Kilttien nörttimiesten aika on vasta tulossa, ei takanapäin

Jokin aika sitten lukaisin artikkelin, jossa meinattiin että kilttien ja älykkäiden miesten geenit lisääntyvät tulevaisuudessa, koska he ovat niitä joiden kanssa naiset nykyään haluavat perustaa perheen. Samassa artikkelissa todettiin, että nykyajan ehkäisy mahdollistaa sen, etteivät suinkaan kaikki naisten seksikumppanit saa lapsia, kun taas ennen vanhaan ennen ehkäisyä lapsia syntyi jo pelkästään kun seksiä harrastettiin (vaikka sitten irtosuhteina).

Itse olen samaa mieltä, koska onhan se loogista: vahvojen ja aggressiivisten miesten geenit olivat hyödyksi nimenomaan muinaisina aikoina ennen lakeja, sääntöjä tahi ylipäänsä toimivaa yhteiskuntaa. Nykyajan yhteiskuntaan jossa ei tarvitse enää taistella reviiristä tai ruuasta sen sijaan sopeutuvat paljon helpommin kiltit ja älykkäät miehet, ja tulevaisuudessa sopeutuvat vielä helpommin, kun heidän kehittelemänsä teknologia alkaa levitä yhä laajemmille yhteiskunnan osa-alueille. Sen sijaan aggressiiviset öykkärit tulevat pärjäämään päivä päivältä huonommin yhä vain entistä enemmän teknologisesti kehittyvämmässä yhteiskunnassa.

Olisi mielenkiintoista nähdä millainen tilanne on kilteillä ja älykkäillä miehillä vaikkapa 2050-luvulla, jos tulen elämään niin pitkälle (olisin tuolloin jo 72-vuotias).

3

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei tule tapahtumaan. Naisen vaisto ohjaa tekemään lapset jännämiehen kanssa ja etsimään kunnollista miestä aisuriksi. Ehkä tulevaisuuden kunnolliset miehet ovat niin fiksuja, etteivät tähän suostu, vaan hommaavat jälkikasvun petrimaljan avulla.

      • Eikä ätmit kelpaa kumpaakaan..😯


      • Wwuwuw kirjoitti:

        Eikä ätmit kelpaa kumpaakaan..😯

        Ei edes aisuriksi? Damn...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      35
      661
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      553
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe