TarinaGolf

Savolaisen golfkentän tilannetta puidaan jo paikallisen valtalehden (Savon Sanomat) mielipidesivuilla. Tilanne kun on se, että kahdesta kentästä toisen väylillä rehottaa vain rikkaruoho, ihan kuin olisi hylätty, kenties konkurssipesän pyörittämä kenttä. Toinen on vielä pelikunnossa, mutta sille aiotaan tehdä samanlaiset "hoitotoimenpiteet" kuin toisellekin, ja näillä tuhotaan sen pelattavuus. Jääpolte on siis vienyt talvella ruohoa eli kasvustoa. Siis talvella. Ruohottomat alueet olisi pitänyt hoitaa heti huhti-toukokuussa, mutta ei ole voitu, kun kuulemma on odotettu uutta konetta niiden hoitoon. No, eikö valtakunnassa ole yhtään konetta vuokrattavaksi, kenttiä kun on satoja, ja koneita varmaan liki sama määrä??!!
On valitettavaa, miten hyvällä paikalla sijaitseva golfkeskus on sen tärkeimmän tuotteen, eli kentän, osalta päästetty retuperälle. Ja noin laajamittaiset jääpoltteen aiheuttamat vahingot kertovat myös siitä, että kentän hoitotoimenpiteet ovat jo vuosien ajan olleet retuperällä.
Vakituista, ympärivuotisesti palkattua henkilökuntaa lisätään kyllä, mutta esim. senioripelaajien pieniä kilpailumaksuja ei ole vara maksaa?
Pari asiaa siis kuitenkin kukkii Tarinassa: Rikkaruoho ja nepotismi.
0267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Savolaisen golfkentän tilannetta puidaan jo paikallisen valtalehden (Savon Sanomat) mielipidesivuilla. Tilanne kun on se, että kahdesta kentästä toisen väylillä rehottaa vain rikkaruoho, ihan kuin olisi hylätty, kenties konkurssipesän pyörittämä kenttä. Toinen on vielä pelikunnossa, mutta sille aiotaan tehdä samanlaiset "hoitotoimenpiteet" kuin toisellekin, ja näillä tuhotaan sen pelattavuus. Jääpolte on siis vienyt talvella ruohoa eli kasvustoa. Siis talvella. Ruohottomat alueet olisi pitänyt hoitaa heti huhti-toukokuussa, mutta ei ole voitu, kun kuulemma on odotettu uutta konetta niiden hoitoon. No, eikö valtakunnassa ole yhtään konetta vuokrattavaksi, kenttiä kun on satoja, ja koneita varmaan liki sama määrä??!!
On valitettavaa, miten hyvällä paikalla sijaitseva golfkeskus on sen tärkeimmän tuotteen, eli kentän, osalta päästetty retuperälle. Ja noin laajamittaiset jääpoltteen aiheuttamat vahingot kertovat myös siitä, että kentän hoitotoimenpiteet ovat jo vuosien ajan olleet retuperällä.
Vakituista, ympärivuotisesti palkattua henkilökuntaa lisätään kyllä, mutta esim. senioripelaajien pieniä kilpailumaksuja ei ole vara maksaa?
Pari asiaa siis kuitenkin kukkii Tarinassa: Rikkaruoho ja nepotismi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu