Sähköistyminen vaikuttanee tulevaisuudessa autokannan tavallista huomattavasti nopeampaan uusiutumiseen. On hyvä ymmärtää, että aiempi jälleenmyyntidynamiikka ei välttämättä enää toimikaan. Riippuu täysin taloudellisesti seikoista: jos uusi halpa sähköauto on edullisempi kuin vanha käytetty, kyllä se uusi silloin käydään ostamassa, vanha menee paaliin.
Tiettyä osaa nykyisestä autokannasta ei koskaan tulla jälleenmyymään, vaikka ne olisivat vielä elinkaarensa ensimmäisellä puoliskolla.
En silti sano, että nyt kannattaa kaikkien hypätä ja suoraan ostaa sähköauto. Viisaampaa on odottaa halvempia malleja ja olla ostamatta uusia (tai lähes uusia) polttomoottoriautoja. Paljon ajaville sähköauto on toki jo nyt taloudellisesti järkevin valinta.
Nyt on viisainta ajaa sillä mikä alla sattuu olemaan. Hölmöintä on nyt ostaa uutta autoa, oli se mikä tahansa.
Eli varautukaa siihen, että seuraavalla vaihtokierroksella vanhaa autoa ei enää saakaan vanhaan tapaan kaupaksi. Tulevat halvat sähköautot pitävät siitä huolen.
Tiettyä osaa nykyisestä autokannasta ei koskaan tulla jälleenmyymään, vaikka ne olisivat vielä elinkaarensa ensimmäisellä puoliskolla.
En silti sano, että nyt kannattaa kaikkien hypätä ja suoraan ostaa sähköauto. Viisaampaa on odottaa halvempia malleja ja olla ostamatta uusia (tai lähes uusia) polttomoottoriautoja. Paljon ajaville sähköauto on toki jo nyt taloudellisesti järkevin valinta.
Nyt on viisainta ajaa sillä mikä alla sattuu olemaan. Hölmöintä on nyt ostaa uutta autoa, oli se mikä tahansa.
Eli varautukaa siihen, että seuraavalla vaihtokierroksella vanhaa autoa ei enää saakaan vanhaan tapaan kaupaksi. Tulevat halvat sähköautot pitävät siitä huolen.
Vastaukset 219
Vanhimmat
Auton ostaminen on aina huono sijoitus.
Ei kukaan osta autoa sijoitusmielessä, tai ehkä jonkun museoauton.
Eikä autoa osteta viimeisillä rahoilla.
Uskon että viimeiset puhtaat bensaautot, varsinkin isommat ja tehokkaammat ovat haluttua tavaraa tuossa ennustamassasi vaiheessa. Ne toimivat ja niillä kulkee vaivattomasti tavarat, ihmiset ja peräkärryt. Ne halvat sähköautot ovat vain kylällä käytiin sopivia ja kelpaavat lähinnä kakkosautoksi noin laajemmin. Eri asia on sitten kalliit sähköautot ja ladattavat hyridit, mutta niitä latauspaikkoja ei vaan pelkällä hyvällä tahdolla synny.
"Ne halvat sähköautot ovat vain kylällä käytiin sopivia ja kelpaavat lähinnä kakkosautoksi noin laajemmin."
Näkisin, että niillä tulevilla halvoillakin sähköautoilla on ainakin se 500 km rangea. Se riittää ihan hyvin. Niille joille ei riitä, ostavat sitten hybridin tai dieselin, harmi että tämä itsestäänselvyys täytyy aina erikseen sanoa vastaanjankkaajien takia...
"mutta niitä latauspaikkoja ei vaan pelkällä hyvällä tahdolla synny."
Latauspaikkoja tulee, koska on taloudellisesti fiksua niitä rakentaa. Joko siksi, että saat kiinteistöösi asukkaaksi paremmin ihmisiä. Tai siksi, että saat lisää asiakkaita vaikkapa ravintolaasi tai kauppaasi.
Latauspaikkojen rakentaminen halpenee kysynnän lisääntyessä. Alalle tulee lisää kilpailua ja kokemusta asioiden tehokkaasta hoitamisesta, laturitkin halpenevat volyymien noustessa.
Itse en usko että noin kävisi. Jo pidempään trendi on ollut se että isokokoiset bensakoneet eivät tahdo enää kelvata kuin harvoille, koska niiden käyttö on selvästi kaikkein kalleinta sekä polttoaineen kulutuksen että ajoneuvoveron vuoksi ja hyvin todennäköisesti käyttö tulee kallistumaan jatkossakin. Tämä siis silloin kun kyse on käyttöautosta, harrastepelit sitten erikseen.
"Tai siksi, että saat lisää asiakkaita vaikkapa ravintolaasi tai kauppaasi."
Mielestäsi ravintola, marketti, ym saa uusia asiakkaita rakentamalla latauslaitteita, niistä ihmisistä, jotka ostavat sähköauton. Eivätkö nämä siis ole koskaan käyneet ravintoloissa, marketeissa, ym. kun heillä oli polttomoottoriauto?
Ilmainen lataus loppuu kun sähkikset hieman lisääntyvät, se on ihan selvä.
Kuka puhui mitään ilmaisesta latauksesta?
"Eivätkö nämä siis ole koskaan käyneet ravintoloissa, marketeissa, ym. kun heillä oli polttomoottoriauto?"
Mitä ihmettä yrität tuolla sanoa? Tietylle käyttäjäryhmälle tuo olisi kätevää ja enemmän asiakkaita on yleensä yrityksille tervetullutta. Latauksen ei tarvitse olla ilmaista, kohtuuhintaisuus riittää.
Uusi asiakas = asiakas, joka ei ole ennen käynyt ko. liikkeessä. En usko, että joku joka ei ole koskaan käynyt jossain liikkeessä alkaisi käymään siellä ostettuaan sähköauton, jos se liike asentaa latauspisteen. Jos henkilö ei ole koskaan käynyt jossain ravintolassa A, niin tuskin hän alkaa käydä siellä ostettuaan sähköauton vaikka siinä ravintolan parkkiksella olisikin laturi.
Sähköauton kanssa saa koronan,kun pitää notkua ostoskeskuksissa ja ravintoloissa.
"En+usko,+että+joku+joka+ei+ole+koskaan+käynyt+jossain+liikkeessä+alkaisi+käymään+siellä+ostettuaan+sähköauton,+jos+se+liike+asentaa+latauspisteen."
Ehkäpä+ei,+mutta+entäpä+kun+sähköautolla+vieraalla+paikkakunnalla,+akkua+jäljellä+10%.+Valitsetko+ravintolan,+jossa+ei+ole+latausmahdollisuutta+kun+latauspaikallisiakin+olisi+tarjolla?
Valitsen pikalaturin, mutta en todellakaan mene ravintolaan. Menen avintolaan, kun haluan, en silloin kun auton akku täytyisi ladata.
Monta kertaa olen ladannut esim. Citymarketin pikalaturilla käymättä ko. kaupassa.
Sähköautot tulevat ykkösautoiksi. Niiksi mitä käytetään suurin osa ajasta.
Bensa-autot ovat sitten käyttämättä kuukausitolkulla.
Käytkö mieluummin syömässä paikoissa, joista löytyy parkkipaikka vai sellaisissa joista ei? Aivan.
Aivan, valitsen ravintolan jonkun muun perusteelloa kuin, että onko siinä latauspaikkaa vai ei.
Olen paljonkin käynyt syömässä ravintoloissa joissa ei ole omaa parkkipaikkaa. Valitsen ruokapaikkani muiden syiden kuin parkkipaikan mukaan.
> Kuka puhui mitään ilmaisesta latauksesta?
Patteriuskovaiset sen perään kokoajan huutelee. Pitää olla ilmainen lataus, jotta uskis pääsee kehumaan itseään fiksuksi "ostin auton, jonka käyttö on melkein ilmaista"
Rahoituskuluista ollaan visusti vaiti. Kuten myös siitä, ettei patteriautoon ole vielä varaa. Siksi on syytä vinkua myös entistä suurempaa hankintatukea. Rahan voi kuulemma ottaa pois polttomoottoriautoilla ajavilta. Se on ihan oikein, koska patteriuskovainen on parempi ihminen, joka saa päättää nämä asiat muiden puolesta.
Ilmainen lataus pitää saada siitäkin syystä, että niitä ilmaisia latauspisteitä on kiva käyttää ilmaisina pysäköintipaikkoina!
23.9. HS yleisönosastolla yksi patteriuskovainen ehdotti, että kerrotalojen pihoille rakennettavien latauspisteiden pitäisi olla kenen tahansa käytettävissä ja tarkemmin ajateltuna myös fiksut omakotiasukkaat antaisivat latauspisteensä vapaaseen käyttöön. Nämä paikathan ovat päivällä aina tyhjinä ja silloin niitä voisivat hyödyntää kauempaa tulevat työmatkalaiset.
Näin toimii patteriuskovan ajatusmaailma. Patteriuskova haluaan elvistellä uudella ja kalliilla patteriautolla, koska se on egomuodikasta. Patteriuskova haluaa myös, että häntä ihaillaan ja palkitaan, koska on on niin egomujodikas. Pitää saada kaikki mahdolliset tuet ja patteriauto pitää saada pysäköidä ihan miten ja minne vaan huvittaa, ilman, että tästä joutuu maksamaan senttiäkään.
Eniten ympäristöä säästävät valmistamatta jätetyt autot ja ajamatta jätetyt kilometrit (viime päivien otsikoissa mm. renkaista irtoavat mikromouvihiukkaset... jotka vaivaavat taastuti myös painavia patteriautoja), mutta patteriuskovainen vain haluaa OMAA autoiluaan helpottaa ja lisätä MUIDEN kustannuksella ja vahingoksi. Koska patteriuskova on ns. parempi ihminen.
Olis nyt niitä "halpoja 500 km" sähköautoja.
Pitää vielä odotella muutama vuosi. Kyllä niitä tulee.
Hieman toiveikasta ajattelua että asiakkaita tulvii ravintolaan latauksen perässä eikä hyvän ruuan vuoksi..
Sähköautojen hinnat eivät ole laskussa, koska akkujen hinnat ovat nousussa. Ilman mitään epätervettä tukipolitiikkaa haaveilemaasi halpaa 500 km rangella olevaa sähköautoa ei ole tulossa !
Hinnat nousevat ja laskevat, mutta trendi on selvä. 10 vuoden aikana akkujen hinta on pudonnut kymmenesosaan. Tämä tulee jatkumaan, vaikka viiva ei aina ihan suora olisikaan. Kaivostoiminnan yms. käynnistäminen vie aikaa, jotka markkinahäiriöitä voi toki olla.
Mietin vaan kun lataan matkoilla autoni akun täyteen hotellissa ja se ei maksa mitään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17098328/kuinka-monessa-hotellissa-bensa-kuuluu-huoneen-hintaan
On ne vaan niin sekaisin nupistaan nuo sähköpellet.
Polttoaineetkin kehittyvät koko ajan, joten enpä usko ihan äkkiä tuota juttua.....
Voitko mainita edes yhden esimerkin tästä. Kun en ole itse moisesta kuullut. Energiaa ei voi tyhjästä tehdä.
Vedyn ja power-to-x:n voit jättää mainitsematta. Niistä tulisi niin kalliita, ettei niihin kenelläkään ole varaa. Hinnat pumpulla tuplaantuisivat vaikka kaikki verot poistettaisiin.
Paljonko puhdas alkoholi, eli kansankielellä "Pirtu" päästää ilmaan hiilidioksidia palaessaan?...
Tuotantoketjun mukaan lukien lähelle samaa mitä vastaava määrä bensaa.
Okei. Sulla parempaa tietoa kuin minulla. Laitappa vaikka linkkiä kehiin....
Pistän+kun+jaksan+kaivaa.
Tässä+ensihätiin:+https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7320919/
Näköjään+sokeriruo'osta+kannattavaa,+energiaa+saadaan+1.8+kertaisesti+verrattuna+kulutukseen,+tosin+paljon+Suomea+paremmissa+viljelyolosuhteissa.+Sama+esim.+puusta+on+0.7,+eli+puusta+valmistettu+etanoli+sisältää+vain+70%+valmistukseen+kuluneesta+energiasta.
Suomen+oloissa+epäilen+suuresti+bioetanolin+järkevyyttä.
Entäs puukaasuautot, kuten sodan aikana, Eikös puukaasu ole sitä uusiutuvaa luonnonenergiaa?....
No on on, mutta kun siitä ei saa polttomoottorissa irti sitä 580Hv:tä, minkä minä tarvitsen liikkumiseeni!
Audi King.
Siitä vaan ostamaan polttomoottoriautoja. Jos uskallatte, haha.
Niin kauan kuin alvitonta dieseliä on saatavana, niin minä ajan dieselautolla.
Polttikset ovat jo kuolleet minun osalta. Sähköauto on niin paljon parempi. Hiljainen, ei tarvitse tankata, huoltovapaa, ei haise, tehokas ja välittömästi lämmin talvella.
Ja pääsee jopa lähikioskille, ja takaisin ilman välilatausta.......🤣
ID.3 - Helsingistä Rovaniemelle yhdellä 30 minuutin kahvitauolla. Ei tarvitse välttämättä käydä kotikaupungin kioskilla.
Pääset täydellä akulla reilut 400 km hyvällä kelillä ja sitten täytyy ladata lisää reilut 400 km, että pääse Rovaniemelle, lataus kestää 1,5 h! 50kW laturilla.
Haaveet ja unelmat eivät ole todellisuutta.
"Haaveet ja unelmat eivät ole todellisuutta."
Miten niin ei muka ole? Näenhän sen jo sieluni silminkin, että esim, VW:n lentävä auto toimii tulevaisuudessa ydinvoimalla, ja on tätä päivää vuoden päästä!
VW Fanatic.
ID.3:n isoimmalla akulla pääsee reilusti yli 500km suomalaista maantievauhtia. Keskikokoisellalin akulla käytännön testeissä pääsee 440km. 300km lisää latautuu 120kW-teholla noin 30 minuutissa.
ID.3 on erittäin hyvä pitkän matkan taittaja. 1.000km matka yleisillä teillä noin kymmeneen tuntiin kertoo ettei suuret etäisyydet ole mikään ongelma uudelle volsulle.
Helsinki Rovaniemi gmapsin mukaan 824 km. Volkkari isommalla akulla 77 kWh range WLTP 550 km eli Käytännön range siellä reilussa 400 km. Puolessa välissä Hki - Roi ei ole yhtäkään nopeata laturia, Kempeleellä olisi, mutta sinne on 600 km, joten lataamaan joutuu 50 kW latureilla. Aikaa kuluu reilut 1,5 h.
Sinä se vaan aina lapissa käyt. Eikö oikeasti muuta sisältöä elämässä ole kuin joka päivä ajaa Suomen läpi?
Isoakkuisen ID.3:n range on reilusti yli 500km suomalaisella maantiellä. Tuo välikokoinen akku on osoittanut käytännön rangeksi 440km reilun 90kmh keskinopeudella.
Tuo 30 minuutin lataustauko on riittäisi kyllä ID:lle, mutta taitaa tosiaan olla niin että tuolla taipaleella Suomen latausasemat eivä vielä pysty tarjoamaan virtaa riittävän paljon.
Jos alkaisi optimoimaan matkaa Hki-Rovaniemi niin varman nopeimman ajan saisi pitämällä 2-3 20 minuutin taukoa sopivassa kohtaa. Niinhän nuo 1.000km testitkin on tehty että akku sen parhaalla latausalueella eikä mahdollisimman harvoin.
Tuollainen rytmi on kuskille ja perheellekin mukavampi kuin ajaa perse ruvella mahdollisimman pitkään kerrallaan.
Nyt kommentoit kyllä väärää henkilöä. Vastasin anonyymin kommenttiin; "ID.3 - Helsingistä Rovaniemelle yhdellä 30 minuutin kahvitauolla. Ei tarvitse välttämättä käydä kotikaupungin kioskilla."
Kannattaisi lukea kommentti, ennenkuin alkaa haukkua toista....
WLPT range on huomattavasti pidempi kuin EPA. EPA lähempänä todellisuutta ja Suomen talvessa range vieläkin vähemmän.
https://insideevs.com/news/414786/comparison-epa-wltp-range-ratings/
Kerrankin puhut asiaa, mutta vain siksi, että se sattuu sopimaan agendaasi...
>+Isoakkuisen+ID.3:n+range+on+reilusti+yli+500km+suomalaisella+maantiellä.+Tuo+välikokoinen+akku+on+osoittanut+käytännön+rangeksi+440km+reilun+90kmh+keskinopeudella.
Nämä+on+näitä+up+to.+Vastatuuli+voi+nostaa+energiankulutusta+selvästi,+samoin+helle+(ilmastointi),+kylmä+sää,+lumessa/sohjossa+kahaaminen.+500+km+toimintasäde+on+siis+käytännön+elämässä+ihan+höpöjuttu.+Jos+siis+patteriautoa+olisi+takoitus+käyttää+muulloinkin+kuin+lauhana+ja+tyynenä+kesäpäivänä.
Myös+kesäinen+moottoritienopeus+(120)+kasvattaa+tehontarpeen+yli+kaksinkertaiseksi+80+köröttelyyn+verrattuna+ja+lyhentää+toimintasädettä+melkein+40+%.+
Kukaan+täysipäinen+ei+myöskään+suunnittele+matkoja+siten,+että+"polttoaine"+nippa+nappa+riittää.+Vähän+syrjemmällä+voi+olla+aika+kuumottavaa+ajella+jo+silloin,+kun+jäljellä+oleva+range+painuu+alle+100+km.
Käytännössä+Helsinki+-+Turku+tai+Helsinki+-+Tampere+syö+jo+3/4-osaa+akun+kapasiteetista+ja+loput+riittää+pieneen+pörräykseen+lähiympäristössä.+OK,+mutta+tarvii+sitten+letkuruokintaa+pikalatauspisteellä,+että+pääsee+takaisinkin.+Edestakainen+matka+menee+liian+tiukalle,+vaikka+köröttäisi+moottoritielläkin+80+km/h+=+½+h+enemmän+aikaa+suuntaansa.
"Nämä on näitä up to"
Hyvin johdonmukaisesi 1st Editionin käytäånnön ranget ovat olleet luokkaa 440km kn ajetaan noin 95kmh. Laita toki linkki jos olet lukenut jostain pienempiä käytännön mittausten tuloksia noilla nopeuksilla.
Talouskulma edellä on ajettu jopa yli 530km
Näistä luvuista pystyy päättelemään että suurimmalla akulla yli 500km on ID:n käytännön normi Suomen maanteillä.
Ja samoin 1.000km on sujunut noin 10,5 tuntiin. Ja tämä on oikeastaan se tärkeämpi mittari. Katselin vähän latausasemia Hki-Rovaniemi välillä ja ID.3:lla olisi helppo ajaa tuo matka kolmella noin 20 minuutin pysähdyksellä. Se olisi jouheva rytmi noin pitkällä matkalla.
>+ID.3:lla+olisi+helppo+ajaa+tuo+matka+kolmella+noin+20+minuutin+pysähdyksellä.+Se+olisi+jouheva+rytmi+noin+pitkällä+matkalla.
Eli+patteripetterin+maailmassa+on+aina+kesäkeli+ja+myötätuuli.+Ei+sada+vettä+eikä+etenkään+räntää.+Akut+uskaltaa+ajaa+tyhjiksi+asti,+koska+patteriauton+lataamisessa+ei+kenelläkään+ole+ikinä+ollut+pienintäkään+haastetta+eikä+latausasemat+ikinä+ole+varattuina.
https://tinyurl.com/y2vdhwdc
95+km/h+moottoritiellä+ei+kasvata+matkaan+kuluvaa+aikaa+lainkaan+kuten+ei+myöskään+20+min+pikalataustauot,+joiden+aikana+saa+tankattua+akun+100+%+täyteen.+Vaikka+yleensä+pikalataus+loppuu+80+%+tasolle...+mutta+nyt+eletäänkin+patteripetterin+fantasiamaailmassa.
Ja tässä sitten se testattu totuus.....
https://www.is.fi/autot/art-2000007950337.html
Jännää. Tähän asti sähköautot ovat nimenomaan kaupunkiajossa olleet parhaimmillaan ja maantieajossa kulutus on pompannut hurjasti, mutta tähän on siis nyt tullut joku muutos? Aiemmin on ollut nyrkkisääntö se, että polttomoottoriauton taloudellisin ajonopeus on n. 70 km/h ja sähköauton 30 km/h. Siis että näillä nopeuksilla on päässyt sen mitä valmistaja lupaa. Nuukana ihmisenä haluan tietysti ajaa niin, että kulutus on mahdollisimman pieni, joten ainakin perinteisemmillä sähköautoilla olisi mennyt köröttelyksi.
Sähköautolla ajamalla 30-40 km/h pääsee yleensä tuplat WLTP-arvosta. 500 km WLTP pääsee tuota vauhtia 1000 km matkan.
Tulevat halvat sähklautot ? Kuten Seat Mii ? Tuommoiset autot eivät ole monellekaan minkäänlainen vaihtoehto.
Luetun ymmärtäminen haastavaa? Vai menneisyys ja tulevaisuus sekaisin?
Tulevat polttisautoja vastaavat halvat sähköautot 500 km rangella.
2021+mallivuoden+polttiksen+arvo+on+2025+ehkä+n.+10-20%+alkuperäisestä.
Patteripetterillä+taas+jalat+irti+maasta+ja+satumaailmassa+leijailaan.
Patteripetteri+ei+ole+huomannut,+että+97+%+tänä+vuonna+myydyistä+autoista+on+varustettu+polttomoottorilla.+Patteripetteri+elää+tässä+hetkessä+-+2025+on+kaukaista+tulevaisuutta+ja+2030+jossain+ihan+käsittämättömän+kaukana.
Patteripetteri+ei+kykene+ymmärtämään+näin+pitkiä+ajanjaksoja.+Niinpä+yli+hilseen+menee,+että+autokannan+keski-ikä+on+12+vuotta+ja+keskimääräinen+romutusikä+21+vuotta.+Vaikka+patteriautojenosuu+uutena+myytävistä+kasvaisi+100+prosenttiin+2025+mennessä+(ei+kasva+ja+tuskin+toteutuu+edes+2030+mennessä),+niin+patteriautojen+osuus+koko+autokannasti+olisi+siltil+2025+alle+10+%.
Nyt+patteripetterin+on+syytä+rauhoittua,+pyytää+äidiltä+hyvän+yön+suukko+ja+mennä+ajoissa+nukkumaa.+Huomenna+on+koulupäivä.
"että autokannan keski-ikä on 12 vuotta ja keskimääräinen romutusikä 21 vuotta"
Polttispelle ei ymmärrä mistä tuo dynamiikka koostuu. Eli kerrotaan se hänelle: Sähköautojen hinta tulee romahtamaan tällä vuosikymmenellä, niistä tulee ostohinnaltaan huomattavasti vastaavaa polttomoottoriautoa halvempia. Köyhin kansanosa ajaa sillä mihin on varaa, eli nykyisin sillä 2000€ romulla. Samalla kun bensan hinta nousee, edullisin onkin pian sähköauto; joko käytetty tai uusi halvimman segmentin malli.
Sillä mitä ennen on ollut ei ole murroksessa mitään väliä.
Ja mitä näille polttiksille tapahtuu? No sama mikä aina tapahtuu kun jostain on ylitarjontaa: vaihtoarvo lähestyy nollaa. Suurta osaa niistä ei koskaan tule kukaan ostamaan käytettyinä.
On hyvä ymmärtää, että arvonlasku tapahtuu jo aiemmin, heti kun riittävän suuri osa massoista ymmärtää uuden dynamiikan.
Sulla on outo logiikka; nyt ihmisillä ei ole varaa vaihtaa nykyistä polttomoottoriautoaan sähköautoon, mutta kun sen vaihtopolttomoottoriauton arvo tippuu nollaan, niin sitten on varaa vaihtaa uutteen sähkikseen???
> Sähköautojen hinta tulee romahtamaan tällä vuosikymmenellä
Joten patteriauton ostaa vain umpihullu. Rahat kankkulan kaivoon.
"Sulla on outo logiikka; nyt ihmisillä ei ole varaa vaihtaa nykyistä polttomoottoriautoaan sähköautoon, mutta kun sen vaihtopolttomoottoriauton arvo tippuu nollaan, niin sitten on varaa vaihtaa uutteen sähkikseen???"
Sulla on outo luetun ymmärtäminen: "Sähköautojen hinta tulee romahtamaan tällä vuosikymmenellä, niistä tulee ostohinnaltaan huomattavasti vastaavaa polttomoottoriautoa halvempia."
Samalla bensan hinta nousee. Aika selvä homma.
"Joten patteriauton ostaa vain umpihullu. Rahat kankkulan kaivoon."
Aivan.
Vielä hullumpi ostaa polttomoottoriauton.
Rautalangasta: Kun käytetyllä polttiksella on kalliimpaa ajaa verojen ja kannustimien vuoksi kuin millä käytetyllä/uudella sähköautolla, ei köyhillä ole varaa polttiksia käyttää. Vaikeaa ymmärtää?
Jos ostan 3000 € auton ja pidän sitä vaikka 3 vuotta, niin sen arvonalennus on varmasti alle 3000 €. Kun ostan uuden sähköauton, niin sen arvonalennus vuodessa on 12 000 € (Esim. Nissan Leaf). Jos ostan vuoden vanhan Leafin niin sen hinta putoaa vuodessa n 4000-8000 €.
Vaikeaa ymmärtää.
Mun logiikka ja luetun ymmärtäminen perustuu nykypäivään, ei johonkin mitä sinun mielestäsi tulee tapahtumaan tällä vuosikymmenellä.
Miksi mielestäsi sähköautojen hinta tulee romahtamaan? Sähköauto on muuten samanlainen kuin polttis, mutta siinä on polttomoottorin tilalla sähkömoottori ja akku. Pelkkä akku on tällä hetkellä paljon kalliimpi kuin polttomoottori. Paljon ajettuun vanhaan polttomoottoriautoon voi vaihtaa edullisesti käytetyn ja uudemman moottorin, sähköautoon joutuu vaihtamaan uuden kalliin akun/akun kennoja.
"Miksi mielestäsi sähköautojen hinta tulee romahtamaan?"
Lyhyesti: sähköauton saa halvemmalla kasaan, vähemmän työtä valmistuksessa, luotettavampi lopputulos. Ei tarvitse ostaa päästökrediittejä tai kärsiä muista jatkuvasti kasvavista veroista ja maksuista jotka rasittavat polttomoottoriautojen valmistajia.
"sähköautoon joutuu vaihtamaan uuden kalliin akun/akun kennoja."
Taas se mystinen rikkoutuva akku. Ei tosin todellisuus vastaa luulojasi.
Miksi tulevaisuudessa sähköauton saa halvemmalla kasaan kuin nykyään?
Miksi työtä on vähemmän sähköauton valmistuksessa tulevaisuudessa?
Väite oli johon kommentoin, että tulevaisuudessa sähköautojen hinnat romahtavat ja sinä vertaat sähköautoa polttiksiin??
Kaikki me tiedämme ja suurimmalla osalla ihmisistä on jopa omakohtaisia kokemuksia siitä, että akku/akut huononee vuosien myötä, ei se ole mystiikkaa.
"Miksi+tulevaisuudessa+sähköauton+saa+halvemmalla+kasaan+kuin+nykyään?
Miksi+työtä+on+vähemmän+sähköauton+valmistuksessa+tulevaisuudessa?"
Massatuotanto+on+ihmeellinen+asia.+Wrightin+laki+jo+itsessään+lupaa+15%+tehostumista+jokaista+tuotannon+tuplausta+kohti.+Tehostuminen+koostuu+monesta+pienestä+osasta,+niitä+on+turhaa+alkaa+erittelemään.+Esimerkkinä+voisin+heittää+vaikkapa+Teslan+uuden+alumiinivaluprosessin,+jolla+koko+auton+runko+saadaan+valettua+kerralla.
"Kaikki+me+tiedämme+ja+suurimmalla+osalla+ihmisistä+on+jopa+omakohtaisia+kokemuksia+siitä,+että+akku/akut+huononee+vuosien+myötä,+ei+se+ole+mystiikkaa."
Niin,+kaikilla+on+kokemusta+akuista,+joissa+on+tarkka+lämpötilakontrolli,+pitkäikäiseksi+suunniteltu+kemia+nopean+ladattavuuden+ja+pienen+volymetrisen+tilavuuden+sijaan+ja+tarkka+kennojen+tasapainotus.+Enpä+ole+työkaluissa,+kännyköissä,+läppäreissä+sun+muissa+tällaista+nähnyt.+Kerro+toki+lisää.
Toisaalta+sähköautojen+akkujen+kesto+on+jo+hyvin+dokumentoitu.+Vaikkapa+täällä:+https://www.geotab.com/blog/ev-battery-health/
Eihän autotehtaan kuitenkaan ihan alusta ole lähteneet tekemään sähköautoja. Auton tekemisestä niillä on yli 100 vuoden kokemus (paitsi Teslalla). Eihän se sähköauto poikkea polttiksesta muuta kuin voimalinjan suhteen.
Jos luet sähköautoryhmiä vaikka FBssa, niin huomaat, että akuista lähtee tietty prosentti/vuosi tehoa. Yleinen akkutakuu 8 vuotta on suomalaisille aika lyhyt, koska täällä autojen keski-ikäkin on n. 12 vuotta. Ostaisitko itse reilun 8 vuotta vanhan sähköauton?
Muutaman vuoden päästä näemme miten akut kestää käyttöolosuhteissa.
Hybridiautoissa+on+ollut+akkuja+jo+parinkymmenen+vuoden+ajan+ja+ne+joutuvat+paljon+kovemmille+kuin+sähköautojen+akut+koska+lataus-purku-syklejä+tulee+moninkertainen+määrä+oikeaan+sähköautoon+verrattuna.+Eli+pitkän+aikavälin+kokemusta+löytyy+jo+nyt.+
issanin+ja+Teslan+kokeiden+perusteella+akussa+on+80%+potkusta+jäljellä+vielä+23+vuoden+iässä.+Tästä+oli+TM:ssä+tarinaa.
"Eihän+se+sähköauto+poikkea+polttiksesta+muuta+kuin+voimalinjan+suhteen."
Eli+ei+poikkea+muuten,+paitsi+oleellisimman+ja+tärkeimmän+osa-alueen+suhteen.+Ok.+
"Ostaisitko+itse+reilun+8+vuotta+vanhan+sähköauton?"
Ostaisin,+jos+esimerkiksi+Tesla+Model+3:sta+saisi+8+vuotta+vanhana.+Mutta+en+halua+mitään+vanhaa+Nissan+Leafia.+Tai+uuttakaan+sen+puoleen.
"Jos+luet+sähköautoryhmiä+vaikka+FBssa,+niin+huomaat,+että+akuista+lähtee+tietty+prosentti/vuosi+tehoa."
Tietty+prosentti,+vaikuttaisi+olevan+ihan+paria+ensimmäistä+vuotta+lukuunottamatta+alle+1%+vuodessa.+Eipä+juuri+huoleta.+Lisäksi+hybrideissä+akun+kulutus+on+helposti+10-kertainen,+eikä+niissäkään+juuri+ongelmia+ole+ollut.+Yksinkertaisesti+akun+kapasiteetin+laskemisesta+ei+ole+mitään+todisteita+ja+dataa,+mutta+päinvastaisesta+on.+Toki+aina+on+myös+yksittäistapauksia,+akut,+niin+kuin+kaikki+ihmisten+valmistama,+ovat+epätäydellisiä.+Mutta+niin+ovat+polttomoottoritkin.
Sama täällä. Kahdeksan vuotta vanha sähköauto on paljon turvallisempi ostos kuin samanikäinen polttis.
Alumiininen perusrunko (Tesla, VW)
Voimalinjassa vain noin 30 liikkuvaa osaa kun polttiksissa niitä on reilusti yli 2.000
Akkujen käyttöikä 20 vuotta.
Sähköautoille on helppo ennustaa paljon pidempää, huoltovapaata ja varmatoimisempaa elinikää kuin polttiksille. Voimalinja mallia "ikuinen" ja alumiini ei ruostu.
Nähdään+akkujen+prosentit,+kun+menee+muutama+vuosi.+Siihen+en+usko,+että+23+vuoden+jälkeen+yleisesti+akuissa+olisi+80%+potkua+jöljellä.
Tesla model S nettiautossa myynnissä 2013-2014 23kpl ja ainakin yhdessä ilmoitetaan, että akku vaihdettu.
Niin. Kyllähän sinä tämän asian paremmin tiedät kuin Tesla ja Nissan. Olet varmaan käyttänyt isommin aikaa ja rahaa asian tutkimiseen kuin nämä harrastelijat.
Jos kaha53:sen höpötykset pitäisivät paikkansa, esim. Toyotan hybridejen akut olisivat lopussa alle vuodessa. Toyotakin nimittäin siirtyi litium-akkuihin hybrideissään.
Mutta kaha53:sen mielestä sama teknologia on hyvää vain jos se on Toyotan hybridissä. Erikoinen kaveri...
Ajelen+itse+ladattavalla+hybridillä++(ei+ole+tojo),+siltikään+en+usko,+että+akku+olisi+23+vuoden+päästä+vielä+80%+kunnossa.
Sähköautolla tulee yksi lataussykli noin 10 päivän välein. Sun hybridillä taas 0.5 - 1 päivän välein. Mitä tahansa sun auto kestää, oikea sähköauto kestää ainakin 10x.
Sähköautoa ladataan useasti pikalaturilla, joka on haitaksi akulle.
Sähköautoa ladataan hyvin harvoin pikalaturilla. Vuoden aikana olen moista kokeillut vain kerran ja senkin kerran vain uteliaisuudesta. Hybrideillä vastaava teho tulee jarrutusenergian talteenotosta, joten nekin kuluvat.
Jos pyörii vain kotinurkissa, niin silloin riittää pelkkä sukolataus. Aika harva ei käy missään kauempana kuin mitä auton range on.
Alumiini kyllä syöpyy joutuesssan suolan kanssa tekemisiin. Kannattaa ajaa vain kesällä alumiiniautolla !
MUTU tuntuma ei kuitenkaan ole totuus.....
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/koneet-autot/artikkeli-1.1317734
Telematiikkayhtiö+Geolabin+tutkimuksen+mukaan+vm.2015+Tesla+model+S+menetti+akkukapasiteetistaan+2,3%+vuodessa,+Nissan+Leaf+jopa+4,2%,+joka+tarkoittaa+sitä+että+25+vuodessa+ajot+on+ajettu,+vaikka+kilometrejä+ei+mittarissa+olisi+juuri+lainkaan!+Kun+ostat+vähänajetun+polttomoottoriauton,+voit+olettaa+sen+palvelevan+vielä+pitkään+vaikka+se+olisi+vanhempikin.+Tämä+juuri+on+mahdollistanut+sen,+että+vähävaraisempikin+on+pystynyt+auton+hankkimaan+ja+liikkumaan+siinä+kuin+muutkin.+Sähköauto+sitävastoin+loppuu+ajallaan+yhtä+vääjäämättömästi,+olipa+sillä+ajettu+vähän+tai+paljon.+Ajokilometreillä+ei+ole+siis+käytännössä+mitään+merkitystä,+sähköauton+ikää+ei+voi+pidentää+säästeliäästi+käyttäen,+joten+siinä+mielessä+se+on+kertakäyttötuote.
Käytettyjen polttisten hinnat on nousseet. Voisiko joku kertoa tarkemmin milloin hinnat lähtee laskemaan?
No nyt onkin fiksua ajaa sellaisella vielä vähän aikaa.
Käytettyjen polttisten hinnat lähtevät laskemaan, kun edulliset sähköautot tulevat markkinoille. Nyt juuri on fiksua ostaa käytetty uuden sijaan, siksi niiden hinnat ovat nousseetkin.
Romuja saa halvalla ja hyvää ei kannata nyt myydä vaan ootella aluksi sen 10 vuotta jotta tekniikkapuoli saadaan toimivaksi ja hinnat kilpailukykyisiksi , ei ensimmäisiä sukupolven pelejä kannata ostaa jos ei ole rahaa roskiin heitettäväksi , tänään kun ostat , huomenna saat paremman ja halvemmalla , tasaantunee ajan mittaan.....millaiset ovat täys sähköauton vakuutusmaksut , niissä kun tuppaa kallis akusto menemään vaihtoon kolarin yhteydessä.
Muuten komppaan, mutta en usko, että 10 vuotta tarvitsee odottaa. 3-5 vuoden päästä sähköautot ovat jo polttiksia halvempia ostohinnaltaan. 10 vuoden päästä... hyvin harva enää polttista uutena silloin ostaa. Käytettyjä varmaan on liikenteessä, mutta siinä vaiheessa uusienkin sähköautojen pitäisi olla niin halpoja, että ne pistävät kovan vastuksen käytetyille polttiksille.
Sähköautojen valmistuskulujen lasku on aivan käsittämättömän nopeaa nyt. 2030 liikkuminen tulee olemaan halpaa, jos verrataan uusien autojen hintoja.
"ei ensimmäisiä sukupolven pelejä kannata ostaa "
VW:llä on menossa jo toinen sukupolvi ja se näkyy erittäin suurena harppauksena eteenpäin. Hinta on tullut alaspäin ja ominaisuudet paljon ekaa sukupolvea paremmat.
Enää ei tarvitse odotella.
Sähköauton valmistuskulut tulevat laskemaan nykytasosta, mutta en usko että ne 3-5 vuoden päästä olisivat polttiksia merkittävästi halvempia ellei sitä verotuksella voimakkaasti siihen suuntaan ohjata.
Auton loppuasiakashinnasta kuitenkin suoran valmistuskustannuksen (työ ja materiaali) osuus on suhteellisen pieni, ja edelleen voimansiirtolinja on vain yksi komponentti (toki iso sellainen) muiden joukossa.
"Auton+loppuasiakashinnasta+kuitenkin+suoran+valmistuskustannuksen+(työ+ja+materiaali)+osuus+on+suhteellisen+pieni"
Pieni?+Maksaa+20t€+valmistaa+auto+joka+Suomessa+myydään+50t€.+Jos+sen+valmistaminen+maksaisi+10t€,+hinta+täällä+olisi+20t€+10%+katteella+valmistajalle.+Muut+kulut+kun+skaalautuvat+vähintään+lineaarisesti+ja+suunnittelutyön+osuus+sitäkin+paremmin.
Valmistuskustannuksesta iso osa on kiinteää osuutta, eli esim. tehtaan/valmistuslinjan, työkalujen ja suunnittelun kustannukset, nuo eivät lähtökohtaisesti muutu mihinkään jos polttiksen sijaan tuotetaan sähköautoa samalla volyymilla.
Jotta sähköauto olisi halvempi, tarkoittaisi se karkeasti sitä että sähkiksen voimansiirron kustannus pitäisi olla halvempi kuin mitä vastaavan polttiksen voimansiirto maksaa. Polttiksen voimansiirron suora tuotantokustannus ei voi olla kovin montaa tonnia, eli säästöpotentiaali on hyvin pieni kun ei se sähköautonkaan voimalinja ilmainen ole.
Jotain kustannusetua voi tulla sitä kautta että sähköauton voimalinjan komponenttimäärä on vähäisempi ja se voidaan suunnitella helpommin/nopeammin kokoonpantavaksi.
"Polttiksen+voimansiirron+suora+tuotantokustannus+ei+voi+olla+kovin+montaa+tonnia,+eli+säästöpotentiaali+on+hyvin+pieni+kun+ei+se+sähköautonkaan+voimalinja+ilmainen+ole."
Polttomoottoriauton+voimalinja+maksaa+20-25%+kokonaiskuluista.+Eli+tyypillisessä+autossa+n.+5t€.+Näkisin+kansansähköautojen+vastaavien+kulujen+laskevan+n.+4t€+3-5+vuoden+kuluessa,+400-500+km+rangea.
"Jotain+kustannusetua+voi+tulla+sitä+kautta+että+sähköauton+voimalinjan+komponenttimäärä+on+vähäisempi+ja+se+voidaan+suunnitella+helpommin/nopeammin+kokoonpantavaksi."
Liikkuvien+osien+määrä+sähköautossa+on+1%+polttomoottorin+vastaavasta.+Kokoonpanossa+ei+tarvita+työvoimaa+lähellekään+yhtä+paljon.+Myyntihintaan+ei+tarvitse+laskea+niin+paljon+takuukorjauksia+yms.+varten+ylimääräistä.
Massatuotantoon+yltävien+sähköautojen+valmistajien+ei+tarvitse+myöskään+ostaa+päästökrediittejä+tai+tehdä+sähköautoja+tappiolla.
Kaiken+tämän+jälkeen+sähköauton+käyttö+itsessään+on+halvempaa.
Mutta+katsotaan+miten+tässä+käy.
Kenellä on latausmahdollisuus kotona, niin varmaan ostaa sen sähkärin sitten vaan. Mulla kun ei ole, enkä sitä omaan piikkiin aio hankkiakkaan.
Ilman kotilatausta sähkistä ei kannata osta. Se on todettu jo vähintään sataan kertaan. Aika pitkään meni että upposi paksuun kalloon.
Mutta kovasti tuota sähkistäkin vaan tuputetaan sellaisillekin, joilla ei ole kotilatausmahdollisuutta. Aika pitkään meni että upposi paksuun kalloon.
Kenellä on sähköt kotona niin varmaan ostaa sen sähkölampun ja pesukoneen. Mulla kun ei ole, enkä sähköjä omaan piikkiin aio hankkiakaan.
Mutta pian sähköauto onkin jo välttämättömyys ja tällaiset nolot "mulla-ei-oo-latausmahdollisuutta"-trollit katoavat koloihinsa.
Latausmahdollisuudesta tulee välttämätön osa elämää, niin kuin sähköistä. Ainakin jos haluaa autoilla.
Nyt höpiset omiasi että kukaan muu kuin trolli olisi tuputtanut sähköautoa sellaisille joka ei voisi ladata kotona. Se on kyllä sun omaa tulkintaasi.
Sähköautoilun kulmakivi on halpa kotisähkö.
Älkää menko tyhmänä mukaan jos joku trollipeikko vedättää.
Kyllä sulla on heikko luotto ihmisen ajattelukykyyn. Et taida olla ihan valioryhmää vaikka niin kuvittelet olevasi. Vertaatko näitä heikkomielisiä palstan Toyotahörhöön? Hän on uniikki tapaus, ei ole toista noin heikkoa ihmistä olemassakaan.
"Kyllä sulla on heikko luotto ihmisen ajattelukykyyn. "
Mitä muuta voi ajatella kommentissa jossa joku nillittää siitä että sähköautoja tyrkytettäisiin väkisin kaikille vaikka heillä ei olisi latausmahdollisuutta?
Miksi joku nillittää siitä että että joku puffaa tuotetta joka ei just sovellu hänelle.
Maailmassa on mun mielestä tuhat tosi paskaa tv-ohjelmaa. En silti käy nillittämäsä siitä niiden palstalla vaan jätän pelkästään katsomatta ne paskat. Paljon helpompi tapa elää.
Sähköautojen hinnat ovat jo nytkin laskeneet viime vuosien aikana paljon enemmän verrattuna polttomoottoriautoihin. Ja mitä luultavammin näin jatkuukin. Siksipä ei ole kiirettä vaihtaa nykydieseliä sähköautoon juuri taloudellisista syistä. Toisaalta nykyautonkin jälleenmyyntihinta putoaa vuosittain ja se taasen puoltaisi vaihtoa. Suo siellä vetelä täällä.
Tuo hankintahinta tuskin onkaan se, mikä jarruttaa sähköauton hankintaani. Ei, vaan käytännön hankaluudet ja matkanteon sujuvuus liittyen latauksiin. Minulla ei ole kotona latausmahdollisuutta enkä kovin ihastunut ole matkojen aikana pitkistä tauoista ja sisältäen latauspaikan jonottamista/etsimistä, koska milloinkaan ei voi olla varma miten kauan aika näihin menee ja jo riskikin tällaisesta on liikaa, kun on tottunut ettei tankkauksen suhteen tarvitse pientäkään huolta kantaa.
En myöskään innostu siitä, että kauppapaikan valintaa ohjaa mahdollisuus ladata autoa eli vain isoja kaupoakeskuksia tms pitäisi valita, joissa muutama latauspaikka löytyy.
Ymmärrän kyllä hyvin, että noiden hankaluuksien olevan pitkälti vain tätä alkukankeutta ja vaativan osin muutoksia omaan käyttäytymiseenkin. Silti ne ovat vielä toistaiseksi ylittämätön kynnys monelle mukavuuteen, helppouteen ja sujuvuuteen tottuneelle, minullekin. Ajan mittaan tilanne kyllä paranee ja silloin voi mielenkiinto sähkäreihin muuttua.
"Minulla ei ole kotona latausmahdollisuutta "
No sitten sinulla ei ole mitään syytä funtsia sähköautoilua lainkaan. Ei ole sun juttu.
Moi, olen aloituksen kirjoittaja.
Ihan samaa mieltä, käytä tuo auto loppuun.
Siitä olen tosin eri mieltä, että sähköauton käyttö olisi jotenkin hankalaa, mutta elämäntilanteet voivat olla erilaisia. Itse koen sen paljon mukavammaksi ja vaivattomammaksi. Tosin kotona on latausmahdollisuus, samoin kuin työpaikalla, vaikken sitä koskaan käytäkään.
Latauspaikkaa ei tarvitse muuten yleensä etsiä, kun navigaattori näyttää sen suoraan.
Hölmöintä nyt on menettää paljon rahaa ostamalla jokin uusi polttomoottoriauto.
Näen muutoksen jo nyt peruuttamattomana taloudellisten realiteettejenkin osalta. Se voi kuulostaa vielä oudolta, ja juuri siksi puhunkin tästä. Sähköautojen massatuotanto on alkanut näkymään kustannustehokkuuden massiivisena parantumisena.
Esim. akkujen valmistaminen on halventunut kymmenesosaan 10 vuoden aikana ja vielä ainakin puolittuminen näköpiirissä muutaman vuoden sisällä. Muiden komponenttejen hinnoille on käynyt samalla tavalla erien suurentuessa, mukaan lukien korien.
2020 -> 2030 sähköautojen valmistus halpenee kolmasosaan. 2020 -> 2024 riittää jo puolittamaan kulut, mutta sen jälkeen kehitys vaikuttaisi hieman hidastuvan. Tällä tulee olemaan ennennäkemättömiä seurauksia automarkkinoilla. Polttomoottorimarkkinat tulevat käytännössä tuhoutumaan.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Älkää hyvät ihmiset tuhlatko rahojanne ainakaan uuten polttomoottoriautoon!
Juuri näin. Siihen koko juttu kaatuukin.
Nuo muut haitat olisikin jotenkin enemmän tai vähemmän suurella viitseliäisyydellä ja nykytilanteeseen verrattuna epämukavuuden sietokyvyllä taklattavissa, jos into olisi tosi kova sähköautojen perään.
Älkää unohtako, kun uusien autojen kaupassa tapahtuu massiivinen siirtymä sähköautoihin, putoaa polttomoottoreihin liittyvältä massamarkkinalta pohja. Tämä koskee niin polttoaineen jakeluverkostoa kuin lukuisia muita toimijoita.
Jäljelle jäävien toimijoiden kulut nousevat huomattavasti, eikä heillä ole todennäköisesti muita vaihtoehtoja kuin siirtää taakka viimeisille polttomoottoriautojen käyttäjille.
Ilman kustannustehokasta infraa polttomoottoriautolla ei tee yhtään mitään.
Ei ne 2000€ ritsojen omistajat tätä alaa elätä, vaan paljon ajavat uusien autojen ostajat.
Kommentoit "Muiden komponenttejen hinnoille on käynyt samalla tavalla erien suurentuessa, mukaan lukien korien."
Miksi sähköauton korin valmistaminen olisi halvempaa kuin polttomoottoriauton korin valmistaminen?
Kommentoit;
"Esim. akkujen valmistaminen on halventunut kymmenesosaan 10 vuoden aikana ja vielä ainakin puolittuminen näköpiirissä muutaman vuoden sisällä."
Iltasanomat 30.4.20
"Akkujen hinnatkin vaihtelevat alle 10 000 eurosta 35 000 euroon."
Meinaatko, että akut maksoivat 10 vuotta sitten 100 000 - 350 000€?
"Miksi sähköauton korin valmistaminen olisi halvempaa kuin polttomoottoriauton korin valmistaminen?"
Pienemmät erät ovat tehneet sähköautojen koreista aiemmin melko kalliita. Nyt ero tasaantuu.
1 kWh maksoi 2010 n. $1000, 2020 n. $100 suuruusluokan osalta. Tietämykseni ei toki varmaan ole samalla tasolla teknologian suuren suunnannäyttäjän, Iltasanomien, kanssa.
Eikä monen muunkaan tällä planeetalla!
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/miten-luulette-voivanne-ladata-sahkoautoja-kun-valot-eivat-pysy-paalla-nytkaan-aikomus-kieltaa-polttomoottoriautot-2035-vastatuulessa/9b7b42b4-f01a-4cd1-a4de-1b83f5d5f479
En ole koskaan elänyt elämääni koko planeetan näkökulmasta. Jos Kaliforniassa ei riitä sähköä kaikille tai siellä on suuria maastopaloja niin se on heidän juttunsa.
Ei vaikuta mitenkään mun sähkönjakeluun tai nurmikon kulotukseen.
Typeryksien postauksia taas kerran.
Onko öljyteollisuudella jo noin pahasti löysät housussa?
Kun sähköautot yleistyvät, latausmahdollisuudesta tulee nopeasti välttämättömyys. Ollaan me saatu jo vesi, viemärit ja sähköt vedettyä joka paikkaan. Sähköautojen lataus on paljon helpompi ongelma, joten eiköhän ongelma ratkea.
Mutta vaikuttaa sun hengittämääsi ilman laatuun. Olipa typerä postaus taas, mutta sellaistahan se on, kun ei nähdä mitään asiaa omaa napaa pitemmälle!
Meinaat siis ilmeisesti, että suomessa verkot kestävät, vaikka kaikilla olisi sähköauto?...
" Ollaan me saatu jo vesi, viemärit ja sähköt vedettyä joka paikkaan. "
Paljon on suomessa vielä asuntoja, ja mökkejä, joihin ei tule noista mitään!
"En ole koskaan elänyt elämääni koko planeetan näkökulmasta."
Nyt on viimeistään syytä alkaa elää, vai meinaatko sitä, että kun planeetta sulaa altasi, niin sinä ainoana jäät henkiin? Myös sinun valintasi kuormittaa planeettaa, vaikka et itse sitä tiedostakkaan.
Jos kaikki henkilöautot muuttuisivat Suomessa huomenna sähköautoiksi, lisäkuorma olisi vain 700 MW. Tai 6 TWh vuodessa. 2019 kokonaiskulutus Suomessa oli 86,1 TWh... joten en usko kovin suurta ongelmaa olevan. 2007 kulutus oli muuten 90.4 TWh.
(Jos mennään hyvin konservatiivisella arviolla koko Suomen autokannan sähköistämisessä, 1 GW jatkuva teho, 8.8 TWh. Siinäkin tapauksessa Suomen sähköverkot kestävät ihan hyvin.)
"Ilman kustannustehokasta infraa polttomoottoriautolla ei tee yhtään mitään."
Tämä koskee yhtälailla myös sähköautoja!!!!
Olisi kyllä aina hyvä laittaa joku linkki väitteensä todisteeksi. Muuten saatetaan luulla niin, että sepustelija on vetänyt nuo luvut hatusta....
Eipä tuon laskemiseen kovin kauan mene.
En jaksa kaivaa monta kilometriä ajetaan tai autojen määrää. Sanotaan 15t km autoa kohti ja 3M autoa Suomessa. Luulisin olevan yläkanttiin.
15000 km * 3M * 160Wh/km = 7.2 TWh (820 MW jatkuva teho). Riittävän lähellä.
Sama 200 Wh/km kulutuksella, jotta tästä ei joku valita, on 9 TWh (1.03 GW jatkuva teho). Peruskoulumatikkaa. Vähemmän kuin mitä yksi ydinvoimala tuottaa. Olkiluoto 3 pitäisi olla 1.6 GW.
Kommentissa esittämäni Iltasanomien kirjoitus oli seuraavilta henkilöiltä: "Tällaisiin kysymyksiin sähkötekniikan diplomi-insinööri ja Energiateollisuus ry:n asiantuntija Tuukka Heikkilä, SATL:n puheenjohtaja ja Taitotalon kehitysjohtaja Kari Kaihonen, Metropolian autoelektroniikan lehtori Vesa Linja-aho, sähkö- ja hybridiajotekniikan kouluttaja ja asiantuntija Frans Malmari Diagnolta sekä kolme muuta autotekniikan alan suomalaista asiantuntijaa vastaavat seuraavasti:"
Sulla varmaankin parempi tietämys.
Jos nyt jostain löytyy vakituisessa asuinkäytössä oleva asunto, jossa ei ole vettä, viemäröintiä eikä sähköjä, niin tuskin siinä taloudessa on autoakaan.
Jos auton akku maksaa 35t€, koko auto todennäköisesti veroineen on n. 200t€...
Otetaanpa vaikka tästä:
https://www.statista.com/statistics/883118/global-lithium-ion-battery-pack-costs/
Nämäkin ovat yläkanttiin, silti 35t€ akun pitäisi valuuttakurssit huomioiden olla lähes 320 kWh. 10t€ akku taas 90 kWh.
70 kWh akku maksaa nyt n. 6000€. 2024 arviolta noin 3600€.
Kaikki valmistuskulut verottomia. Mutta vaikka noihin lisää kuljetuskulut, verot ja katteet päälle, ei silti päästä lähellekään tämän "asiantuntijatiimin" laskelmia.
Kerro toki jos tiedät paremmin.
>+70+kWh+akku+maksaa+nyt+n.+6000€.+2024+arviolta+noin+3600€.+
Sarjatuotannossa+on+tyypillistä,+että+osat,+joista+tuote+kootaan,+maksavat+yhteensä+vain+1/10+kuluttajahinnasta.+Loput+90+%+uppoavat+mm.
-+suunnittelukulujen,+viranomaishyväksyntojejen,+varaosahuollon,++huoltohenkilöstön+koulutusen+yms.+kattamiseen
-+valmiin+tuotteen+kuljetus,+maahantuonti+ja+myyntikuluihin+(joka+välikädellä+omat+kulunsa+ja+katettakin+haluavat,+joten+tuotteen+hinta+nousee+joka+portaassa+X+%)
30+k€+tavisauton++osat+maksavat+siis+tuotantolinjalla+3+000.+Moottori+on+sieltä+kalleimmasta+päästä,+olisi+500+€+luokkaa.
Patteriauton+valmistuskustannus+on+siis+moninkertainen+ja+tuotanto+onkin+useimmassa+tapauksessa+tappiollista.+Teslakin+teki+alkuun+pelkkää+tappita+-+tämä+oli+ihan+suunniteltu+juttu,+vasta+valmistussarjojen+kasvettua+on+pikku+hiljaa+päästy+voiton+puolelle.
Vaan+sitten+kun+tavan+autoon+pitää+ostaa+uusi+moottori+kilhtaneen+tilalle+(tollolootan+D-4D+dieselien+omistajilta+voi+kysellä+tarkemia+tuntemuksia),+niin+sitä+EI+saa+500+eurolle.+Se+oli+hinta+tuotantolinjan+päässä,+kun+niitä+tehtiin+kymmeniä+tuhansia.+Yksittäiskappaleena+varastoituna+ja+jonnekin+Pohjois-Euroopan+perukoille+toimitettuna+hinta+on+monikertainen+++asennuskulut+päälle.+Hups+500+eurosta+tulikin+kymppitonni.
Sama+se+on+patterien+kanssa.+Jos+jollain+tehtaalla+patterin+tuotantokulu+on+nyt+3+000,+niin+patterien+vaihdattaminen+omaan+autoon+on+silti+yli+kymppitonnin+juttu,+jos+ei+tehdas+tms+osallistu+talkoisiin.+Vaikka+patterien+hinnat+painuisivat+murto-osaan+nykyisestä,+niin+ei+vaihtoa+silti+satasilla+teetetä+tulevaisuudessakaan.+Monen+tonnin+juttu+auttamatta+ja+silloin+taas+kannattavuus+kyseenalainen,+jos+hinta+samaa+luokkaa+kuin+toimivalla+akulla+varustetun+käytetyn+arvo.
"30+k€+tavisauton+osat+maksavat+siis+tuotantolinjalla+3+000.+Moottori+on+sieltä+kalleimmasta+päästä,+olisi+500+€+luokkaa."
Täyttä+paskapuhetta.+30k€+osat+ja+valmistus+maksaa+n.+10-15k€.+Valmistajien+katteet+ovat+-2%+-+9%.+Keskimäärin+n.+5-6%.+Eikä+tästä+tarvitse+väitellä,+kun+asian+voi+käydä+katsomassa+valmistajien+lakisääteisestä+sijoittajainformaatiosta.+SEC+raporteista,+jne.
Ei varmasti maksa 30 tonnin auton valmistaminen 10-15 tonnia mitenkään.
Käytännössä mahdotonta, selvästi vähemmän maksaa valmistaminen.
Tuota+ei+tarvitse+arvailla,+valmistuskatteet+ovat+julkista+tietoa.+Toyotalla+ja+Teslalla+on+korkeahkot+katteet,+muut+valmistajat+tyytyvät+keskimäärin+5%+katteisiin.
Autojen+valmistuksen+katteiden+osalta+Toyota+yltää+n.+20%+ja+Tesla+27%.
Joten+kyllä+30+tonnin+auton+valmistaminen+maksaa+sen+15+t€.
En+jaksa+lähteitä+kaivella,+mutta+etsi+vaikka+SEC-raportteja+yms.+sijoittajille+tarkoitettua+dataa.+Niistä+asian+pitäisi+tulla+selväksi,+eikä+tarvitse+väitellä.
Sinä+pölvästi+et+tajua,+että+valmistukulujen+ja+valmistajan+katteiden+päälle+tulevat+vielä+monen+muun+portaan+kulut,+katteet+ja+verot.+Tyyliin+korkoa+korolle+eli+joka+porras+(maahantuonti,+myyntiliike)+nostaa+hintaa+XX+%.+Joten+kuluttajahinta+on+jotain+ihan+muuta+kuin+tehdashinta.
"Sinä+pölvästi+et+tajua,+että+valmistukulujen+ja+valmistajan+katteiden+päälle+tulevat+vielä+monen+muun+portaan+kulut,+katteet+ja+verot.+Tyyliin+korkoa+korolle+eli+joka+porras+(maahantuonti,+myyntiliike)+nostaa+hintaa+XX+%.+Joten+kuluttajahinta+on+jotain+ihan+muuta+kuin+tehdashinta."
Ylempänä+sanottiin:+"Joten+kyllä+30+tonnin+auton+valmistaminen+maksaa+sen+15+t€."
15+t€+*+1.27+=+19+t€.+Siihen+muille+portaille+jää+vielä+4400€+verojen+jälkeen.+Eli+kyllä+tuossa+on+otettu+huomioon+kuluttajahinta+ainakin+minun+mielestä.
Polttisten? Hyönteinen? Puhukaa suomea perkele!
https://www.is.fi/autot/art-2000005601500.html
" Jos kaikki Suomen liikenteessä olevat henkilöautot muutettaisiin kerralla sähköautoiksi, sähköenergian kulutus kasvaisi noin 10 prosenttia. Näin ollen 250 000 sähköautoa – noin nyt vaikka aluksi – kasvattaisi sähköenergian kulutusta vain yhden prosentin verran, toppuuttelee asiantuntija Esa Niemelä Energiateollisuus ry:stä."
Kannaittaisiko vetää hysteriaa vähän pienempään?
Ihmeellinen maa, kun tarvitaan ihan asiantuntijoita laskemaan yksinkertaisia kertolaskuja... Kyllä tuon tajuaa kuka tahansa peruskoulusta päässyt itsekin, ettei sähköautot tämän maan sähköverkolle ole mikään ongelma.
Hybrigi ja sähköautojen vakuutukset tulee nousemaan niin paljon jotta tulee silti halvemmkasi kaikkine veroineen ja saastemaksuineen ajella polttomoottorilla.Sähköautoja tulee palamaan onnettomuuksissa,tuhopolttoina ja huonon laadun takia kuten on käynyt ja aina kun sellainen syttyy on lasku iso varsinkin jos palaa jossakin autokatoksessa.Miljoona luokkaa heti ja jos ei palovakuutusta autossa maksaa se omistaja koko roskan.
Polttomoottoriautothan eivät koskaan ole syttyneet tuleen? Koskaan ei ole esim. polttoainelinjan vuodoista syttynyt yhtään tulipaloa?
Ja+todisteita+väitteesi+tueksi?+Paras+arvio+mitä+itse+löysin+oli,+että+sähköauton+palamisen+todennäköisyys+on+vain+10%+polttomoottoriautoon+verrattuna.+Onhan+se+jo+nimessä,+poltto!+Tilastollisesti+merkittävää+dataa+ei+kuitenkaan+ole+sähköautopalojen+harvinaisuuden+vuoksi.+Käytännössä+jokainen+sähköautopalo+on+uutiskynnyksen+ylittävä+asia.+Polttomoottoriautojen+osalta+ei,+Suomessakin+niitä+palaa+keskimäärin+5+päivässä.
Sitä+paitsi+monia+erityyppisiä+palamattomia+litium-akkuja+on+jo+kehitetty,+kestää+tosin+vielä+vuosia+ennen+kuin+ne+saadaan+sähköautoihin.+Silti+riski+on+jo+nyt+erittäin+minimaalinen.
Nyt puhunkin kun ihmiset alkaa polttaan autoja.Nyt palaa yleensä ELokapna ihmisten takia vanhat bensa autot.Tulee vielä EKO kapina jonka henkilöät iskee koko ajan sähköautoihin sillä linnassa jos ja jos jää kiinni saa ilmaisen oleskelun joka maksaa kymmennen sähköauton hinnan veronmaksajille.
Surullista kuulla tuollaista.
Siinä sitten valmistaja hyötyy kun myy lisää, vakuutusmaksut nousevat kaikille ja veronmaksajat kärsivät. Ja rikoksen tekijä.
Häviäjäpuolelle jäävät yhteiskunnan heikko-osaiset. Kun verotaakka kasvaa, yksinhuoltajilla on hieman tiukempaa. Potilasjonot pitenevät. Ja niin edelleen, kaikki on hieman huonommin kuin ennen.
Mutta kehityksen suunta ei muutu. Mikä sitä paitsi kohtuuhintaisissa sähköautoissa on niin pahaa, että sen vuoksi pitäisi koko elämä pilata?
Vanhaa patteriautokantaa ei juuri ole, joten ei vielä tiedetä, miten usein ikääntyneet patteriautot roihahtelevat. Veikkaan, että tätäkin lajia nähdään. Huonoa komponettia, suolakylpyä plus kaikenmaailman kyläsepät tekemässä vanhaan ritsaan virityksiään.
Tulipaloja saadaan aikaan myös latauksella. Monessa OK ja rivitalossa on kaapeleita asennettu määräysten vastaisesti lämmöneristeiden sisälle. Toimii vielä sisätilanlämmittimen kanssa, koska virta usein max. 8 A ja lämmitys kestää vain pari tuntia. Vaan patteriauto lataa paljon kauemman aikaa ja/tai isommalla virralla, jos pistokkeen tilalle on vaihdettu latausasema. Silloin voi tätä syöttävät kaapelit ottaa liikaa lämpöä.
Sähköauto on suuri ympäristöriski, miksi?, no akkuja ei voi valmistaa ilman suurta ympäristön tuhoamista, louhitaan ja kaivetaan maaperästä kaikki, mitä vielä on kaivettavissa, ilmastahan ei sähköä saa edes tuulivoimasta, kun niitten rakentamiseen menee maaperästä louhittuja metalleja yms., eli päästötöntä energiaa ei ole olemassakaan. Kiitos VIHREÄT, olette hakoteillä mantranne kanssa.
Päästötöntä autoilua ei ole olemassa. Mutta sähköautojen kokonaispäästöt ovat pienimmät, ja pienenevät rajusti vuosi vuodelta. LiFePO akkuja varten ei juuri tarvitse louhia, litiumia, rautaa ja fosfaattia on maailma täynnä.
Sähköautot ovat jo ympäristöystävällisempiä, mutta lisäksi niistä tulee paljon polttomoottoriautoja halvempia, niin ostaa, huoltaa kuin ajaa.
Sinua varmaan sitten kovasti harmittaa, kun autoilun kulut laskevat. Meille muille kyllä kelpaa.
Polttomoottoriautojen arvo on pian nolla.
Patteriuskova se siinä taas elvistelee. Pitää saada kallis patteriauto, että pääsee leuhkimaan. Autohan on Suomessa edelleen statussymboli. Sähköinen kullinjatke tässä tapauksessa.
Tosin patteriuskovalla ei vielä ole varaa moiseen. Siksi pitää vinkua ja mankua entistä suurempaa hankintatukea ja/tai hintojen laskua. Siinä auttaa, jos saa mahdollisimman monta varakkaampaa kusetettua patteriauton hankintaan, jotta muutaman vuoden päästä olisi tarjolla reilusti arvoaan pudottaneita autoja.
Patteriuskovat vinkuvat myös ilmaisen latausksen perään. Se on tärkeää kahdesta syystä:
1. Kun lataus on ilmainen, patteriuskova pääsee leuhkimaan "katsokaa, kuinka fiksu ole, kun ajan autolla, jonka käyttökulu on 0 €". Hankintahinnasta ja arvonalenemasta ei tässä kohtaa kannata hiiskua.
2. Kun latauspisteet ovat ilmaisia, niitä voi käyttää myös ilmaisina parkkipaikkoina. Näin läskiperse-patteriautoilijan elämä helpottuu. Sehän tässä oikeasti on taustalla - pitää päästä autoilemaan enemmän, halvemmalla ja vaivattomammin.
Viis ympäristöstä. Viis siitä, että autojen valmistaminen ja käyttö tuottaa saasteita. Viime päivien otsikoissa mm. renkaista peräisin olevat mikromuovit. Niitä varmaan irtoaa kohtuu paljon patteriautojenkin renkaista, koska patteriautot ovat niin painavia (1500 kilosta ylöspäin). Patteriuskovan oma kullinjatke on tärkeämpi asia.
Patteriuskovien ajatusmaailmaa avasi oivallisesti HS yleisönosastokirjoitus pari viikkoa sitten. Siinä ehdotettiin, että kerrostalojen pihaan rakennettavien latauspisteiden pitäisi olla kaikkien vapaassa käytössä. Nehän ovat päivällä tyhjinä, joten kauempaa pendelöivät patteriautoilijat voisivat pysäköidä näille paikolle päivisin. Luonnollisesti vihjattiin, että myös OK-asukkaat voisivat antaa omat latauspisteensä vastaavaan tapaan kaikkien käyttöön.
Tällainen loinen on patteriuskova. "Muiden rahat, muiden pihat, muiden maksama sähköenergia kuuluvat minulle. Näin minulla olisi rahaa patteriautoon, joka antaisi minulle mahdollisuuden kerskailuun."
Kyllä sinulla on harhainen mieli. Mene hoitoon.
Itse olen ostanut sähköautoni ja ihan omilla rahoilla maksoin omakotitalon autotallissa sijaitsevan latauspisteenkin.
Miksi täällä paasataan vain autoilun haitoista. Autoilu tuottaa tuhat kertaa enemmän positiivisia asioita ja hyvää elämää kuin haittoja. Eikö ole tarpeellista käydä moikkaamassa ja auttamassa yksinäisyydestä kärsiviä isovanhempia. Ilman autoa se olisi mahdotonta! Elokapinatyypit ovat saatanallisia atseja. He haluavat tuhota kaiken ihmisyyden maailmasta.
> Miksi täällä paasataan vain autoilun haitoista.
Patteriuskova ummistaa silmät patteriautoilun haitoilta, mutta jaksaa vouhottaa polttomoottorien haitoista. Tällä keppihevosella ratsastaen patteriuskovainen kehtaa vaatia itselleen etuuksia - kylmää käteistä mulkunjatkeen (patteriauto) hankintaa, ilmaisen pysäköinnin ja latauksen.
Patteriuskovan mielestä on ihan reilua, että viulut maksaa Joku Muu. Kärkkäästi ovat ehdottelemassa lisää maksuja muille autoilijoille, vanhojen autojen pakollista romutusta, velvoitteita kiinteistöille latauspaikkojen rakentamiseen.
Hankintatuestahan ei tarvi edes keskustella. Se on Saavutettu Etu,joka rahoitetaan Taikaseinästä saatavalla rahalla.
"Patteriuskovan mielestä on ihan reilua, että viulut maksaa Joku Muu. Kärkkäästi ovat ehdottelemassa lisää maksuja muille autoilijoille, vanhojen autojen pakollista romutusta, velvoitteita kiinteistöille latauspaikkojen rakentamiseen."
Täyttä potaskaa sun heitot. Muutama hörhö tuollaisia on ollut vaatimassa korkeintaan. Markkinatalous kyllä tuo maksulliset latauspaikat meidän sähköautoilijoiden käytettäviksi. Joten lakkaa laittamasta sanoja muiden suihin. Teet vain itsesi naurunalaiseksi.
Mihin perustuu näkemys että sähköautojen ostohinta olisi paljon polttomoottoriautoa halvempi?
"Mihin perustuu näkemys että sähköautojen ostohinta olisi paljon polttomoottoriautoa halvempi?"
Ei noin ole kukaan sanonut, että se OLISI halvempi, vaan että se tulee olemaan halvempi. 5 vuoden päästä tuo on todennäköisesti totta.
No mihin perustuu se että sähköauto tulee olemaan ostohinnaltaan halvempi?
Siksi, että sähköautoista on nopeasti tulossa halvempia valmistaa... melko selvää kenelle tahansa hiemankin asioita seuraavalle. 2010 1 kWh akkua maksoi 1000 taalaa, 2020 100 taalaa. 2025 $50, jos sitäkään.
Joten sähköauton voimalinjasta tulee halvempi kuin fossiilipolttimista.
Siksi, että sähköautoista on nopeasti tulossa halvempia valmistaa... melko selvää kenelle tahansa hiemankin asioita seuraavalle. 2010 1 kWh akkua maksoi 1000 taalaa, 2020 100 taalaa. 2025 $50, jos sitäkään.
Joten sähköauton voimalinjasta tulee halvempi kuin fossiilipolttimista. Eikä valmistuksesta tarvitse maksaa päästökrediittejä, jotka nostavat polttomoottoriautojen hintaa.
Ei aivan riitä, noilla arviolla 2025 akun kustannus on about sama kuin tällä hetkellä fossiilipolttimen voimalinja. Ja muilta osin yksikkökustannuksen saaminen fossiilipolttimen tasolle edellyttää tietysti riittävän suuren massatuotannon volyymin saavuttamista.
Lainsäädännön/verotuksen avulla loppuasiakashintaa voidaan tietysti ohjata melkein miten halutaan.
Jään odottamaan tuota "autoilun kulujen laskua" Omalla kohdalla 42 vuoden aikana tuo ihme on tapahtunut kerran, kun vaihdoin bensa-auton diiseliin.
Tuolls laskukaavalla akut lienevät ilmaisia vuonna 2030 !
Toyota ei satsaa sähköautoihin paljoakaan, koska tietää niiden aiheuttamat ongelmat ympäristölle ja käytettävyydelle. Toyota tietää, että bensan jälkeen suurin buumi tulee olemaan vetyautot. Tekniikka on jo valmis. Niiden käytettävyys aivan eri luokkaa kuin sähköautoilla. Pari plugini volvistia kertoi, että paskalaisten latausjohtojen kanssa puuhastelu alkoi nopeasti vituttamaan marraskuun sateissa.
Vetyautot. Hahaha. Hahahaha. Hahaha.
Osui ja upposi. Toyota on todellakin jäänyt kehityksessä pahasti jälkeen.
Vety, tuo autojen fuusioreaktori. Piti olla tulossa jo 40 vuotta sitten, yhä odotellaan. Ehkä 50 vuoden päästä sitten.
15-25k€ 500km rangen sähköautot tulevat ja vievät muilta käyttövoimilta pohjan. Hölmö, joka tähän ei varaudu.
Tuota Rangen tärkeyttä liioitellaan täällä peräpohjolassa hyvin vahvasti. Suurilla markkina-alueilla 300-350km range riittää vallan mainiosta ja se tulee olemaan perusautojen akkujen koko.
Suuriakkuiset ovat kalliita erityistuotteita erikoisille kuluttajille.
Patteripetterin kannattaa samalla vaivalla haaveilla 5000 km rangesta ja 50 € hintaisista patteriautoista. Näistä haaveilu kun ei maksa yhtään enempää.
Joillakin riittää äly ymmärtää tulevaa kehitystä. Sinulla ilmeisesti ei.
Koska tuon ihmeen voi täälä todeta. Anna joku vinkki ?
Kaikille autoille yhtäläinen vero , näin eläkeläiset yms . voisivat saada mahdollisuuden ajaa edes sillä muutaman tonnin bensaautolla , juuri eduskunnan kyselytunnilla tuli selväksi ettei autoilusta saatuja verokertymiä tulla laskemaan. tasavero-malli ei sovi pitkien matkojen maahan jossa oltava kaikilla mahdollisuus liikkumiseen.
Kaikilla autoilla voisi olla vaikka vain yksi 8t€ yhtäläinen vero, sitäkö tarkoitat?
> tasavero-malli ei sovi pitkien matkojen maahan jossa oltava kaikilla mahdollisuus liikkumiseen.
Mikä on vikana tasa-arvossa?
Se, että maaseudulla asuvien nyt vaan pitää saada maksattaa asumis- ja liikkumiskulunsa kaupunkilaisilla? Koska Maalaisliitto on tämän näin päättänyt!
Samaa mieltä. Maaaseutua ja pikkukaupunkeja voisi auttaa muillakin tavoilla.
Ensimmäinen olisi ylipäänsä väljempi rakentaminen.
Kaupungit rakennetaan liian tiiviiksi pelkästään siksi että infran rakentaminen maksaa.
Jos tähän satsattaisiin vähän enemmän, kaupunkien asukastiheys alenisi ja luonnollisesti asuminen jakaantuisi laajemmalle eli kaupunkine fyysinen koko kasvaisi.
Ihmisillä oli enemmän tilaa olemiseen.
Metsäläisyys on mielentila jota me kaikki emme jaa. Bönde on ihan kiva mutta ei mun juttu.
Kyllä mie maksan oman asumiseni ja mersun kulut, vakuutukset ja polttoaineen ihan itse. Kukaan kaupunkilainen ei niitä maksele. Ihan hourujen puhetta väittäö potaskaa.
Sen 500000km ajetun lintan, eli VM-82 200d märssun vuosikulut tulee kuitattua helposti noilla sosiaalitoimiston tuilla, joten en nyt niin kovasti huutelisi.......
Suomalaiset ovat tajunneet tämän, jo nyt käytettyjen arvo noussut. Kansa odottaa muutaman vuoden päästä julkaistavia sähköautoja.
Tesla julkaisee uuden 25k€ sähköauton parin vuoden päästä.
Teslan $25k auto on game over polttisvalmistajille:
https://www.forbes.com/sites/jamesmorris/2020/09/26/teslas-25000-electric-car-means-game-over-for-gas-and-oil/
Ei ole "game over" millekään muulle automallille. Ei edes Amerikassa .
hanki elämä.
Mistä sellaisen voisi ostaa. Terv: "Kaltaisesi sielu".......
Joo,+ei+polttomoottorivehkeitä+10+vuoden+päästä+saa+mitenkään+kaupaksi.
Sama+kun+yrittäisi+myydä+hevoskärryjä.
Ei+siirtymän+tarvitse+olla+100%,+ennen+kuin+massoille+valkenee+mitä+on+tapahtumassa.+Tutkimusten+mukaan+vain+n.+10%+riittää,+tästä+eteenpäin+tilanne+kehittyy+lumivyöryn+tavoin.
Kun+polttonesteiden+jakeluverkosto+alkaa+supistumaan+edes+vähän,+tulee+monelle+melkoinen+kiire+saada+se+vanha+kärytin+jotenkin+myydyksi.+Monille+tulee+jäämään+musta+pekka+käteen.
Siksi+on+fiksua+olla+eturintamassa.+Kun+massat+ymmärtävät+mitä+on+tapahtumassa,+on+liian+myöhäistä+itkeä.
Elleivät suomalaiset vaurastu aivan ällistyttävällä tahdilla tai uusien s-autojen hinnat suorastaan romahda niin käytettyjen polttomoottoriautojen arvo nousee. Kun
ajoneuvokannan mediaani-ikä on 12 vuotta niin keskiarvo-autoilija ei harkitse 10v päästä uuden s-auton ostoa vaan valinta kohdistuu sopivan ikäiseen ja sopivasti ajettuun käytettyyn p-autoon jonka arvosta on sulanut yli puolet pois.
Joten juuri nyt on hyvä aika ostaa uusi p-auto. Menee hyvin kaupaksi käytettynä ja s-autoissa ehditään siiheksi lanseerata sukupolvi jos toinenkin jotka kaikki ovat merkittävästi parempia kuin nykyiset joiden teknologia on silloin jo Aatamin aikaista.
Täyssähköautojen+myyntihinnat+tulevatkin+romahtamaan.+Massatuotannon+lait+takaavat+tämän.
Et+ymmärtänyt,+ettei+kaikilla+tarvitse+olla+täyssähköautoja.+Autokannasta+10%+toteutuu+jossain+2026-2029+kohdalla.+Mielipideilmasto+tulee+olemaan+tuolloin+HYVIN+erilainen+kuin+nyt.
Kun+taitekohta+ylitetään,+arvo+menetetään+nopeasti,+koska+massat+alkavat+*pelkäämään*+ettei+polttomoottoriautolla+ole+pian+käyttöarvoa+ja+toisaalta+täyssähköautojen+käyttö+muodostuu+niin+halvaksi,+ettei+polttomoottori+enää+pärjää+vertailussa.
Pelko,+jos+mikä+tuhoaa+arvoa.+Mutta+ihan+aiheesta+tuossa+vaiheessa+tullaan+pelkäämään.
Nyt+uutena+ostetut+polttomoottoriautot+tulevat+olemaan+lyhytikäisimpiä+autosukupolvia.+Suosittelen+välttämään,+mutta+ammu+toki+itseäsi+jalkaan+jos+haluat.
Sähköautojen tekniikka, varsinkin akkujen osalta, edistyy lähimmän 10 vuoden aikana valtavin harppauksin. Asiaa voi vertailla tästä hetkestä jopa vain 5 vuotta taaksepäin. Akku- ja sähkötekniikan uudistuminen pudottaa sähköautojen hyvityshintaa enemmän kuin polttomoottoriautoilla. Polttisautolla ajelee 20 vuottakin tulevaisuudessa kunhan polttoainetta löytyy ja kori kestää. Polttoainelinjalla ollaan siirtymässä biotuotteisiin aina vaan enemmän. Vaikka polttoaineiden hinta nousisikin, kokonaiskustannukset hankintahinnan aleneminen huomioiden on kohtuullinen (eikä olla sidottu latausmahdollisuuteen).
Kaikki sähköautojen kehitys on käytännössä polttiksilta pois. Keskenään täyssähköautot eivät tule kilpailemaan vielä yli 10-15 vuoteen.
Akut toki kehittyvät, mutta yhä edelleen jopa toimintamatkavammaiselle Leafille löytyy ostajia ja käyttöä.
Päinvastoin, vanhoista sähkiksistä tulee latausverkoston kasvaessa yhä järkevämpiä vaihtoehtoja. Erityisesti niistä, jotka kykenevät 100-250 kW pikalataukseen.
Talouden lainalaisuudet toimivat ikävä kyllä myös käänteisesti.
Kun polttonesteiden kulutus putoaa, aluksi hinnatkin putoavat. Mutta ongelmana on heti, että toimijoille tulee tappiota. Kun kapasiteettia vähennetään vastaamaan kysyntää, polttoaineiden hinnat kohoavat nopeasti.
Tämä vastavuoroisesti pudottaa polttomoottoriautojen haluttavuutta ja noidankehä on valmis.
Vanhat Leafit on jo halpoja ja muutama putiikki Suomessa vaihtaa niihin uudet tehokkaammat akut niin autolle saadaan vielä tekohengitystä moneksi vuodeksi.
Onhan Toyota jo pitkään mainostanut solid state akkuja, joten jos tällainen loikka tapahtuu, vanha litiumakkutekniikka tipahtaa pois. Kun vanhaa tekniikka oleva akku hajoaa, uutta samanlaista ei saa mistään eikä uudentyypiset akut toimi vanhassa sähköautossa.
> Joo, ei polttomoottorivehkeitä 10 vuoden päästä saa mitenkään kaupaksi.
> Sama kun yrittäisi myydä hevoskärryjä.
Entäpä jos siinä myytävässäsi autossa olisikin polttomoottorivehkeiden lisäksi vielä uuvahtanut ja vanhentunutta tekniikkaa edustava "hybridireppu" (=kulunut akku ja onnettoman pienet sähkömoottorit/generaattorit)? Eli yritäppä myydä 5-10 vuoden vanhaa plugaria. Kannattaa laittaa se hevoskärry houkuttimeksi kaupan päälle, ettei tarvitse maksaa kovin paljon auton pis viejälle!
"Onhan Toyota jo pitkään mainostanut solid state akkuja"
Solid state akkuja, joiden valmistus on ollut tähän asti erittäin kallista, eikä automatisoituja linjoja ole kyetty rakentamaan. Saahan niistä tehtyä muutaman täyssähköauton, mutta ei käsityönä tehtävistä akuista ole iloa massatuotannossa.
"joten jos tällainen loikka tapahtuu, vanha litiumakkutekniikka tipahtaa pois"
Jossain määrin kyseenalaista, koska parhaimmat nykyiset perinteiset litium-akut ovat parempia kuin nykyiset solid-state akut. Tietysti arvellaan, että solid state on lupaavampi tulevaisuuden kehityssuuntana. Käytännön testi on kuitenkin pystyä valmistamaan ainakin satoja gigawattitunteja akkuja alle $150/kWh myyntihinnalla. Mieluiten $50-100, kun Teslankin tuotanto on alle $100/kWh jo nyt.
Toyotan roadmapissa on vain 1M täyssähköauton valmistus vuonna 2030. Jos tuo tulee pitämään paikkansa, ei noin pienillä valmistusmäärillä ole juuri merkitystä sähköautoistumisessa vuonna 2030.
Toyota on mainostanut sitä toki, mutta se on edelleen kehitysvaiheessa ja vuosien päässä tuotannosta. Ja sekin vain sillä oletuksella, että nuo akut saadaan toimimaan kunnolla ja niitä pystyy tekemään suuria määriä edullisesti.
Ensi vuonna myytävissä Toyotan sähköautoissa ei ainakaan solid state akkuja ole.
On toki mahdollista, että tulevaisuudessa autoissa on solid state akut, mutta tuo on kaukaista tulevaisuutta eikä vaikuta nykyaikaan. Eikä Toyota ole läheskään ainoa yritys joka noita akkuja kehittää.
Autojen arvo laskee joka tapauksessa, joten tuolla ei ole merkitystä. Nimittäin jos nyt ostaa polttomoottoriauton on tuohon niin pitkä aika, että tuolla ei ole mitään väliä. Jos vaikka polttisten arvot "romahtavat" vuodesta 2030, ei se edes tunnu missään enää. Nimittäin auton arvo romahtaa puoleen muutamassa vuodessa ilman sähköautojen olemassa oloakin. Ja 10 vuotiaalla autolla on hyvin pieni arvo nytkin. Joten arvon romahdus ei paljon tunnu, kun arvoa ei muutenkaan olisi.
Kukaan järkevä ei osta autoa sen takia, että se muka pitäisi arvonsa. Sillä sitä ei yksikään markkinoilla auto tee, ei edes sähköautot.
Ja tuo höpinä "pelosta" on vain typerää paskanjauhantaa. Kuka pelkää kännyköiden hinnan romahdustakaan? Ja "mielipideilmastosta" en ymmärrä yhtään. Toki jotkut haukkuvat, jos omistaa polttiksen vuonna 2030, mutta niiden idioottien mielipiteillä voi pyyhkäistä persettä. Idiootteja löytyy aina.
Itse asiassa, jos tuollaista muutosta pelkää niin nyt kannattaa ostaa pikemmin halpa käytetty polttis. Sähköautosta ei kannata maksaa.
"Ja tuo höpinä "pelosta" on vain typerää paskanjauhantaa. Kuka pelkää kännyköiden hinnan romahdustakaan?"
Monille auto on suurin yksittäinen hankinta, jolla odotetaan olevan vielä luopumisvaiheessa arvoa. Kännyköitä ei juuri kukaan oleta saavansa kaupaksi 2-3 vuoden käytön jälkeen.
Mielipideilmasto on tietenkin sitä, miten massat suhtautuvat eri voimalinjoihin. Nyt se on vielä polttismyönteinen, mutta matka siihen että vain sähköauto nähdään varmana ja järkevimpänä valintana ei ole enää kovin pitkä.
Siinä olet ihan oikeassa, että nyt on järkevintä ostaa halpa käytetty polttis, vaikka muutoin olisikin ostamassa uutta autoa.
Kyllä, jos on myymässä autoa 2-3 vuoden päästä ostamisesta. Jos on myymässä autoa 10 vuoden päästä, sen arvo olisi jo nykyisellään romahtanut. Täytyy olla aika hölmö, jos odottaa autolla olevan paljoakaan arvoa luopumisvaiheessa, jos luopumiseen menee yli 10 vuotta.
Jo nykyisin autojen arvot puolittuvat noin 4-5 vuodessa. Jos uutta autoa käyttää kauan, ei sille voi olettaa arvoa luopumisvaiheessa. Olen tuntenut ihmisiä, jotka ovat ostaneet auton uutena ja käyttäneet sitä samaa autoa yli 15 vuotta. Silloin autolla ei ole luopumisvaiheessa arvoa, mutta se ei silti haittaa.
Jopa nyt on täysin kannattavaa ostaa uusi polttis, jos sitä aikoo käyttää pitkään. Vain idiootit rääkyvät jostain arvon kehittymisestä, koska auto on arvoaan menettävä tavara muutenkin. Sen arvon kehityksellä ei ole merkitystä. Auto on täysin verrannollinen kännykkään, auton arvo ehkä laskee hitaammin, mutta senkin arvo tippuu.
Ja joka tapauksessa, käytettyjen polttomoottoriautojen markkinan arvon romahtamiseen menee vielä todella kauan, ainakin yli 10 vuotta. Siinä ajassa nyt ostetun auton arvo on jo muutenkin romahtanut. Jos 2 tonnin auton arvo romahtaa tonniin niin se ei enää pahemmin tunnu. Itse asiassa vaikka se tipahtaisi lähelle nollaa (romuraudastakin maksetaan, joten arvo ei ole koskaan nolla tai sen alle), ei se mitään kamalaa ole.
Ja muuten, auto ei ole lähimainkaan suurin hankinta. Asunto ja mökki menevät kevyesti auton ohi. Ja asunnolle ja mökille voi olettaa arvon luopumisvaiheessa, autolle tuota ei kannata olettaa.
Aion ostaa tänä vuonna uuden Bensiinikäyttöisen auton, kun täytän pyöreitä vuosia, ja ajan sillä sitten hautaan saakka. Joten ei tuo arvonalenema ainakaan minua koske.
Työmaaruokalassa missä minäkin käyn puolen tunnin lounaalla, saan 15 minuutin ruokailun aikana noin 30 kW virtaa akkuun. Ateriamme maksaa 8,50 euroa, joten sähköautoilu on kannattavaa.
Hmmm... Normaalit laturit eivät 15 minuutissa eivät anna 30kWh virtaa akkuun. Vaatisi vähintään 120 kW pikalaturia ja auton joka ottaa tuollaista virtaa vastaan. Tosin en tiedä kumpaa tarkoitit, että lataus on 30 kW / h vai että sait 30 kWh lisää virtaa akkuun. Sinun tekstisi perusteella arvailin jälkimmäistä ja sitä ei yleensä tapahdu.
Ja on epätodennäköistä, että saat kauaa ladattua autoa ilmaiseksi. Kun sähköautoja tulee enemmän kaikki latauspaikat tulevat maksullisiksi.
"Nyt on viisainta ajaa sillä mikä alla sattuu olemaan. Hölmöintä on nyt ostaa uutta autoa, oli se mikä tahansa."
Koskee tietysti persaukisia. Minä taas piirrän, kun on liitua millä piirtää. Hautaan en saa latin latia, joten nautin niistä täällä maan päällä.😁
Menee kurjuuden maksimoinniksi ja sitku-elämäksi jos peloissaan ei uskalla elää seuraavaan 10 vuoteen ja rötyyttää vanhalla kiesillä jos vaikka 2030-luvulla säästäis.
Käytetty polttomoottoriauto on taloudellisin sekä pitkäikäisin sekä edullisin, käytettävyyden takia. Siksi kun
Voi ostaa suoraan 1000, 2000, 3000, 4000, 5000€ - hintaisia käytettyjä jne autoja joilla ajaa seuraavat 5-10 vuotta sekä huoltokulujen ollessa sadoissa euroissa.
Jos ajatellaan järjellä niin käytetyn edullisen toimivan auton hinnat on periaatteessa liian matalat suhteessa todelliseen kuntoon ja käyttöarvoon, siksi minä suurin osa muita ostaa aina käytetyn.
Ei ole useiden satojen eurojen kk maksuja auton rahoitukseen, hyvän auton hintaista käsirahaa maksettu.
Itse ostin paljon ajavana 3500€ käteisellä diesel passatin juuri tuli 3vuotta täyteen omistusta, kulut on huiman pienet verrattuna esim 20 000€ hintaisen auton hankintaan, sähköauton hinta olisi enemmän eikä siinä riittäisi edes toimintasäde akulla.
Vaikka pitäisin tuosta passattia seuraavat 20 vuotta niin maksettu raha voi sulaa korkeintaan tuon 3500, katsastettuna arvo on aina n 1000€,
Jos haluat että rahaasi menee vähän auton omistamiseen ja sen käyttöön, ei kk kuluja, velkaa osta käytetty henkilöauto, valitse vielä auto ja malli jossa on vikaantuvaan tekniikkaa vähemmän.
Nyt on tosiaan aika miettiä polttomoottoreiden arvoa erittäin tarkkaan.
Se tulee putoamaan uusien sähköautojen hintojen kanssa.
Enää ei voi laskea sen varaan, että 3 vuoden päästä vanhasta saa kohtuullisen hyvityksen, vaan saman auton kanssa jää naimisiin samalla kuin polttoaineiden hinnat nousevat ennätyksestä toiseen.
Tuolla+on+merkitystä+vain+tiuhaan+autoa+vaihtavalle.+Sellainen+joka+harvemmin+autoa+vaihtaa+ei+arvolla+ole+lähes+mitään+merkitystä.+Jos+käyttää+autoa+yli+10+vuotta,+kuten+monet+tekevät,+ei+jälleenmyyntiarvolla+ole+mitään+merkitystä.+Se+on+aina+siinä+vaiheessa+romahtanut,+osti+sitten+minkä+auton+tahansa.
Ja+miten+niin+"jää+saman+auton+kanssa+naimisiin"?+Tuo+on+aivan+typerästi+sanottu.+Autosta+pääsee+helposti+eroon,+hinta+on+ainoa+kysymys.+10+vuoden+päästäkin+polttisautosta+pääsee+kyllä+helposti+eroon+ja+ostajia+on+edelleen.
Ja+muuten,+3+vuodessa+ei+tule+mitään+tapahtumaan+vanhojen+polttisten+arvolle,+koska+silloinkin+yli+90%+käytettynä+ostetuista+autoista+on+polttiksia.+Jopa+10+vuoden+päästä+valtaosa+ostaa+käytetyissä+autoissa+edelleen+polttiksia.+Uutena+ostettavat+autot+voi+10+vuoden+päästä+olla+sähköautoja,+mutta+käytetyt+autot+eivät+ole.
Ja+jos+on+huolestunut+niin+silloinhan+kannattaisi+ostaa+alle+parin+tonnin+auto.+Sellaisessa+ei+arvon+romahtamista+tule+koskaan+olemaan.+Ja+jos+romutuspalkkiota+jatketaan+arvo+jopa+nousee,+jos+haluaa+ostaa+uuden+auton.+
Uusi+auto+on+aina+kallis,+joten+on+hölmöä+ruikuttaa+jostain+arvon+alenemasta.+Jos+arvon+aleneminen+on+noin+suuri+juttu+niin+ei+ole+varaa+edes+ostaa+uutta+autoa.+Itse+pystyisin+ostamaan+uuden+auton,+vaikka+en+vanhaa+autoa+myisikään+ja+näin+sen+pitäisikin+olla.
HS: Käytettyjä autoja myydään Suomessa vuosittain noin 580 000 kappaletta. Jo nyt hinnat ovat voimakkaan kysynnän takia hieman nousseet, AKL:n Rissa arvioi.
Esimerkiksi J. Rintajoupin autokaupoissa käytettyjen autojen keskimyyntihinta on noussut vuodessa 1 500–2 000 euroa, myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni kertoo.
Käytettyjen autojen hinnat ovat nousseet maailmanlaajuisesti, siksi ne ovat nousseet Suomessakin. USA:ssa nousu on johtunut osittain siitä, että uusia autoja ei ole riittävästi kaikille.
Kyse on poikkeustilasta, tuo tuskin kovin kauan kestää. Käytetyt autot eivät voi tulla kalliimmiksi kuin uudet autot. Koronan takia monet siirsivät auton ostamista ja sen takia tuli tällainen autobuumi. Jos nimittäin ihmiset siirtävät jonkin ostoa vuodella niin seuraavana vuonna tulee suurempi kysyntä, tämä on loogista. Tällainen hintojen nousu vain päättyy nopeasti. Luultavasti jo ensi vuonna ollaan normaaleissa hinnoissa.
Täytyy muistaa, että korona on aiheuttanut monia kummallisia väliaikaisia ilmiöitä ja tämä on yksi niistä.
Iso (suurin?) osa on siirtänyt ostoa halvempia sähköautoja odotellessa.
Ei todellakaan vaikuta. Nykytilanteessa vaihdokki on merkittävä osa uuden auton rahoitusta. Jos vaihdokeilla ei jatkossa ole arvoa tai arvo on marginaalinen, koko uusi auto on maksettava lämiskästä. Ellei Suomi kohtaa aivan äärimmäistä vaurastumista niin autokannan uusituminen lähes pysähtyy.
Siksi kannattaa hankkiutua eroon bensa- ja dieselvehkeistä vielä kun niistä jotain saa. Tai pitää ajossa, jos arvo on jo olematon.
Muutaman vuoden päästä siirrytään akkusähköön rytinällä, kun hinnat halpenevat.
Meinaat että nyt myydään kaikki pois, ollaan muutama vuosi kävelypelissä ja sitten ostetaan auto?
Ei kuulosta toimivalta.
Käyttää vaikka jotain 5 tonnin pommia siihen asti.
Sama juttu ruuan kanssa: sen jälleenmyyntiarvo laskee nyt rajusti. Kannattaa syödä heinää ja kiviä nyt muutama vuosi, jos sitten joskus ilmestyisi paremmin arvonsa säilyttävää ruokaa 🙄
Ei hyvää päivää - auto ostetaan kun sitä tarvitaan, ja sellainen kun tarvitaan. Kun on vaihdon aika niin vaihdetaan, ei siinä auta räknäillä senttejä jonoon jostain kuvitteellisesta säästöstä. Ja etenkään ei kannata tehdä tarkoituksella elämästään kurjaa tai vaikeaa sen toivossa, että 'säästää' pari euroa joskus vuosien päästä.
Yritätkö sanoa, että nyt ei ole muka idioottimaista ostaa uutena 40 t€ diesel- tai bensakonetta, ml . hybridit? Auto olisi lähes arvoton jo 2025. Kohoava bensan ja dieselin hinta ja verotus tekee tästä hyvin kallista lystiä.
Täytyy sitten vaihtaa uudempaan ennen vuotta 2025.
Ei ole jos autolle on oikeasti tarvetta ja käyttöä.
Ainakin viimeiset 20 vuotta on hoettu mantraa että ei kannata ostaa nyt uutta autoa kun kohta sen saa halvemmalla, syy vaan on vaihdellut vuosien mittaan. Uskallan ennustaa että 2025 ollaan edelleen sitä mieltä että ei kannata ostaa uutta autoa koska sen jälleen kohta saa halvemmalla.
Kyllähän tässä on kansaa peloteltu se 20 vuotta autoveron poistolla seuravana päivänä siitä kun on juuri ostanut uuden auton. Mutta nyt on kyse ihan eri asiasta. Nyt sähköautojen hinnat oikeasti tulevat alaspäin ja tätä tulee jatkumaan joitain vuosia. Saat samalla rahalla joko selvästi paremman tai halvemmalla vähän paremman kuin nykyiset.
Tarkan Euron miehellä ostopäätöksen ajoitus on tietysti vähän vaikeaa, sitä se on ollut aina. Mutta itse uskoisin, että sähköautoihin siirtymisen kannattavin aika on siinä 2024-2025 tienoilla. Tekniikka ehtii siihen mennessä harmonisoitumaan siellä missä se on asiakkaan edun ja vaatimusten mukaista ja sekä latausnopeudet, että ranget saadaan tyydyttävälle tasolle. Myös monen suomalaisen tarvitsema peräkärry on yhä useampaan malliin mahdollinen.
Yksi ja sama mikä on auton arvo muutaman vuoden päästä. Kun sen tarvitsee nyt niin se ostetaan nyt.
En näe mitään järkeä asua esimerkiksi pahvilaatikossa vuosikausia siksi, että tarvitsemani asunto onkin muutaman vuoden päästä vähemmän arvokas kuin nyt.
Jos menisi maakuoppaan asumaan ja söisi käpyjä ja sammalta niin välttyisi murehtimasta miten minkäkin arvo nousee tai laskee 😉
Ei siinä mitään jos sellaisesta tykkää, minä en.
Suomessa ajetaan keskimäärin 12 vuotta vanhoilla autoilla. Ei niillä ole enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Niistä saa korkeintaan romutuspalkkion.
Joo, taitaa jäädä autokanta uusiutumatta.
Aloituksessa sanottiin, että on viisasta olla ostamatta uusia autoja. Miten uudet voivat olla 12 vuotta vanhoja?
Jos ja kun on varaa ostaa uusi auto, niin vanhalla autolla ajaminen ei ole mitenkään järkevää.
No nyt tuli kyllä sellaista tuubaa, että pitää perustella oikein huolella tuollainen väite.
Tässä kuitenkin hieman esimerkkiä vanhalla autolla ajamisesta, ja SEN muuttamisesta ympäristöystävälliseksi...
https://www.permanto.fi/fi/web//alfatv/player/vod?assetId=115380753
Taas tuo moneen kertaan debunkattu video? Valetta valeen perään.
Kerro oi toki, että mikä tuossa videossa on valhetta, jos nimittäin pystyt....
1:07+tuli+ensimmäinen+valhe,+"sähköautoilu+ei+ole+kovin+ympäristöystävällistä".+Totuus+on,+että+sähköautoilun+päästöt+ovat+alle+puolet+seuraavaksi+parhaasta+vaihtoehdosta.
2:18+seuraava+vale:+"käytännössä+kaikki+akkukennot+valmistetaan+Kiinassa+tai+Koreassa".+Esim.+Volkswagenin+kennot+valmistetaan+Puolassa+Wroclawissa.+Teslan+kennot+taas+Fremontissa+Panasonicin+ja+Teslan+yhteistyönä.+Osa+Teslan+kennoista+tulee+Japanista.+Pieni+osa+Teslan+Kiinan+tuotannosta+käyttää+CATL:in+LFP-akkuja,+mutta+nämä+menevät+95%+Kiinan+markkinoille.
2:56+virheellinen+väittämä:+"unelmointia".+Totuus+USA:ssa+valmistetuista+akuista+on+kuitenkin+että+uusiutuvat+ovat+käytössä.
3:00+kirsikanpoimintavale:+valittu+tutkimus,+joka+on+osoitettu+vääräksi.
3:18+emävale.+Taas+vääräksi+osoitettu+vanha+tutkimus.+Roskatutkimuksiin+vetoamalla+voi+"todistaa"+mitä+vain.
En+jaksa+tämän+enempää+enää+kommentoida.+Valheiden+määrä+on+käsittämätön.
Vielä jatkoa: 4:31 todellisuudessa akkujen päästöt tuossa ovat noin 3000 kg, tuossa väitetään peräti 11594 kg!
Suomessa ajetaan polttiksilla vielä vuonna 2050.
Niin varmaan, jos sitä ei lailla kielletä. Parhaiten jälleenmyyntiarvonsa säilyttänevät pienet polttikset.
Itseasiassa bensa ja dieselit menevät sitä paremmin kaupaksi kun hinta laskee. Käytettävyys pysyy tasaisena, ne on myyneet aina hyvin.
Ongelma on oikeasti akkuautoilla jotka ei mene kaupaksi käytettynä nyt. Niissä käy se että autot jää kauppaamatta. Näkyy jo nettiautossa.
"Ongelma on oikeasti akkuautoilla jotka ei mene kaupaksi käytettynä nyt. Niissä käy se että autot jää kauppaamatta. Näkyy jo nettiautossa."
Minä en moista näe nettiautossa. Tosin on omakin sähköauto siellä myynnissä, mutta vain siksi että jos siitä joku haluaa maksaa pyyntihinnan, joka on lähellä uuden hintaa. Model Y on tarkoitus ostaa Model 3:n tilalle joku päivä.
Sitten kun oikeasti haluan autostani eroon, lasken hintaa hieman.