Haluan pyytää tämän palstan lukijoilta anteeksi sitä, että olen tuonut kirjan "tulevaisuuden lyhyt historia" ( www.bod.fi/s?k=soupfvjlkd1c ) tälle palstalle.
En ollut pystynyt täysin ymmärtämään monitasoista kirjaa, jonka yhtä osaa olen täällä lainaillut. Olen seuraillut kirjasta käytyä keskustelua muilla palstoilla, ja luulen nyt, että kirjan on , niin kuin itse tekijät sen sanovat olevan, fiktiivinen.
Tekijät ovat saaneet ilmastoasiantuntemuksellaan lukijan näkemään todellisen uhkakuvan hyvin pelkistetyllä tavalla ja siten tempaisseet lukijan mukaansa tulevaisuuden maailmaan. Siellä sitten on vapaus luoda maailma, jossa kaaos syntyy, fasismi nousee feminismin kaapuun pukeutuneena, saa aseekseen geenimanipulaation ilman kontrollia , ja vie maailman perimmäisten kysymysten pariin, Hyvä ja paha ottaa lopulta mittaa toisistaan. Kirjassa siis tämä ilmaston muutos on tie vakavampien aiheiden käsittelyyn
Jollain kummallisella tavalla tekijät saavat aikaan yhdellä kaaviokuvalla ymmärryksen, johon ei ollut vastaansanomista tavallisella tallaajalla (eikä kyllä kukaan muukaan ole perustellusti kaaviota kiistänyt). Taikurin tempun klassikoksihan tuota voi sanoa. Katsoja laitetaan tuijottamaan kirkuvanpunaista keskiötä, ja näin vangitaan huomio. Sitten johdatetaan huomio nuoliin, jotka kaikki päättyvät kehäpäätelmään, Tällainen vastaava temppu taitaa olla Heurekassa se ”ikiliikuja”, polkupyöränrengas. Mutta tekijät ovat selvästikin tolkun ihmisiä, sillä maailmanloppun he eivät usko, ja katastrofin syntyynkin he tarvitsevat yllättävän muutoksen auringossa.
En siis enää kiusaa tämän palstan lukijoita tuolla johdanto-osalla, mutta itse olen kyllä nyt vakuuttunut kirjan arvosta varsinkin kun olen oivaltanut sen monitasoisen sanoman ihmisyyttä koskien!

Vastaukset 18
Vanhimmat
Ainoa, millä jutussasi oli jotain tolkkua, oli Heurekan ikiliikkuja. Yritä pysyä sillä linjalla.
Niin, ja voit mainiosti lopettaa nuo toistuvat "mainosmaneerisi", jotkut kuvaamasi 'scifi-tarinat' eivät jaksa kiinnostaa ketään tervejärkistä.
Anteeksipyyntö evätty.
No tulihan sieltä kolme loukkaantunutta. Itse asiassa minulla ei ole mitään anteeksipyydettävää kaikenmaailman trolleilta, häiriköiltä, tai muultakaan joutoväeltä, joka huutelevat täällä perusteettomia fraaseja.
Kohdistin sanani heille, jotka tällä palstalla yrittävät keskustella häiriköistä piittaamatta, ja heitä sentään on valtaosa.
Tarkotin anteeksipyynnölläni siis sitä, että en heti oivaltanut kirjan tekijöiden laaja-alaisuutta joten vaivasin keskustelijoita omalla kapealla tulkinnallani. Se, että juutuin kirjan alkusanoihin, enkä osannut nähdä varsinaista juttua, joka oli kätketty sadun muotoon, johti minut keskustelemaan väärässä kontekstissa. Varsinainen juttu siis on se, että ihmisen yritys hallita luontoa on kaiken pahan alku ja juuri. Ja tätä asiaahan on syytä käsitellä ilmastotieteenkin palstoilla, koska fossilisten polttaminen on juuri sellaista luonnon peukalointia, jota öykkärimäiset ihmiset puolustelevat.
Se, että kirja kertoo ihmisyyden ikiaikaisesta laajemmasta ongelmasta eli taipumuksesta ratkoa asiat öykkärimäisellä väkivallalla, ei toki tarkoita sitä, että kirjan alussa esitetty kysymys ilmastonmuutoksen syystä olisi jotenkin toisarvoinen. Tuo kuvan punaisen nuolen kysymysmerkit ovat yhä vastausta vailla, eikä kenenkään tarvitse pyytää anteeksi sitä, jos kyselevät tuota aisaa.
Valitettavasti en saanut ainuttakaan PERUSTELTUA kommenttia tuon kuvan kysymykseen, mutta kuten sanottua tämä ei ollutkaan kirjan "pihvi".
Mutta se onkin jo toisen messun aihe!
Eipä päässyt seepra juovistaan... D.D
Ystävämme "alipainehitsari" näyttää yrittävän uutta tulemista matalammalla profiililla, kartutettuaan laajaa ja täydellistä tietomääräänsä myös Valittujen-Palojen ulkopuolelta.
"Vertaistaan neroutta " hakeva ylimielisyys, kirjoitusasu, ylipitkä ruikutus, isoilla kirjaimilla painotus ym. iym, ovat 'käsialaa', josta on vaikea poiketa, ja pohja paistaa liian selvästi tekstin sisällöstäkin.
Katsotaan nyt, kuinka se rajattu, vain ymmärtäjien kohderyhmä reagoi.
Kaikki kaasut sitovat lämpöä molekyylien/atomien liikkeeseen eli toimivat lämpövarastona. Vain kasvihuonekaasut pystyvät absorboimaan ja lähettämään pitkäaaltoista lämpösäteilyä siirtäen sitä kautta energiaa kaasuseoksen muodostaman lämpövaraston ja ympäristön välillä. Happi ja typpi eivät ole kasvihuonekaasuja.
Mitä mieltä aloittaja olet tuosta väittämästä?
Hyväsyn testin! Näinhän se on . Kaksiatomiset molekyylit, kuten O2 ja N2, eivät toimi kasvihuonekaasuna
Entäs jos on 5 bar alipaine? Absorboiko silloin?
Alipainehitsaaja jäi aiemmin tuohon väittämään kasvihuonekaasuista jumiin eikä koskaan päässyt siitä yli. Luulisin että eri hemmo kun tämä ei myöskään kirjoita elämänkertaa omista kuvitteellisista ansioistaan työelämässä.
Samalta vaikuttaa.
Yrittää tietoisesti välttää aiempia virheitään, pitääkseen keskustelua edes jotenkin järjellisenä.
Kuka muu kertoo itse ymmärtävänsä asian täydellisesti ja osoittavansa tekstinsä palstalla oleville miltei itsensä veroisille viisaille.
Eipä taida paineella olla paljoa tekemistä absorption kanssa , ja voin kertoa, ettei minulla mitään viisastenkiveä ole, ihan lainatiedoilla päjäilen. Mutta kovasti yritän ymmärtää maailmaa
Kyllä paine vaikuttaa. Jos imetään 5 bar alipaine astiaan niin taatusti on erilainen absorptio kuin 5 bar ylipaineessa.
Niin varmaankin. Kaksi molekyyliä absorboi enemmän kuin yksi. Ajattelin ihan yhtä molekyyliä
Montako molekyyliä on astiassa jossa on 5 bar alipaine?
On olemassa kaksiatomisia molekyylejä, jotka pystyvät absorboimaan infrapunaa. Tällaisia ovat jotkut halogeeniyhdisteet, joten ne kelpaisivat kasvihuonekaasuista.
Riippuu kyllä kovasti aineesta. Mutta yleisellä tasolla vähempi ainemäärä johtaa pienempään paineeseen. Asiaa voidaan hallita yleisellä tasolla kun tiedetään , että paineen ja tilavuuden suhde lämpötilaan (kelvineinä) on vakio.
Paine vaikuttaa absorptioviivojen muotoon. Troposfäärissä näkyy nimenomaan kaasumolekyylien keskinäisestä törmäilystä eli paineesta aiheutunutta absorptioviivojen levenemistä. Tätä käsitellään mm. artikkelissa, joka on mainittu viestissä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15441227/energian-siirtyminen-lamposateilyn-avulla#comment-104276099
Huuhaajutut huuhaa-palstalle.