kadehdin muiden sosiaalisia suhteita

Anonyymi

Mua on viime aikoina alkanut masentaa muiden tuttavien päivitykset/elämäntilanne. Tuntuu että kaikilla muilla on ystäviä, joku saa yllätysjuhlansa tai pitää synttärit johon tulee väkeä. Sitten mietin omalla kohdallani; en voi edes pitää juhlia, en tiedä ketä kutsuisin. Kaikki ystäväni asuu eri puolella suomea, enkä tiedä voiko niitä enää edes kutsua ystäviksi.

Haluaisin jonkun, kenen kanssa puhua puhelimessa. Jonkun, kenen kanssa käydä kävelyllä, kahvilla tai istua vaan puiston penkillä.

Osallistun myös kesän aikana polttareihin, ja sekin sai minut masentamaan. Miten tällä tulevalla morsiamella on näin paljon hyviä ystäviä, ja jos minä pitäisin polttarit. Kutsun saisi ehkä 4 ihmistä. Jotenkin masentavaa.

Onko kellään muulla tälläisiä tunteita? Tuntuuko että muut viettävät aikaa juhlissa ja sinua ei ikinä kutsuta mihinkään? Jos sairastuisin, en tiedä kuinka moni minua tulisi sairaalaan katsomaan. Tuntuu ettei kukaan ikinä kysy minulta, mitä kuuluu. Itse pidän yhteyttä muihin, enkä haluaisi kokoajan olla viestittämässä muille.

Nyt koronan aikana tämä on pahentunut, kun itse haluaisin noudattaa ja ottaa varman päälle etten tartuta muihin. Tämänkin aikana olen tuntenut suurta paheksuntaa, kun muut tapaavat isoissa laumoissa... ekana tulee mieleen "tuolla sitä vaan ollaa isossa lössissä ja viis välitetään tartunnasta". Vaikka tämä asia ei minulle kuulu, mutta tuntuu että useimmat eivät vaan välitä taudista.
Itse välitän muista niin paljon, että en tiedostamattakaan halua muihin tartuttaa.

9

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      >> Jos sairastuisin, en tiedä kuinka moni minua tulisi sairaalaan katsomaan. <<

      Muilla tosiaan tuntuu ystäviä, tai ainakin jotain seuraa piisaavan. Itselläni ei ole kumppania eikä läheisiä ystäviä, eikä paljon muutakaan seuraa vapaa-ajallani. Edes eläimiä.

      Jos minä saisin sairaskohtauksen kotonani ja kuolisin, olisin lehdessä otsikolla "muumioitunut ruumis löytyi"., koska kukaan ei siis todellakaan ota mitään yhteyttä minuun viikkoihin. Välillä on kuukausi parikin väliä. Olen tämän asian testannut, ottaako kukaan minuun mitään yhteyttä, jos itse en ota muihin yhteyttä. Ja ei ota. Vanhemmat lopulta jossain vaiheessa pitkien aikojen päästä tiedustelevat, mitä kuuluu. En silti ole huonossa väleissä heihinkään.

      Onneksi saan itsestäni irti sen verran, että käyn kumminkin jossain ihmisten ilmoilla itse ja juttelen ihmisten kanssa töissä, spontaanisti kaupassa, kaupungilla ym. Muuten todellakin muumioituisin jo eläessäni. Tai muuttuisin mökkihöperöksi.

      Tilanne on aika tragikoominen ja toivottavasti muuttuu paremmaksi. Kammoksuttaa minua ainakin ajatus siitä, että loppuelämä tai vanhuuskin vielä menisi tällä samalla kaavalla.

      Sinullekin toivon sydämestäni hyvän ja luotettavan seuran löytymistä, niin kuin itsellenikin. Eiköhän sitä vielä sentään eteen tule.

    • Anonyymi

      Sykleissä ihmissuhteet kulkevat.
      Ei niitä ystäviä aidosti montaa ole. Hyvän päivän tuttuja voi olla mutta kun ongelmia alkaa ilmaantumaan. Suurin osa petaa oman tilanteensa eduksi.
      Miksi ihmeessä kadehdit toisten suhteita. Mitä vähemmän sinulla on ystäviä, sen vähemmän ongelmia.
      Itse nautin yksinolosta enkä kaipaa vierailijoita esim. sairaalaan. Omien tavoitteideni ja päämäärien saavuttaminen on hankalaa näiden kamujen sähläämisen vuoksi.
      Aikoinaan kouluiässä näkemäni tuttu yllättäen tuli aikuisiällä elämääni. Käsittämätöntä miten paljon ihmiset uhraavat aikaansa toisten ihmisten elämän pelaamiseen ja toisen asioiden urkkimiseen.

      • Anonyymi

        Ei urkkimiseen tai pelaamiseen, vaan kaverina oloon vain. Jos olet tuota mieltä minusta vieläkin, on se parempi että katson kaverini elämän kolhimista ihmisistä, jotka osaavat arvostaa elämää kaiken kurjuuden keskellä ja ovat oikeasti onnellisia jokaisesta eletystä päivästä vaikka se olisi kuinka vaikeaa tahansa. Hyvä että näytit todellisen luontosi, olen nykyisin onnellinen kaverini ja tulevien kavereitteni kanssa joiden määrä tulee olemaan suuri ja kun kupsahdan jonain päivänä on heidän surunsa myöskin yhtä suuri. N


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei urkkimiseen tai pelaamiseen, vaan kaverina oloon vain. Jos olet tuota mieltä minusta vieläkin, on se parempi että katson kaverini elämän kolhimista ihmisistä, jotka osaavat arvostaa elämää kaiken kurjuuden keskellä ja ovat oikeasti onnellisia jokaisesta eletystä päivästä vaikka se olisi kuinka vaikeaa tahansa. Hyvä että näytit todellisen luontosi, olen nykyisin onnellinen kaverini ja tulevien kavereitteni kanssa joiden määrä tulee olemaan suuri ja kun kupsahdan jonain päivänä on heidän surunsa myöskin yhtä suuri. N

        En tiedä kenelle puhut. En tunne sinua mutta haluat ystäviä ympärillesi. Se on hienoa.
        Teet siis elämääsi suuria muutoksia ettei tarvitse kadehtia toisten sosiaalisia suhteita.

        Näistä kolhituista ihmisistä kun saat ystäviä. Kerro miten sen teit.


    • Anonyymi

      Minulla on puoliso aina ollut paras ystäväni, mukavinta seuraa maailmassa. Olen kokenutkin jääneeni aivan yksin ja orvoksi sen jälkeen, kun hän kuoli. Enkä oikein usko, että mistään pelkästä ystävyyssuhteesta koskaan saa yhtä sujuvaa ja luontevaa yhdessäoloa aikaiseksi, mitä oman puolison kanssa saa. Mutta olen kyllä valmis yllätyksiin ja vaihtamaan mielipidettäni, koska olen kuullut, että on olemassa myös todella läheisiäkin ystäviä. Itse kadehdin Frendit-sarjan tyyppisiä ystävyyssuhteita.

    • Anonyymi

      Mulla ei oikeastaan ole yhtään ystävää. Vasta täytin vuosia ja mainitsin yhdelle henkilölle ett seuraavana päivänä on synttäripäiväni, eipä onnitellut, oli tohkeissaan omista jutuistaan ja toisista kamuistaan. Hän sitten muka pitää mua ystävänään. Ei olla nähty kohta puoleen vuoteen, eikä se tunnu vaivaavan millään tavalla, mutt kun yhtä kamuaan ei ole viikkoon nähnyt, niin se tuntuu hänestä aivan hirveeltä. No, eipä tilanne ole mulle uusi millään tavalla, aiemmatkin tutut ovat mut pistäneet tärkeysjärjestyksessä viimesimmäksi, en ole ikinä ollut etusijalla kellekään. Ehkä munkin pitäis olla muistamatta tuttujen synttärit vaikka kuinka ennakkoon niistä pitäisivät ääntä, ohitan ne niinkuin hekin tekevät mun kohdalla.

    • Anonyymi

      Fakta: Ihmiset arvostavat yleisesti sitä mitä sulta löytyy eikä sua sellaisena ihmisenä kuin olet.

      Pätee jokaiseen. Sillä mielellä uusia tuttavuuksia sitten etsimään. Änkeät vaikka väkisin mukaan ja vedät kasvoillesi irvokkain tekohymy ikinä.

      • Anonyymi

        jos arvostatte omaisuutta noin paljon, minäkin arvostan sitä jonkisen verran tietysti,
        kun mietin miten pärjään jatkossakin.

        te voisitte noin 20 minuuttia aina silloin tällöin rukoilla vaikka omaisuuden puolesta,
        itse olen rukoillut sitä 30 minuuttia mikä on väärin.

        voisitte toivoa itsellenne vaikka lisää uponorin osakkeita, jos teillä on niitä?

        ette puhu oikein mitään, laitatte kädet ristiin ja toistatte mielessänne, haluan erittäin paljon uponorin osakkeita, oi jumala.

        ja, niin niitä osakkeita tulee vain.

        heh, te pidätte minua kahelina, mutta tehkää sitä noin 5-7 kertaa ja käykää katsomassa osakesalkkuanne, niin huomaatte sanani todeksi.

        jos epäilette, ei se vaadi muuta kuin tämän pienen vaivan todistaakseni sanani todeksi.

        olen jo erään naisen puolesta esirukoillut fortumin osakkeita, ja muita osakkeita, yms.

        6 tuntia, enpä tiedä onko hänelle tullut fortumin osakkeita, jos tietää minut, niin voi ilmoittaa vaikka näin, koska näen hänet vasta pitkän ajan päästä.

        timo


    • Anonyymi

      Ei ne ihmiset joidenka kanssa on samassa porukassa ole välttämättä ystäviä. Kyseessä voi olla vaikkapa työkavereita tai jokin muu ryhmä jonka jäsenet eivät ole koskaan käyneet toisen kotona. Ja vaikka olisikin, niin joku voi unohtua ryhmästä heti kun löytyy joku uusi tuttavuus. Se että saat olla jonkun kaveri tai olla mukana ryhmässä, niin se ei tarkoita vastavuoroisuutta.

      Ihmettelin joskus miten (entinen) kaverini sai aina uusia ystäviä, mutta tajusin vasta myöhemmin että kyse ei ollut lojaalista tai läheisestä suhteesta, vaan kavereita oltiin niin kauan kun yhteisiä harrastuksia oli. Sitten taas kysyttiin seuraavalta tyypiltä että lähdetäänkö ajelulle tai minne se sitten olikaan. Määrällisesti paljon, laadullisesti vähän.

      Kun siis laittaa kaikille tuntemilleen kutsun, niin aina joku osallistuu. Sitten saa tuntea itsensä ryhmässä yksinäiseksi, kuitenkaan olematta yksin. Häät ja sukujuhlat toimivat siten että monta pientä ryhmää näyttää yhdeltä isolta ryhmältä, mutta moni tuossa isossa ryhmässä ei tunne toisiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4220
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2141
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1687
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1068
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      868
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    Aihe