Oletteko huomanneet miten LIDL:n laktoosittomissa jäätelöissä on ensimmäinen ainesosa vesi ja leikkeleissäkin on alkanut olla ensimmäisenä ainesosana vesi?
Ilmeisesti EU:n lainsäädännön lähtökohtana on syöttää ihmisille jätteitä gurmeena.
Jäätelöiden osalta laki ei nykyisin määrittele jäätelön koostumusta, eli jäätelöksi voi sanoa mitä tahansa suuhun pantavaa.
Vaikuttaisi siltä, että leikkeleiksi saa kutsua mm. LIDL:n myymiä tuotteita, jotka ovat tuotettu lihaliiman (transglutaminaasi) avulla siten, että jätevirroista poimitaan proteiineja ja tehdään niistä klöntti, maustetaan ja paistetaan jonkinlaiseksi pötköksi josta voi leikellä jotain. Hieman kuin Soylent Green.
LIDL tuottaa jätteistä ruokaa?
Anonyymi
2
145
Vastaukset 2
- Anonyymi
Monta vuotta sitten. Siksi ostan tuotteet suoraan lihaleikkaamolta, tai Ahvenanmaalaista
- Anonyymi
Ranskassa on käytetty viemärivettä eläinrehun valmistukseen. Kiinassa on viemärivedestä otettu ruokaöljyä uusiokäyttöön. En ihmettelisi vaikka noita aineita käytettäisiin halpojen elintarvikkeiden raaka-aineinakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1721869Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1541340Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset221985- 71897
- 56820
- 46765
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63757- 90737
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200677Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151636