Uskookohan joku vielä STM:ssä, paikallisessa terveydenhuollossa tahi Thl:ssä, että Ruotsinpuolella työssä käyvät noudattavat edelleen omaehtoista karanteeniä? Ja pah! Ei muuten noudata monikaan. Nyt päättäjät ja suositusten laatijat maalaisjärki käteen! Kannattais realiteettejä vähän miettiä. Peräänkuulutan skarppausta ja mietintään muita keinoja. Tilanne jatkunut jo niin pitkään, että hyvällä tahdollakaan en usko jengin jaksavan enää pidättäytyä tiukasti karanteenissä.. Ainakaan samalla tavalla kuin alkukuukausina. 14 vrk tuntuu lyhyeltä, mutta käytännössä vakityössä ruotsissa työssäkäyvien karanteeni ei näytä loppuvan näillänäkymin vielä aikoihin nykyisillä suosituksilla. Työstä poisjäänti ei ole mahdollista (työsopimus).
Nähdäkseni useimmat työmatkapendlaajat eivät myöskään voi jäädä pitemmiksi ajoiksi työskentelypaikkakunnalle Ruotsiin ( joka siis hallituksen suositus) edestakasin kulkemisen vähentämiseksi., koska se on monelle perhesyistä täysin mahdotonta. Keinoksi esitän vaikka testausta päivittäin. Karanteeni suositus ei toimi enää. Ja nyt korostan nimenomaan, että viittaan siihen ryhmään jotka kulkevat työssä ruotsissa vakityösuhteessa, ilman että työstä on mahdollista jättäytyä pois. Ja näin ollen karanteeni suositus ollut voimassa maaliskuulta alkaen, yhtäjaksoisesti.. Miettikääpä.. Kuka oikeesti uskoo että karanteeni suositusta jaksaa noudattaa. Ajatuksena kyllä hyvä, mutta ei siis toimi enää. Uusia keinoja - suosituksia tilalle!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Noudatin siihen asti kunnes alko tuo nuuskaralli ja perustuslakiin vetoajat rupes ruottissa ramppaan ihan huvikseen ku kerran sinne pääsi niin totesin ettei taia meikäläisen karanteenit paljon auttaa tässä hommassa..