Miehen pyytäminen uudelleen kahville

Kysyin reilu vuosi sitten erästä hyvänpäiväntuttua kahville. Viestiteltiin hetki, ennen kuin kertoi vasta eronneensa eikä halua juuri nyt uutta ihmissuhdetta.

Jokin jäi kaivertamaan. Teenkö itsestäni pellen, jos kysyn uudelleen? Tapaamme siis satunnaisesti.
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse en tuossa tilanteessa kysyisi kun jos miestä kiinnostaisi lähteä kahville, olisi hän palannut jo itse asiaan. Voi olla myös koska tapaatte muutenkin, ettei hän sen takia ole ottanut asiaa esille. Ei voi tietää.
Mietin tässä että tapaatte varmaan arkisesti työn tai muun vastaavan merkeissä. Miltä nuo tapaamiset vaikuttaa.
Voihan sitä kysyä eikä siinä itseään pelleksi tee mutta voihan se siinä vaiheessa nolottaa jos toinen taas kieltäytyy.

Äänestä
  • Niin minäkin pitkään ajattelin että kyllä jos hän olisi kiinnostunut kysyisi kahville.

    Kuitenkin tilanne missä yleensä tapaamme ei ole pitkä ja usein paikalla on muitakin. Molemmat ovat siinä tilanteessa töissä. Muutamia kertoja olemme sattuneet olemaan kahden ja olemme jutelleet niitä näitä, usein miehen aloitteesta. Jotenkin hänen eleistään ja olemuksesta huokuu kiinnostus, mutta mene ja tiedä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kysyin reilu vuosi sitten erästä hyvänpäiväntuttua kahville. Viestiteltiin hetki, ennen kuin kertoi vasta eronneensa eikä halua juuri nyt uutta ihmissuhdetta.

Jokin jäi kaivertamaan. Teenkö itsestäni pellen, jos kysyn uudelleen? Tapaamme siis satunnaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu