Kyllä olen yrittänyt niin monta

Anonyymi

kertaa saada painoani alas, mutta ei se helppoa ole varsinkaan yli 60 ikäsenä.
Otin noin kaksi kuukautta taaksepäin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että nyt onsaatava tätä painoa alas. En kuitenkaan ole mikään hirmu lihava painoindeksi 27 ja pituuttakin jonkun verran.
Päätin seuraavat asiat ja olen pitänyt niistä kiinni, en ole juurikaan lipsunut.
1. välipalat pois. samoin kaikki vaaleat hiilarit ja sokeri niinkuin kaikenlaiset höttöhiilarit ja muut turhat pikaruuat weg.
2. liikuntaa kävelen kolme kertaa viikossa noin puoli tuntia tai tunnin. kaksi kertaa viikossa pyöräilen ulkona kymmenen kilometriä. Kotona on kuntopyörä ollut vajaat vuoden, johon on kertynyt noin 300 kilometriä. Käsipainoja minulla on eripainoisia, joita nostelen päivittäin niinkuin on myös jumppakuminauha, jota sitten vetelen. tekee muuten hyvää selälle ja reisille ja vatsalle.
3. annan tulla kunnon nälän ennenkuin valmistan aterian. Ateriani olen muuttanut hyvin yksinkertaisiksi, tummaa ruisleipää, rasvatonta juustoa, kaksi perunaa ja kalaa. Välipaloina ja jälkiruuaksi menee maustamatonta rasvatonta rahkaa. Janojuomana on vesi. Kahvia kun juon niin puolet rasvatonta maitoa sekaan. Ei makeutusaineita, ei sokereita.
4. herkkuani on kaalilaatikko puolukkahillolla. Ruuan kanssa juon rasvatonta maitoa.
5. en käytä en oikeastaan koko elämäni aikana ole käyttänyt alkoholia, en tupakkaa, joten näistä ei ole mitään haittaa nyt. en käytä myöskään olutta lainkaan.

Nyt kahden kuukauden aikana olen pudottanut painoani 7,5 kiloa. Tulos on mielestäni ihan ok, mutta vielä on tarkoitus saada noin 10 kiloa pois, niin pääsee lähelle ihannepainoa.

Se miksi laihdutan, on ikä ja se että iän mukana tulee kaikenlaisia sairauksia, mikäli ei kiinnitö huomiota ruokavalioon ja painoonsa. Toistaiseksi olen terve, siksi aloitin nyt tämän projektin, jotta voimia riittäisi kun ikää tulee.

51

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mukava Kuulla. Tuollaisella dieetillä voi sitten olla lopun ikäänsä. Halpaakin tuo on.

    • Anonyymi

      Kannattaa ottaa välipalat (ei mitään herkkupaloja) takaisin käyttöön, niin ateriakoko pienenee koska ei ole niin kauhea nälkä ennen ruokailua. Ruokailuajat kannattaa katsoa kellosta eikä odottaa nälkää, niin sekin pienentää annoskokoja koska ei tarvita suurta ruokamääräär nälän sammuttamiseksi (koska nälkää ei edes ollut ennen ruokailua).

      • Riippuu ihmisestä. On vaan kokeiltava mikä sopii itselle.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Riippuu ihmisestä. On vaan kokeiltava mikä sopii itselle.

        "Riippuu ihmisestä. On vaan kokeiltava mikä sopii itselle."

        hoopovee

        milloin olet ajatellut lopettaa kokeilusi ja siirtyä elämäntapaan joka toimii, tutkitusti ja terveellisesti?

      • Anonyymi

        Minulle on sopinut hyvin tämä, odottaa se kunnon näläntunne katsomatta kellonaikoja. Ihan omaksi ilokseni olen hankkinut myöskin verenpainemittarin ja sokerimittarin, joilla silloin tällöin mittailen lukemia. Plasman sokeriarvo on ollut nyt oikein hyvä tällä ruokavaliolla ja samoin verenpaine on ollut hyvä. Plasman sokeriarvo antaa myös viitteitä siitä ettäkohdallani tuo nälän tunne on tosiaan parempi kuin jos söisin jonkun välipalan silloin tällöin.

        Plasman glukoosi on tällä ruokavaliolla pysynyt hyvänä niinkuin tarkoitus onkin, kun ikä tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se tietenkin ihan hyvä ennakoida tilannetta ja pyrkiä elämään terveellisesti jotta diabetestä ja sydän-verisuonitauteja ei tulisi. Painon pitäminen normaalina on eräs tapa tähän ja terveellä ihmisellä on aivan samantekevää miten tuon tekee, terveys kestää vaikka minkälaiset hevoskuurit.

        Toisaalta asiantuntijat painottvat säännöllistä ruokarytmiä, toisaalta kehotetaan tutkailemaan omian tuntemuksiaan, joihin kuuluvat myös fyysinen näläntunne, ärtymys ja pahamieli. Jos syö säännöllisesti, ei ehkä koskaan tunne nälkää.

      • Anonyymi

        Osa ihmisistä ei osaa syödä pieniä aterioita, eli välipala tarkoittaa silloin normaalia ateriaa. Jolloin välipala helposti lisää päivän ruokamääriä. Tällöin esim. pätkäpaasto saattaa toimia paremmin, eli ainakin osan viikonpäivistä lopettaa syömisen jo varsin varhain iltapäivällä. Ainakin itselleni se on parempi vaihtoehto. Jaksamisen kannalta varhaiset ateriat (aamupala, lounas) ovat tärkeämpiä kuin myöhäiset (hyvin myöhäinen päivällinen tai iltapala). Pidempään yöpaastoon tottuu kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se tietenkin ihan hyvä ennakoida tilannetta ja pyrkiä elämään terveellisesti jotta diabetestä ja sydän-verisuonitauteja ei tulisi. Painon pitäminen normaalina on eräs tapa tähän ja terveellä ihmisellä on aivan samantekevää miten tuon tekee, terveys kestää vaikka minkälaiset hevoskuurit.

        Kaikki eivät kuitenkaan parhaimmillakaan elämäntavoilla saa kaikkia sairauksia estettyä, ja senhän todistaa jo sekin, että kuolleisuus on 100 %. Eli jokin heikko kohta jokaisessa on, ja ennemmin tai myöhemmin se johtaa arkun kannen kiinni ruuvaamiseen.

        Joka tapauksessa kohtuulliset elintavat ovat hyvä tapa hidastaa elintasosairauksien kehitystä. Ei kuitenkaan kannata syyllistää ihmisiä, joilla perussairauksia on. Kaikkea ei voi estää. Jokainen ihminen on yksilö sekä geeniensä että geeniensä ja ympäristön yhteisvaikutuksen suhteen. Osa geenien kytkennöistä (epigeneettinen perimä) on peräisin jopa isovanhemmiltamme. Eli nälkää nähneiden vanhempien tai isovanhempien lapset lihovat helpommin ja saavat myös helpommin elintasosairauksia. Tästä on tutkimuksia mm. Hollannin sota-ajalta syntyneistä lapsista. Heidän äitinsä olivat vaikeasti aliravittuja ja lapset sairastuivat hyvin nuorina sydänsairauksiin. Syynä olivat epigeneettiset kytkennät. Eli ei syyllistämistä, kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa ihmisistä ei osaa syödä pieniä aterioita, eli välipala tarkoittaa silloin normaalia ateriaa. Jolloin välipala helposti lisää päivän ruokamääriä. Tällöin esim. pätkäpaasto saattaa toimia paremmin, eli ainakin osan viikonpäivistä lopettaa syömisen jo varsin varhain iltapäivällä. Ainakin itselleni se on parempi vaihtoehto. Jaksamisen kannalta varhaiset ateriat (aamupala, lounas) ovat tärkeämpiä kuin myöhäiset (hyvin myöhäinen päivällinen tai iltapala). Pidempään yöpaastoon tottuu kyllä.

        Itse olen jättänyt illalliset pois jo kauan sitten, syön illalla vain kevyen iltapalan. Illallisen syön vain silloin jos lounas on jäänyt välistä.

    • Anonyymi

      "annan tulla kunnon nälän ennenkuin valmistan aterian. "

      Tuo on järkeväntuntuinen ohje kenelle tahansa.

      Onko tuon periaatteen soveltamisesta ja tehosta mitään tutkimuksia, tietääkö kukaan?

      • Anonyymi

        En ole nähnyt tutkimuksia mutta silloin, vain ja silloin, laihtuu kun kieriskelee nälän tuntemusten kanssa. Laihduttaessa kannattaa venyttää aamiainen niin pitkälle iltapäivään kuin vain sietää, lipittämällä alkuun vettä ja kun se ei enää maistu niin kahvia tai teetä (sellaisenaan), siten yönylipaasto pitenee.

        Kellon käskemänä ruokaileminen on aivan yhtä järkevää kuin kellon käskemänä tyhjenyksellä käyminen. Olipa kyseessä laihduttaja tai painonhallitisija tai vapaasti ahmija.

        Jos laihduttajan täytyy noudattaa kellotettua ruokailurytmiä niin on kiinnitettävä erityisen suurta huomiota kunkin aterian energiamäärään. Jos laihduttaa 800 kCal/vrk säännöllä ja on hereillä 16 h niin kulutus voi olla 800/16/60 = 0.833 kCal/min tai 800/16=50 kCal/h.

        ja 800 kcal/vrk energialla laihduttaminen on yhtä järkevää kuin.... kuin.... en muuten keksi mitään, hommahan on täysin järjetöntä

      • Anonyymi

        Tuollainen ohje ei ole missään tapauksessa järkevä! Jos odottaa että tulee kunnon nälkä ja varsinkin jos vasta silloin alkaa tehdä ateriaa, tulee ahmittua liikaakin ruokaa koska nälkäisellä ihmisellä ruokahalun "rauhoittuminen" on myöhässä ja siinä ehtii syömään liikaa ennen kuin aineenvaihdunta ilmoittaa että on kylläinen.

      • Anonyymi

        Ehkä ateria kannattaisi valmistaa ennen kuin tule nälkä, ja syödä vasta nälkäisenä? Sama sääntö kuin "älä mene kauppaan nälkäisenä".

        En enää muista kirjan nimeä, mutta siinä tarkasteltiin erilaisia terveysväittämiä tieteellisten (meta)tutkimusten valossa. Laihtumiseen oli monia eri keinoja. Sekä rasvaa että sokeria välttämällä pystyi laihtumaan, samoin karppaamalla. Eli ei ole yhtä oikeaa tapaa!

        Tomaateista olen lukenut sen, että jos niitä kasvattaa liian tarkkaan (valo, ravinteet, vesi kaikki optimoitu), tulee tomaateista mauttomia. Eiköhän sama päde ihmiseen. Ihminen on tuskin kehityshistoriansa aikana syönyt kellon tarkasti ja kaloreita laskien. Päin vastoin, energiasta on yleensä ollut pulaa, ja nälkäjaksoja on mahtunut monen elämään. Nälän pitäisi olla luonnollinen osa elämää, ei jotain pelottavaa ja hallitsematonta.

        Nälkä tuskin on vaarallista, jos hallitsee mielensä tasolla toiminnan nälkäisenä. Eli jos kykenee olla säntäilemättä lyhyen mielihyvän tarjoaviin höttöhiilaritarjoiluihin. Eli jos itsekontrolli toimii, niin nälkää voi nähdä. Joka tapauksessa laihduttaminen vaatii itsekontrollia tavalla tai toisella, ja asioiden rajoittamista ruokavaliossa. Eli on oma valinta, miten laihduttaa. Jos ei hallitse itseään vähän nälkäisenä, niin pystyykö laihduttamaan millään muullakaan tavoin? Itse ainakin tunnen nälkää usein. Ei se ole uhka olemassaololleni, enkä mene siltikään ostamaan pikaruokaa tms.

        Teen ruokaa suuremman määrän kerrallaan ja syön siitä yhden annoksen. Loput pakastan annosrasioissa ja mitoitan annoskoon oikeaksi punnitsemalla tai keitot desilitroina. Kun sitten ottaa vain yhden annoksen sulamaan, ei tule syötyä liikaa. Lisukevihannekset tietenkin tuoreena.

    • Anonyymi

      ". Ateriani olen muuttanut hyvin yksinkertaisiksi, tummaa ruisleipää, rasvatonta juustoa, kaksi perunaa ja kalaa. Välipaloina ja jälkiruuaksi menee maustamatonta rasvatonta rahkaa"

      Ja ihmettelet että ei toimi???

      Hakusana: terveenä ja kylläisenä

    • Anonyymi

      On epäloogista että "1. välipalat pois" … "Välipaloina ja jälkiruuaksi menee"

      Tahti on hyvä mutta pitemmän päälle sairastuttava, dietissäsi on suuria suojaravintoainepuutteita. Tutustu THL:n ylläpitämään ilmaiseeen ppalveluun: https://fineli.fi/fineli/fi/ruokapaivakirja joka näyttää ruokavaliosi tervellisyyden prosenttilukuina suositusarvoista yksityskohtaisesti.

      Jos haluaa tarkastella suositusarvoja, ne löytyvät dokumentista https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/kuluttaja-ja-ammattilaismateriaali/julkaisut/ravitsemussuositukset_2014_fi_web_versio_5.pdf

      • Anonyymi

        "Jos haluaa tarkastella suositusarvoja, ne löytyvät dokumentista"

        pelkkää vanhojen luulojen ja uskomusten tukemista

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos haluaa tarkastella suositusarvoja, ne löytyvät dokumentista"

        pelkkää vanhojen luulojen ja uskomusten tukemista

        Että jaksaa vanha äijä äristä, oikein elämäntehtävä olla tollanen ilopilleri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Äijähän ei edes ole oikeassa. Hän luulee olevansa oikeassa ja mulle ihan sama vaikka olisi vasemmassa.

        Mutta se, että tuputtaa väärää uskomustaan ihmisille kuuppa punaisena, suurena totuutena, voisi amerikassa johtaa miljoonakorvauksien hakemiseen oikeusteitse, kun terveys on menetetty.

        Euroopan puolelle saa hörhöillä vastuuvapautuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        niin se entinen pullan mussuttaja on ajautunut siihen pisteeseen että aivoissa ei pelaa enää kuin toiminnot a)ärinä b) saman toisto

        kalkkeutuma ei ole mukavaa ja tässä meillä taitaa olla aivojen hiussuoniston kalkkeutumisesta malliesimerkki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että jaksaa vanha äijä äristä, oikein elämäntehtävä olla tollanen ilopilleri

        Mistä sitä tietää mikä tuollaisen huru-ukon mielen sopukoissa lymyää. Ainoastaan turauttelee rähjäämistä, halveeraamista tai solvaamista, ja sitten maanittelee ottamaan yhteyttä emailitse. Saattaa olla että huru-ukkoa himottaa, tai hän tyytyisi, pullukkaan ja on sellaista pyydystelemässä täällä.

        "Mistä sitä tietää mikä tuollaisen ....."

        Ja yhä edelleen kioskilla ollaan ärtyneitä kun ukko on oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mistä sitä tietää mikä tuollaisen ....."

        Ja yhä edelleen kioskilla ollaan ärtyneitä kun ukko on oikeassa.

        Kas vain, äijällä on jäänyt levy pyörimään paikallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas vain, äijällä on jäänyt levy pyörimään paikallaan.

        Ehdotan että keskustelussa otettaisiin seuraava askel.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdotan että keskustelussa otettaisiin seuraava askel.

        Samaa ehdotan minäkin mutta 10 vuotta toi on jauhanut tota samaa.

      • Anonyymi

        Kivasti ladittu tuo PDF, siitä on harvinaisen vaikeata siirtää nuo saantisuositustaulukkojen arvot taulukkolaskentaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivasti ladittu tuo PDF, siitä on harvinaisen vaikeata siirtää nuo saantisuositustaulukkojen arvot taulukkolaskentaan.

        Siinä ei ole edes navigoitavaa sisällysluetteloa. Jos silloin olisin ollut sosiaali- ja terveysministeri, olisin antanut piiskaa mietinnön luovuttajille.

    • Anonyymi

      Hassua kun ihmiset fanittavat erilaisia asioita ja tappelevat keskenään

      On jalkapallofaneja, on dieettifaneja, ja tuolla mobiilipuolella on puhelinoperaattorifaneja, jotka fanittavat omaan puhelinoperaattoriansa.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti kannattaa laihdutta,niin voi elää jopa 100 vuotiaaksi,ja elää laadukasta elämää.
      Monet pilaavat terveytensä ylipainosta aiheutuvilla sairauksilla,sairaus on monesti niin vaikea että joutuu vuodepotilaaksi,kusevat ja paskantavat vaippoihin kovissa kivuissa.
      Monet kuolee niihin sairauksiin alle 50 vuotiainakin,jos jää henkiin,niin elämä on pelkkää kärsimystä.Eutanasiakaan ei ole suomessa sallittua.

    • Anonyymi

      👏👏👏 hienoa! Onnittelut!!! Hyvältä kuullostaa.

      Tiettyyn ikävuoteen asti tuli syötyä jotenkuten, epäsäännöllisesti, yksipuolisesti jne. Se ei tuntunut eikä näkynyt missään.
      Neljän kympin yli tultua sai huomata että vaikka jokapäivä harrasti liikuntaa, kiloja alkoi kertyä.
      Lopetin jotenkuten syömisen kolmesta syystä:
      - haluan pysyä terveenä mahd pitkään
      - haluan voida hyvin
      -haluan vaikuttaa kehon matalaan tulehdukseen.

      Siinä samalla paino on tippunut.

      Mikään super överi syöjä en ole ollut koskaan. Nyt suurin haasteeni on todellakin malttaa ja jaksaa nähdä joka päivä se vaiva että saa kaikkia tarpeellisia ruoka-aineita päivittäin.
      Syödä sen tähden jotain että keho tarvitsee jotain tai syödä jotain vain koska tekee mieli jotain hyvää. Tämän mielihyvä johtoisen syömisen kääntäminen oikeaan tarpeeseen syömiseen. Siinä on ollut isoin työ.

    • Anonyymi

      Hyvä että olet keksinyt oman rytmisi. Tuo kuulostaa melkein samalta kuin omani (olen myos yli 60v), paitsi että pidän päivän (24t.n) paaston n. kerran kuukaudessa.
      Paasto kun on tutkittu ja huomattu terveydelle hyväksi. Luojalle kiitos, olen perusterve. Siis ei lääkkeitä, ei kipuja.
      Tietysti jos on sairauksia , paastoa kannattaa kysyä ensin lääkäriltä.

      • Anonyymi

        tässä yrittänyt saada "vaivaiset" kolme kg, pois !!
        noh, syönyt niukasti, niin: elimistö alkanutkin säästöliekille !! painoa saanut alas max yksi kg !?
        tänään menen ostaan oman vaa´an (edes . . .
        aloitan TAAS uudestaan . . . lasken siis päivittäiset kalorit, koetan n. reilu 1000 kcl, "annoksella", tässä ollut ongelmana se, että olen lyhentynyt n. 3 cm, ja paino samanaikaisesti n. 3 kg enemmän, kuin aiemmin, niin lisäpainoa on tullut.
        en ole siis "lihava" sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan se vähäinen paino, nyt kaikki, vatsan seudulla, se se hankalin painonpudotus kai !?
        liikuntaa harrastan muutaman kerran / vko. n. 5-8 km/ kerta. aika hidasta tämä yrittäminen ollut, - kun ei paino-ongelmia ollut aikaisemmin, että tämä sitten ns. ikäpaino . . .
        olisi kiva, kun olisi laihdutuskaveri, mutta onhan täällä ketjussa "kavereita" . . .

        Siinähän se, liian kovaa dieettiä ei kannata alkaa. Kun vähentää ateriamäärää vähitellen, aineenvaihdunta tottuu siihen eikä mene "säästöliekille". Kun ruokamäärää pienentää, niin mahakin kutistuu senverran että aiempi normaali annos tuntuu ähkynä.

        Liikunta on tietenkin kivaa ja virkistää, mutta se ei ole kovinkaan tehokas laihdutuskeino. Ruuan vähentäminen tehoaa parhaiten.

        Säästöliekki ja "säästöliekki" ovat helppoheikkien höpötystä.

        Vatsa ei pysyvästi kutistu muuten kuin kirurgisesti. Vatsan tilavuus kasvaa aterian aikana ja sitten palautuu takaisin ruuansulatuksen tahdissa.

        Kehon painon vaihtelu on luonnollista, se vaihtelee nestetasapainon vaihtelun takia, vuorokauden ajasta riippuen, sekä päivästä toiseen. On myös havaitttu että paino vaihtelee viikonloppurytmin takia: 'body weight fluctuation from day to day;ncbi'

        Ainoa keino saada luotettavia kehonpainotuloksia on käydä joka aamu vaa'alla, heti aamutoimien jälkeen mutta ennen aamiaista ja kirjata tulos taulukkolaskentaan joka laskee ja esittää vähintään 7 vrk:n liukuvaa keskiarvoa. Minkään yksittäisen vaakalukeman takia ei pidä tehdä yhtään _mitään_ muuta kuin kohauttaa olkapäitään, vain keskiarvoistaminen antaa lukeman jolla on tarkahkon tuloksen. Minulla painon _maksimi_vaihtelu_ on noin +/- 2.5 kg, siis mittauksesta seuraavan aamun mitaukseeen. Jos mittaisin painoni vain kerran viikossa niin luonnollisen vaihtelun takia erotuksessa yhden viikon muutoksessa (erossa) olisi enimmilllään +/- 5 kg vaihtelua/epävarmuutta.

        Nestetasapainon muutokset voivat vaikuttaa joitakin satoja grammoja, ehkäpä enintää kilon puoleen tai toiseen. Joku lääkitys voi kerätä vartaloon nestettä runsaasti, mutta normaalitilassa liiat nesteet kusee ulos kun suolatasapaino asettuu normaaliksi.
        Normaalissa olotilassa paino ei vaihtele edes viikonkaan aikan useaa kiloa, 5 kiloa lienee mahdotonta ellei esimerkiksi tee jotain vahvaa paastoa, tai vastaavasti syö herkkuja runsaasti.

        Itse olen aina käyttänyt tuota aamun nettopainoa vertailuun, eli heräämisen ja vessakäynnin jälkeen ennen pukeutumista vaa'alle niin saa vertailukelpoisia lukemia. Vasta sen jälkeen aamiaiselle.

        Nestetasapainon muutokset voivat olla etenkin laihduttajalla suuria, rippuen miten laihduttaa, ja mitä tekee. Lipittelin laihduttaessa minini 4 litraa vettä ja luokkaaa 2 litraa kahvia+teetä päivässä. Minulla painon _maksimi_ aamusta aamuun vaihtelu oli laihduttaessa noin +/- 2.5 kg, nyt painonhallinnassa _maksimi_muutos on ollut +/- 2.0 kg, hikoilin lähes koko kesän ajan joka päivä.

        Tässä laajassa tutkimuksessa saatiin vapaasti syöjille (siis ei laihduttaville) päivästä päivään maksimivahteluksi (la-su) noin 0.2 %: 'Weekly, seasonal and holiday body weight fluctuation patterns among individuals engaged in a European multi-centre behavioural weight loss maintenance intervention; ncbi'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säästöliekki ja "säästöliekki" ovat helppoheikkien höpötystä.

        Vatsa ei pysyvästi kutistu muuten kuin kirurgisesti. Vatsan tilavuus kasvaa aterian aikana ja sitten palautuu takaisin ruuansulatuksen tahdissa.

        Kehon painon vaihtelu on luonnollista, se vaihtelee nestetasapainon vaihtelun takia, vuorokauden ajasta riippuen, sekä päivästä toiseen. On myös havaitttu että paino vaihtelee viikonloppurytmin takia: 'body weight fluctuation from day to day;ncbi'

        Ainoa keino saada luotettavia kehonpainotuloksia on käydä joka aamu vaa'alla, heti aamutoimien jälkeen mutta ennen aamiaista ja kirjata tulos taulukkolaskentaan joka laskee ja esittää vähintään 7 vrk:n liukuvaa keskiarvoa. Minkään yksittäisen vaakalukeman takia ei pidä tehdä yhtään _mitään_ muuta kuin kohauttaa olkapäitään, vain keskiarvoistaminen antaa lukeman jolla on tarkahkon tuloksen. Minulla painon _maksimi_vaihtelu_ on noin +/- 2.5 kg, siis mittauksesta seuraavan aamun mitaukseeen. Jos mittaisin painoni vain kerran viikossa niin luonnollisen vaihtelun takia erotuksessa yhden viikon muutoksessa (erossa) olisi enimmilllään +/- 5 kg vaihtelua/epävarmuutta.

        Olipas siinä Aimo Annos taas sitä Hömpän Pömppää.

        Itse suggestio eli omakohtainen aivopesu on tapahtuma jossa uskotellaan itselle asioita ja lopulta uskotaan niihin itsekin.

        P.S. Kandee mennä lääkäriin jos paino vispaa noin paljon, taitaa olla munuaiset hoosiannassa. Liekö taustalla joku raju laihduttaminen tjsp, en tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nestetasapainon muutokset voivat olla etenkin laihduttajalla suuria, rippuen miten laihduttaa, ja mitä tekee. Lipittelin laihduttaessa minini 4 litraa vettä ja luokkaaa 2 litraa kahvia+teetä päivässä. Minulla painon _maksimi_ aamusta aamuun vaihtelu oli laihduttaessa noin +/- 2.5 kg, nyt painonhallinnassa _maksimi_muutos on ollut +/- 2.0 kg, hikoilin lähes koko kesän ajan joka päivä.

        Tässä laajassa tutkimuksessa saatiin vapaasti syöjille (siis ei laihduttaville) päivästä päivään maksimivahteluksi (la-su) noin 0.2 %: 'Weekly, seasonal and holiday body weight fluctuation patterns among individuals engaged in a European multi-centre behavioural weight loss maintenance intervention; ncbi'

        Huonosti nukutun kesäyön aikana voi helposti juoda 1 kg vettä. Hyvin nukukun kesäyön aikana ei juo lainkaan. Kumpanankin yönä voi menettää haihtumisen ja/tai hikoilemisen kautta yli 1 kg vettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nestetasapainon muutokset voivat olla etenkin laihduttajalla suuria, rippuen miten laihduttaa, ja mitä tekee. Lipittelin laihduttaessa minini 4 litraa vettä ja luokkaaa 2 litraa kahvia+teetä päivässä. Minulla painon _maksimi_ aamusta aamuun vaihtelu oli laihduttaessa noin +/- 2.5 kg, nyt painonhallinnassa _maksimi_muutos on ollut +/- 2.0 kg, hikoilin lähes koko kesän ajan joka päivä.

        Tässä laajassa tutkimuksessa saatiin vapaasti syöjille (siis ei laihduttaville) päivästä päivään maksimivahteluksi (la-su) noin 0.2 %: 'Weekly, seasonal and holiday body weight fluctuation patterns among individuals engaged in a European multi-centre behavioural weight loss maintenance intervention; ncbi'

        On se hienoa (onko oikeasti?), kun käy hakemassa kaiken kirjoittamansa tiedon lähteestä ncbi. Miksi ihmeessä?

    • Anonyymi

      Kuinkahan montaa ihmistä julkkikset on kusettaneet niillä myymillään copypaste nettidieeteillä?

      • Anonyymi

        painon vähentämisen tueksi olen ruvennut lukeen, kaikkien ostamieni ruokatuotteiden, ravintoarvot, se myös jotenkin kannustaa, ja tuleepahan ehkä tässä sitten ravintotietämystä.
        nyt ollut muutaman päivän alle 1000 kcl, ja kyllä siihenkin määrään aika paljon loppujen lopuksi "syödä saa", se vaan että kaikki, pullat, sokeri, voi lähes kokonaan pois.
        kait tässä "jokunen kramma", ehkä vähentynyt . . .
        aamupalan syön, ja aamupäiväpainotteisesti muutenkin, myös sitten liikun, iltapäivällä pelkkää kahvia . . ., ja illemmalla, marjoja maidon kanssa, joka tapauksessa päivittäinen "kalorimäärä" jäätävä alle 1000 kcl, kattoo ny, rupeeko paino vähän putoon, jos ei niin sitten oma kulutukseni taitaa olla "minimaallinen ??
        tsemppiä laihduttajille:)

        Tuohon malliin minäkin aloitin laihdutusprosessin, haparoiden. Ensin opin mitä hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit ovat. Seuraaavaksi löysin https://fineli.fi/fineli/fi/index ja aloin hitaasti ymmärtämään että on olemassa suojaravintoaineitakin. Lähemmäs puolivuosisataa ehdin elää vailla mitään tietoa ravitsemuksesta, muuta kuin että syödään silloin kun kello määrää, ja mussutellaan herkkuja kun on nälkä.

        Mielestäni laihduttaessa (ja koskaan) ei ole mitään järkeä syödä silloin kun ei ole selviä nälän tuntemuksia. Sellaisia että tuntee kuinka vatsan lihakset rutistelee vatsasta viimeisiä tuotoksia ohutsuoleen ja suoli reagoi liikehtimällä (bowel movements). Ja siinäkin vaiheessa voi vielä venyttää ruokailemiseen ryhtymistä lipittämällä vettä ja sitten kahvia. Joten minulla laihduttaessa oli aamupala usein joskus klo 15 … 18 tietämillä.

        Moni syö varmuuden vuoksi, siksi että pelkää nälän tuntemusten iskevän päälle yllättäen ja hirvittävällä voimalla. Siihen, puhtaasti psyykkiseen kauhuun, auttaa kun muistaa että valtava määrä ihmisiä vesipaastoaa säännöllisesti yhden, kaksi tai kolme kokonaista vuorokautta, eikä yhden viikonkaan mittaiset vesipaastot ole harvinaisia.

        Kanattaa pitää ruokapäiväkirjaa, niin se vuorokauden kalorimäärä tulee osapuilleen oikein arvioitua, Finelissä (THL:n ylläpitämä ilminen palvelu) on erittäin kätevä ruokapäiväkirja johon voi tallettaa reseptejään, ja saa kattavaa tietoa ruokavalionsa terveellisyydestä.

        Tuo 1000 kCal/vrk dietaarisen energian saantiraja varmasti laihduttaa, ja kun siihen tottuu niin sitä on helppo vielä vähän kiristää lisää. Minusta on tärkeää pitää jokaisen aterian energiamäärä pienenä, 200 kCal/ateria tai alle, ja silti kutsua sitä ateriaksi. Aterian pieni energiamäärä johtaa useisiin ateriahetkiin joista jokainen tuo helpotusta nälän tuntemusten kanssa kieriskelyyn.

        Minä laihdutin noin 18 kk aikana noin 42 kg, säännöllä eli yli 800 kCal/vrk. Alussa ei ollut mitään sääntöä kun en edes tiennyt millainen se voisi olla, mutta tuollaiseksi se siten hioutui. Alkuvaiheessa lankesin heppoheikkien ansoihin, tällä palstalla, suosittelivat minulle säilöntäöljyä, oravanruokaa, variksen ruokaa (sekä hikimurheilua), vedoten mitä erilaisempiin terveyspelotteluihin, siihen tyssäsi laihtuminen moniksi viikoiksi aivan kokonaan. Varo tekemästä samaa virhettä. Kaikki lisätyt öljyt/rasvat kannattaa poistaa ruokavaliosta (rokeen) ja kannnattaa karttaa suuresti öljyisiä/rasvaisia aineksia.

        Mikään murheilu ei laihduta, murheilu kuluttaa edellisellä aterialla ylensyötyjä kaloreja jotka ovat ruuansulatuksessa/aineenvaihdunnassa, eli murheilu voi vain vähentää/estää ylensyönnin aiheuttamaa lihoamista.

        Voima olkoon kanssasi vahvana. Motivi sekä tavoite kannattaa pitää kirkkaana mielessä, aina. Aina voi kysyä itseltään onko jo nyt pakko syödä vai lipittelenkö sen sijaan maitolasillisen, tai useamman, kylmää raikasta vettä, tai hyvää (mastamatonta, mustaa) kahvia.

