https://www.nature.com/articles/s41467-020-17001-1
Hiilidioksidipäästöjen vähentämisen seuraukset ilmaston lämpenemiseen alkavat erottua havaittavasti vuoden 2040 paikkeilla eli noin 20 vuoden kuluttua. Sinne asti mennään tällä nykyisellä vauhdilla.
Tämä siis muistutuksena niille, jotka oikeasti kuvittelevat tai trollaavat esittäen että mistään CO2 - rajoitustoimenpiteestä aiheutuisi välittömästi tai edes kymmenen vuoden kuluessa havaittavissa olevia ja varmasti päästöväähennyksiin yhdistettävissä olevia hyötyjä.
Päästövähennysten tavoitteena on hidastaa ilmaston lämpenemistä kymmenien vuosien aikaskaalalla.
Päästöjen vähentäminen näkyy vuonna 2040
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
On se hyvä että tiedemiehet osaavat ennustaa ja arvata että ilmastonlämpeneminen häämöttää jo taivaanrannalla. Hansenin mukaan ilmastonlämpeneminen tapahtui jo vuosia sitten.
- Anonyymi
Hansen ei ollut mikään oikea tiedemies kun meni ennustamaan jotain sellaista, joka voidaan jälkeenpäin todeta huuhaaksi.
- Anonyymi
Kerkesi se hansseeni ennustaa jo jääkauttakin.
- Anonyymi
Eipä yllätä kun vuosien varrella kertyneiden CO2 päästöjen aiheuttamat muutoksetkin alkavat vasta nyt näkyä selkeästi eli tulivat esille vasta useiden kymmenien vuosien kuluessa. Jos siis vuotuisia päästöjä vähennetään niin joskus vuoden 2040 paikkeilla pitäisi voida nähdä tuon nyt havaitun muutoksen muutos mikä on siis toisen kertaluvun ilmiö.
Ilmastosta keskusteltaessa on tietenkin lisäkiusaa siitä, että havainnoista pitää saada keskiarvostettua pois sään vaihtelun aiheuttama satunnaiskohina. Josta syystä johtuen käytetään keskiarvoja kymmenien vuosien pituisilta ajanjaksoilta. Ennenkuin sellaisessa näkyy mitään on saatava kymmeniltä vuosilta vähentyneiden päästöjen aikaa laskettua keskiarvot.- Anonyymi
Jos kerran hiilidioksidin vaikutus alkaa tulla näkyviin joskus 2040 niin milloinka tulee näkyviin koronaviruksen aiheuttama notkahdus ihmisen tuprutteleman hiilidioksidin määrässä? Ehkä joskus 2060?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran hiilidioksidin vaikutus alkaa tulla näkyviin joskus 2040 niin milloinka tulee näkyviin koronaviruksen aiheuttama notkahdus ihmisen tuprutteleman hiilidioksidin määrässä? Ehkä joskus 2060?
Onko jossakin esitetty arvioita kuinka paljon hiilidioksidin tupruttelu on tänä vuonna vähentynyt koronan vuoksi?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452632/yle-valehtelee
Tuossa keskustelussa on kyselty samaa mutta ei esitetty arvioita tämän vuoden hiilidioksidipäästön suuruudelle tai sen mahdolliselle erolle viime vuoden päästöön verrattuna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jossakin esitetty arvioita kuinka paljon hiilidioksidin tupruttelu on tänä vuonna vähentynyt koronan vuoksi?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452632/yle-valehtelee
Tuossa keskustelussa on kyselty samaa mutta ei esitetty arvioita tämän vuoden hiilidioksidipäästön suuruudelle tai sen mahdolliselle erolle viime vuoden päästöön verrattuna.Linkittäminen johonkin toiseen tämän palstan keskusteluun ei ole erityisen järkiperäistä toimintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkittäminen johonkin toiseen tämän palstan keskusteluun ei ole erityisen järkiperäistä toimintaa.
Harmittavaa ainakin trollaamisen kannalta katsottuna. Linkitän myös jatkossa jotta samasta asiasta ei tarvitse keskustella monessa paikassa samanaikaisesti. Nytkin kysymykseen tuli tarkentavaa tietoa siellä, missä asiasta edellisen kerran keskusteltiin eli linkin takana toisessa keskustelussa.

Jos ei toisessa keskustelussa ole mitään mainittavaa, niin sitten linkittäminen on idioottimaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei toisessa keskustelussa ole mitään mainittavaa, niin sitten linkittäminen on idioottimaista.
Linkatussa keskustelussa on mainittavaa joka tietenkin mainittiin vain linkatussa keskustelussa ja jota en tähän kopioi vaikka joku laiska sitä haluaisikin. Linkitys siksi, että tietoa ei tarvitse toistella eli keskusteluita ei tarvitse täyttää saman asian uudelleenkäsittelyillä.
Jos jonkun tavoitteena on täyttää keskustelut samojen asioiden uudelleenkäsittelyillä niin sitten linkkaus on hänen kannaltaan ikävä asia. Trollit saavat narista tästä ihan vapaasti vaikka maailman tappiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkatussa keskustelussa on mainittavaa joka tietenkin mainittiin vain linkatussa keskustelussa ja jota en tähän kopioi vaikka joku laiska sitä haluaisikin. Linkitys siksi, että tietoa ei tarvitse toistella eli keskusteluita ei tarvitse täyttää saman asian uudelleenkäsittelyillä.
Jos jonkun tavoitteena on täyttää keskustelut samojen asioiden uudelleenkäsittelyillä niin sitten linkkaus on hänen kannaltaan ikävä asia. Trollit saavat narista tästä ihan vapaasti vaikka maailman tappiin.Kerro nyt aluksi se, onko tuolla linkkamassasi keskustelussa mielestasi jotain asiaakin ja jos on niin minkalaista. Pelkkia linkkeja emme lahde penkomaan vaikka ne johtaisivat IPCC:n pyhille verkkosivuille ja katekismusluetteloon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkatussa keskustelussa on mainittavaa joka tietenkin mainittiin vain linkatussa keskustelussa ja jota en tähän kopioi vaikka joku laiska sitä haluaisikin. Linkitys siksi, että tietoa ei tarvitse toistella eli keskusteluita ei tarvitse täyttää saman asian uudelleenkäsittelyillä.
Jos jonkun tavoitteena on täyttää keskustelut samojen asioiden uudelleenkäsittelyillä niin sitten linkkaus on hänen kannaltaan ikävä asia. Trollit saavat narista tästä ihan vapaasti vaikka maailman tappiin.Nyt on sinulla logiikka huipussaan. Tai oikeastaan jörssimäisyys.
Jos joku joskus on jotain jossain keskustelussa maininnut, niin sinun linkityksesi siihen ketjuun estää keskustelun muualla. Jos vielä käyt laittamassa sinne linkin tähän ketjuun niin asiastahan ei voi enää kirjoittaa mitään missään. Suorastaan nerokasta. Jokaisen AGW-uskovaisen toiveiden täyttymys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jossakin esitetty arvioita kuinka paljon hiilidioksidin tupruttelu on tänä vuonna vähentynyt koronan vuoksi?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452632/yle-valehtelee
Tuossa keskustelussa on kyselty samaa mutta ei esitetty arvioita tämän vuoden hiilidioksidipäästön suuruudelle tai sen mahdolliselle erolle viime vuoden päästöön verrattuna.Tuossa toisessa keskustelussa on annettu arvio tämän vuoden hiilidioksidipäästöjen vähentymiselle koronan vuoksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452632/yle-valehtelee#comment-103318772
Viestissä mainitun artikkelin perusteella tämän vuoden päästövähennykset rajoitusten jatkuessa olisivat luokkaa 7% (vaihteluväli 3 ...13%).
- Anonyymi
Kyllä se hiilidioksiidi vähenee sitä mukaan kuin kansa vähenee.
- Anonyymi
Onko ennuste tehty tietokone mallinnoksella? Näyttääkö se paljonko ensi vuonna on hiilidioksidia ilmassa, jotta voisi verrata luotettavuuden ennusteessa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463212Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272820- 452574
- 311963
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391291