Kitaroita nettikaupoista

Nettikaupoissa näkyy olevan kitaroita paljon esillä, jopa kalliitakin malleja. Mutta aika vaikealta tuntuisi ostaa skitta netistä kun ei pääse etukäteen kokeilemaan. Yksilöissä on eroja. Mutta hinta näyttää olevan monesti nettikaupoissa lähes puolet halvempi kuin Suomessa. Suomi on kallis maa.
3521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainahan voi liikkeessä käydä testaamassa, niin mikäkin tein ja säästyi heti satanen vaikka toim kulutkin oli 20 €. Laatukamoja ei sentään netissäkään polkumyydä, mutta muutaman satkun voi jossain tapauksissa säästää.

Muualla euroopassa on liikkeissä suurin piirtein saman tasoiset hinnat kuin Suomessa, joten ei suomi niin kallis maa tässä suhteessa kuitenkaan ole.

Äänestä

Nettikaupan hinta on se mikä lapussa lukee ja sen joutuu maksamaan. Livenä toimivassa soitinliikkeessä pystyy neuvottelemaan alennuksista ja kaupanpäällisistä. Tasoittaa vähän eroja.

Äänestä
  • Hinnoissa on eroja. Suommessa yhdestä pelistä pyydetään n. 1400 ja Ranskassa alle 800 hunttia. Myös muualta löytyy halpoja kauppoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kypällä kirjoitti:

Nettikaupoissa näkyy olevan kitaroita paljon esillä, jopa kalliitakin malleja. Mutta aika vaikealta tuntuisi ostaa skitta netistä kun ei pääse etukäteen kokeilemaan. Yksilöissä on eroja. Mutta hinta näyttää olevan monesti nettikaupoissa lähes puolet halvempi kuin Suomessa. Suomi on kallis maa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu