Sattui silmiin sikajeesus protestikuva.

Anonyymi

Mika Niikko siinä tuomitsi Sarin kanssa kuvan. Hyvä niin.

Mutta heiltä jäi huomaamatta se että itse risti ei ollut Jeesuksen teloitusvälinne vaan että kirkko omaksui sen sellaiseksi kirkkohistorian mukaan satoja vuosia Raamatun kirjoittamisen jälkeen kun kirkon piti pakkkokäännytettyjä pakanoita nuoleskellakseen keksiä pakanalliselle tammussymbolille kristillinen merkitys.

On se kivaa että meillä on nyt netti josta jokainen voi googlata todellisuuden asiasta kuin asiasta.
NIIN ETTÄ te ristin kumartajat kumarratte ikivanhaa irstaan sukupuoliriettausjuhlien symbolia joka muinoin kuvasi uutta elämää eli ylösnousemuksen kaltaisuutta kun irstailujuhlien johdosta alkoi syntyä lapsia,

Googlailin että ristikuvio symboloi miehen ja naisen yhtyeitä sukupuolielimiä.
Joten googlailin sitten muutakin keskiajankirkkojen tapoja ja huomasin että kirkkojen tapuli ja kupolit ja koko kirkkoarkitehtuurin kupolimaisuus perustuu vain muinaiseen falloksen, eli pippelinpalvontaan, eikä suinkaan Raamattuun.

Toki löysin paljon muutakin nykyisiä perusteellisesti petettyjä kirkkouskovaisia järkyttäviä asioita kun googlailin kirkon historiaa mutta siitä kerron toiste.

10

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos tuommoinen kuva osuu silmiin. niin varmaan sattuu. Tosin kuvaa on pahoinpitelystä turha syyttää ja tuomita.

    • Anonyymi

      Pysy löysänä.

    • Anonyymi

      Jäikö JT Jyriltä huomaamatta, että roomalaisilla ristiin naulaaminen oli yleinen teloitustapa.

      • Anonyymi

        Roomalaisten teloitusristi oli suuri X.

        Täältä kirkkojen risti on peräisin: Googlaa "muinainen Egypti - kuvat" Heheheh! t

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roomalaisten teloitusristi oli suuri X.

        Täältä kirkkojen risti on peräisin: Googlaa "muinainen Egypti - kuvat" Heheheh! t

        Jokainen teologiaa opiskellut tietää tasan varmasti sen että Jeesus ei kuollut ristillä mutta risti hyväksytään tänäänkin Jeesuksen tappovälineeksi ihan vain sen takia että kansat ovat tottuneet pitämään ristiä Jeesuksen surmavälineenä vaikka se ei sitä ole.

        Mikä tuo risti sitten on? Sitä käyttivät ensin muinaiset babylonialaiset rivoissa seksiorgiajuhlissaan ja risti kuvasi mehen ja naisen sukupuolielimiä yhteen liitettynä, siis simukkaristi joka esiintyy piispojen asuissa Suomessakin.

        Siis risti on todellisuudessa Raamatun ankarasti kieltämästä pakanallisesta tavasta.
        Siis siis ripustamalla Jeesus ristille häpäisee Jeesusta pahimmalla mahdollisella tavalla. Kyllä mahtaa Saatana nauraa kun sai syötetyksi kirkolle tuon irstailusymbolin Jeesuksen tappovälineeksi.
        ---Sikäli kivaa tässä on se että jokainen joka viitsii vähän vaivaa nähdä, voi todeta asian oikean laidan pikku googlauksella alan tietokirjoja.

        Siis puhdas historia ilman mitään uskonnollisuutta kertoo totuuden asiasta.

        Jehovantodistajilla on alusta asti ollut pakkomielle, ettei Jeesus kuollut ristillä, vaan paalussa.
        Wiki:
        "Ristiinnaulitseminen oli yleinen teloitustapa 500-luvulta eaa. 300-luvulle saakka, etenkin Persiassa, Egyptissä, Karthagossa ja Roomassa. Tuomittu kiinnitettiin puuristiin. Risti voi olla T:n muotoinen tau-risti, X:n muotoinen decus-risti (latinan X = 10, "decus") tai niin sanottu latinalainen risti, jossa poikkipuu oli vähän matkaa pystypuun yläreunasta. Varhaisimmissa ristiinnaulitsemisissa puu oli suora pylväs. "

        Aivan sama se toisaalta on. Uskonnot kuuluvat nykyään sekopäille ja JT porukka on sieltä pahimmasta päästä.
        Evoluution kanssa horioillasi ei ole mitään tekemistä.

        Tosi kiva että tunnustit vahingossa faktankin, eli sen että "varhaisimmissa" ristiinnaulitsimissa naulittiin paaluun kuten Raamattu sanoo hepreaksi sekä kreikaksi. ¨

        Kiitos tuosta tosiasiasta. Siis tuo varhaisuus tarkoittaa sitä että vasta satoja vuosia Raamatun kirjoittamisen jälkeen kristilliseen taiteeseen ilmaantui risti teloitusvälineekis paalun sijaan.
        Tämänkin voi jokainen helposti googlaamalla havita tänä päivänä.

        Teologiaa opiskelleena tiedän sen että Raamatussa Jeesuksen teloitusvälineestä käytetään sanoja stauros ja xylon jotka molemmat tarkoittivat aikansa kielissä pölkkyä eikä suinkaan ristiä. Myöhemmin raamatunkääntäjät käänsivät nuo santa virheellisesti ristiksi, siis tahallisesti kun paavi käski.

        Ihan sama tuo hauskuus on havaittavissa helvetin kanssa. Vk :sta löytyy sana helvetti 30 kertaa mutta kas kummaa, se katosi 1992 käännöksestä lähes kokonaan, paitsi että eräitä ns. uskovia miellyttääkseen käännöskomitea jonka jäseniä tunsin henkilökohtaisesti päätti jättää yhden kerran helvetti-sanan Raamattuunsa mielistelläkseen niitä kirkonjäseniä jotka oli totuteltu uskomaan että helvetti on totta.

        Papiksi opiskelleet tietävät tämän, maallikot eivät, siis hellarit eivät.

        Juuri noin.
        Kiva että meillä on nyt nettihakemistot, sillä enää ketään ei voi huiputtaa jos vain porukat on valppaana.

        Eikä siihen mitään uskonlahkoa tarvita että voi ihan vaikka ateistina selata nettiä ja huomata sen että kuinka papistot ovat kautta maailman rahankiilto silmissään petkuttaneet kirkkokansojaan.
        Cantores minores porukat vastaavat yksiyhteen nykyisiä evouskontoja.

    • Anonyymi

      "Valta turmelee", on vanha sanonta joka on ihan totta, vai mitä Mikat?

      Vai pitäisikö sanoa että "raha ratkaisee"?

      Ja onhan se hassua että joka ainoa evokki maailmassa uskoi hetkisen todeksi sen on ollut olemassa apinihminen joka piirrettiin kirjoihin todellisena vain sianhapaasta!!!!

      Siis evokit, herätkää unestanna

      • Anonyymi

        Onneksi Jeesuksesta on olemassa hyviä valokuvia, kun hän on ristiriipunnassa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      888
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      675
    6. 78
      531
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe