Aika omituinen ilmiö ainakin omalla kohdallani

Profiili oli parissa deittipalvelussa parisen viikkoa. Kukaan ei oikein tuntunut olevan kiinnostunut. Muutama kammotus kuitenkin lähestyi, mutta en niiden kanssa voisi kuvitella mitään. Muutamiin lähettämiini viesteihin ei vastattu.

Sitten ihan ruokakaupassa (viimeksi tänään) tulee flirttiä 10-20 vuotta nuoremmalta kauniilta naiselta.

Jotain tosi kummallista noissa nettideiteissä on, tai niitä käyttävissä naisissa (miehistä ei ole kokemusta kun olen normaali heteromies).

Ymmärrän että noissa palveluissa on miehiä naisiin verrattuna moninkertainen määrä, mutta siitäkin huolimatta vaikea ymmärtää tota touhua.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Nettideitit ja deittisovellukset eivät vaan yksinkertaisesti sovi kaikille. Kun on kokeillut ja todennut ettei ole sun juttu, niin tietää pitäytyä tosielämän kohtaamisissa. Jos sulle naiset vilkuttaa silmää makkaraostoksillakin niin eipä siinä deittisivuilla tarvitse pyöriä!

1Äänestä

Pakko kysyä oliko tämä kaupan nuori nainen myymässä jotakin omalla pienellä tiskillä eli yksityisyrittäjä jonka tulot riippuu suoraan siitä mitä saadaan myytyä? Flirtti nimittäin on vanha kaupankäynnin työkalu jota miesten on vaikeaa vastustaa.

Äänestä
  • Oli ihan asiakas, en osaa sanoa ikää, mutta ainakin 10 v meikäläistä nuorempi.

    ap

    Äänestä

Itse en ole koskaan minkäänlaisessa deittisovelluksessa vieraillut. Aina on seuraa löytynyt irl.
Tällä hetkellä naimisissa, oltu nyt 14 vuotta yhdessä kaikkineen, seurusteluaika mukaan lukien, jonka tapasin yhteisen tutun luona. Olen nainen ja aina on mies tehnyt aloitteen, joten sen verran hyvän itsetunnon omaavia miehiä löytyy jotka uskaltavat naista lähestyä ihan "luonnossa".
Tuosta yllä olevasta kaupassa tapahtuneesta flirtistä tuli mieleen tuore tapaus kun olin siis myös kaupassa ja minua selkeästi nuorempi mies teki asiaa kukkapuskan hinnasta. Eli mikä hinta koskee juuri sitä kukkaa joka hänellä oli kädessä. Katsoin ja kerroin sen hänelle, ja hän aloitti sitten sen päiväisen silmäpelin ja flirtin johon vastasin ihan leikkimielessä ja nauraen erottiin molemmat.
Olen siis ihan aikuisen iässä oleva nainen, en varmasti kaunis kenenkään mielestä. Laiha ja muodoton, ei tissejä ei persettä. Hyvin tuntuisi kelpaavan siitä huolimatta. Olen avoin ja välitön luonteeltani. Hymyilen ja olen sosiaalinen. Jotenkin se vetää puoleensa miehiä jotka ovat saman laisia. Jopa näitä niorempiakin.
Mutta kuten sanoin olen naimisissa enkä aio erota. elämämme on hyvää ja olemme tyytyväisiä yhdessä. Flirtti kuitenkin keventää arkea eikä vahingoita ketään. Ei miehenikään mielestä. Häntä en estä myöskään flirttailemasta.
En ymmärrä miksi maailma on mennyt tähän että vain netin kautta uskalletaan lähestyä. Sieltähän nyt ei kuitenkaan koskaan saa oikeaa kuvaa ihmisestä, ja jää puuttumaan kokonaan kaikki ne silmäkkäin kohtaamisen vivahteet jotka merkitsevät niin valtavan paljon.

Äänestä

Miksi et pokaa ruokakaupan naisia?

Äänestä
  • Koska sinne kauppaan saa moisesta porttikiellon, poliisilta sakon ahdistelusta ja sossutädiltä ennaltaehkäisevän hoitoonohjausmääräyksen potentiaalisena seksuaalirikollisena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska sinne kauppaan saa moisesta porttikiellon, poliisilta sakon ahdistelusta ja sossutädiltä ennaltaehkäisevän hoitoonohjausmääräyksen potentiaalisena seksuaalirikollisena.

    Se pokattava nainenko sinut ilmiantaa? Vai kuka? Lihatiskin täti?

    Äänestä

Tinderissä ja deittipaikoissa on niitä katkeria, käytettyjä ja edellämainituissa myös useamman vuoden roikkuneita naisia. Siis on se kumma jos 45v naisella menee jo 3. vuosi tinderissä ja deittipalvelussa samaan aikaan.

Luulisi tuossa ajassa jotain tulevan vastaan jos asuu etenkin kaupungissa ja etelässä.

Ja hyvin samantyylisiä ovat nämä naiset kun niitä tapailee. Eronneita tietysti mutta kun juttu ja lauseetkin monasti tuntuvat olevan samanlaisia vaikka eri nainen kyseessä.

Äänestä
  • Jos mies tietää sen 45v naisen olleen 3v tindereissä ja tandereissa, se kertoo vain siitä että mies on itse samanlainen "katkera, käytetty, deiteillä useamman vuoden roikkunut katkera" mies.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos mies tietää sen 45v naisen olleen 3v tindereissä ja tandereissa, se kertoo vain siitä että mies on itse samanlainen "katkera, käytetty, deiteillä useamman vuoden roikkunut katkera" mies.

    Niinkö? Kyllä sieltä voi pitää taukoa parisuhteen parissa ja huomata samojen naisten pyörivän. Jos kuviakaan eivät ole vuosiin vaihtaneet, niin tuskin ovat poissakaan olleet. Mutta mieshän on aina väärässä, silloinkin kun on oikeassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö? Kyllä sieltä voi pitää taukoa parisuhteen parissa ja huomata samojen naisten pyörivän. Jos kuviakaan eivät ole vuosiin vaihtaneet, niin tuskin ovat poissakaan olleet. Mutta mieshän on aina väärässä, silloinkin kun on oikeassa.

    Kyllä ne naisetkin on voineet pitää taukoa tinderistä parisuhteiden parissa. Kaikki miehetkään eivät vaihda vuosiin kuvia vaan käyttävät edustavia nuoruuden kuviaan syötteinä. Vaikka välillä olisivat poissa tindereistä niin palaavat samoilla kuvilla.

    Mutta naisethan on aina väärässä, silloinkin kun ovat oikeassa.

    Äänestä

  • Joo, on kyllä aivan luonnevikaisia naisia noissa deittipalveluissa. Juuri eilen pistin asiallisen ja kohteliaan viestin vähän itseäni vanhemmalle naiselle. Nainen sentään vastasi, mutta haukkui minut ja elämäni viestissä lyttyyn ja blokkasi minut samantien. Ihan pimeitä naisia monet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ne naisetkin on voineet pitää taukoa tinderistä parisuhteiden parissa. Kaikki miehetkään eivät vaihda vuosiin kuvia vaan käyttävät edustavia nuoruuden kuviaan syötteinä. Vaikka välillä olisivat poissa tindereistä niin palaavat samoilla kuvilla.

    Mutta naisethan on aina väärässä, silloinkin kun ovat oikeassa.

