Onko lihansyöjäbakteerista tulossa ongelma alueilla joissa on lämpimien makeanveden rannikkoalueilla? Voiko Suomen rannikkoalueilla olla lämpimän kesän aikana lihansyöjäbakteereja? Voiko olla mahdollista, että jonain kesänä rahtilaivat voivat kuljettaa ulkomailta merkittävän lastin lihansyöjäbakteereja?
Lihansyöjäbakteeri
3
64
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjoitus kopioitu sivulta Turun Yliopisto (kansainvälinen tutkimusryhmä,..
A-ryhmän streptokokki aiheuttaa maailmanlaajuisesti vuosittain n. 700 miljoonaa sairastumista, arvioi Maailman terveysjärjestö (WHO). Suurin osa taudeista on nielutulehduksia eli angiinaa. Vakavimmissa tapauksissa A-ryhmän streptokokki aiheuttaa verenmyrkytyksiä tai ihonalaisen kudoksen laajaa tulehdusta (nekrotisoiva faskiitti eli ns. lihansyöjäbakteeri), jossa kuolleisuus on suuri. Bakteeri aiheuttaa myös epidemioita. A-ryhmän streptokokkitauteja vastaan ei ole olemassa rokotetta.- Anonyymi
Jos maapallolla oli vuonna 2019 noin 7,9 miljardia asukasta niin 700miljoonaa sairastunutta ihmistä vuodessa eli (joka) alle 12:sta ihminen on sairastunut vuoden 2019 maapallon asukasluvusta???
Miksi tämä ei ole aiheuttanut maailmalla saman tasoista keskustelua kuin on aiheuttanut koronavirus?
- Anonyymi
Koirissa todettu. En veisi koiraani koirapuistoon enkä kaduille nuoleskelemaan muiden koirien ulosteita ja sitten nuoleskelemaan ihmisiä. Oikeastaan en edes ottaisi koiraa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1216030- 292120
- 1771952
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101113Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24997- 73987
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765