Hesarin tiedesivuilla oli että tiedemiehet olivat saaneet aikaan atomikokoisen mustan aukon. Artikkelin mukaan aukko hävisi olemasta. Käsittääkseni kun tapahtumahorisontti muodostuu se on ikuinen. Mihin siis ko. artikkelin musta aukko "hävisi"?
Voitaisiin myös pohtia että maailmankaikkeidessa on runsaasti tälläisiä atomikoon mustia aukkoja. Nämä voisivat olla selitys ns. pimeälle aineelle. Atomikoon mustat aukot eivät käsittääkseni vuorovaikuttaisi aineen kanssa muutoin kuin painovoimalla. Mikro- ja makrokosmoksessa niitä ei voisi havaita mutta valtavina lukumäärinä ne näkyisivät galaksikoossa pimeänä massana.
Voitaisiin myös pohtia että maailmankaikkeidessa on runsaasti tälläisiä atomikoon mustia aukkoja. Nämä voisivat olla selitys ns. pimeälle aineelle. Atomikoon mustat aukot eivät käsittääkseni vuorovaikuttaisi aineen kanssa muutoin kuin painovoimalla. Mikro- ja makrokosmoksessa niitä ei voisi havaita mutta valtavina lukumäärinä ne näkyisivät galaksikoossa pimeänä massana.
Vastaukset 15
Vanhimmat
http://www.kolumbus.fi/omaloota/al-laina.pdf
George Chapline:"It's a near certainty that black holes don't exist,".
GC esittää, että mustat aukot olisivat keksitty juttu ja ilmiöt voisi selittää pimeän energian tähdillä.
[Chapline argues that a star doesn't simply collapse to form a black hole; instead, the space-time inside it becomes filled with dark energy and this has some intriguing gravitational effects.]
http://www.nature.com/news/2005/050328/full/050328-8.html
Ellei koko juttu ole aprillia?
Ilmeisesti tässä on kyse määrittelystä. Jos an tehty havaintoja että galaksien keskellä oleva suuri massakeskittymä jopa muuttaa valonkin suuntaa niin jos se ei ole musta-aukko niin mikä se sitten on.. todella hyvin tiivistynyttä materiaalia. Tai miksei sitä voisi kutsua todella tiheäksi palloksi. Musta-aukko on terminä ilmeisesti vain niin mystinen että se on jäänyt elämään ihmisten mieliin.
Aloituskirjoituksesta voisin todeta että vasta kun materiaalia on todella paljon jolloin kappaleen koko massa pystyy luhistamaan pallon tiheämmäksi, kyseessä ns. pysyvä musta-aukko. Ilmeisesti hiukkaskiihdyttimessä muutamat atomit saadaan luhistettua yhteen yhdeksi pisteeksi vain sekunnin murto-osiksi.
Jos joku hurahtanut jo rupeaa uskomaan että jos on musta-aukko niin siellähän silloin on madonreikä ja eikö madonreiän kautta pääse toiseen ulottuuuteen ja sen avulla aikamatkustaminenkin on mahdollista. 8O
Toisaalta minun puolesta saa uskoa.
Kun tiheä laajenee vapaasti vielä tiheämmäksi harvaksi tiheydeksi, niin se pyörittää mustaa aukkoa painovoiman sijasta jolloin musta aukko kaatuu kyljelleen,
Silloin aukon keskustan tiheudestä pullahtaa vähemmän tiheätä kuumaa materiaa kylmästä tiheän kuumuuteen.
Tämä laajenee kuumasta tiheän kylmyyteen johon musta aukko putoaa.
E = TILA
Nykyfysiikka on kokonaisuudessaa väärää ja se tulee hylätä uuden luojamme kylmän tiheästä harvan kuumuuteen pullahtavien energiayksiköiden varaan.
Taisi tämä väärä Jukris jäädä tänne ja ehkä syynä oli tuo pieni s, mutta voi voi kun pitää vielä tänä päivänä pistää kotiarestiin oikeasta fysiikasta puhuja.
:);):)
"GC esittää, että mustat aukot olisivat keksitty juttu ja ilmiöt voisi selittää pimeän energian tähdillä"
Mistä ilmiöistä puhut?
Nykyisen käsityksen mukaan mustat aukot eivät ole ikuisia, vaan ne "höyrystyvät" fotoneiksi ns. Hawkingsin säteilynä (Steven Hawkingsin mukaan).
Teorian mukaan höyrystymisnopeus riippuu suuresti aukon koosta. Atominkokoiset aukot höyrystyvät hetkessä, mutta suurten mustien aukkojen höyrystyminen kestää äärimmäisen pitkään (paaaaaaljon pidempään kuin universumin nykyinen ikä).
Olet oikeassa MMM. Näinhän olen sen myös itse lukenut. Sinne hävisi teoriani pimeän aineen olemuksesta! :)
useita galakseja sisällään ja silti ne ovat suunnattoman massansa takia suht' pieniä kooltaan.
Miten atomin kokoinen musta-aukko voisi pysyä
mitattavan kokoisena ja mitenkähän ko. "aukko"
saatiin pysymään aisoissa, ettei imenyt koko
planeettaa sisuksiinsa, onko painovoima ja gravitaatio saatu jo hallintaan?
Samaa soopaa kuin kylmäfuusio.
ja se ettei imenyt koko planeettaa sisuksiinsa,.. lieneekö hyvä vai huono asia :)
"Samaa soopaa kuin kylmäfuusio"
Kylmäfuusio on saanut runsaasti tukea monista suoritetuista kokeista, joita on myöskin tarkasti valvottu.
Lue Tieteen Kuvalehden numero 5/2005.
Siinä todetaan mm., että Yhdysvaltain puolustusministeriön Darpa -yksikkö vakuuttui Rusi Taleyarkhanin vuonna 2004 suoritetun kokeen paikkansapitävyydestä, jossa fuusio saatiin aikaan 25 senttiä korkeassa astetonilla täytetyssä astiassa.
Lainaus lehdestä:
"Taleyarkhanin menetelmässä asetonia pommitetaan joka viides millisekunti neutronipulsseilla, jolloin nesteeseen syntyy kuplia. Kun neste altistetaan ultraäänelle, kuplat romahtavat ja lähettävät valopulssin. Taleyarkhanin mittausten mukaan reaktiossa vapautuu myös neutronisäteilyä, gammasäteilyä ja tritiumia, eli merkkejä fuusiosta."
On myös paljon muita kokeita, joissa on onnistuttu ilman korkeaa lämpötilaa saamaan fuusio aikaan.
Jopa huoneenlämmössä. Alkuun sille kokeelle naurettiin, mutta nykyisin ei, sillä koe uusittiin, alkuun sitä ei onnistuttu toistamaan mutta nyt se on taas onnistuttu saamaan aikaiseksi samoilla menetelmillä. Siinä kokeessa todetusti syntyy selviä fuusion merkkejä, ja tämä koe on myös tarkasti valvottu (epäilijöille tiedoksi).
Nämä kokeet romuttavat käsitystämme fuusiosta.
Korkea lämpötila ei olekaan fuusion edellytys.
Perustuuko tietämyksesi Tieteen Kuvalehteen? Kyseinen lehti pitäisi lailla kieltää. Sen artikkelit eivät täytä tieteellistä tarkastelua. Luonnehtisin lehteä tieteen roskalehdeksi.
Tieteen popolarisoinnissa Tiede 2000 (Tiede) on ziljoonaa kertaa parempi.
Antakaas kun vanha ja kaikkitietoinen kertoo.
Muistan kun amerikkalaiset tarvitsivat propagandaansa natsi-saksasta vapaaseen maailmaan loikanneen tiedemiehen.Eivät löytäneet.Aate oli rahaa voimakkaampi.Sattuivat löytämään alpertin.Laittoivat hänet yliopistoon luennoimaan aivan kuten Eskon.Siitä lähtien maailman tiede on ollut sekasortoisessa tilassa.
Ei ole mitään mustia aukkoja.Ei ole mitään aika-avaruutta.Ei maailmankaikkeudessa ole aikaa olemassakaan.Se on vain meidän ihmisten nupissa.Siitä lähtien kun esivanhempamme laskeutuivat puista,alkoivat miettimään aikaa.Piti tietää kerkiääkö valoisan aikaan käydä metsällä.Samoin on senttien ja kilojen kanssa.Ei niitäkään ole oikeasti olemassa.Nekin ovat vain meidän ihmisten nupeissa.
Turhaan ne sitä atominmurskaajaa sernissä rakentelevat.Isojen poikien lelu.Ei sitä etsittävää löydy kun sitä ei ole olemassakaan.
Ei ole kvanttifysiikkaa, ei aika-avaruusjatkumoa, ei avaruutta, ei planeettoja, ei maapalloa, ei minua, ei sinua!
"Hesarin tiedesivuilla oli että tiedemiehet olivat saaneet aikaan atomikokoisen mustan aukon. Artikkelin mukaan aukko hävisi olemasta"
Ilmeisesti se ei kuitenkaan hävinnyt olemasta, vaan muuttui säteilyksi?(siis havaittiinko tätä sätelyä?)
Jos näin on, että se on muuttunut säteilyksi, niin se tukee Hawkingin teoriaa mustien aukkojen höyrystymisestä.
Samalla kvanttimekaniikan pohjalla oleva hiukkasten luonteenomainen syhtyminen itsekseen saisi siis myös vankkaa näyttöä, onhan se Hawkingin teorian pohjana.