Kuka palstalainen on

Anonyymi

ilahduttanut vuosien varrella eniten?

-flowersreally-

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerran yksi joka oli kuitenkin feikki.
      Hyviä unia.

    • Anonyymi

      Heppamattilan Jaana.

    • Aika monikin. Nimetään nyt ansaitusti silti kumppani, joka löytyi palstailun kautta.

      • Minusta "sönkkö" ilahdutti vuosia sitten ainakin minua. On hän muillakin nimillä myöhemmin täällä esiintynyt, mutta se "sönkkö"-aika oli parasta ja tuttavuus uutta.


      • FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        Minusta "sönkkö" ilahdutti vuosia sitten ainakin minua. On hän muillakin nimillä myöhemmin täällä esiintynyt, mutta se "sönkkö"-aika oli parasta ja tuttavuus uutta.

        Okei. Minusta se oli aika raskasta aikaa. Hauskinta on ollut aina olla mitä oikeastikin on, eikä fakkiuta johonkin muottiin. Esittää yhden kaavan tavalla itseään, kun oikeastikin olen paljon enemmän kuin yksi kaava ihmistä.

        Kaava olkoon yhtä kuin monotoninen itseilmaisu.


      • J-76 kirjoitti:

        Okei. Minusta se oli aika raskasta aikaa. Hauskinta on ollut aina olla mitä oikeastikin on, eikä fakkiuta johonkin muottiin. Esittää yhden kaavan tavalla itseään, kun oikeastikin olen paljon enemmän kuin yksi kaava ihmistä.

        Kaava olkoon yhtä kuin monotoninen itseilmaisu.

        J-76: "Okei. Minusta se oli aika raskasta aikaa."

        MInusta vuosi 2016 oli kiva myös sinun seurassasi. Hyvää viikonloppua! Itse kävin kävelemässä runsaan tunnin Joensuussa auringonpaisteessa! :) Kiva päivä nytkin! :)


      • FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        J-76: "Okei. Minusta se oli aika raskasta aikaa."

        MInusta vuosi 2016 oli kiva myös sinun seurassasi. Hyvää viikonloppua! Itse kävin kävelemässä runsaan tunnin Joensuussa auringonpaisteessa! :) Kiva päivä nytkin! :)

        Mä ajattelin vetäytyä hetkeksi palstalta ja touhuta muuta. Jotain luovaa kaipaa nyt vaihteluksi. Maalaamista, korujen tekoa tms.

        Happihyppelyt jäi itseltä tänään tekemättä, ehkä huomenna. Ai, jossain paistaa aurinkokin. Täällä on harmaata.

        Viikonloppuja ja lisää aurinkoisia kelejä! :)


      • J-76 kirjoitti:

        Mä ajattelin vetäytyä hetkeksi palstalta ja touhuta muuta. Jotain luovaa kaipaa nyt vaihteluksi. Maalaamista, korujen tekoa tms.

        Happihyppelyt jäi itseltä tänään tekemättä, ehkä huomenna. Ai, jossain paistaa aurinkokin. Täällä on harmaata.

        Viikonloppuja ja lisää aurinkoisia kelejä! :)

        Hyvää breikkiä palstalta! Kirjoitellaan sitten, kun palaat tauolta! Kaikkea hyvää! :)


      • FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        Hyvää breikkiä palstalta! Kirjoitellaan sitten, kun palaat tauolta! Kaikkea hyvää! :)

        🖐️🙂🌫️


    • Anonyymi

      Heitit vaikean. Monellakin on ollut omat hetkensä, mutta kukaan ei ole kokonaisuutena jättänyt itsestään hyvää kuvaa.
      Vastaan: kukaan ei ole ilahduttanut.

    • Anonyymi

      Anonyymi ilahdutti eniten. Palstalässytykset ovat ilahduttaneet vähemmän.

    • Anonyymi

      No se kaikkien tinderimiesten tuntema 42v tinderi jaana se on niin rempsee ja reipas nainen niin se on tinderi kuningatar ja korkeastikoulutettu ja sillä on menevä siskokin joka jää tinderissä siskonsa jaanan jalkoihin mitähän sille mahtaa kuulua nykyään

    • Anonyymi

      wwww.uuu.www.

      tai mikä seli oli. Hauska

    • Anonyymi

      Noh, kerron sinun tyydytyksen takia. Flowersreally tietenkin on paras mahdollinen ihminen mihin tahansa keskusteluun.

    • Anonyymi

      Olipa aika, kun se olikin ohi.

    • Anonyymi

      Palstoilla olen törmännyt vuosien varrella kahteen todella älykkääseen ja pariin muuhun tosi fiksuun tyyppiin. Heidän kanssaan on ollut ilahtumisen hetkiä.

      Tosiaankin. Ilahduttanut. Ajatuksillaan kutkutelleet mieltäni, ravistelleet ajatuksiani, herättäneet tunteita, miellyttäviä tunteita.

      Nytpä tajuankin, että fiksuus minua ilahduttaa, ravitsee. Sitten kannattanee miettiä, mitä oikein teen täällä enään.

    • Anonyymi

      Äly ja fiksuus viihtyvät heikosti keskenään. Täällä on idiootteja jankkaajia, joista osa opetellut älyllisemmän tavan kirjoittaa kuin joku toinen, mutta fiksuja ei ole heistä kukaan.

    • Harmaaritari🥰

      • Anonyymi

        Sanoin yhtenä kommentoijana, että sinä ja se poistettiin? Valtakuntaako ei saa kehua? ❤️



      • Kiitos tuntematon.🥰


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanoin yhtenä kommentoijana, että sinä ja se poistettiin? Valtakuntaako ei saa kehua? ❤️

        Näyttävästi ei saa kehua.
        En ihmettele toiset on tuonut inhonsa esiin vuosia myös poistamalla minua kehuvat kommentit, välimerkitön tästä kertoi.
        En aina kerkeä näkemään..


    • Anonyymi

      olenhan toki harrastanut seksiä ja vähän ihastunutkin erääsen naiseen.

    • Anonyymi

      Hyvä ruoka piristävämpi mieli.

      Piti arpoa mitä ruokista tekisi, keitto piti keksiä vaihtoehdoista: lohikeitto, nakkikeitto, lihapullakeitto, hernekeitto. Valinta osui lihapallokeittoon kivikylän lihapalloista.

      Ja parannettu eines-pizza atria-jauheliha jota parannettu lisäämällä päälle snellmqan-voileipämeetvurstia paljon lisää juustoa päälle.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe