Asiateksti kertoi.
Syöpä virus pohjainen?
Anonyymi
3
113
Vastaukset
- Anonyymi
On niitä viruksienkin aiheuttamia syöpiä.
- Anonyymi
Osa syövistä on virusten aiheuttamia.
HPV eli ihmisen papilloomavirus esiintyy kymmeninä eri alalajeina joista moni aiheuttaa syöpää. - Anonyymi
Joidenkin epidemiamaisesti esiintyvien syöpien mahdollista yhteyttä viruksiin olisikin syytä tutkia.
Eteläinen Afrikka ja Brasilia ovat yhtä aurinkoisia alueita samoilla leveysasteilla kuin Australia. Esiintyykö niillä melanoomaa samalla prosentilla vaaleaihoisesta väestöstä kuin Australiassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407761Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.303017Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3431942Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422751587Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1291399- 1001199
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371112Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com191036Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j21992Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.82951