    Olen jutellut deiteissä naisten kanssa ja kysellyt onko ollut säpinää, itse olin poissa pitkiäkin aikoja välillä ja aina uudelleen juttuun samojen naisten kanssa jotka roikkuneet siellä taukoamatta. Jotkut odottaa kuuta taivaalta, jotkut eivät tosissaan hae mitään ja jotkut tapailevat useita miehiä samanaikaisesti pitäen profiilia auki.
    Tapasin useita naisia, kuviin ei voi luottaa se tuli selväksi.
    Tyyli on eri deittinaisilla verrattuna naisiin livessä jotka ei deittejä harrasta, kaksi eri koulukuntaa.
    Livenä tapasin nuoren naisen jonka ikäisiä en vilkaissutkaan netissä ja siitä se lähti.

    Heteromiehenä sinun huonot deittikokemuksesi ovat vain heteronaisista.

    Heteronaisilla ne huonot deittikokemukset ovat vain heteromiehistä.

    Heteromies ei tiedä mitään siitä millaista deittailu on heteronaiselle, eikä heteronainen siitä millaista deittailu on heteromiehelle.

    Omia kokemuksia ei voi yleistää koskemaan kaikkia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, on kyllä aivan luonnevikaisia naisia noissa deittipalveluissa. Juuri eilen pistin asiallisen ja kohteliaan viestin vähän itseäni vanhemmalle naiselle. Nainen sentään vastasi, mutta haukkui minut ja elämäni viestissä lyttyyn ja blokkasi minut samantien. Ihan pimeitä naisia monet.

    Joo, on kyllä aivan luonnevikaisia miehiä noissa deittipalveluissa. Eivät lue profiilitekstejä vaan laittavat randomilla viestiä kaikille, jos edes joltain irtoaisi. Pitävät itseään asiallisina ja kohteliaina vaikka tosiasiassa ovat törkimyksiä. Eivät ymmärrä tai hyväksy "ei:tä". Haukkuvat lyttyyn kun eivät saa toivomaansa vastaanottoa. Ihan pimeitä miehet monet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heteromiehenä sinun huonot deittikokemuksesi ovat vain heteronaisista.

    Heteronaisilla ne huonot deittikokemukset ovat vain heteromiehistä.

    Heteromies ei tiedä mitään siitä millaista deittailu on heteronaiselle, eikä heteronainen siitä millaista deittailu on heteromiehelle.

    Omia kokemuksia ei voi yleistää koskemaan kaikkia.

    Mistä keksit huonot deittikokemukset? Minä en niin sanonut. Olin poissa pitkiäkin aikoja välillä, johtuen seurustelusta.
    Tiedän varsin hyvin millaista deittailu on kun siitä juteltiin aika monen naisen kanssa joko netissä tai kasvotusten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä keksit huonot deittikokemukset? Minä en niin sanonut. Olin poissa pitkiäkin aikoja välillä, johtuen seurustelusta.
    Tiedän varsin hyvin millaista deittailu on kun siitä juteltiin aika monen naisen kanssa joko netissä tai kasvotusten.

    "aina uudelleen juttuun samojen naisten kanssa jotka roikkuneet siellä taukoamatta. Jotkut odottaa kuuta taivaalta, jotkut eivät tosissaan hae mitään ja jotkut tapailevat useita miehiä samanaikaisesti pitäen profiilia auki.
    Tapasin useita naisia, kuviin ei voi luottaa se tuli selväksi.
    Tyyli on eri deittinaisilla verrattuna naisiin livessä jotka ei deittejä harrasta, kaksi eri koulukuntaa."

    Siinä noita sun luettelemia negatiivisia kokemuksia muutama.

    Vaikka kuinka selittäisit että tiedät millaista nettideittailu on naisille kun olet parin naisen kanssa aiheesta jutellut, et tosiasiassa tiedä yhtään mitään siitä millaista naisena on nettideittailla.
    Ihan kuten naisetkaan ei tiedä millaista miehenä on nettideittailla.

    Negatiivisia kokemuksia, lukeeko jossain niin? Nyt kuvittelet olevasi viisaampi kuin olet.
    Kaksi eri koulukuntaa.
    En pitänyt negatiivisena asiana tapaillessani esim: naista jolla useita miehiä ja profiili auki kokoajan. Oli hyvä sängyssä.

    Äänestä

Joo joskus olen ollut nettideitissä (nainen,nyt yli 50 v)minua on lähestynyt lähinnä kahta tyyppiä miestä että heti pitäis tulla sinne johonkin hänen lähelle treffeille (eihän mies nyt vois vaivautua tulla naisen paikkakunnalle päin)tai oikeastaan suoraan yöksikin.No se toinen tyyppi miehiä kehuu itseään ja kuinka hyvin hällä on ja kuinka on menoa johonkin koko ajan että ei oikein pyydä minua kuitenkaan mihinkään tapaamiseen niin aina äkisti se kirjoittelu loppuu siihen vain hänen kehuskelunsa kuuntelemiseen ja sitten toinen alatyyppi siitä lajista kertoilee hevikiinnostuksestaan tai kalastusharrastuksestaan ja kirjoitellaan kyllä pitkäänkin mutta eipä koskaan löydy sitä kiinnostusta nähdä irl.Että tätä nyt sitten ollut se lähinnä kun 5 vuoden välein jotakin yrittänyt noilla sivuilla että nettideitissä olevista miehistä jäänyt outo kuva kyllä että ovatko kaikki vähän homoseksuaaleja?tai pelkkiä kirjoittajia? taikka sitten tuo ensimmäinen tyyppi yliseksuaalinen pyytäjä tyyppi joka vaan kaataa naisia perä perään niin paljon kuin ehtii että normaalia ei oikein oo tullut vastaan ja voihan olla ettei sellaisia normaaleja miehiä edes ole olemassa??.Ei kukaan ainakaan normi maailmassa minulle tule juttelemaan ja kun nuorena joskus rohkenin jutella miehen kanssa niin usein tulin kyllä aika suoraan torjutuksikin.. Että vain seksuaaliset käyttäjät tuntuu olevan kiinnostuneita minusta ja en pidä sellaisista ihmisistä että parempi olla sitten vaan yksin!!

Äänestä

"Kukaan ei oikein tuntunut olevan kiinnostunut. Muutama kammotus kuitenkin lähestyi, mutta en niiden kanssa voisi kuvitella mitään."

Ehkäpä ne joita sinä lähestyit ajattelivat samoin kuin sinä:

"joku kammotus lähestyi mutta sen kanssa en voisi kuvitella mitään, joten valittelen sitten että KUKAAN EI OLE MUSTA KIINNOSTUNUT".

Tahtoo siis sanoa, että et saanut huomiota niiltä joilta olisit sitä toivonut. Kiinnostusta sua kohtaan olisi ollut, mutta päätit ignoorata sen faktan että sua lähestyttiin, kun eivät olleet sun makuun.

Äänestä

Täytyy nyt vielä sanoa, että avasin uudestaan profiilin ja tosi fiksujen naisten kanssa on tullut vaihdettua viestejä. Harmi vaan kun asuvat kaukana Etelä-Suomesta.

Ketjun aloittaja

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Profiili oli parissa deittipalvelussa parisen viikkoa. Kukaan ei oikein tuntunut olevan kiinnostunut. Muutama kammotus kuitenkin lähestyi, mutta en niiden kanssa voisi kuvitella mitään. Muutamiin lähettämiini viesteihin ei vastattu.

Sitten ihan ruokakaupassa (viimeksi tänään) tulee flirttiä 10-20 vuotta nuoremmalta kauniilta naiselta.

Jotain tosi kummallista noissa nettideiteissä on, tai niitä käyttävissä naisissa (miehistä ei ole kokemusta kun olen normaali heteromies).

Ymmärrän että noissa palveluissa on miehiä naisiin verrattuna moninkertainen määrä, mutta siitäkin huolimatta vaikea ymmärtää tota touhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu