Kansanedustaja Immosen selvitys: Ulkoministeriöltä ja Suomen valtiolta lähes 300 000 euroa al-Holin leiriltä saapuneiden ISIS-henkilöiden kotiuttamisee
Talouselämä yritti kesäkuussa selvittää ulkoministeriöstä, paljonko Suomen valtio käytti rahaa toukokuussa al-Holista Syyriasta saapuneiden ISIS-henkilöiden kotiuttamiseen. Ulkoministeriöstä ei suostuttu antamaan tietoja.
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sai selvitettyä ulkoministeriöstä, paljonko ministeriö ja Suomen valtio on tähän mennessä käyttänyt julkisia varoja ISIS-henkilöiden kotiuttamiseen al-Holista.
Immonen kertoo Facebook-sivullaan, että joulukuussa 2019 kahden lapsen kotiuttamisesta ulkoministeriölle ja Suomen viranomaisille aiheutui noin 85 000 euron kustannukset. Toukokuun lopussa 2020 kotiutettujen henkilöiden avustamisesta aiheutuneet kustannukset olivat noin 1 900 euroa ja elokuun alussa kotiutetun perheen osalta noin 1 800 euroa.
Immosen mukaan Al-Holin leirillä pidettyjen suomalaisten kotiuttaminen on maksanut ulkoministeriölle – ja Suomen valtiolle – tähän mennessä noin 89 000 euroa. Tähän summaan on laskettu varsinaisista kotiuttamistoimista syntyneet viranomaistoiminnan operatiiviset kustannukset, kuten virkamatkojen kulut.
Lisäksi Syyriassa leirillä pidettyjen suomalaisten avustamisesta on tähän mennessä syntynyt välillisiä kustannuksia noin 160 000 euroa. Nämä kustannukset koostuvat erilaisista viranomaismenoista kuten viranomaisvalmiuden ylläpitämisestä, kansainvälisestä yhteydenpidosta ja turvallisuuskuluista.
Yhteenvetona Immonen esittää, että ulkoministeriö on käyttänyt Syyriassa leirillä olleiden suomalaisten avustamistehtävään tähän mennessä noin 270 000 euroa julkisia varoja.
Lisäksi palaajille on kansanedustajan mukaan annettu lainaa takaisinmaksusitoumusta vastaan. Lainat ovat suuruusluokaltaan yhteensä joitakin tuhansia euroja ja tarkoitettu avustettavien välttämättömiin matkakustannuksiin Suomeen palaamiseksi. Lainoja on tarvittu, koska valtio ei maksa konsuliasiakkaiden matkoja kotimaahan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei näitä taho uskoa, tulee taas mieleen Halla-ahon sanonta :"On meillä rahaa on vain eriasia mihin sitä laitetaan". Hurtsi ei saanut centtiäkään. Suomalaiset köyhyyden kurjimuksessa ruokaa kerjäämässä.
Elokapina pyrkii tekemään poliisista roiston, myös tästä keskustellaan.
Niin niin mutta on Kemijärveä? Tämä on ufojen ja haukiviikkojen ja Suomutunturin ilon ihanuuden hyvyyslässynlässyn huuhaapalsta
Halla-aho: ”Pääministeri myöntää hallituksen valehdelleen maskien tarpeellisuudesta, koska niitä ei ollut?
Pääministeri tänään, vaihtoi maskit kirunkisiin niitä ei ollut, hah hah tätä näytelmää, voisi jopa maksaa.
Matu=maahantunkeutunut siitä riittää keskustelua kaikissa foorumeissa.