anne Mari Korten epäurheilijamainen käytös ärsyttää

Anonyymi

Jokaainoassa haastattelussa tämä itseään somessa myyvä urheilijatar kertoo jonkin verukkeen, miksi tulos ei ollut paras mahdollinen.

Tällaisia selittelijöitä ei Suomessa kaivata; he ovat surkeita roolimalleja nuorillekin: keksi aina syy miksi et onnistunut parhaalla tavalla.

Olisi parempi jos roolimalli olisi positiivinen ja pohtisi syitä sille, miksi onnistui.

9

253

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huipulla olevan urheilijan pitääkin analysoida suoritustaan. Usein hän on hymyilevä ja todella tyytyväinen voittoonsa ja kun tähtää joka suorituksessaan uuteen parempaan aikaan/ennätykseen niin täytyykin kertoa mikä tällä kertaa ei mennyt niinsanotusti putkeen. Seuraavaan koitokseen sitten sekin seikka korjataan. Ei siinä ole mitään epäurheilijamaista.

      Muutkin huiput kertovat suorituksensa jälkeen mitä olisi pitänyt tehdä toisella lailla. Vertaa vaikka Iivo Niskaseen tai ihan keneen hyvin menestyvään urheilijaan, ekassa haastattelussa suorituksen jälkeen tuntojaan kertoilevat. Kuuluu asiaan, kun kerran sitä mikkiä työnnetään suuhun ja halutaan tuntemiksia kuulla pian kisan jälkeen.

      Korte niin valovoimainen , ihastuttava, kansainvlisestikin menestyvä.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö
        Hän on selittelijä ja siten huono roolimalli.
        Vertaapa hänen haastatteluja jonkin todellisen huipun haastatteluun. Todella paljon olisi Kortella opittavaa, mutta ehkäpä persoona on mikä on.


      • Anonyymi

        Tuskin jaksan odottaa sitä, että Korte lopettaa uransa ja selittelyt, minkä kaiken tarkoitus on vain tuoda some- rahaa tyypille.

        Huono on mallina - menis oikeisiin töihin.


    • Anonyymi

      Olen pahoillani, että olet katkera, vanha luuska.

    • Anonyymi

      Kannattaa ehkä muistaa se, miten hän ansaitsee elantonsa: somettamalla, ei juoksemalla.

      Näkyvä ja kärkevä käytös, joka herättää voimakkaita tunteia - puolesta ja vastaan - on myyntivalttia.

    • Anonyymi

      Jälleen kerran huomattiin, että kun viivalle asettuu myös muita ulkomaisia, tasavahvoja kilpailijoita, tulokset Suomalaisilla aitajuoksijoilla tippui (Paavo Nurmi -kisat). Suomalaisilla heikko itsetuntoko, vai mistä tämä sama kokemus jälleen kerran kertoo ?

      • Anonyymi

        Hyviä aikoja suomalaiset juoksi. Erot sekunnin osia, eivät Suomen naiset todellakaan huonoja olleet, koska NIIN pienestä kiinni voitto, tuurillakin osuutta asiaan. Ihania kaikki neljä (Korte, Hurske,Harala ja Neziri) ja kannustan sekä fanitan, negatiivinen vain pahoittaa oman mielensä.
        Ei ne tulokset mihinkään tippuneet!


    • Anonyymi

      Selittelyjä riittää. Eräänkin kisan jälkeen valitti vastatuulta, vaikka mittari näytti nollatuulta.

    • Anonyymi

      Varsinkin monilla suomalaisilla naisurheilijoilla on heikko itsetunto. Monet, nuorena suuret lupaukset, ovat menettäneet otteensa, kamppailevat psyykkisten ongelmien kanssa, itku on herkässä. Todeliset menestyjät ovat aina olleet vahvoja ja jopa vaikeita persoonia, oman tiensä kulkijoita. Nyt tärkeimmäksi näyttää nousseen se, että heti suorituksen jälkeen juostaan valmentajan puheille; mitä minun pitää tehdä seuraavaksi? Televisiokuvaus vielä ruokkii tätä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      130
      11191
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      157
      10341
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8040
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      197
      6578
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      53
      5711
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      76
      5133
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      151
      4434
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      27
      4259
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      81
      4122
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      135
      3655
    Aihe