Tiede ja politiikka

Ilmastonmuutoksen tutkiminen on tiedemiesten tehtävä.

Päästöjen rajoittaminen on poliitiikkojen ja myös meidän tavallisten kansalaisten vastuulla.

11

60

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielestä fossiilista eroon pääsy on kaiken lisäksi järkevää. Tietenkin kannattaisi mieluummin ajaa kotimaisella uusiutuvalla energialla kuin maksaa Venäjälle tai arabimaille öljystä, joka on ehtyvä luonnonvara. Jos saamme samalla hillityksi ilmastonmuutosta, niin tuplavoitto.

      Itse olen ollut pitkään sitä mietä, että ilmastonmuutoksen torjunta on Suomen kaltaiselle valtiolle pikemminkin mahdollisuus kuin uhka. Täällä on koulutettua porukkaa, jonka kyky uusiin innovaatiihin on osoitettu jo useita kertoja. Sellun keitto alkaa kohta olla menneen talven lumia ja bulkkituotannossa Suomi ei halvan työvoiman maille pärjää. Korke teknologia on se, missä Suomella on senssejä ja ilmastonmuutoksen torjuminen avaa globaalit markkinat.

    • Siitä, onko ilmastonmuutos todellinen uhka, pitäisi keskustella tieteellisesti perustellen.

      Tarvittavista ilmastonmuutoksen ehkäisytoimenpiteistä on mahdollista keskustella mielipidepohjalta.

      • Anonyymi

        "Siitä, onko ilmastonmuutos todellinen uhka, pitäisi keskustella tieteellisesti perustellen."

        No aloita sitten keskustelu ilman mitään paskanjankutuksia.

      • Anonyymi

        En halunnut edes vihjaista, etteikö ilmastonmuutos olisi todellinen uhka, tai kuten Syksy Räsänen sanoi: "Ei uhka, vaan parhaillaan tapahtuva katastrofi."

        Halusin vain ottaa Suomen kannalta toisenkin näkökulman esiin, eli mahdollisuuden, jota Suomi pystyisi hyödyntämään ilmastokriisissä. Sitä näkökantaa tuodaan mielestäni liian vähän esille.

        Oliko Churchill, joka sanoi, ettei hyvän kriisin saa antaa mennä hukkaan?

        Tieteen kanta ilmastonmuutoksen haitallisuuteen lienee lähes kaikille selvä, muutamaa pakkomielteistä denialistia lukuun ottamatta. Monet heistä ovat argumenteistaan päätellen naulanneet kantansa kiinni jo parikymmentä vuotta sitten, eivätkä kykene enää muuttamaan kantaansa näyttöjen lisääntyessä ja tutkijoiden kannan tullessa yhä varmemmaksi. He edustavat nykyään enää pientä marginaalia, joka ei mieltään muuta, vaikka meri nousisi jo nilkkoihin. Heihin on melko turha ruutia tuhlata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Heihin on melko turha ruutia tuhlata."

        Ei ilmastouskovaisten pyssyssä oikeasti ole mitään ruutia koskaan ollutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Heihin on melko turha ruutia tuhlata."

        Ei ilmastouskovaisten pyssyssä oikeasti ole mitään ruutia koskaan ollutkaan.

        Tyhjä arpa on tyhjä arpa, vaikka miten raaputtaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhjä arpa on tyhjä arpa, vaikka miten raaputtaisi.

        Älä osta tyhjiä arpoja. Käytä ilmastouskovaisen ennustustaitoja.

    • Anonyymi

      Uskontojutut uskontopalstalle.

      • Anonyymi

        Etkö muuta keksi? Kreationisteilla on tapana kutsua evoluutioteoriaa uskonnoksi. Oletko kressu vai vaan muuten päästäsi sekaisin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö muuta keksi? Kreationisteilla on tapana kutsua evoluutioteoriaa uskonnoksi. Oletko kressu vai vaan muuten päästäsi sekaisin?

        Kyllä minä uskon Jumalan luoneen maailman ja kaiken muunkin niinkuin littumaan ja ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minä uskon Jumalan luoneen maailman ja kaiken muunkin niinkuin littumaan ja ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen.

        Eli uskontopalstalle hopi hopi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4510
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3632
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1928
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1830
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      301
      1491
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1037
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      979
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      123
      928
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      884
    Aihe