Ihmisen olemisessa on iso skaala kokemuskenttää.
Intian joogien äärimmäisen 'looginen' tila kun ei ole muita sanoja kuin yksi mantra rukous.
Ihminen ei voi sanoa muuta kuin saman lauseen, sanan.
Kaikkeen on yksi vastaus.
Miten tämä tila on samanlaista vammaisen tilaan kun vammainen ei osaa puhua?
Siis ihmisen sisäinen maailmaa ei osaa tuottaa muuta ääntä. On sulku.
Vastineeksi ihmisen mielessä on skaaloja kun on äärimmäisen paljon vapaata puhetta kaikesta ja kaikille.
Molemmat ovat ääritiloja.
Jossakin keskivaiheella meillä on vapauksia ja rajoituksia.
Rajoituksia siksi, että emme osaa puhua joistakin asioista.
Normaalissa maailmaassa olen tavanut ihmisiä, jotka eivät ole munkkeja, mutta heillä tietoisuus on laskenut hyvin rajoittuneelle määrälle sanoja, ilmauksia: samat aiheet, samat tilanteet, sanat, päämäärät. Usein sellaisessa tilassa elävät vanhukset ja ihmiset, jotka ovat jääneet yhteen paikkaan pitkiksi aikaa. Heillä on rutiini, jota he eivät riko. Siis toisto on myös tieteen tahtoen saavuttavissa, eikä pelkästään ole patologinen.
Tietoisuus pyrkii laskeutumaan aina, saamaan rutiinia elämään, 'kontrollia'.
Saatamme paheksua vastavuoroisesti pelkistymistä ja saatamme pyrkiä kohti rajaalueita.
Iso ajattelu vaihtuu yhteen sanaan...yhteen ääneen
Anonyymi
1
157
Vastaukset
- Anonyymi
Siis mielialahäiriö voi olla luonnollista koska siten mieli luonnollisesti muuttuu toisenlaiseksi pois entisestä mielen tilasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252084Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.881909Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881871MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131593Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881446Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11434Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241277Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481237Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731104Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351089