Iso ajattelu vaihtuu yhteen sanaan...yhteen ääneen

Ihmisen olemisessa on iso skaala kokemuskenttää.

Intian joogien äärimmäisen 'looginen' tila kun ei ole muita sanoja kuin yksi mantra rukous.

Ihminen ei voi sanoa muuta kuin saman lauseen, sanan.

Kaikkeen on yksi vastaus.
Miten tämä tila on samanlaista vammaisen tilaan kun vammainen ei osaa puhua?
Siis ihmisen sisäinen maailmaa ei osaa tuottaa muuta ääntä. On sulku.

Vastineeksi ihmisen mielessä on skaaloja kun on äärimmäisen paljon vapaata puhetta kaikesta ja kaikille.

Molemmat ovat ääritiloja.

Jossakin keskivaiheella meillä on vapauksia ja rajoituksia.
Rajoituksia siksi, että emme osaa puhua joistakin asioista.

Normaalissa maailmaassa olen tavanut ihmisiä, jotka eivät ole munkkeja, mutta heillä tietoisuus on laskenut hyvin rajoittuneelle määrälle sanoja, ilmauksia: samat aiheet, samat tilanteet, sanat, päämäärät. Usein sellaisessa tilassa elävät vanhukset ja ihmiset, jotka ovat jääneet yhteen paikkaan pitkiksi aikaa. Heillä on rutiini, jota he eivät riko. Siis toisto on myös tieteen tahtoen saavuttavissa, eikä pelkästään ole patologinen.

Tietoisuus pyrkii laskeutumaan aina, saamaan rutiinia elämään, 'kontrollia'.

Saatamme paheksua vastavuoroisesti pelkistymistä ja saatamme pyrkiä kohti rajaalueita.