Viinat Virosta

Te suomalaiset, jotka haette säännöllisesti juhla- ja muut juomanne Virosta, miettikääpä, mitä se vaikuttaa Suomen valtion talouteen.

Ensinnäkin laivoista pääosa on rekisteröity muualle kuin Suomeen. Tuo tietää sitä, että oma kotimaamme taloudellisesti lähinnä häviää, kun laivan tuotot hyödyntävät muita.

Sitten ne viinat. Suomalaiset kaupat kaipaisivat nyt kovasti ostavia asiakkaita. Viinakset ovat meillä kyllä kalliita, mutta kai se edestakainen matkakin jotakin maksaa. Ja enemmän, jos oma auto tarvitaan viinan kuljettamiseen. Ja taas jää Suomen valtio vaille tuotakin kulutusveroa. Tämä koskee tietysti monia muitakin matkaostoksia.

Jos valtiomme ei saa tarvitsemaansa määrää verotuloja, on vaarana verojen nosto. Aika pienikin verojen lisäys voi tulla yksityishenkilölle paljon kalliimmaksi, kuin viinaturismin antama hyöty. Kuntaverokin voi nousta, jos valtiolta ei liikene riittävästi rahaa kunnille.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se on valtion henkilökohtainen voivoi, jos verottaa itsensä hengiltä. Kansalaisilla on vain rajallinen määrä rahaa käytössään. Ei Suomessa syyttää voi kuin valtiovaltaa, joka on itse soppansa keittänyt.

Äänestä
  • Miten hoitaisit ilman riittäviä verotuloja yhteiskunnalle nyt kuluvat tehtävät? Niistä pääosa on kuitenkin meille jokaiselle elintärkeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten hoitaisit ilman riittäviä verotuloja yhteiskunnalle nyt kuluvat tehtävät? Niistä pääosa on kuitenkin meille jokaiselle elintärkeitä.

    Pudottamalla alkoholiveroja, jolloin raha jää Suomeen. Nythän ulkomaille menee viinarahojen lisäksi paljon muutakin rahaa.

    Kas kun valtio ei ole vielä keksinyt riittävän progressiivista verotusta, tai kaiken typerän verottamista, kuten pörssikaupan transaktioveroa. Pörssikaupassahan ainoastaan veivataan rahaa edestakaisin. Miksei sitä veroteta? Saataisiin tyhjästä verotuloja. Ai niin, pitäähän kuplien antaa paisua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Te suomalaiset, jotka haette säännöllisesti juhla- ja muut juomanne Virosta, miettikääpä, mitä se vaikuttaa Suomen valtion talouteen.

Ensinnäkin laivoista pääosa on rekisteröity muualle kuin Suomeen. Tuo tietää sitä, että oma kotimaamme taloudellisesti lähinnä häviää, kun laivan tuotot hyödyntävät muita.

Sitten ne viinat. Suomalaiset kaupat kaipaisivat nyt kovasti ostavia asiakkaita. Viinakset ovat meillä kyllä kalliita, mutta kai se edestakainen matkakin jotakin maksaa. Ja enemmän, jos oma auto tarvitaan viinan kuljettamiseen. Ja taas jää Suomen valtio vaille tuotakin kulutusveroa. Tämä koskee tietysti monia muitakin matkaostoksia.

Jos valtiomme ei saa tarvitsemaansa määrää verotuloja, on vaarana verojen nosto. Aika pienikin verojen lisäys voi tulla yksityishenkilölle paljon kalliimmaksi, kuin viinaturismin antama hyöty. Kuntaverokin voi nousta, jos valtiolta ei liikene riittävästi rahaa kunnille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu