Koulujen keskeyttäminen ja suoraan töihi?

Olisi seuraavanlainen ongelma:
Olen 18-vuotias, tossa elokuussa kolomannen vuoden aloittava paka-opiskelija. Minulla on työkykyä alentava sairaus mikä pidentää opintojani (enemmän kuin varmasti) 4-vuodelle.
Ja olen kauan miettinyt, että en edes välttämättä halua tehdä kyseistä työtä valmistuttuaan päivittäin 8h. Olen alasta ehkä enemmä kiinnostunut harrastus mielessä ja just iha muuten vaan on kivaa tietää kaikkea hiuksista. Tuntuu vain turhalta 4-vuotta käydä koulua ja valmistua ammattiin mitä en edes halua tehdä työkseen.
Niin olen sitten miettinyt opiskelujeni keskeyttämistä, sillä en usko motivaationi nytkään syksyllä riittävän kuin ehkä ensimmäiselle kuukaudelle ja sit alkais lukemattomat poissaolot jnejne.
Enemmän kiinnostaisi päästä suoraan johonkin työhön kunnassani, niin justiisa mietin mahdollisuuttani esimerkiksi kuntouttavaan- tai palkkatukityöhön tai muuhun vastaavaan,
Etten ihan syrjäytyisi kotiin ja alentaisi työkykyäni vielä enemmä, tarvitsen jonkinlaisen arkirytmin edes.

Olisko täällä ketään kuka olisi ollut samassa tilanteessa ja osaisi kertoa omasta kokemuksesta asian suhteen tai muuten jotain mikä auttaisi tähä tilanteeseen, keneen pitäisi ottaa yhteyttä... ihan sama mitä!

2

245

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Palkkatukityö kestää puoli vuotta, paka:n työt loppuelämän. Mieti kumpi on kannattavampaa.

    • Anonyymi

      Ennen kuin teet mitään päätöksiä, mene miettimään mahdollisuuksia opinto-ohjaajan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1260
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1198
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1132
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1014
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1010
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      49
      827
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      815
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      771
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      196
      708
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      679
    Aihe