Evoluutio muokkaa ihmistä

Perinteisesti kerrottiin että kun ravintoa on vähän niin nopeasti juoksevat ihmiset saavat ravintoa ja lisääntyvät. Siis hitaat näkevät nälkää eivätkä lisäänny.
Eli ihmisen kyky juosta paranee evoluution myötä.
-
Äskettäin puhuttiin mediassa ihmisen leuan pienentyneen aikojen kuluessa. Ei sen pitäisi vaikuttaa lisääntymiseen. Siis mistä on kyse?
7208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihmisillä päärynävartalo tarkoittaa raskasta alaosastoa, ja hidasta juoksunopeutta, eli saaliiksi jäämistä. Toisaalta muhkea peppu, kuten karhuilla, on vararavintoa. Ohutkinttuinen pinkoo pakoon ja saa jopa saaliin kiinni. Olemme selvästi jotenkin sukua mursuille, karhuille, gaselleille tai gepardeille.

Äänestä

Juoksemisella on merkitystä vain savannilla metsästäville, että jaksaa juosta leijonaa pakoon. Se ei siis ole yleisesti merkitsevä ominaisuus. Juoksija ei kuitenkaan saa montaakaan eläintä kiinni, vaan pitää keksiä muita keinoja.

Jonkun lutakon, meren tai järvenrannalla ei tarvitse juosta ollenkaan. Samoin keräilijä,, tai viljelijä ei tarvise ominaisuutta, vaan sitkeys riittää.
Oleellisinta on kekseliäisyys, ilman sitä ei juoksu paljoa hyödytä.

Leuat on esteettinenkin ominaisuus. kauniimmat on himotuimpia ja kun ruokaa ei tarvise ahmia ja hampailla raastaa voi leuat huoletta pienentyä.

Äänestä
  • Ei ihminen ole juoksunopeudellaan koskaan pystynyt kilpailemaan saaliseläinten kanssa, vaan juoksukestävyydellä. Gasellit sun muut väsyvät nopeasti kun joutuvat sprinttaamaan karkuun uudestaan ja uudestaan, joten riittää kun metsästävä ihmisryhmä pysyy näköetäisyydellä kunnes saalis väsyy.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Leuat on esteettinenkin ominaisuus. kauniimmat on himotuimpia ja kun ruokaa ei tarvise ahmia ja hampailla raastaa voi leuat huoletta pienentyä.
    -Leuat on jutun mukaan pienentyneet muutaman viimeisen sadan vuoden aikana. Vaikka niiden koko ei vaikuta kuka jatkaa sukua ja kuka ei.
    Siis vaikuttaako tulevien sukupolvien ominaisuuksien periytymiseen muutkin asiat kuin se ominaisuuden vaikutus lapsilukuun.

    Äänestä

En osaa sanoa olisiko leuan pienenemisestä muutakin hyötyä, mutta ainakin se on helpottanut erilaisten äänteiden tuottamista, mikä puolestaan on parantanut ihmisten kommunikointikykyä jo ennen varsinaista kielen syntymistä. Ihminen on sosiaalinen eläin, joten hyvin kommunikointikykyiset yksilöt ja erityisesti paremmin kommunikointikykyiset yhteisöt/laumat ovat menestyneet paremmin esimerksiksi metsästyksessä ja reviirikiistoissa.

Lisäksi tietysti jos raskasrakenteisemmalle leualle ei ole enää tarvetta, sen pieneneminen keventää päätä, mikä helpottaa juoksemista.

Äänestä

Geneettiseen tai evolutiiviseen muutokseen ei ole tieteen mukaan ollut tarpeeksi aikaa. Alaleuan nopeaan surkastumiseen on ehdoteltu syyksi teollistuminen, sekä sairaudet, kuten liikalihavuus, diabetes jne., kuin myös ruuan esivalmistaminen, mikä vähentää tarvetta leukojen voimankäyttöön.

Äänestä

Ei sen muutoksen tarvitsekaan vaikuttaa mitenkään ihmeellisesti. Valtaosa muutoksista nimenomaan ei vaikuta mitenkään lisääntyvyyteen.

Mutta onhan tuo mielenkiintoista pohtia toki, mitä kaikkia syitä siihen voisi liittyä syntyvyyden osalta. Enkä pienempi leuka kiinnostaa, koska pää näyttää pienemmältä, jolloin synnyttäminen voisi olla hiukan helpompaa?
Tykkäsin myös ajatuksesta, miten se voi muuttaa puhetyyliä, tai vain vähentää suun jauhamista syödessä.
Tämmöiset pienetkin asiat voivat vaikuttaa lisääntymisen helpottamiseksi/huonontamiseksi yllättävillä tavoilla.

Otan kuitenkin laiskasti wikipedista selitystä, miksi leukaluumme on muuttunut.

"Antropologit uskovat, että viisaudenhampaat olivat evoluution ratkaisu esi-isämme raakaan, sitkeään ja kovaan ruokaan - kuten lehtien, juurien, pähkinöiden ja lihan.
Maatalouden tulon jälkeen yli 10000 vuotta sitten ihmisten pehmeät ruokavaliot yleistyivät, mukaan lukien hiilihydraatit ja runsaasti energiaa sisältävät elintarvikkeet.
Tällaiset ruokavaliot johtavat tyypillisesti siihen, että leuat kasvavat vähemmän eteenpäin kuin Paleoliittisen kauden ihmisillä, eikä viisaudenhampaille ole riittävästi tilaa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jormalaiset kirjoitti:

Perinteisesti kerrottiin että kun ravintoa on vähän niin nopeasti juoksevat ihmiset saavat ravintoa ja lisääntyvät. Siis hitaat näkevät nälkää eivätkä lisäänny.
Eli ihmisen kyky juosta paranee evoluution myötä.
-
Äskettäin puhuttiin mediassa ihmisen leuan pienentyneen aikojen kuluessa. Ei sen pitäisi vaikuttaa lisääntymiseen. Siis mistä on kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu