Miksi vanhat jappasijat haluta töihin, kun nuorillekaan ei ole töitä? Työn tulevaisuutta käsittelevässä ohjelmassa kerrottiin että vanhat ei hallitse nykyajan työelämää, niin miksi heitä yritetään saada takaisin työelämään. Heistä ei ole kuin haittaa. Heillä ei ole mitään annettavaa työelämälle!
Mielestäni isoimpia eläkkeitä pitäisi leikata ja sillä rahalla alentaa eläkeikää ja luoda näin työpaikkoja nuorille. Eläkekatto voisi olla 2000€/kk brutto, koska anhat eivät tarvitse isoja tuloja juuri mihinkään. Monissa maissa maksetaan eläkettä vain jos se on tarpeen.
Mihin logiikkaan perustuu se että aiheuttamalla lisää työn tarvetta luotaisiin lisää työpaikkoja?
Miksi vanhat jarrut halutaan takaisin töihin?
9
155
Vastaukset
- Anonyymi
Siksi, että saadaan lisää työttömiä ja työssä uupuneita. Ei kukaan tekevä ja osaava jaksa näitä vanhoja eunukkeja ja uupuvat. Työelämätutkimusten mukaan näillä vanhoilla ei ole mitään annettavaa työelämään, vaan ovat jarruja joita nuoret opettaa ja ohjaa. Eivät halllitse nykyajan tehokasta työskentelyä ja laitteita. Menneisyytensä vankeja.
Ehdotan eläkeiän laskemista. Yli 2000€ bruttoeläkkeet poistetaan, eli asetetaan eläkekatto 2000 euroon. Ja sillä rahalla alennetaan eläkeikää vaikkapa 60 vuoteen. Näin päästään eläkeputken tarpeesta ja saadaan nuorille työpaikkoja, joilla pitää pystyssä Yhteiskuntaa ja eläkejärjestelmää. Tietenkin edellytyksellä että työtä on, eli suomessa on kilpailukykyä. Mutta kilpailukyky on kaiken a ja o. Sitä laskee Suomen sijainti, suomen vientiartikkelin kysyntä, kallis työ - joka seurausta juurikin ylikoulutuksesta ja eläkkeistä. Suomea ei voida verrata Ruotsiin eikä juuri mihinkään muuhunkaan maahan. Ruotsisss ihan eri vientiartikkelit!- Anonyymi
Eiväthän vanhat jäärät ole viimeisen kärvistyksen jälkeen kolkuttelemassa eläkekassojen ovia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiväthän vanhat jäärät ole viimeisen kärvistyksen jälkeen kolkuttelemassa eläkekassojen ovia.
Kyllä ne ovat. Kuppaavat ensin ammattiliittoa lisäpäivillä ja sitten eläkekassoja.
- Anonyymi
palkkatyö nykymuodossa tulee loppumaan 50 vuoden aikana. Se miten toimeentulo taataan jokaiselle on se kysymys. Perustuuko se koneiden ja robottien ja pääomien verotukseen josta saadaan perustuloa yksilöille. Vai onko jokaisen hankittava osakkeita ja tienattava osakkeiden arvonnousulla itsellensä toimeentulo. Itse valitsin jo sijoittamisen vaihtoehdon. Minulla on siis pieni osuus roboteista, tekoälystä ja teollisuudesta. Olen siis mikrokapitalisti. Valinta sekin. Suosittelen.
- Anonyymi
Suomessa työelämä kuihtuu pois 20 vuodessa. Mutta entäs sitten?
- Anonyymi
Käytännön homma kuin homma, motivoitunut nuori oppii perusteet jo koulutuksessaan. Mutta on olemassa aloja, joilla pitkä siivu on tuonut kokemusta, jota nuoren ihmisen koulutuksessa saama tietotaito ei kata.
Siksi myös vanhempaa väkeä halutaan tietyillä aloilla töihin, koska heillä on esimerkiksi tuotantotyössä monipuolinen kokemus, ja joihinkin asioihin sellaista tietämystä, mikä ilman näitä ikääntyneempiä jouduttaisiin ostamaan firmaan ulkopuolelta.
Asialla on nimikin: hiljainen tieto.- Anonyymi
tietyissä hommissa vanha luuta pyyhkii paljon paremmin. On monta ammattia jossa taitojen kehittyminen vie vuosia. 5-10 vuotta että pääsee ammattilaisen tasolle. Mikään taito ei tietenkään pysy ellei jatkuvasti kehitä itseänsä.
- Anonyymi
Eikös eläkkeen suuruuteen vaikuttanut viimeisen viiden vuoden ansiot, muistaakseni? Jospa se johtuu nyt siitä. Joidenkin on saataava maksimoitua oma eläkkeensä. Monelle riittää kansaneläkkeen perusosa. Ja tottakai iäkkäiden työllistyminen on ristiriidassa nuorten työllistämisen kanssa jos molemmat ryhmät ovat työttöminä. Eihän meillä ole sellaisia töitä juurikaan jotka sopisivat erityisesti jonkin ikäisille, vai onko?
Tässä uudessa aktiivimallissa oli hyvää se että alle 30-ikäisille on mahdollista tarjota yksilöllistä ohjausta, mutta sen pitää tarkoittaa että Te-toimistolla on yhteyksiä työnantajiin. Silloin kyse on periusteisestä aktiivisesta työnvälityksestä. Niin ajteltiinn joskus 70-luvulla. Jos päädytään taas pakollisiin kuulusteluihin ja "mylläämään" työttömien elämää (kuten Yle asian ilmaisi) tuotetaan jälleen paljon ahdistuneisuutta. Toisten elämän myllääminen on ihmisarvon loukkamista ja toimeentulolla kiristämistä. Eli henkistä väkivaltaa.
Alle 30-vuotiaat ns. kouluista valmistuneet työttömät työnhakijat hyötyvät jos pääsevät mahdollsiiman monen työnantajan haastatteluun. Sillon voidaan puhua työurankin edistämisestä.Yli 55-vuotiaalla työurat on jo takanapäin ja edessä on vain urat joita pukkaavat vanhukset rollaattoreillaan. - Anonyymi
Monissa tuotantolaitoksissa on vanhojen insinöörien viritelmiä, joita ymmärtävät vain nämä tekijät itse. Dokumentit poltettu jälkikäteen ja varmistettu, ettei järjestelmä ole koskaan täydellisesti toimiva. Ovat näin varmistaneet oman työnsä jatkuvuuden myös eläkepäivillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1527890Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1017327Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht27296Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317212Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t216968Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t806812Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126342Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv236204Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845700Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475488