Ison kirkon lehdessä hs juttua jari soikkelista.
Mies tokasi tohkeissaan: Ultramatkat eivät ole niin tiukkaa kellon tuijottamista. Ei tarvitse olla niin kova juoksija, vaan riittää, että jaksaa juosta pitkään. Se vapauttaa kellosta.
Vuorokauden juoksussa ei nokosia ehdi ottaa, mutta Soikkeli antaa keholle silti säännöllisen lepohetken. Hän on huomannut, että lyhyillä kävelyjaksoilla jalat saa kestämään paremmin loppuun asti.
Kisan alussa viiden minuutin juoksua seuraa minuutin kävely, keskivaiheilla juoksua voi olla seitsemän tai yhdeksän minuuttia, ja lopussa 11 minuuttia yhtä kävelyminuuttia kohti.
Nokosilla ei käyvä, mutta kävelyhölkkä pitää tiellä. 254 kilsoo.
Ei käy katteeksi. Kova on ukko ja meno.
Jari Soikkeli Suomen paras kähöukko
32
563
Vastaukset
- Anonyymi
Kova on ukko. Ja myös kähöilijöiden kolleega.
- Anonyymi
Tuo on tosimiesten hommaa, noihin ei ole asiaa lyhyiden vetojen miehillä.
Itsellä pisin kisa kesti vähän alle 7 tuntia. Siinä joutui sinniä sisuksista pusertamaan kerran jos toisenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on tosimiesten hommaa, noihin ei ole asiaa lyhyiden vetojen miehillä.
Itsellä pisin kisa kesti vähän alle 7 tuntia. Siinä joutui sinniä sisuksista pusertamaan kerran jos toisenkin.Asiaa paljonko pullaa matkassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on tosimiesten hommaa, noihin ei ole asiaa lyhyiden vetojen miehillä.
Itsellä pisin kisa kesti vähän alle 7 tuntia. Siinä joutui sinniä sisuksista pusertamaan kerran jos toisenkin.Ei tule tulosta ratakierroksesta ekstrapoloimalla. On vaan jaksettava taapertaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tule tulosta ratakierroksesta ekstrapoloimalla. On vaan jaksettava taapertaa.
Siksi molle ei kehuskelekaan ultrilla, koska ne pitäisi juosta itse kussakin kisassa. Samasta syystä emme näe penkki-, kyykky- ja vetoennätyksiä, koska niissä "tuloksen vahvistava videointi" ei onnistu puskakameramenetelmällä ja omilla muokkauksilla.
- Anonyymi
Paljonko lähtee ukosta läskiä? Meinaan tuollainen 250km veto ”rasvanpolttosykkeellä” saattaapi näkyä puntarissa vaikka söisi matkan varrella.
- Anonyymi
Eikö Baltsu yhdessä vaiheessa kritisoinut Jaria kovasti? Ei kuulemma näytä juoksijalta tms. Mielestäni Baltsu oli kylläkin väärässä, jos näin sanoi. Baltsu olisi kova työ pysyä edes tunnin ajan Jarin 24 h juoksun perässä.
- Anonyymi
Pyörällä?
- Anonyymi
Itse kun ei ole satasta pidempää vetoa kyennyt tekemään (ja senkin tuskaisesti) ei auta kuin kunnioittaa näitä kavereita ja lisätä omaa treeniä
- Anonyymi
Miatä tietää, ettei seiso enää? Kun täytyy matkaa pientää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miatä tietää, ettei seiso enää? Kun täytyy matkaa pientää.
Hokat jalassa löysää nylkkyä.
- Anonyymi
Ei taija ukko nousta tuolta kärkeen.
- Anonyymi
Parhaat juoksee yli 300.
Olisi viisasta alkaa katsoa kelloon.
Kähöllä ei pärjätä.- Anonyymi
Juu. Pitää aloittaa vauhdilla, että tulee tulosta. Tasavauhdin laskeskelulla tulee vain noin 250km tuloksia parhaimmillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Pitää aloittaa vauhdilla, että tulee tulosta. Tasavauhdin laskeskelulla tulee vain noin 250km tuloksia parhaimmillaan.
Alusta asti se on juostava, jos meinaa kolme sataa km juosta. Lopussa ehtii kähöämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alusta asti se on juostava, jos meinaa kolme sataa km juosta. Lopussa ehtii kähöämään.
Ukot olleet tohkeissaan 250km Suomen ennätyksiä, vaikka se ei ole mitään, kuten Sorotkin näyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukot olleet tohkeissaan 250km Suomen ennätyksiä, vaikka se ei ole mitään, kuten Sorotkin näyttää.
Klasilaa haukkuivat voorumilla kun mies läksi aina kovaa ultraamaan. Nyt vauhtivihamiehinen Suomi ultrayhteisö repii jäännössijoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Klasilaa haukkuivat voorumilla kun mies läksi aina kovaa ultraamaan. Nyt vauhtivihamiehinen Suomi ultrayhteisö repii jäännössijoja.
Juu. Kuka sanoo että tasainen vauhdinjako on paras? Rohkea vauhdinjako, positiivinen splitti kunniaan. Alussa hyvävoimaisena juostaan kilometrejä varastoon. Ei ylikovaa, mutta kovaa. Lopussa matka painaa joka tapauksessa.
- Anonyymi
Kohta meille tarjotaan tätä hupia.
- Anonyymi
mitä luulet kui korkialle soikkeli nousee yön pimeyessä?
- Anonyymi
Ei riitä voittoon. Ukko ei veä riskillä.
- Anonyymi
Nummela backdoor ultrassa 16 pihaa, partajeesus 20 pihaa.
- Anonyymi
Backdoor vammanen konsepti. Kuka jaksaa valvoa pisimpään. Mestarit ratkotaan Kokkola 24h.
- Anonyymi
Kokkola ei vedä enää nimimiehiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokkola ei vedä enää nimimiehiä.
Eikö Kokkolan Prisman irtsarit hotsita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokkola ei vedä enää nimimiehiä.
Kokkola Suomen nopein 24h kisareitti. Suomen ultrapääkaupunki.
- Anonyymi00031
Soikkeli 87 kierrosta kärjestä. Vieläkö kähöllä noustaan voittoon?
- Anonyymi00032
Kuule, ukko on vm 70 syntynyt pappahölkkääjä. Nuoremmat vie voiton.
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Kuule, ukko on vm 70 syntynyt pappahölkkääjä. Nuoremmat vie voiton.
Molari voittaisi ukon.
- Anonyymi00034
Matti Jonkka näytti että kähö on sontaa.
8 tunnin jälkeen jo 100 km taulussa. - Anonyymi00035
Ei seiso enään tuloslistoilla.
Ahnehtijat jaksaa maaliin eikä keskeytä
Jonkka etunenässä - Anonyymi00036
Soikkeli -70 vuonna syntynyt Jonkka -96, katsotaan miten jonkalta sujuu viellä juoksu kun lisätään 26 vuotta. Villi arvaus, ukosta tullut läski kaljamaihen ukkeli mille ei hölkät enää maistu.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225145Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303678No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241524- 231411
- 141302
- 271208
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221127