdä, että tänä vuonna poliisi on tähän mennessä ampunut 172 valkoihoista ja 88 tummaihoista. Myös muita rotuja on eritelty. "Trendi" on ollut vuodesta toiseen sama. Sinunkin kannattaisi alkaa hankkimaan tietosi jostain muualta kuin valtamediasta niin et enää munaa itseäsi niin helposti.

    • Anonyymi

      Ihan hartaasti toivon , sais se Kemijärvelläkin käydä jonkinlainen myllerrys, pakka saisi mennä sekaisin. Ihmisten joutilaisuus ja sänkyyn syöttäminen tekee ihmisistä kummallisia. Aletaan pelkäämään tummaihoisia ilmeisesti pelossa että vievät oman hyvinvoinnin. Niinhän eläinkin käyttäytyy haaskalla hätistelee heikomman pois.

      • Anonyymi

        Sänkyynsyöttäminen? Vuodeosastojen potilaatko siellä nyt ovat rasistisia?

        Miksi kemijärveläisen muuten pitäisi syöttää kaikki haittaeläimet, mitä seudulle eksyy? Varsinkaan jo syömistä muuten riittää vain vuodeosastoille.

    • Anonyymi

      On todella vaarallista että ihan valtiojohtokmme pyrkii lietsomaan vastakkainasettelua ja vieläpä valheellisia väittämällä......täytyy muistaa millä se sisällisotakin saatiin aikaan

    • Anonyymi

      Tässä se taas nähdään kuinka hulluja ovat meidän ministerit, ei niitä voi ottaa tosissaan.
      Nyt meni loppu uskottavuus, ja pakkaselle ja lujaa.
      Terveisin Tampereen mies 46v.

    • Anonyymi

      Miksi maailman pahin rikollisliiga - uskovaiset saavat vielä rellestää vapaallajalalla .!?

      • Anonyymi

        Uskovaisuus on mielenhäiriö,jota ei näköjään ei voida hoitaa.

    • Anonyymi

      Emmää kestä..voiko noi partiotytöt jo lopettaa..

    • Anonyymi

      Sisäministeri ja pääministeri tukevat kivaa mustillaelämilläonmerkitystä liikettä ja sitten heti seuraavana päivänä satapäinen mustaihoinen joukko hyökkää poliisien kimppuun haavoittaen useaa heitä. Ihan kúin nämä kaksi naista hyväksyisivät pikku keppostelun virkovaltaa kohtaan? Tämä tullaan muistamaan seuraavissa vaaleissa.

      • Anonyymi

        Muistutampa jos unohtui. Ei näitä tummia hommannut nämät kaksi naista vaan Sipilä-Soini ja Orpo. Sipilä houluttelemalla houkutteli kymmeniätuhansia iragilaisia eikä Perussuomalaisella Soinilla ollut sitä vastaan.

        Pitää aina muistella menneitä ettei vain se totuus unohtuisi.

    • Anonyymi

      Miettikääpäs miten alkuperäisväestölle kävi Amerikassa, kun eurooppalaiset matut rynnivät sinne. Nyt sama on tapahtumassa Euroopan alkuperäisväestölle. Alkaa olla viimeiset hetket tehdä asialle jotain ja aloitetaan panemalla rajat kiinni!

      • Anonyymi

        Ei onnistu niin pitkään kun huulipunan käyttö loppuu ministeriltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei onnistu niin pitkään kun huulipunan käyttö loppuu ministeriltä

        Pekkakin varmaan käyttää huulipunaa kotona...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei onnistu niin pitkään kun huulipunan käyttö loppuu ministeriltä

        Onko huulipunan käytöstä jotain haittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko huulipunan käytöstä jotain haittaa?

        Ei ole,mutta sen pitää olla V-kestävää huulipunaa.

    • Anonyymi

      no joo toi jenkki on muutoinkin mennyt perseilleen jaa rasismia? eihän nyt hyvät ihmiset kun katsotaan työttömyyslukuja niin eihän suomessa ole mitään muuta kuin raismia!!!!!!!!!!!!!
      ja sisäistä sellaista..............itketään virallisesti että suomalaiset ei marjanpoiminta asentoon taivu :)yms.

    • Anonyymi

      Keskeiset ministerit osoittavat tukeaan Black Lives Matter -liikkeelle

      PÄÄMINISTERIN TEHTÄVÄ ON OLLA PUOLUEETON ! PERKELE MIKÄ ROSKA ON SDP !
      Ei tästä teinistä ole pääministeriksi,hän huutaa,melkein sylkee ja mölyää.Kiukkua ,kun on ne päivät..!
      VAIN PRESIDENTTIÄ ME ARVOSTAMME,EMME pääministeriä..

      • Anonyymi

        Typerää sekaantua ministeritasolla vieraiden valtioiden sisäpolitiikkaan. Tämä muistetaan USAssa. Miksi valtaan ääliöitä politiikkaan?

      • Anonyymi

        En kyllä sanoisi että Marin on kovin tunteellinen, hän ei huuda, melkein sylje, mölyä tai kiukkua. Ja tästä näät mitä pääministerin tehtävistä sanotaan Suomen laissa: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#P66.

        Kritisoida saa ja se on jopa tärkeää, mutta perustelut faktana esitettäville mielipiteille pitää olla kunnossa.

    • Anonyymi

      Tummat naiset joilla iso perse ja muhkea rintavarustus, kyllä! Muut saa puolestani kuolla.

      • Anonyymi

        Miksi valikoisit vain heidät? Onko heistä jotakin erityistä hyötyä yhteiskunnalle?

    • Anonyymi

      Marin on seuraava Presidentti ja kannatus SDp senkun nousee.

      Nyt kokoomus ja persut joutavat jatkaa oppsitiossa ja sairain puolue henkisesti on persut ja heille tulee paljon ongelmia.

      Henkilöt puolueessa ovat suurin osa epävakaita, jopa henksiesti sairaita. Suurin osa rikollisia, rasisteja, tietojen vuotajia yms sekasikiö porukkaa.

      Puheet heillä todella epävakaita ja sairaita sekä he johtaisivat suomen maailmankartalta pois. Tulisi erilaisia mellakoita, tappoja ja muuta julmaa ihmiskunnan kesken.

      • Anonyymi

        Trampilla kova suosio.
        Suomen uutisissakin ensimmäisenä puhutaan Trampin kannatuksesta.
        Eilen oli vaalitilaisuus ollut "lännellä" ja pari-kolme tyhjää tuolia oli vain jäänyt,niin Suomen TV-uutisissa ohitti Hietalahden "päähänpistonkin"!
        9-autoa tuhottu ja poliiseja loukkaantunut raketeista,ei tietoa vammoista?
        30-poliisipartiota paikalla,työllistävä vaikutus.

        Kysymys: Eikö Suomen uutislähetyksissa pitäisi kuitenkin keskittyä nimenomaan enemmän juurikin Suomen uutisiin, eikä joihinkin ulkomaalaisiin presidenttikampanjoihin?

    • Anonyymi

      Näistä ministerien puheista pitäisi suorittaa poliisitutkinta. He ovat saattaneet syyllistyä esim. rikokseen yllyttämiseen.

      • Anonyymi

        Meitä on lähtenyt sanavapauskin näitten takija ,ei saa sanoa totuutta jos sanot olet rasisti.

    • Anonyymi

      30-poliisipartiota paikalla,kun joillajkin oli;päähänpisto.

    • vasemmisto nyt vai yrittää romahduttaa yhteiskunnan kaikin mahdollisin keinoin

    • Anonyymi

      Suomessa pakolaispolitiikkaa leimaa sinisilmäisyys. Vallalla on vain yksi oikea suuntaus ja muut tai jopa keskutelu leimataan heti raistiseksi.

      Aamulehden jutussa (ikävä kyllä maksumuurin takana) Suomeen turvapaikanhakijana tullut kertoo omna käsityksensä. Se on hyvin paljon vallitsevasta käsityksestä poikkeavaa. Joku jopa sanoisi rasistista.

      https://www.aamulehti.fi/a/5ea8a050-4d92-4e2f-8d84-7f17c0bf052e

    • Anonyymi

      "Sabanadesanin mielestä sosiaaliturvan pitäisi olla vastikkeellista ja suomen kielen oppimisen pakollista, ei siis vain kielikoulutukseen osallistumisen. Hänestä tuntuu siltä, että kantasuomalaisten esittäminä tuollaiset mielipiteet ovat liian ”kovia”.

      –  Väitän, että suurin osa tuntemistani turvapaikanhakijoista on kanssani samaa mieltä."
      Aamulehti 21.6.2020

    • Anonyymi

      Jos nyt ihan avaajan aiheessa pysyn niin känniset jonnethan tässä on olleet asialla. Ja se liittyy kyllä nykyiseen lasten käytännössä heitteillejättöön. Sitä harrastaa kyllä sekä mamut ja ihan kantasuomalaiset low-life-scumbag-vanhemmat yhtä lailla. Hienoa sakkia kaikki tyynni. Kersat tekee mitä huvittaa eikä mihinkään puututa.

      Mitä sitten mamujen mesoamiseen tulee riittää Suomessa korpea. Sinne vaan ja laittaa paikat mieleisikseen. Oikein kiinnostaakin millaista saavat aikaan ilman Suomen ja suomalaisten väistämätöntä rasismia ja vaikutusta. Samaa ehdotan sille uuskommarille jonka mielestä minäkin häntä riistän aina ja kaikessa. Korpeen vaan ja kyllä saavat olla rauhassa sekä tehdä sen paremman maailman ilman rasismia tai muuta vääryyttä. Voidaan kai joukolla luvata ettei riistetä tai millään tapaa saastuteta mitään kulttuurin piirteitä.

      • Anonyymi

        Eikö se mene jo nuppiin, on kulttuuri ja geenit erinlaisia ettei tule koskaan keskenään sopimaan. Ministerit ovat tilanneet lisää näitä reuhaajia vaikka jo toista tuhatta muuta on tulossa luvan kanssa. Mitä arabit ja afrikan poijat täältä hakevat? No senhän jokainen veronmaksaja syyn siihen tietää.

    • Anonyymi

      Keskeiset ministerit osoittavat tukeaan Black Lives Matter -liikkeelle

      Miksi? Roskasakki hajoittaa ja ryöstää. Tämäkö on oikein?
      Vasemmisto ja Vihreät eivät ymmärrä miten saadaan korjattua asioita,heillä on aina huliganismi ja väkivalta!

      • Anonyymi

        Näitten heittiöitten takia meiltä on viety sananvapaus.

    • Eikö noilla ole pikkasen tärkeämpääkin tekemistä kun miettiä antaako tukensa vai ei.

      • Anonyymi

        Ei noiden mielestä. Valtion rapauttaminen on vihervasemmiston aatemaailman ydin, eikä nykyjohto tee tässä sen linjan suhteen töitä yhtään huonommin kuin vanhempikaan punakaarti.

    • Anonyymi

      45 kommentia poistettu? ollaanko me Suomessa?

      • Anonyymi

        Suomessa ollaan, päivällä Eduskunnan keskustelua kuunnellessa ihan oksetti yksi tyyppi joka oli äänessä, unohtaen omat juttunsa. Hyi hitto.

    • Anonyymi

      Tämä ei ole hyvä, koska tämä on riistäytynyt väärään suuntaan.

      • Anonyymi

        Täsin rinnpin mukana black lives matter.

        Kaikille kuuluu oikeus elää!!

        Ihmisarvo kaikille!!

        Epellä kytee vanha paska edelleen.

      • Anonyymi

        Outoa, monet tekevät hikihatussa töitä päästäkseen mannekiineiksi ja sitten meidän pitää poistaa mainoksista kaikki mikä viittaa mustiin?
        Jokaisessa TV-mainoksessa on kiitiömusta, miksi Eskimopuikko on rasismia. Entä lakritsi, miksi mustaa lakritsia saa myydä ja mustia autonrenkaita?

        Virkapukuasetuksen muutoksella pyritään saamaan poliisivoimiin lisää vähemmistöryhmiin kuuluvia henkilöitä.

        Toukokuun 19. päivä julkaistuun Sisäministeriön lainsäädäntösuunnitelmaan sisältyy sisäministeriön asetus poliisin virkapuvusta.

        Hankkeessa tullaan selvittämään poliisin virkapuvusta annetun asetuksen muuttamista muun muassa siten, että poliisin virkapuvun yhteydessä olisi mahdollista käyttää uskonnollisia tunnuksia.

        Hankkeen aikataulu ei ole vielä tiedossa, mutta mahdollisen asetusmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 aikana.

        Asetusmuutoksella arvioidaan olevan vähemmistöryhmien yhdenvertaisuutta ja rekrytointia poliisin tehtäviin edistävä vaikutus.

        Hanke on hallitusohjelman ja hallituksen lainsäädäntöohjelman mukainen, sillä hallitusohjelman mukaan ”Suomi on entistä tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi”. Kaavailtu asetusmuutos on linjassa myös sisäministeriön konsernistrategian kanssa: ”Turvallisuuden tunne on korkea, pidämme luottamuksen viranomaisiin korkeana”.

        Tulevasta muutoksesta vihjaili jo joulukuussa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.), joka kertoi haluavansa poliisivoimiin lisää vähemmistöjä, kuten muslimeja.

        Islamilaisten asusteiden, kuten päähuivin puuttuminen poliisiunivormusta saattaa nykyisin olla este poliisiin hakeutumiselle.

        Ohisalon mukaan luottamus poliisin ja kansalaisten välillä lisääntyisi, jos poliisivoimissa olisi enemmän vähemmistöryhmiin kuuluvia henkilöitä.

        Ohiohisalo mädättää jo virkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohiohisalo mädättää jo virkoja.

        Vihreitten käsitys tasa-arvosta:Miehiä=3 ja naisia =17 .
        Ojalan laskuoppi tainnut vanhentua.

        Mustat, diltot ja mustat gondomit kielletään,ovat "rasistisia".
        Kahvia ei saa juoda;mustana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreitten käsitys tasa-arvosta:Miehiä=3 ja naisia =17 .
        Ojalan laskuoppi tainnut vanhentua.

        Mustat, diltot ja mustat gondomit kielletään,ovat "rasistisia".
        Kahvia ei saa juoda;mustana.

        J-Karjalainen ei saa laulaa enään villeistä lubiineista.
        Kasvi on "vierslaji" ja se on hallitusohjelmassakin määrätty hävitettäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreitten käsitys tasa-arvosta:Miehiä=3 ja naisia =17 .
        Ojalan laskuoppi tainnut vanhentua.

        Mustat, diltot ja mustat gondomit kielletään,ovat "rasistisia".
        Kahvia ei saa juoda;mustana.

        Tapola ei saa mainostaa mustaa-makkaraa,eikä sitä saa syödä valko-kastikkeen kanssa.

    • Anonyymi

      Jokaisessa tv-mainoksessa on on kiintiömusta, siihen pitää pikimmiten kyllä puuttua ja poistaa heidät kaikki tyystin

      • Anonyymi

        Ihmisarvoa ei ole kaikilla on turhaa parran pärinää mustilta.

    • Anonyymi

      Vihreät ja vasemmisto seuraavat vaalivoittajat. "Mustilla on oikeus kivittää valkoisia ja heidän omaisuutttaa", Sanna Marin on varmasti tätä mieltä.

      Joko Sanna on lähettänyt rahaa italialaisille gigoloilleen?

      • Anonyymi

        Mäenpää seuraavien vaalien ääniharava!
        Isänmaallinen ja totuuden puhuja!

    • Anonyymi

      Asolassa heiteltiin kananmunia asutusta päin varhain perjantaiaamuna.

      Vantaalainen Linda oli perjantaiaamuna pihalla matkalla kotinsa viereisellä bussipysäkille Asolan Hansinkadulla, kun nuori mies heitti hänen varastoaan kananmunalla. Kananmuna levisi kauttaaltaan varaston seinään.

      ”Tähänkö on maailma mennyt, että ennen kello kahdeksaa aamulla heitellään kananmunia”, tuohtunut lukija selvittää tilannetta HS Vantaalle.

      Kananmunien heittely on pääkaupunkiseudulla tuttu ilmiö. Lue lisää HS:n aikaisemmin kirjoitetusta jutusta: Saunailtaa viettäneet lapsiperheet joutuivat kananmunahyökkäyksen kohteeksi Espoossa: ”Se ilmiö tulee ja menee”, kertoo poliisi.

      Asolassa asuva nainen ei kerennyt näkemään beigen värisen auton rekisterinumeroa. Hän huomasi kuitenkin autossa istuneet kaksi nuorta miestä.

      Kun auto kiihdytteli asunnon ohi, toinen miehistä latasi jo seuraavaa kananmunaa kädessään. Lukija ei nähnyt minne kananmuna iskeytyi. Hän huusi miehille perään: ”Mitä hittoa!”

      Tämä oli ensimmäinen kerta, kun nainen kokee vastaavaa ilkivaltaa Asolan alueella.

    • Anonyymi

      Aivan sama mitä Espoossa ja Vantaalla tapahtuu saavat mitä tilaavat.

      • Anonyymi

        Paikalliset tietävät ketä nämä penskat ovat media ei vaan uskalla siis uskalla kertoa eikä poliisit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikalliset tietävät ketä nämä penskat ovat media ei vaan uskalla siis uskalla kertoa eikä poliisit.

        Ne on villejä lubiineja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on villejä lubiineja.

        Ajatteleminenkin on rikos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatteleminenkin on rikos.

        Jos ajattelee maahanmuuttajat vieraslajiksi ja vielä oikein eduskunnassa sen laukoo lärvistänsä ulos, niin mielestäni se on suoranaista rasismia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on villejä lubiineja.

        Hox, LUPIINI.

    • Anonyymi

      Rasismi on vaan yksinkertaisesti ALHAISTA, samoin kuin natsismin lietsominen.
      Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo, jota kaikkien kuuluu kunnoittaa .... siis normaalijärkisten.
      Suomessa otettava valtiovallan puolesta tiukka ote rasismiin, joten eduskuntaankin saatava tiukempi sisäinen valvonta!

      • Anonyymi

        Kuusijärven rannalla tapahtui hukuttamisyrityksen iltana myös nuorison joukkotappelu – poliisi ei sulje tapahtumien yhteyttä pois.

        Älä vain ajattele mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuusijärven rannalla tapahtui hukuttamisyrityksen iltana myös nuorison joukkotappelu – poliisi ei sulje tapahtumien yhteyttä pois.

        Älä vain ajattele mitään.

        Joko alkaa aukenemaan ketä nämä rikolliset ovat. Kansa tietää mutta haluaa se uutisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko alkaa aukenemaan ketä nämä rikolliset ovat. Kansa tietää mutta haluaa se uutisena.

        Aina kun poliisi ei kommentoi tapahtunutta rikosta soi hälytyskellot.

      • Anonyymi

        Tapon yritys Forssassa – kaksi otettu kiinni

        Villejä lupiineja.

    • Anonyymi

      J-Karjalainen:Villejä klupiineja.

    • Anonyymi

      Keski-Uusimaa.
      Kotimaa
      Miesjoukko piinaa huoltoaseman asiakkaita Keravalla

      ”Heidän kulttuurinsa on tilaa vievää”, sanoo huoltoaseman myymäläpäällikkö.

      Jotkut asiakkaat eivät enää halua asioida Asemansillan Nesteellä Keravalla. Asiasta kertovan Keski-Uusimaa -lehden mukaan syynä on aggressiivinen miesjoukko.

      Miehet ovat maahanmuuttajataustaisia, ilmeisesti romanialaisia. Miesjoukko on muun muassa tuijotellut tiiviisti huoltoaseman naisasiakkaita.

      Kauppias ei tiedä, mitä asialle voisi tehdä. Hänen mukaansa tällaisiin ongelmiin puuttuvia syytetään helposti rasismista.

      Keravan kaupunki on tiedostanut ongelmat, ja Nesteen tilanteen sekä Prisman edustalla viikonloppuna tapahtuneen puukotuksen johdosta kaupunki yrittää miettiä lähiaikoina keinoja joilla puuttua tilanteeseen. Kaupungilla ei kuitenkaan ole toimivaltaa yksityisten yritysten alueilla tapahtuviin tekoihin.

      Maahanmuuttajajoukkion aikaansaamia ongelmia puidaan myös Keravan Facebook-ryhmässä.

      – Heidän kulttuurinsa on tilaa vievää. Siis mitä mä just luin … heidän kulttuurinsa … siis VMP. Entäs meidän lait? Ne ei vissiin koske heidän kulttuuriaan?

      – Yleensä käyn siellä iltaisin pesemässä auton, en käy enää. Olin yksin siinä lauman edessä, jätkät myivät huumeita ja tuijottivat minua koko ajan ja osoittelivat. Todella oksettavaa/pelottavaa porukkaa.

      – Muistakaa, että ihmisyys ja intersektionaalinen feminismi velvoittaa! eräs kommentoija muistuttaa sarkastisesti viitaten sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ulostuloon, jossa tämä kertoi hallituksen tasa-arvo-ohjelmasta, jonka kantavana ajatuksena on intersektionaalinen feminismi.

      • Anonyymi

        Rikokset eivät lopu niin kauan kun niitä peitellään ja jopa salaillaan.

    Ketjusta on poistettu 77 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe