Parina aamuna on ollut tekemistä, nooh sinänsä harrastetta.

Intouduin tekemään meidän omaan DVD-levyyn vielä levyn painatuksiakin itse, niin ajattelin ensin tarraa, mutta ajattelin sitten kuten aiemminkin oli että: maalilla tai painatuksena suoraan levyn pintaan väri kuvaa pitää olla.

Noh kokeilin aluksi vanhalla tyylillä miten teimme, mutta nyt tarvitsen hopeaa sekä ylle kiiltävää tummansinistä, vaikeampi kotikonstein tehkä, vähän kuin Deep Purplen 24 Carat Purple levyssä on pinta.

Harrasteita kun ei ole stressiä, harjoitella avuttomilla vehkeilläkin.
450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

... ikävä juttu kun kerran tosiaan asui mustalaisia naapurissa ja heillä oli lainassa tuollainen hieno Deep Purplen tuo 24 Carat Purple -levy, ikinä ei tullut sitä takaisin ja vielä ryöstivät minulta suoraan lompakosta 20euroa uhkaillen...

Sitten tuli kyllä oikeudenkäynti: eivät ilmaantuneet paikalle syytetyt lainkaan, karkuteillä, eräässä vaiheessa oikeustalosta soittivat että: nyt heidät on saatu kiinni ja ovat täällä vangittuina, mutta ajattelin silloin että: luovun syytteistä, koska on ollut jo liian rasittavaa koko juttu noiden takia. Sain tietysti matka- sekä todistajankustannukset oikeuslaitokselta kun kävin siellä oikeudenkäynnissä.

Sain myös asiakirjat sitten mihin kaikkiin nuo olivat syyllistyneet, aika pitkä nivaska rötöksiä ja murtoja, kun ne kaikki niiden mustalaisten rikokset oli laitettu samaan käsittelyyn kuin omanikin samalla, sain pöytäkirjat kaikista niiden rikoksista :D

Äänestä

Oletko sinä löytänyt kumppanin?

Äänestä

Siis tyttöystäviä, monia on ollut, mutta en ketään sellaista vielä ole kohdannut jonka kanssa olisin halunnut loppuelämäni viettää.

Tuskin ikinä kohtaan, eivät kaikki ihmiset kohtaa ikinä sellaista kumppania jota voisivat oikeasti rakastaa.

Äänestä

Niin valtakunta paitsi sinä sekä tuo Ivanka Trump, jonka kanssa olen kyllä jutellut henkilökohtaisestikin, amerikan presidentin tytär: https://www.gstatic.com/tv/thumb/persons/73283/73283_v9_bb.jpg

Harrastuksia itselläni on kyllä, siis, mitä tahansa ja kaikki ovat aika kalliita sitten, niihin on tullut panostettua aika paljon, ja rahat riittää siltikin, kun en käy baareissa enkä tuhlaa rahaa alkoholiin.

Bachelor kilpailu jossa olisi vastakkain: Ivanka Trump ja valtakunta, minä olisin Bachelor :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Intouduin tekemään meidän omaan DVD-levyyn vielä levyn painatuksiakin itse, niin ajattelin ensin tarraa, mutta ajattelin sitten kuten aiemminkin oli että: maalilla tai painatuksena suoraan levyn pintaan väri kuvaa pitää olla.

Noh kokeilin aluksi vanhalla tyylillä miten teimme, mutta nyt tarvitsen hopeaa sekä ylle kiiltävää tummansinistä, vaikeampi kotikonstein tehkä, vähän kuin Deep Purplen 24 Carat Purple levyssä on pinta.

Harrasteita kun ei ole stressiä, harjoitella avuttomilla vehkeilläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu