Yes yes, minäpä kerron.
Mitä massiivisempi ja tiheämpi laajeneva tihentymä, sitä hitaampi kiihtyvyys.
Silti kiihtyyttä on hitaasti ja varmasti.
Tämä johtuu siitä että sitä mukaa kuin laajenevat tihentymät kierrättävät toistensa kanssa laajenevaa työntävää voimaa, ne automaattisesti työntävät toisiansa pois päin toisistansa ja samalla pois päin siitä kohteesta josta ovat peräisin.
Ja tuollaisesta kohteesta siis työntyy koko ajan pois päin laajenevaa työntävää voimaa jolla on galaksien keskusten laajenevien supermassiivisten kohteiden luonne.
Ja samalla tietysti sisältä ulos päin syntyvien laajenevien galaksien luonne. Siis sen takia että sitä mukaa kuin nämä laajenevat supermassiiviset kohteet törmäilevät toistensa kanssa eteenpäin työntymisen aikana, niistä purkautuu laajenevaa pimeää ainetta josta syntyy uusia laajenevia tähtiä ilman sidosvoimia ja ilman minkäänlaisia vetäviä voimia. Ja alkumatkastahan niiden liikeradat vielä kohtaavat hyvinkin jyrkässä kulmassa. Nykyisin avaruudessa laajenevien galaksien liikeradat kohtaavat hyvin loivassa kulmassa.
Eli laajenevat supermassiiviset kohteet, laajenevat tähdet, laajenevat elektronit ja laajenevat fotonit syntyvät samalla periaatteella about näin.
Karkea esimerkki.
https://youtu.be/QboDTgped1E
Ok, mutta ei tässä kaikki.
Näitä todella ison mittakaavan työntävää voimaa kierrättäviä kohteita kohti työntyy joka suunnasta äärimmäisen nopeaa työntävää voimaa ziljoonina erillisinä tihentyminä joissa oleva työntävä voima ei enää juurikaan hajaannu avaruuteen.
Niissä oleva työntävä voima on työntynyt kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin miljardeja miljardeja vuosia.
Ja kun ne nyt törmäävät näihin erittäin massiivisiin ja tiheisiin laajeneviin tihentymiin, ne saavat niiden laajenemisen kiihtymään, jolloin ne väistämättä työntävät toinen toisiansa pois päin toisistansa sitä mukaa nopeammin, mitä nopeammin niissä oleva työntävä voima laajenee.
Nehän siis kierrättävät keskenään sitä koko ajan nopeammin laajenevaa työntävää voimaa ja näin niissä oleva laajeneva työntävä voima vaihtuu ajan kanssa kokonaan.
Eli meidän laajeneva näkyvä maailmankaikkeua koostuu pelkästään laajenevasta työntävästä voimasta jonka vauhti kiihtyy tietystä suunnasta tiettyyn suuntaan ja miljardien miljardien vuosien päästä meissä nyt oleva työntävä voima tulee törmäämään uusiin erittäin erittäin massiivisiin ja tiheisiin laajeneviin tihentymiin, saaden niiden laajenemisen kiihtymään ja samalla niiden oma vauhti kiihtyy pois päin tuollaisesta todella todella ison mittakaavan kierrättäjästä jossa oleva äärimmäisen tiheä työntävä voima räjähtää / laajenee koko ajan vähemmän tiheämmäksi työntäväksi voimaksi
Ja sen seurauksena tuollaisesta kohteesta siis työntyy joka suuntaan äärimmäisen tiheää ja koko ajan vähemmän tiheämmäksi hajaantuvaa / laajenevaa työntävää voimaa.
Ok, minkä takia näissä todella ison mittakaavan kierrättäjissä oleva erittäin tiheä työntävä voima ei koskaan lopu?
No, niitä kohtihan työntyy joka suunnasta sitä avaruuteen hajaantunutta työntävää voimaa äärimmäisen nopealla vauhdilla ja sitä siis tormää näihin erittäin tiheisiin ja massiivisiin tihentymiin, saaden niiden laajenemisen kiihtymään.
Ja samalla niissä olevan työntävän voiman vauhti hidastuu ja hidastuu ja kun vauhti lopulta hiipuu pois suhteessa ympäristöön, niin silloinhan ne ovat tuollaisen todella ison mittakaavan kohteen sisällä, kenties hyvinkin lähellä sen keskustaa ja näin nämä todella ison mittakaavan kierrättäjät saavat keskustaansa koko ajan lisää työntävää voimaa joka puristuu siellä taas kerran äärimmäisen tiheäksi työntäväksi voimaksi, koska siellä työntävään voimaan kohdistuu valtava paine / työntävä voima. Ja tuo äärimmäisen tiheäksi työntäväksi voimaksi puristuminen vain jotta se taas kerran lähtee ympärillä olevan erittäin erittäin tiheän työntävän voiman mukana työntymään pois päin tuon erittäin ison kokoluokan kohteen keskustasta.
Sitä on erittäin ison mittakaavan kierrätys jossa avaruudessa laajenevalla työntävällä voimalla on sisältä ulos päin syntyvien laajenevien galaksien luonne.
😀
Todella ison mittakaavan kierrätys jota iki-itkijät eivät ole kyenneet hahmottamaan.
0
103
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905130- 191860
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631646Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s111561Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271537Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit531220Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249310995- 196955
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7880