Suomalaisten kehitys junnaa paikallaan.

Anonyymi

Kun katsoo yleisurheilijoita niin samanlaisia tuloksia vuodesta toiseen. Miksi ei harjoitella oikeasti harjoitella kovasti ja kunnolla.

Esim hyppylajien edustajat ja monen muun.

7

240

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yleisurheilu on kova laji, harvasta sitä harrastavasta on yleisurheilun huipputekijäksi. Kun on harrastus nuorena aloitettu, niin moni haluaa sitä jatkaa mahdollisimman pitkään, kun se on mukava harrastus. Naiset jopa harjoittelevatkin enemmän, kuin miehet, korkeushypysssä tämä on näkyvissä. Kalevan-kisojen korkeudessa miesten loppukilpailuun riitti melko vaatimaton tulos, lähes sama tulos, minkä parhaat suomalaisnaiset hyppäävät.

    • Anonyymi

      Ruotsalaisen seiväshyppääjän tulos junnaa paikallaan. Ei vieläkään seitsemää metriä.

    • Anonyymi

      Taitaisi olla urheilupomojen aika mennä peilin eteen, myös niitten jo syrjään vetäytyneiden. Nämä tuijottivat aina vain johonkin Pitkämäkeen ja muutamaan muuhun jonkin verran kansainvälisestikin menestyneeseen. Se leveä kotimainen massa jätettiin oman onnensa nojaan. Kylävalmentajat tekivät sen mihin pystyivät. Tulokset näkyvät nyt, kun "kansainväliset huiput" ovat siirtyneet eläkkeelle. Se massa pyrkii menestymään niin hyvin kuin niillä kyläresursseilla on mahdollista. Koko Urheiluliitto pitäisi laittaa uusiksi tuorein voimin, sellaisin jotka näkevät niiden huippujen taaksekin. Tämä ei koske vain yleisurheilua, vaan myös esim. talviurheilua.

    • Anonyymi

      Onkohan edes vitamiinitasot riittävällä tasolla? Rautalangasta tuota asiaa näköjään joudutaan joillain sivuilla vääntämään ihmisille. https://www.suomenparasvitamiini.fi/

    • Anonyymi

      Onko yleisurheiluvalmennus mennyt hifistelyksi? Voimaa, jäntevyyttä, koordinaatiota ei ole, ehkä Annimari Kortetta lukuunottamatta. Muotiasiaksi on tullut hermotus.

      • Anonyymi

        Hermotus ei toimi kunnolla jos B-vitaaminitasot ei ole kunnossa ja siksi myös voimatasojen hankinta hankaloituu jos hermot ei toimi optimaalisesti.


    • Anonyymi

      Keihäänheitossa aletaan kohta olla samalla tasolla mitä yli 100 vuotta sitten.
      Helsingin Kisa-Veikkoja edustanut toimitusjohtaja Juho Laine teki Tukholman olympialaisten valinta kilpailuissa 25.5.1912 keihäänheiton silloisen maailmanennätyksen tuloksella 58,27 metriä. Samassa karsinnassa tosin Julius Saaristo heitti vielä pidemmälle 61,45 metriä.
      Myöhemmin Laine heitti ennätyksekseen Eläintarhan kentällä 60,88 metriä. Hän oli toinen suomalainen, joka oli ylittänyt 60 metriä.
      Juho Laineen kohtaloksi koitui hänen omistamansa urheiluliike Suomen Urheiluaitta Oy. Punaiset teloittivat hänet Helsingin Suurkirkon portailla 1918, koska Laine oli luovuttanut liikkeestään kenkiä valkoisille, jotka olivat paenneet kaupungista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      831
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      771
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      681
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      554
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      531
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      182
      513
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe