Pohjustuksena aiheelle: leikillisempää ja lystikkäämpää Haudankaivajan laulua voi kukaan tuskin kuvitelakaan näin vakavan aiheen kyseessä olessa, kuin Schubertin kahdestaa kyseistä aihepiiriä sivuavasta vokaalisävellyksestä 16. vuoden ikäisenä sävelletty D 44 lauluäänelle ja pianiolle ja jonka Dietrich Fischr-Dieskau esittää verrattomalla ironiantajullaan äärimmäisen elävästi ja tekstiä osuvasti artikuloiden. No, tämä laulu tai pikemminkin sen herkullisen koominen sävy sinällään taas puolestaan antaa pontta monenlaisille myös yleisinhimillisille ja psykologisille spekulaatioille, niin ylimainostettu lied-säveltäjä kuin Schubert onkin ja tulee väkisinkin mieleen, olisko hän leipälajissaan hankkimaansa maineseensa nähden sittenkin verekkaisemmin kypsynyt nero kuin indstrumentaalimusiikissaan, ja ennen muuta jousikvartetoissaan ja alkusoitoissaan, joskaan ei vielä niitä laajemmissa musiikillisissa suurmuodoisa, kuten sinfonioissa.
Mutta itse asiaan; on varsi mielenkiintoista huomata, että kyseisen laulun hilpeä luonne puhuu vahvasti sen pulesta ja on vahva näyttö ja todiste sille Schobenhauerin tarkkanäköiselle psykologiselle havainnolle ihmismielen psyykkistä kehitytä koskien, että kuten hän mm. toteaa, "nuoruutemme hilpeys ja elämänusko johtuvat osaksi siitä, että vuorta ylöspäin nousten emme näe kuolemaa, joka asustaa vuoren vastakkaisen seinämän juurella. Mutta kun olema sivuuttanet huipun, joudumme todellisuudessa näkemään kuoleman, jonka tähän asti tunsimme vain kuulopuheista. Kun elonvoima alkaa samaan aikaan vähentyä, laskee silloin elämänuskokin, niin että synkkä vakavuus syrjäyttää nuorekkaan ylimielisyyden ja lyö leimansa kasvoihin." Ajateltakoon vain näitä sanoja, ja Schubertin myöhempiä tätä aihepiiriä käsittelevää laulutuotantoa, voimme kuulla niissä aivan erilaisia ja mtafyysisiä synkyyden syvyyksiä, joita tuo 16-vuotias koppava ja huoleton nuori mies ei vielä osannut aavistellakaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.