    • Anonyymi

      Kanannahkamies: "Minä laihdutin noin 18 kk aikana noin 42 kg, säännöllä eli yli 800 kCal/vrk."

      Kamala valhe! Tuolla periaatteella taviksen olisi pitänyt laihtua 100 - 120 kiloa ja jopa enemmän.

      Kanannahkamies: "Alkuvaiheessa lankesin heppoheikkien ansoihin, tällä palstalla, suosittelivat minulle säilöntäöljyä, oravanruokaa, variksen ruokaa (sekä hikimurheilua), vedoten mitä erilaisempiin terveyspelotteluihin."

      Ei tainnut olla Kaniksella itsetunto kohdillaan, jos "hepoheikit" pystyivät pelottelemaan lihavaksi saakka. Käskivätkö sinua juomaan säilöntäoljyä (engl. aviation kerosine eli valopetroolia) pullon suusta, kiipeilemään kuusen oksilla vai peräti lentämään tiehensä? Ja olisihan se erityistä että liikkuessa tulisi hiki. Hui kamalaa - mitä hepoheikit sanoivat metabolisesta adaptaatiosta?

      Kanannahkamies: "...kannnattaa karttaa suuresti öljyisiä/rasvaisia aineksia."

      Niin kannattaa. Terveellisiä ja pehmeitä öljyjä pitää annostella pikkulusikalla, siemeniä, pähkinöitä ja rasvaista kalaa kohtuudella mutta kanannahat ja muut rasvaiset liha- ja maitotuotteet pitää jättää kokonaan syömättä tai jättää herkkupäiville. Kun tarjolla on kuitua, kuten täysjyvää, hedelmiä, vihanneksia ja kasviksia, niille kannattaa sanoa iso KYLLÄ.

      • Anonyymi

        Jos kirjoitan joskus kirjan erilaisista dieeteistä, niin Kanannahkamieheksi kutsutun gurun dieetille pitää ehdottomasti varata ihan oma lukunsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kirjoitan joskus kirjan erilaisista dieeteistä, niin Kanannahkamieheksi kutsutun gurun dieetille pitää ehdottomasti varata ihan oma lukunsa.

        olen nainen, 60 +, ja ollut tässä, alle 1000 kcl, keskim. n. 800 - 900 kcl, eikä "gramaakaan" paino alentunut, kun ei olisi tarvetta, kuin n. 3 kg !! Ei putoo, liikun, ruokavalio enimäkseen, kalaa, marjoja, ja aamupuuro, pari tummaa leipä viipaletta (ilman voita), jos koettais vaikka jokusen päivän, vain pelkkiä marjoja, tms.
        ei vitsi, kyllä voi olla vaikeeta !! Ilmeisesti ei "tämän ikäisenä" paino enää niin helposti alas, kaikkea "mukavaa" tää ikääntyminen, jo nyt !! entäs sitten, kun alkaa "seiskalla . . . ??

        Kysypäs neuvoa kanannahkamieheltä.

        Esimerkiksi 70kg, 168cm, 65v naisen perusaineenvaihdunta (BMR) on vain 1264 kCal/vrk. Mikä on yllättävän vähän. Silloinkin voi laihtua mutta pienienergiset pitää eväiden olla.

        Tein oikein graafin siitä kuinka perusaineenvaihdunta (BMR) muuttuu iän funktiona, käyttäen 'The Mifflin St Jeor' funktiota:

        BMR (kCal / vrk) = 10 * kehonpaino (kg) + 6.25 * pituus (cm) - 5 * ikä (v) + s
        jossa: s = +5 miehille ja -161 naisille.

        Ja vasta nyt tajusin sen minkä näkee jo kaavasta: Riippumatta siitä mikä on kehonpaino tai pituus tai ikä tai sukupuoli, niin BMR pienenee 5 kCal per ikävuosi mikäli muut kuin ikä eivät muutu. Tuon kaavan mukaan siis, lukuunottamatta sukupuolitekijää siinä kaikki muuttujat ovat toisistaan riippumattomia ja lineaarisesti vaikuttavia. Ajan kuluessa ihmisen pituus vähenee väkisinkin, mutta ei niin paljon että sillä oli erityistä merkitystä BMR:ään. Offtopiccia, etsiessäni tietoa pituudenmuutoksesta llöysin mielenkiintoisen sivun: 'Human Height; our world in data'

        Sitten kun minä olen 148 vuotias niin BMR on siinä 1000 kCal/vrk.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4447
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3583
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1893
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1791
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1476
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1017
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      945
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      905
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      881
    Aihe