Painonpudotus ja liikunta on paras aloittaa keväällä.
Valon lisääntyminen virkistää jo sinänsä ihmistä ja päivät pitenevät jolloin tarvittavat kuntolenkit voi tehdä päivänvalossa.
Yksi hyvin tärkeä seikka on ilman lämpötila, jos ympärillä on Siperian kelit, nivelet ja hengityselimet ovat kovilla. Vaikka on jo vähän lämpimämpää kannatta suoja hyvin nilkat ja polvet nivelet kestävät rasitusta paremmin lämpimänä.
Tämä kaikki on hyvä perusohje kaikille, varsinkin henkilöille 100 jota ryhmää minäkin edustan, langanlaihat himokuntoilijat ovat sitten asia erikseen.
Kävely ja sauvakävely on parasta liikuntaa 100 väelle, kunto kohoaa aivan kun itsestään voi olla raittiissa ilmassa ja seurata kevään edistymistä. Tässä liikunta/laihdutus kuviossa se hyvä puoli, että liikunta korvaa ajanoloon sen tapasyömisen, joka tulee ihmisille joutenolosta.
Siinä on kaksi kohtaavaa suuretta, paino putoaa ja kunto kasvaa ja liikunta tulee ajanmittaan yhä miellyttävämmäksi. Itselleni reilu tunti reipasta maantie kävelyä noin 6km, 4..5 kertaa viikossa tuntuu sopivalta. Kun lumet lähtevät on syytä siirtyä murtomaastoon kuntopoluille sauvojen kanssa, minulla on 8km valaistu kunto/hiihto rata vieressä jonka nousuissa saa varmasti vastusta kovempikuntoinenkin. Mitään tämän kummempia poppakonsteja ei tavallisen ihmisen kuntoilu kaipaa, tosin pientä jäsen venyttelyä tai voimistelu kannattaa harrastaa kävelyn ohessa.
Kevyt ruokailu on myös hyvä aloittaa näin keväällä, koska vihannekset tms. halpenevat kevään mittaan paitsi tänä keväänä, jolloin kärsittiin takatalvesta koko Euroopassa.
Aloitan päiväni kaurapuurolla perinteiseen tapaan, siis syön puuron maidon ja sokerin kanssa. Päivällä syön salaattia jossa on mahdollisimman monta lajia vihreää ja lisukkeena kalaa tai kanaa. Tai sitten tirautan oliiviöljyssä kananpaloja ja kasvisannoksen, ruokajuomana aina runsaasti rasvatonta piimää. Kanaa voi laittaa kasvisten ja papujen kanssa hyvin monessa muodossa, padoissa, uunihaudutuksena jne. Kala kaikissa muodoissa on parasta, myös rasvaton liha on hyvästä varsinkin sianliha, jota voi hauduttaa uunissa makoisaksi, siis proteiinia pitää saada.
Illallisena samoin salaattia ja rasvatonta piimää vaihtoehtona tälle hedelmiä ja maustamatonta jogurttia, joita myös voi napsia kevyinä välipaloina, appelsiini on hyvä kevään hedelmä kuituinen ja edullinen. En syö leipää, riisiä tms. samoin vältän banaaneja, päärynöitä , perunoita, siis kaikkea missä on paljon tärkkelystä, ne tulevat aikanaan ruokavalioon.
Kuinka paino putoaa näillä lääkkeillä, se todella putoaa varsinkin isolla miehellä (lähtöpäino 128kg) Alussa vauhti on n.10kg/kk, ensimmäisellä täydellä viikolla putosi 4kg, nyt mennään noin 2kg/viikko ja kunto nousee kohisten. Ei muuta kun tsemppiä kaikki isot naiset ja lajikumppanit.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.