Juustokkeet

Testasin Suomalaisen testiraadin (huom, he ovat maidonjuojia) parhaaksi äänestämän juustonkaltaisen maidottoman tuotteen, eli puhekielessä "JUUSTOKKEEN".

Äänestyksessään ylivoimaiseksi voittajaksi pääsi Kremel-merkin Vegan Toast. Hyvin huonosti pärjäsi suomalainen Porlammin Vege Plus.

Juustoketestin voittaja tarttui kauppakoriini ja kulkeutui kestokassissa kotiin asti, jossa annoin sen ensin viilentyä kunnolla 4°C asteessa. Ensimmäinen mitä huomioin oli taivuttaessa sen murenematon ja hyvin kumimainen koostumus. Haju sen sijaan on hyvin pilaantuneen luotaantyöntävä ja mielestäni hyvinkin maitotuotteen kaltainen. Makutestinä maistoin juustoketta ensin sellaisenaan ja se maistuukin lähes kuin jokin maidosta valmistettu juusto (jos oikein muistan, koska en ole syönyt maitotuotteita pariin kymmeneen vuoteen maitoproteiiniherkkyyteni vuoksi). Leivän kanssa juustomainen maku pistää myös läpi. Olen testini tehnyt ja jatkossa jätän tuotteen ostamatta, sillä en vain pidä juuston mausta.

Olen syönyt eri juustokkeita vuosia ja koskaan en löytänyt kovin hyviä valmisteita kunnes Porlammin Vege Plus tuli markkinoille. Tämä on maultaan täyteläinen, ei liian pistävä ja koostumukseltaan hieman juustosta poikkeavan mureneva. Olen tätä käyttänyt siitä asti kun se tuli markkinoille ja tuote vain on niin täydellinen ja kiintymystä aiheuttava. Nuoruudessani söin vain Edam-juustoa ja vihasin vahvoja juustoja.

En ole perinteinen vegaaniksi ryhtynyt juuston maun rakastaja, joten jos jollakulla on ikävä juuston makua ja haluaa ohittaa eläinperäiset tuotteet, niin suosittelen kokeilemaan josko Kremel olisi sinulle parempi, kuin minulle joka pitäydyn Porlammin juustokkeessa.
Ja lisätäkseni vielä loppuun, että ei, En ole Vegaani, mutta tämä oli ainoa Suomi24:n keskustelun osio, johon tämä sopii parhaiten, koska "Maidoton ruoka"-osiota ei ole.
2232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Makunsa kullakin - jos on edamia syönyt lapsena niin mustaleimainen ei varmaan vanhempanakaan maistu eli liian hapanta, suolaista ja kiinteää suuhun.

No tärkeintä on, että makusuosikki löytyy oli maku sitten mitä tahansa.

Äänestä

Löysin kaupan lihatiskiltä upean vegaanikkeen. Taisi olla härän sisäfilettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Testasin Suomalaisen testiraadin (huom, he ovat maidonjuojia) parhaaksi äänestämän juustonkaltaisen maidottoman tuotteen, eli puhekielessä "JUUSTOKKEEN".

Äänestyksessään ylivoimaiseksi voittajaksi pääsi Kremel-merkin Vegan Toast. Hyvin huonosti pärjäsi suomalainen Porlammin Vege Plus.

Juustoketestin voittaja tarttui kauppakoriini ja kulkeutui kestokassissa kotiin asti, jossa annoin sen ensin viilentyä kunnolla 4°C asteessa. Ensimmäinen mitä huomioin oli taivuttaessa sen murenematon ja hyvin kumimainen koostumus. Haju sen sijaan on hyvin pilaantuneen luotaantyöntävä ja mielestäni hyvinkin maitotuotteen kaltainen. Makutestinä maistoin juustoketta ensin sellaisenaan ja se maistuukin lähes kuin jokin maidosta valmistettu juusto (jos oikein muistan, koska en ole syönyt maitotuotteita pariin kymmeneen vuoteen maitoproteiiniherkkyyteni vuoksi). Leivän kanssa juustomainen maku pistää myös läpi. Olen testini tehnyt ja jatkossa jätän tuotteen ostamatta, sillä en vain pidä juuston mausta.

Olen syönyt eri juustokkeita vuosia ja koskaan en löytänyt kovin hyviä valmisteita kunnes Porlammin Vege Plus tuli markkinoille. Tämä on maultaan täyteläinen, ei liian pistävä ja koostumukseltaan hieman juustosta poikkeavan mureneva. Olen tätä käyttänyt siitä asti kun se tuli markkinoille ja tuote vain on niin täydellinen ja kiintymystä aiheuttava. Nuoruudessani söin vain Edam-juustoa ja vihasin vahvoja juustoja.

En ole perinteinen vegaaniksi ryhtynyt juuston maun rakastaja, joten jos jollakulla on ikävä juuston makua ja haluaa ohittaa eläinperäiset tuotteet, niin suosittelen kokeilemaan josko Kremel olisi sinulle parempi, kuin minulle joka pitäydyn Porlammin juustokkeessa.
Ja lisätäkseni vielä loppuun, että ei, En ole Vegaani, mutta tämä oli ainoa Suomi24:n keskustelun osio, johon tämä sopii parhaiten, koska "Maidoton ruoka"-osiota ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu