Voit hankkia pohjatietoja tutustumalla Wikipedia - klassinen ehdollistaminen-
Tulen keskustelun pohjaksi kopioimaan stalkkaustekniikkaluetteloista aiheeseen liittyvää.
EHDOLLISTAMINEN, ANKKUROINITI JA TRIGGERIT GANG STALKINGISSA
95
437
Vastaukset
- Anonyymi
Aloitan kopioinnin luettelosta TI:s symptoms
Siinä ensimmäisenä on mindcntrol, jossa käytetään hyväksi myös pimeää NLP:_tä ja gang stalkingia(katuteatteri). Niiden avulla ANKKUROIDAAN tunteet tai käyttäytyminen tiettyihin sanoihin, väreihin , tietyn tyyppisiin ihmisiin tai objeteihin. - Anonyymi
HYPNOOTTISET TRIGGERISANAT
( reaktion, olotilan laukaisevat sanat, jotka on tehty ankkuroimalla noihin asioihin)
-triggerisanat kokonaisuudessaan tulevat kuin yhtenä seuraantona kuin olisi otettu kaikki synonyymit ja sanat, jotka kuulostavat samanlaisille.
- joillakin triggerisanoilla on vaikutus mieleen ja kehoon,toisilla tunnevastaukseen (TI herkistetään tietyille sanoille, jotka laukaisevat kielteisiä tunteita, kuten vastenmielisyys, pelko, viha
- triggerisanoja on aluksi vaikea huomata, koska liittyvät rutiineihin. Aluksi TI:t eivät pysty tekemään eroa. mitä on saatu uskomaan ja mitä todella tapahtuu.
- Kun triggerisanat ovat tulleet paljastetuiksi, ne "vapautetaan". TI on tullut tietoiseksi valheesta , joka mielelle on kerrottu. Uudet triggerisanat ohjelmoidaan alitajuntaan.- Anonyymi
Vaikka nyt näköjään eletään eletronisen häirinnän ja teknologia aikakautta, sirut ja implantit sun muut, mielen manipuloinnin saloihinkin kannattaa tutustua,
Joku johdanto hypnoosiin tai hypnoosin alkeet olisi hyvä lukaista ihan vain ymmärtääkseen ilmiöitä-
Minulle hypnoosia ovat käyttäneet ainakin kaksi terveystalon lääkäriä. Tajusin edes seuraukset, vaikka en estää voinutkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka nyt näköjään eletään eletronisen häirinnän ja teknologia aikakautta, sirut ja implantit sun muut, mielen manipuloinnin saloihinkin kannattaa tutustua,
Joku johdanto hypnoosiin tai hypnoosin alkeet olisi hyvä lukaista ihan vain ymmärtääkseen ilmiöitä-
Minulle hypnoosia ovat käyttäneet ainakin kaksi terveystalon lääkäriä. Tajusin edes seuraukset, vaikka en estää voinutkaan.HYVÄ TIETÄÄ
Hypnoottisessa/suggestiossa AIVOT EIVÄT NOTEERAA EI-SANAA.
Esim. Jouduin käymään stalkkerihammaslääkärillä, kun oli ainoa, joka otti edes vastaanotolleen. (Stalkkerit katkaisivat minulta kaksi hammasta. ihan vaan laserilla(?)ikkunan läpisyödessäni.)
Hän teki toiseen hampaaseen kruunun. Siihen tuli tukipala taakse. Kun hioi sitä sopivaksi, kysyi aina tuntuuko vielä, sitten sanoi hiovansa vielä, ettei TUNNU EPÄMUKAVALLE. Tiesin,että suggeroi koko ajan tuntumaan epämukavalle, mutta en karkuunkaan päässyt.
Oppikaa varomaan ei-sanaa.
- Anonyymi
YK:n ihmisoikeuskomissaarin sivulta klikattu harassment-lista sisltää myös aiheeseenliittyvää. (Listalle on oma ketju, jonka nimi alkaa Miten sanoa Suomeksi...)
Esittelen joka kohdan erikseen.- Anonyymi
3. EHDOLLISTAMINEN TIETYILLE ÄRSYKKEILLE
Ehdollistaminen tietyille ärsykkeille kuten ohikulkevien ihmisten yskimiselle kaikkialla, josta ja jolle TI_t herkistyvät. Tavoitteena saada ajattelemaan, että jokainen, joka yskii, on mukana häirinnässä.
Ihmisen tietoista ehdollistamista käden eleisiin, väreihin, ihmisten vaatteisiin ( kuten kaikkik, joilla näet punaista) tai tietyn värisiin autoihin tai ajamiseen ajovalot päällä ( tunnettu myös telniikkana "brighting" herkistys.) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3. EHDOLLISTAMINEN TIETYILLE ÄRSYKKEILLE
Ehdollistaminen tietyille ärsykkeille kuten ohikulkevien ihmisten yskimiselle kaikkialla, josta ja jolle TI_t herkistyvät. Tavoitteena saada ajattelemaan, että jokainen, joka yskii, on mukana häirinnässä.
Ihmisen tietoista ehdollistamista käden eleisiin, väreihin, ihmisten vaatteisiin ( kuten kaikkik, joilla näet punaista) tai tietyn värisiin autoihin tai ajamiseen ajovalot päällä ( tunnettu myös telniikkana "brighting" herkistys.)4. ANKKUROINTI tapahtuu, kun joku antaa VÄÄRÄT PERUSTEET HÄIRINNÄLLE.
Usein monta mahdollista perustetta on suunniteltu pitämään uhri hämmentyneenä.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
4. ANKKUROINTI tapahtuu, kun joku antaa VÄÄRÄT PERUSTEET HÄIRINNÄLLE.
Usein monta mahdollista perustetta on suunniteltu pitämään uhri hämmentyneenä....5. MOBBAUS ( tai todellinen gang stalkkaus). Minne tahansa menetkin, näet sinua seuraavien ihmisten tekevän sen avoimesti, käyttäen usein sanoja, joihin olet ehdollistunut tai huutavan nimeäsi, jotta kiinnittäisivät siihen huomiota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
5. MOBBAUS ( tai todellinen gang stalkkaus). Minne tahansa menetkin, näet sinua seuraavien ihmisten tekevän sen avoimesti, käyttäen usein sanoja, joihin olet ehdollistunut tai huutavan nimeäsi, jotta kiinnittäisivät siihen huomiota.
6. KATUTEATTERI ( on olemassa useampaa lajia)
Katuteatteri on sitä, kun porukka "suorittaa" avointa toimintaa, kuten vale vastakkainasettelua tai suunniteltua ohjelmaa testaamaan reaktioitasi. Se ottaa vastaan muodon , jossa joku pari tulee lähellesi ja aloittaa keskustelun käyttäen sanoja, jotka ovat sinulle ehdollistettuja tai liittyvät määrättyyn tilanteeseen tai herkkään hetkeen, jotka ovat sinulle tuttuja, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
6. KATUTEATTERI ( on olemassa useampaa lajia)
Katuteatteri on sitä, kun porukka "suorittaa" avointa toimintaa, kuten vale vastakkainasettelua tai suunniteltua ohjelmaa testaamaan reaktioitasi. Se ottaa vastaan muodon , jossa joku pari tulee lähellesi ja aloittaa keskustelun käyttäen sanoja, jotka ovat sinulle ehdollistettuja tai liittyvät määrättyyn tilanteeseen tai herkkään hetkeen, jotka ovat sinulle tuttuja,Minä asun hellaristalkkerien asuttamassa taloyhtiössä,
Kyllä on ollut ankkuroinnit käytössä. Aiheutettu paljon hankalia tilanteita. Paljolti näistä syistä univajeisena menin ihan vapaa ehtoisesti psyk.osastolle. Psykiatri ilmoitti, että kyllä minun täytyy olla vainoharhainen, kun olen väittänyt, että minulle tehdään sanoilla kiusaa.
En sanonut mitään
. Psykiatri oli jutellut muiden asiantuntijoiden kanssa. Viimeisellä kierrolla eli lähtötilanteessa hän sanoi kaksi sanaa. Olivat kuin isku poskelle. Sanoi toisen kerran . Olivat kuin isku palleaan. Sanoi kolmannen kerran. Lyyhistyin lattialle ja vaikertaen aloin kertoa. - Nämä sanat kävivät laukaisevasta tekijästä muistoihin huumaamisista, myrkyttämisistä ja salaa lääkitsemisistä ja pulmiin apteekkien kanssa pikahuumetestien ostamisissa. - oli sellainen luonnollisesti tähän kokonaisuuteen ankkuroituneet sanat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
6. KATUTEATTERI ( on olemassa useampaa lajia)
Katuteatteri on sitä, kun porukka "suorittaa" avointa toimintaa, kuten vale vastakkainasettelua tai suunniteltua ohjelmaa testaamaan reaktioitasi. Se ottaa vastaan muodon , jossa joku pari tulee lähellesi ja aloittaa keskustelun käyttäen sanoja, jotka ovat sinulle ehdollistettuja tai liittyvät määrättyyn tilanteeseen tai herkkään hetkeen, jotka ovat sinulle tuttuja,Älä kuuntele heidän keskustelua ja sanomia sanojaan,
Sulje heidät pois ajatuksistasi. Käytä meditaation voimaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä kuuntele heidän keskustelua ja sanomia sanojaan,
Sulje heidät pois ajatuksistasi. Käytä meditaation voimaa.Kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä asun hellaristalkkerien asuttamassa taloyhtiössä,
Kyllä on ollut ankkuroinnit käytössä. Aiheutettu paljon hankalia tilanteita. Paljolti näistä syistä univajeisena menin ihan vapaa ehtoisesti psyk.osastolle. Psykiatri ilmoitti, että kyllä minun täytyy olla vainoharhainen, kun olen väittänyt, että minulle tehdään sanoilla kiusaa.
En sanonut mitään
. Psykiatri oli jutellut muiden asiantuntijoiden kanssa. Viimeisellä kierrolla eli lähtötilanteessa hän sanoi kaksi sanaa. Olivat kuin isku poskelle. Sanoi toisen kerran . Olivat kuin isku palleaan. Sanoi kolmannen kerran. Lyyhistyin lattialle ja vaikertaen aloin kertoa. - Nämä sanat kävivät laukaisevasta tekijästä muistoihin huumaamisista, myrkyttämisistä ja salaa lääkitsemisistä ja pulmiin apteekkien kanssa pikahuumetestien ostamisissa. - oli sellainen luonnollisesti tähän kokonaisuuteen ankkuroituneet sanat.Hyvä myrkyttäjä/kallonkutistaja. Löysi ja testasi sinun elämää haittaavan tekijän.
PTSD ja aivopesu ovat vaikeita hoidettavia. Oma ohjeeni on: oma perse edellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä myrkyttäjä/kallonkutistaja. Löysi ja testasi sinun elämää haittaavan tekijän.
PTSD ja aivopesu ovat vaikeita hoidettavia. Oma ohjeeni on: oma perse edellä.Oli aika kiltisti tehty, kun on valittu aineet, joita muut minuun olivat ujuttaneet. Ei ollut oma vika. Ja apteekin hankala käyttäytyminen oli itsesuojelua, kun joutuivat stalkkereiteni kanssa tekemisiin.
Tämä elämää haittaava tekijä on jatkunut. Viimeksi (tietääkseni) minut huumattiin, kun olin menossa leikkauksen esitarkastukseen.
Eikä tämä haittaava tekijä tule poistumaan, ellen sitten muutu robotiksi.
Kahdella sanalla pystyi kiusaamaan näin pahasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli aika kiltisti tehty, kun on valittu aineet, joita muut minuun olivat ujuttaneet. Ei ollut oma vika. Ja apteekin hankala käyttäytyminen oli itsesuojelua, kun joutuivat stalkkereiteni kanssa tekemisiin.
Tämä elämää haittaava tekijä on jatkunut. Viimeksi (tietääkseni) minut huumattiin, kun olin menossa leikkauksen esitarkastukseen.
Eikä tämä haittaava tekijä tule poistumaan, ellen sitten muutu robotiksi.
Kahdella sanalla pystyi kiusaamaan näin pahasti.Jokaisella ihmisellä on sisäinen parantaja. Se heijastetaan lekureihin.
Kykenemme dissosiaatioon, psyk kotelointiin. Meidän kohteiden on vain koteloitava kuolemanpelkomme ja siihen liittyvä stressi. Siihen tottuu. Siedätyshoito.
On myös huväksyttävä se, mitä toiset ihmiset eivät käsitä: ns. omaa aikaa ei ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
6. KATUTEATTERI ( on olemassa useampaa lajia)
Katuteatteri on sitä, kun porukka "suorittaa" avointa toimintaa, kuten vale vastakkainasettelua tai suunniteltua ohjelmaa testaamaan reaktioitasi. Se ottaa vastaan muodon , jossa joku pari tulee lähellesi ja aloittaa keskustelun käyttäen sanoja, jotka ovat sinulle ehdollistettuja tai liittyvät määrättyyn tilanteeseen tai herkkään hetkeen, jotka ovat sinulle tuttuja,vastalääke: kävele hitaammin ja hitaammin, kokemuksesta tiedän, että takana olevat
a) pelästyvät
b) kun et reagoi, häpeävät itseään ja omaa ylivertaisuuttaan, vähän kuin jäisi kiinni viattoman luontokappaleen kiduttamisesta
- Anonyymi
MISSÄ MINUT ON VOITU HERKISTÄÄ, ANKKUROIDA JOHONKIN JA MITEN SE ON TEHTY.
Se voidaan tehdä niin ovelasti,ettei huomaa.
Minä huomasin, kun minut POLIISI ehdollisti maijojen näkemiseen. Kun tiesin, että monet TI:t olivat herkistyneet, yritin välttää sitä katsomalla muualle, Muutaman ökerran ampuivat selkään tutkasäteellä tai vastaavalla. Hypähdin ylös ja käännähdin ja silmiin osui poliisimaija - E.häirintaseella voidaa ehdollistaa. Mitenkähän on ultraääni?- Anonyymi
Nyt kannattaa varoa, ettei tästä ketjusta tule oppikirjaa häiriköille.
Voisin antaa vinkin tietolähteeseen, jotta ankkurointien ja mielenmanipulointien huomaaminen olisi helpommin mahdollista.
NLP_tä on Suomessa opetettu jo kolmisen kymmentä vuotta. Kansalaisopistoissa on peruskursseja/elämäntaitokursseja, joilla pääsee ideaan käsiksi.
Kirjoja on myynnissä, ehkä kirjastoissakin. NLP hakusanaksi.
oma esimerkki.
Olin tottunut ajattelemaan mielen asioista psykodynaamisesti. 1990 luvulla menin NLP-kurssille. Siellä opetettiin ankkuroimaan hyvä olo rystysen painamiseen sormella. Olin ällistynyt, kun sitten etusormen rystystä painamalla tuli hyvä olo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kannattaa varoa, ettei tästä ketjusta tule oppikirjaa häiriköille.
Voisin antaa vinkin tietolähteeseen, jotta ankkurointien ja mielenmanipulointien huomaaminen olisi helpommin mahdollista.
NLP_tä on Suomessa opetettu jo kolmisen kymmentä vuotta. Kansalaisopistoissa on peruskursseja/elämäntaitokursseja, joilla pääsee ideaan käsiksi.
Kirjoja on myynnissä, ehkä kirjastoissakin. NLP hakusanaksi.
oma esimerkki.
Olin tottunut ajattelemaan mielen asioista psykodynaamisesti. 1990 luvulla menin NLP-kurssille. Siellä opetettiin ankkuroimaan hyvä olo rystysen painamiseen sormella. Olin ällistynyt, kun sitten etusormen rystystä painamalla tuli hyvä olo.Olisi hyvä tutustua KOIRIENKOULUTUSoppaisiin, Niissähän ehdollistamista. Huomaat olevasi kuin koiran pimeän stalkkerisi kynsissä, sähköpantaakin käytetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi hyvä tutustua KOIRIENKOULUTUSoppaisiin, Niissähän ehdollistamista. Huomaat olevasi kuin koiran pimeän stalkkerisi kynsissä, sähköpantaakin käytetään.
ONKO SINUA EHDOLLISTETTU VÄREIHIN????
kerro kokemuksistasi !!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ONKO SINUA EHDOLLISTETTU VÄREIHIN????
kerro kokemuksistasi !!!!Kyllä. Neonvihreänkeltainen herättää syvää pohjatonta vihaa. Gestapon mustaa unohtamatta. Toisaalta tummanvihreä, se vanha kurkkusalaatti tai digi, herättää luottamuksentunteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Neonvihreänkeltainen herättää syvää pohjatonta vihaa. Gestapon mustaa unohtamatta. Toisaalta tummanvihreä, se vanha kurkkusalaatti tai digi, herättää luottamuksentunteita.
Minä olen joskus ollut ehdollistettu punaiselle niin, että kun näin punaista, se veti puoleensa kuin magneetti rautanaulaa.
Tällaisia punaisia olivat esim. punainen anorakki, jollainen oli ainakin hellaristalkkereilla. Huiskis semmoisen luo. Ja siellä sitten joutui sanatriggereitä kuulemaan.
Tai ruskamaiseman keskellä anorakkityyppi sanoi hypnoottiset triggerisanat kättä heilauttaen: niin täällähän ruska on jo ohi, kaikki on vaalean ruskeaa. Ja maisema muuttui vaalean ruskeaksi. En mahtanut asialle mitään, vaikka äsken vielä olin nähnyt ruskan värit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen joskus ollut ehdollistettu punaiselle niin, että kun näin punaista, se veti puoleensa kuin magneetti rautanaulaa.
Tällaisia punaisia olivat esim. punainen anorakki, jollainen oli ainakin hellaristalkkereilla. Huiskis semmoisen luo. Ja siellä sitten joutui sanatriggereitä kuulemaan.
Tai ruskamaiseman keskellä anorakkityyppi sanoi hypnoottiset triggerisanat kättä heilauttaen: niin täällähän ruska on jo ohi, kaikki on vaalean ruskeaa. Ja maisema muuttui vaalean ruskeaksi. En mahtanut asialle mitään, vaikka äsken vielä olin nähnyt ruskan värit.ORANSSI on väri, jota käytetään ehdollistamisessa paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ONKO SINUA EHDOLLISTETTU VÄREIHIN????
kerro kokemuksistasi !!!!Minut ehdollistettiin keltaiselle värille. Keltainen on siitä mielenkiintoinen, että sitä on jopa harmaassa vähän. Näen harmaan haaleana keltaisena, voitteko kuvitella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ONKO SINUA EHDOLLISTETTU VÄREIHIN????
kerro kokemuksistasi !!!!Tottakai on. Beige saa reagoimaan aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai on. Beige saa reagoimaan aina.
Purppuraan ehdollistuin jo kahdeksankymmentäluvulla.
- Anonyymi
ONKO MANIPULOIDUSSA TILASSA STALKKAUSROKOKSEEN SYYLLISTYNYT SYYNTAKEINEN ???????
Tätä jouduin miettimään. kun helluntailahkoon kuuluvat aivopestyt manipuloidussa tilassa olleet ihmiset alkoivat toimia stalkkereinani.
Sitten kun luin Charles Mansonin lahkoon kuuluvien " veristen sisarusten" murhatuomioista, tiesin vastauksen: ovat syyntakeisia.
Siis näitä vainopomon pelinappuloita voi ymmärtää, mutta ei tarvitse hyväksyä eikä sietää.
Mutta kun huomaa vaikka silmistä tai käyttäytymisestä, että on manipuloidussa tilassa: itse triggerillä laukaisemassaan ehdollistetussa tilassa esim. dissosiaatio tilassa, hänen kanssaan ei voi keskustella.
Olen ollut usein tässä tilanteessa.- Anonyymi
Kuka, ja millä statuksella, näytti korttiaan sinulle ja sanoi: kirjoitappa tuollainen kommentti?
Olet itse kortinhaltija. Sinulla on mandaatti. :( - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka, ja millä statuksella, näytti korttiaan sinulle ja sanoi: kirjoitappa tuollainen kommentti?
Olet itse kortinhaltija. Sinulla on mandaatti. :(jaaha,tämä kahta peetä eli pp käyttävä on hellari
on jahtaillut minua täällä ketjuissa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jaaha,tämä kahta peetä eli pp käyttävä on hellari
on jahtaillut minua täällä ketjuissaTaidat olla kyttä/stalkkeri.
- Anonyymi
On kyllä tutun kuuloisia ajatuksia tässä ketjussa. Välillä stalkkarit ovat minulle täysin ilmaa; mikään ei mene läpi eikä vaikuta. Ajattelen asian niin, että en ole biologisesti täysin hajonnut.
Onko kellään ollut epämääräisiä unia, liian järjestelmällisiä ja stalkkeriyhteisöön liittyviä ollakseen luonnollisia?
Kaipa minustakin on laadittu jonkinlainen psykologinen profiili, aika hyvin tuntuvat olevan kartalla mitä itseeni tulee.
En tiedä kannattaako aiheiseen tutustua liikaa, saattaa kääntyä tutkijaansa vastaan, kun alkaa liiaksi kiinnittää huomiota. Päin vastoin pitäisi ajatuksia saada jonnekkin aivan muualle. Liikunta, terveellinen ruoka ja harrastukset siinä trio. Perustukset kuntoon niin sanotusti. - Anonyymi
UNIHÄIRINNÄSSÄ käytetään ehdollistamista hyväksi.
Minut on ehdollistettu heräämään ääneen, joka tulee kaapin oven sulkemisesta.
Minut herätetään nykyisin usein sihinäpommilla korviin/päähän, siis e-häirinnällä.
Muutama yö sitten sihinäpommin herätettyä, heti kuulin myös kaapin oven äänen ja jalkojen paukutusta lattiaan. - Haluttiinko pommilla vahvista kahden jälkimmäisen vaikutusta.
Olen joskus kiinnittänyt huomiota myös siihen, että auto ikkunan ohi juuri pommin herätyksen aikaan ja että sitä sattui joitakin kertoja perä jälkeen.
PIRULLINEN KLASSIKKO
Kun ihmistä pystyttiin seuraamaan niin, että hänet nähtiin sängyssä, kytättiin hetkeä,, jolloin silmät painuivat kiinni eli rupesi nukahtamaan. Hänet herätettiin samantien. Joidenkin toistojen jälkeen tapahtui ehdollistuminen: silmien sulkeminen herätti. - Otin tästä opiksi ja suljin silmät heti, kun menin sänkyyn. -Minullekin kait tuota ehdollistamista yritettiin. - Nykyään olen niin laiteilla remote-kontrolloitu, että nukahtaminen arvioidaan vissiin sykkeestä nk. urheilukelloissa ja rannekkeissa.- Anonyymi
Mukava että kelpasi.
Koskas taas uudestaan?
- Anonyymi
TAPAHTUUKO ELEKTRONISESSA HÄIRINNÄSSÄ EHDOLLISTAMISTA/EHDOLLISTUMISTA?
Klassisessa ehdollistamisessa ensimmäisen ärsykkeen tulee olle voimakas, seuraavan aika voimakas, sitten aivan murto-osa ensimmäisen ärsykkeen voimasta riittää laukaisemaan saman reaktion/tilan.
Että jos ensimmäinen e-hyökkäys on voimakas, ja seuraava jkv lievempi , sen jälkeen heikkotehoinen hyökkäys saisi aikaan samanlaiset vaikutukset?
Olen pohtinut asiaa, koska minulle näitä hyvin voimakkaita hyökkäyksiä on tehty ja sitten jatkettu lievillä.
Minulle on tullut ikään kuin naapureista häirintää. Makuuhuoneen vieressä on hellareiden "asuntola". Seinän taakse on majoitettu huonosta tilanteesta pelastettuja, yksi kerrallaan, Aina kun tuli uusi, häirintä oli niin voimakasta, että luulin kuolevani. Ihmettelin, eikö niille opeteta tehon säätämistä ennen kuin päästetään häirintälaitetta käyttämään. - Onkin tainnut olla ehdollistamistani.
Nykyään kun häirintä tulee suunnasta x tai ikkunan kautta, näitä "tappavia" tehoja ensin, sitten lievempi ja sitten lievää. on tehty muutenkin.
Mutta ei niillä lievillä saa aikaan sitä hirveää pahoinpitelyä , mistä joutui toipumaan seuraavan päivä ja joskus vielä seuraavankin.
Että mitä tämä ehdollistamiselta vaikuttava kaava oikein on.?- Anonyymi
Kyllä varmaan jossain määrin, se ei kuitenkaan ole välttämättä kovin pysyvää. Riippuu ehkä henkilön henkisestä/fyysisestä terveydestä missä määrin. Se pohja kuitenkin luodaan oikeassa elämässä esim trauma jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä varmaan jossain määrin, se ei kuitenkaan ole välttämättä kovin pysyvää. Riippuu ehkä henkilön henkisestä/fyysisestä terveydestä missä määrin. Se pohja kuitenkin luodaan oikeassa elämässä esim trauma jne.
Nyt en ihan taida ymmärtää, mitä trauman osuudella tarkoitat,
Yksi osa traumasta selviytymisellä ja toimitakyvyn säilyttämisellä, on traumamuistojen -dissosioimisella, niiden säilömisellä kapseliin. Tällaisen kapselin saattaa voimakas e.häirintä rikkoa. Mutta mitä tekemistä sillä olisi ehdollistamiskaavan kanssa.
Tai että rankka e-häirintäkokemus aiheuttaisi trauman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt en ihan taida ymmärtää, mitä trauman osuudella tarkoitat,
Yksi osa traumasta selviytymisellä ja toimitakyvyn säilyttämisellä, on traumamuistojen -dissosioimisella, niiden säilömisellä kapseliin. Tällaisen kapselin saattaa voimakas e.häirintä rikkoa. Mutta mitä tekemistä sillä olisi ehdollistamiskaavan kanssa.
Tai että rankka e-häirintäkokemus aiheuttaisi trauman.Vertaan tässä traumatisoitumista biohajoamiseen, joka on yksi gang stalkingin tavoitteista. Tämä avaa väylän tälle ns elektroniselle häirinnälle. Arvioni perustuu lähes kokonaan omaan kokemukseen, en siis omaa minkäänlaista syvempää tietoutta mielen toiminnasta.
En ole keksinyt mikä tekijä herkistää tuolle e-häirinnälle, mutta siellä se vastaus aivoissa ja niiden verisuoniston rakenteissa on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vertaan tässä traumatisoitumista biohajoamiseen, joka on yksi gang stalkingin tavoitteista. Tämä avaa väylän tälle ns elektroniselle häirinnälle. Arvioni perustuu lähes kokonaan omaan kokemukseen, en siis omaa minkäänlaista syvempää tietoutta mielen toiminnasta.
En ole keksinyt mikä tekijä herkistää tuolle e-häirinnälle, mutta siellä se vastaus aivoissa ja niiden verisuoniston rakenteissa on.E-häirintää voi verrata sähköpaimeneen. Väärä ajatus ja hermosto huutaa leipää. Oikea ajatus ja mitään ei tapahdu. Teknologialla voidaan aivopestä ja lamauttaa tuottava tai poliittisesti ei-toivottu yksilö.
Kyllä ne lehmätkin siellä laitumella keskimäärin pysyy. Ne jotka karkaa, ammutaan.
Natsit osasi homman jo -30 luvulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
E-häirintää voi verrata sähköpaimeneen. Väärä ajatus ja hermosto huutaa leipää. Oikea ajatus ja mitään ei tapahdu. Teknologialla voidaan aivopestä ja lamauttaa tuottava tai poliittisesti ei-toivottu yksilö.
Kyllä ne lehmätkin siellä laitumella keskimäärin pysyy. Ne jotka karkaa, ammutaan.
Natsit osasi homman jo -30 luvulla.Itse käytän termiä: moderni orjuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse käytän termiä: moderni orjuus.
Jahka keinoäly alkaa oikeasti oppimaan e-häirinnän kohteet tulevat olemaan kuin zombiet. Todella pelottava ajatus - uusorjia ei näe päällepäin. Kuka vain voi olla.
Keinoäly on puhdasta kylmää logiikkaa - jopa pahimmat psykopaatit ovat inhimillisempiä kuin puhdas logiikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vertaan tässä traumatisoitumista biohajoamiseen, joka on yksi gang stalkingin tavoitteista. Tämä avaa väylän tälle ns elektroniselle häirinnälle. Arvioni perustuu lähes kokonaan omaan kokemukseen, en siis omaa minkäänlaista syvempää tietoutta mielen toiminnasta.
En ole keksinyt mikä tekijä herkistää tuolle e-häirinnälle, mutta siellä se vastaus aivoissa ja niiden verisuoniston rakenteissa on.Traumatisointia on minulle tehty ihan liukuhihnavauhtia. Tulee mieleen kolmen sarja:
aamulenkillä pimeässä ammuttiin e-aseella kumoon. Liikuntakyvyttämänä makasin ja odotin, koska auto ajaa mustaan pukeutuneen päälle. Aivotärähdys, mahdollisesti muutakin.
kuukauden päästä moottoritellä ammuttiin tuulilasiin. Ammus lävisti tuulilasin 1.kerroksen, Sen jälkeen lisätraumatisointia, mm. suunnitelmallinen yritys rekan ajamisesta päälleni.
tämän jälkeen sitten henkistä väkivaltaa tietojen repimisestä minusta ulos, 1,5 kk toimintakyvyttömyys tämän jälkeen. MUTTA KYLLÄ, tämän jälkeen alkoi jatkuva elektroninen häirintä ja myös unihäirintä joka, pienen asentelun ja haeskelun jälkeen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Traumatisointia on minulle tehty ihan liukuhihnavauhtia. Tulee mieleen kolmen sarja:
aamulenkillä pimeässä ammuttiin e-aseella kumoon. Liikuntakyvyttämänä makasin ja odotin, koska auto ajaa mustaan pukeutuneen päälle. Aivotärähdys, mahdollisesti muutakin.
kuukauden päästä moottoritellä ammuttiin tuulilasiin. Ammus lävisti tuulilasin 1.kerroksen, Sen jälkeen lisätraumatisointia, mm. suunnitelmallinen yritys rekan ajamisesta päälleni.
tämän jälkeen sitten henkistä väkivaltaa tietojen repimisestä minusta ulos, 1,5 kk toimintakyvyttömyys tämän jälkeen. MUTTA KYLLÄ, tämän jälkeen alkoi jatkuva elektroninen häirintä ja myös unihäirintä joka, pienen asentelun ja haeskelun jälkeenlisäys, jos ammus olisi tullut läpi, olisi osunut tarkalleen keskelle otsaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lisäys, jos ammus olisi tullut läpi, olisi osunut tarkalleen keskelle otsaa
mutta tämä menee otsikon ohi eikä ole vastaus ehdollistamiskaavakysymykseeni
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
E-häirintää voi verrata sähköpaimeneen. Väärä ajatus ja hermosto huutaa leipää. Oikea ajatus ja mitään ei tapahdu. Teknologialla voidaan aivopestä ja lamauttaa tuottava tai poliittisesti ei-toivottu yksilö.
Kyllä ne lehmätkin siellä laitumella keskimäärin pysyy. Ne jotka karkaa, ammutaan.
Natsit osasi homman jo -30 luvulla.Lapsesta asti tätä on rakennettu. Vasta nyt aikuisena asioihin valveutuneena sen on tajunnut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lisäys, jos ammus olisi tullut läpi, olisi osunut tarkalleen keskelle otsaa
Joskus totuus on tarua ihmeellisempää. Jos olisit heikkohermoisempi, olisit ajanut kolarin. Tuulilasin virhe/poikkeus olisi tutkinnassa vain sivuutettu. Salaisen poliisin vakiotoimintamalleja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
E-häirintää voi verrata sähköpaimeneen. Väärä ajatus ja hermosto huutaa leipää. Oikea ajatus ja mitään ei tapahdu. Teknologialla voidaan aivopestä ja lamauttaa tuottava tai poliittisesti ei-toivottu yksilö.
Kyllä ne lehmätkin siellä laitumella keskimäärin pysyy. Ne jotka karkaa, ammutaan.
Natsit osasi homman jo -30 luvulla.Ei toimi aina. Siksi onkin tärkeää pitää aivojen ja verenkiertoelimistön kunnosta, että KAIKKI toimii. On enemmän pelivaraa, mitä aivokemioihin tulee. Ei kannata ajaa itseään tilanteeseen, jossa ei ole liikkumavaraa.
Korjatkaa, jos olen väärässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei toimi aina. Siksi onkin tärkeää pitää aivojen ja verenkiertoelimistön kunnosta, että KAIKKI toimii. On enemmän pelivaraa, mitä aivokemioihin tulee. Ei kannata ajaa itseään tilanteeseen, jossa ei ole liikkumavaraa.
Korjatkaa, jos olen väärässä.Ei tarvitse ajaa itse, stalkkerit hoitavat sen homman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus totuus on tarua ihmeellisempää. Jos olisit heikkohermoisempi, olisit ajanut kolarin. Tuulilasin virhe/poikkeus olisi tutkinnassa vain sivuutettu. Salaisen poliisin vakiotoimintamalleja.
Herää kysymys: mitä ne pelkää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei toimi aina. Siksi onkin tärkeää pitää aivojen ja verenkiertoelimistön kunnosta, että KAIKKI toimii. On enemmän pelivaraa, mitä aivokemioihin tulee. Ei kannata ajaa itseään tilanteeseen, jossa ei ole liikkumavaraa.
Korjatkaa, jos olen väärässä.Kipu kertoo minulle olevani hengissä.
Siedätyshoitoa kidutuksen ohessa.
Kiduttajaani ette tule saamaan kiinni.
Maksimissaan hänen kätyreitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jahka keinoäly alkaa oikeasti oppimaan e-häirinnän kohteet tulevat olemaan kuin zombiet. Todella pelottava ajatus - uusorjia ei näe päällepäin. Kuka vain voi olla.
Keinoäly on puhdasta kylmää logiikkaa - jopa pahimmat psykopaatit ovat inhimillisempiä kuin puhdas logiikka.2011 julkistettu vastasuunnitelma CONPLAN 8888 ei ole vitsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsesta asti tätä on rakennettu. Vasta nyt aikuisena asioihin valveutuneena sen on tajunnut.
onko merihakassa jokju tollasen aseen kanssa? se toimittajahan kuoli siellä yllättävästi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Energia-ase
- Anonyymi
Palaan aiheeseen NLP, kun on jäänyt tuonne kauas.
Adlibriksessä on paljon kirjoja myynnissä. Jokunen suomeksikin. Mitä TI pystyy lukemaan.
Jos on rankka vaino päällä, ei mitään.
Jos on kapeampialainen joukkovaino, ehkä johonkin peruskirjaan voisi tutustua. NLP kirjaa voi lukea yksi aihe kerrallaan, Sieltä voisi löytää oljenkorsia vähän parantamaan oloa, vastustamaan stalkkereiden pahoja tekoja ja myös huomata salkkereiden käyttävän ko.tekniikoita pahan tekemiseen.
NLP ei ole ideologia tai teoria. Aikanaan pari heppua rupesi keräämään kokoon mieleen(aivoihin) vaikuttamiskeinoja, jotka käytännössä olivat osoittautuneet toimiviksi.
Kansalaisopistoa lukuunottamatta koululukset ovat kalliita, rahastusta.- Anonyymi
kun käytin hakusanaa NLP. tuli paljon koulutuksia
kun käytin NLP kirjat, tuli kirjoja ja mm. Adlibris - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun käytin hakusanaa NLP. tuli paljon koulutuksia
kun käytin NLP kirjat, tuli kirjoja ja mm. Adlibrispseudotiedettä, turhaa piipertelyä ja todellisuuden selittelyä - jos toimii, hyvä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pseudotiedettä, turhaa piipertelyä ja todellisuuden selittelyä - jos toimii, hyvä
Ei ole, NLP alkoi siitä, että pari kaveria kokisi yhteen maailmalla käytettyjä toimivia menetelmiä. Yli 30 v sitten. Ja sen jälkeen niitä on otettu käyttöön lisää ja ihan konreettisesti kokeiltu ja toimiviksi todettu.
NLP =
neuro - viittaa neurologiaan
linquistic - että nk. kielen avulla hoidetaan homma (kaikkia aisteja käytetään, mutta ei aineita eikä teknologiaa)
programming - ohjelmointia - Anonyymi

programming - ohjelmointiaOlen Lauermanin kannalla. Näennäistiedettä.
Pikainen tutustuminen aiheeseen kertoi sen jo.
Huolimatta siitä, että en ole aina samaa mieltä.
PTSD:n hoitoon NLP:llä ei ole mitään annettavaa.
Mutta, parempi valottaa tuntematonta edes puoliksi, kuin jättää se kokonaan huomiotta.
Jos toimii jollekin, hyvä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen Lauermanin kannalla. Näennäistiedettä.
Pikainen tutustuminen aiheeseen kertoi sen jo.
Huolimatta siitä, että en ole aina samaa mieltä.
PTSD:n hoitoon NLP:llä ei ole mitään annettavaa.
Mutta, parempi valottaa tuntematonta edes puoliksi, kuin jättää se kokonaan huomiotta.
Jos toimii jollekin, hyvä.Olet trolli, miksi ihmiset eivät saisi tutustua NLP:n alkeisiin. Saavat lisätietoa ketjun otsikon sanoihin.
PTSD pulmaiset voivat käyttää hakusanoja Soili Poijula, trauma-asiantuntija. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet trolli, miksi ihmiset eivät saisi tutustua NLP:n alkeisiin. Saavat lisätietoa ketjun otsikon sanoihin.
PTSD pulmaiset voivat käyttää hakusanoja Soili Poijula, trauma-asiantuntija.Minkä vuoksi ojentaa ase viholliselle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet trolli, miksi ihmiset eivät saisi tutustua NLP:n alkeisiin. Saavat lisätietoa ketjun otsikon sanoihin.
PTSD pulmaiset voivat käyttää hakusanoja Soili Poijula, trauma-asiantuntija.Tätä traumatietoutta kun päätyy vainojien käsiin niin apua-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun käytin hakusanaa NLP. tuli paljon koulutuksia
kun käytin NLP kirjat, tuli kirjoja ja mm. AdlibrisNLP on hypnoosia - ja siis vaarallista.
ja hypnoosi toimii- mutta on vaarallista- eli ei toimi aina niikuin halutaan- ja voi toimia hypnotistin hyväksi mutta asuiaakkaan pahaksi.
varo- EI KOSKAAN hypnoosia.
- Anonyymi
SANOILLA KIUSAAMINEN
Avasin tämän ketjun sen takia, että ketjuun MATKIMINEN ELI MIMICRY KUULUU GANG STALKINGIIN, huolimattomuuttani laitoin esimerkin triggerisanoista. Siitä tuli vänkäämistä.
Minulla oli asuinpaikkakunnalla riesana matkiminen. Siksi avasin tuon ketjun.
Minulle oli sen vuoden keväällä ruvettu huutelemaan sanoja, jotka toivat mieleen keljuja muistoja.
Olin lähdössä uimaan ja naapurin rouva parin kolmen lapsensa kanssa pihalla huusi
KELTAINEN - LÄMMIN - KYLMÄ
Kaikki ne liittyivät keljuihin stalkkauksiin. Lämmin ei toiminut. Siis kun hyväntuulisena olin uimaan menossa. minun mieleni pahoitettiin tahallaan ja matkalla rannalle ja vielä sieläkin noista stalkkauksista tuli mieleen lisää ja lisää yksityiskohtia.
Nyt taas on alettu huutaa sanoja, jotka liittyvät tosi pahoihin juttuihin, traumatisointeihin, ym. ja aikaisemminkin elämässä tapahtuneisiin. Myös yllättäen nenään tulleen vahvan hajun avulla palautettiin mieleen rasittava stalkkaus, joka kesti pari viikkoa. - Olen miettinyt, onko tarkoitus hajoittaa minut.- Anonyymi
Sehän joukkokiusaaamisen tavoite on.
Sillä on työllistävä vaikutus.
Organisoiva taho saa liksansa ja mielenterveysala voi hyvin.
Win/Win. Poislukien kiusaamisen kohde.
Keskity positiivisiin asioihin elämässäsi. Mihin niitä muita tarvitaan?
Lääke on ns. positiivinen itseriittoisuus, positiivinen narsismi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän joukkokiusaaamisen tavoite on.
Sillä on työllistävä vaikutus.
Organisoiva taho saa liksansa ja mielenterveysala voi hyvin.
Win/Win. Poislukien kiusaamisen kohde.
Keskity positiivisiin asioihin elämässäsi. Mihin niitä muita tarvitaan?
Lääke on ns. positiivinen itseriittoisuus, positiivinen narsismi.Vahinko, ettet elänyt natsisaksassa. Olisit voinut mennä keskistysleirien aidan taakse huutelemaan viisauksiasi.
Pelottaako, kun kerrankin kirjoitetaan itse asiasta, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän joukkokiusaaamisen tavoite on.
Sillä on työllistävä vaikutus.
Organisoiva taho saa liksansa ja mielenterveysala voi hyvin.
Win/Win. Poislukien kiusaamisen kohde.
Keskity positiivisiin asioihin elämässäsi. Mihin niitä muita tarvitaan?
Lääke on ns. positiivinen itseriittoisuus, positiivinen narsismi.niillä saattaa myös olla taRKOTIS PALAUTTAA MIELEEN UNHOTUNEITA ASIOITA-
JOTKA ON MIELENOHJALUN YHTEYDESSSÄ POISTETTU/estetty MUISTISTA.
ne pelaa pelejä joista ei voi aina tietää mikä on tarkoitus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän joukkokiusaaamisen tavoite on.
Sillä on työllistävä vaikutus.
Organisoiva taho saa liksansa ja mielenterveysala voi hyvin.
Win/Win. Poislukien kiusaamisen kohde.
Keskity positiivisiin asioihin elämässäsi. Mihin niitä muita tarvitaan?
Lääke on ns. positiivinen itseriittoisuus, positiivinen narsismi.tuon voisi kyllä uskoa- että psykiatria järkkää tuota- että saa asiakkaita.
niillähän menehtyy pootilaita jatkuvasti joten hommassa ei tunnu olevan mitään inhiimillistä.
- Anonyymi
On mennyt vähän rosolliksi tämä ketju.
Kootaan vähän:
surveillance - harrassment - torture - (mindcontrol)
eli
kyttääminen - häirintä - mielenhallinta - kidutus
mitkä osat toteutuvat näillä menetelmillä- Anonyymi
joko lähtee
- Anonyymi
MITÄ EHDOLLISTUMISESSA OIKEIN TAPAHTUU ?
Jos joku tietää, voisiko kertoa.
Aikanaan siellä NLP:n alimmalla kurssilla koin epämiellyttäväksi sen ilmiön, että ehdollistamisen jälkeen rystysen painaminen sormella riitti tuottamaan hyvän olon. Guru sanoi, että voin ehdollistaa jokaiseen rystyseen erilaisen mielen/tunne/olotilan. Niissä ne säilyy jonkin aikaa.
Se filosofinen iäisyyskysymys: onko ihmisellä vapaa tahto.- Anonyymi
2000, kun omainen kuoli ja vapauduin siitä huolepidosta, luulin, että voisin alkaa panna järjestykseen uutta elämääni. En voinut , kun olin gs-vainon alainen vielä tietämättä sitä.
Rosvot kimpussani, kävin poliisille kertomassa. Kerran sitten selostin, että nyt on uhkailtu sellaista, että en ymmärrä. Minulle oli uhattu, että joudun laitokseen ja siellä minut ehdollistetaan temppuihin pahemmin kuin sirkuseläin. Viedään oma tahto kokonaan. Ihmiset voivat tulla katsomaan näytöksiä, joissa ohjaaja niks naks laukaisee kaikenlaisia temppuja.- Poliisi ehdotti, että menisin päivystävälle lääkärille.
Laitokseen en joutunut mutta muutenhan päämäärää kohti on menty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2000, kun omainen kuoli ja vapauduin siitä huolepidosta, luulin, että voisin alkaa panna järjestykseen uutta elämääni. En voinut , kun olin gs-vainon alainen vielä tietämättä sitä.
Rosvot kimpussani, kävin poliisille kertomassa. Kerran sitten selostin, että nyt on uhkailtu sellaista, että en ymmärrä. Minulle oli uhattu, että joudun laitokseen ja siellä minut ehdollistetaan temppuihin pahemmin kuin sirkuseläin. Viedään oma tahto kokonaan. Ihmiset voivat tulla katsomaan näytöksiä, joissa ohjaaja niks naks laukaisee kaikenlaisia temppuja.- Poliisi ehdotti, että menisin päivystävälle lääkärille.
Laitokseen en joutunut mutta muutenhan päämäärää kohti on menty.Missähän tällaista sirkusta voisi mennä katsomaan?
Tuollaisia juttuja kertoo vain ne joilla muumit on jo laaksosta paenneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missähän tällaista sirkusta voisi mennä katsomaan?
Tuollaisia juttuja kertoo vain ne joilla muumit on jo laaksosta paenneet.Tämä tapahtui vainoni alkaessa, jolloin en vielä tiennyt olevani TI. Ihan oikeat "rosvot" jahtasivat minua, kun arvelivat minun perineen. Saivat saalistakin. Erään lahkon edustajat pakottivat minut allekirjoittamaan lahjakirjan, jolla lahjoitin heille kaiken, POLIISI hoiti sen asian, Uhkailu sirkuseläimen kohtalolla tuli toisen ihmisen suusta.
Tässä ketjussa oli tarkoitus antaa näkökulmia otsikon aiheisiin.
Nyt tuo edellinen viesti ja se skitsofreniakysely ovat gaslightiningiä eli yritystä herättää hulluusepäilyä, MUTTA esim. helluntailahkossa "sirkusta "on, kysy vaikka uskonnon uhrit ry:ltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tapahtui vainoni alkaessa, jolloin en vielä tiennyt olevani TI. Ihan oikeat "rosvot" jahtasivat minua, kun arvelivat minun perineen. Saivat saalistakin. Erään lahkon edustajat pakottivat minut allekirjoittamaan lahjakirjan, jolla lahjoitin heille kaiken, POLIISI hoiti sen asian, Uhkailu sirkuseläimen kohtalolla tuli toisen ihmisen suusta.
Tässä ketjussa oli tarkoitus antaa näkökulmia otsikon aiheisiin.
Nyt tuo edellinen viesti ja se skitsofreniakysely ovat gaslightiningiä eli yritystä herättää hulluusepäilyä, MUTTA esim. helluntailahkossa "sirkusta "on, kysy vaikka uskonnon uhrit ry:ltä.Kasvoin helluntai-perheessä, jotenka tunne helvetin hyvin mistä on kyse.
Koskaan ei tullut vastaan tilannetta missä olisi tarjottu mahdollisuutta mennä katsomaan jotain "hullua" kuin sirkuseläintä.
Miksi siis valehtelet?
En kulje enää helluntai-piireissä, siirryin neo-karismaattiseksi aikuistuttuani vuosikymmeniä sitten.
- Anonyymi
Ihan hypoteettisesti, miten nämä tunteet eri tilanteissa eroaisivat siitä jos henkilöllä olisi lievähkö tai sitten vakavampi skitsofrenia?
- Anonyymi
Menepä kysymään yleistä mielenterveydestä palstalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menepä kysymään yleistä mielenterveydestä palstalle.
En epäile etteikö vainoaminen olisi mahdollista, mutta älkää ryysikö koko juttua. Pysytään asiassa.
- Anonyymi
Olisiko aivopuoliskoja yhdistävällä hermolla jokin osuutensa? Nenäaivo-akselin kunto? Gang stalkingissa ilmeisesti hyökätään nimen omaan ns nisäkäsaivojen osaan. Olen lukenut, että nestekierto-ongelmat vaikkapa selkäydinkavassa voivat aiheuttaa skitsofreniaa. Alumiini?
Arvauspohjalla mennään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko aivopuoliskoja yhdistävällä hermolla jokin osuutensa? Nenäaivo-akselin kunto? Gang stalkingissa ilmeisesti hyökätään nimen omaan ns nisäkäsaivojen osaan. Olen lukenut, että nestekierto-ongelmat vaikkapa selkäydinkavassa voivat aiheuttaa skitsofreniaa. Alumiini?
Arvauspohjalla mennään.Gaslighting eli hulluksi selittämistä on viestisi. Ei TI:t skitsofreniaa pode.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gaslighting eli hulluksi selittämistä on viestisi. Ei TI:t skitsofreniaa pode.
En tarkoita, että kaikki TI-yksilöt ovat. Se voi kuitenkin olla ovella, jos taipumusta on???
Yritän vain esittää erilaisia näkemyksiä, joista joku saisi täydennettynä omaansa ja kokisi ahaa-elämyksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En epäile etteikö vainoaminen olisi mahdollista, mutta älkää ryysikö koko juttua. Pysytään asiassa.
vainoamnen on totta- aloittaja on oiekassa siinä- ja kiitos että kerrot näitä asioita. nää asiat poistettu mekein aina.
- Uskonnon uhrien tuki on höpö-yhdistys- uskonnonvastainen ry?-
mutta mielenohjailua voi varmaan monissakin yhteisöissä tapahtua- ei pelkästään uskonnollisissa. Satanistiset kultit taitaa olla ihan kokonaa mielenohjailua?
- Anonyymi
Uskonnon uhrit ry tai nuo uskontohullujen keskustelupalstat/ketjut
menkää niihin - Anonyymi
Yritän pienissä erissä vähän salamyhkäisesti kertoa asia, josra kirjoittamaani viestiä ei julkaistu.
Oli pari luonnoneläintä, jotka ihminen oli ottanut haltuunsa/hoitoonsa, ym. Niitä ehdollistettiin jatkuvasti eri tarkoituksia varten. Toiminta vaihteli katoin kohtelun ja eläinrääkkäyksen väliltä.- Anonyymi
Minut tarkoituksellisesti sotkettiin asiaan, jolloin tietenkin yritin puolustaa eläimiä ja kärsin näkemästäni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minut tarkoituksellisesti sotkettiin asiaan, jolloin tietenkin yritin puolustaa eläimiä ja kärsin näkemästäni.
Sitten tajusin, että minullehan tehdään ihan samaa kuin eläimille omassa elämässäni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten tajusin, että minullehan tehdään ihan samaa kuin eläimille omassa elämässäni.
Silloin oli meneillään semmoinen kaikille gs-kohteille tutti juttu, että aivaa vieraat ihmiset tuijottavat hyvin vihaisesti.
Vaikka menin vieraalla paikkakunnalla uuteen kauppaan, jostakin hyllyn takaa tullut ihminen, naamani nähtyää, IHAN HETI rupesi tuijottamaan vihaisesti.
Mietin ja tajusin, että naamani on triggeri. Keksin hyvin pian, miten ehdollistaminen on voitu tehdä. Hellareiden tilaisuudessa vaikka sadalle kerrallaan on naamankuvani pantu näkyville ja ehdollistettu vihan vallassa tuijottamiseen.
Kerroin tämän poliisille tekemässäni viharikosilmoituksessa.
heti. - Pari hellarinaista tuli määkymään: ai sä tajusit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin oli meneillään semmoinen kaikille gs-kohteille tutti juttu, että aivaa vieraat ihmiset tuijottavat hyvin vihaisesti.
Vaikka menin vieraalla paikkakunnalla uuteen kauppaan, jostakin hyllyn takaa tullut ihminen, naamani nähtyää, IHAN HETI rupesi tuijottamaan vihaisesti.
Mietin ja tajusin, että naamani on triggeri. Keksin hyvin pian, miten ehdollistaminen on voitu tehdä. Hellareiden tilaisuudessa vaikka sadalle kerrallaan on naamankuvani pantu näkyville ja ehdollistettu vihan vallassa tuijottamiseen.
Kerroin tämän poliisille tekemässäni viharikosilmoituksessa.
heti. - Pari hellarinaista tuli määkymään: ai sä tajusit.sissoo , tuo heti on lauseen loppu -loppui heti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sissoo , tuo heti on lauseen loppu -loppui heti
Kuvaustani vihaisesta tuijottamisesta on siistitty. Se oli vihan vimmaista tuijottamista, miehet olivat tosi vaikuttavia.
Jos "en olisi tajunnut" ja tehnyt rikosilmoitusta, VAAN olisi kauhistellut moista vihaisesti tuijottavien määrää, jopa vieraalla paikkakunnalla. minuthan olisi riemusaatossa muilutettu psyk.osastolle ja lääkäri kauhuissaan moisista "harhoistani" olisi lääkinnyt minut vegetatiiviseen tilaan, vaarallisena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvaustani vihaisesta tuijottamisesta on siistitty. Se oli vihan vimmaista tuijottamista, miehet olivat tosi vaikuttavia.
Jos "en olisi tajunnut" ja tehnyt rikosilmoitusta, VAAN olisi kauhistellut moista vihaisesti tuijottavien määrää, jopa vieraalla paikkakunnalla. minuthan olisi riemusaatossa muilutettu psyk.osastolle ja lääkäri kauhuissaan moisista "harhoistani" olisi lääkinnyt minut vegetatiiviseen tilaan, vaarallisena.Tunnistan tämän vihaisen tuijotuksen ja vastaan siihen aurinkoisella hymyllä. Esim. vihaisesti tuijottaville koirataluttajille, jos ovat aivan lähettyvilläni niin iloisesti huuhdahdan:
- Onpa kaunis koira tai kauniit koirat.
Huudahdus ikään kuin herättää heidät hypnoottisesta psykoosista ja hämillään he lähtevät pois paikalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnistan tämän vihaisen tuijotuksen ja vastaan siihen aurinkoisella hymyllä. Esim. vihaisesti tuijottaville koirataluttajille, jos ovat aivan lähettyvilläni niin iloisesti huuhdahdan:
- Onpa kaunis koira tai kauniit koirat.
Huudahdus ikään kuin herättää heidät hypnoottisesta psykoosista ja hämillään he lähtevät pois paikalta.Tuolla aiemmin viharikoksen yhteydessä kirjoitan hellarinaisen sanoneen.AI SÄ TAJUSIT. En silloin vielä tiennyt demareista, Saattaa olla heidän lauseensa. -Hellarit eivät yleensä myönnä mitään.
Stalkkerit pelaavat yhteen, kuuluivat sitten mihin taustaryhmään tahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnistan tämän vihaisen tuijotuksen ja vastaan siihen aurinkoisella hymyllä. Esim. vihaisesti tuijottaville koirataluttajille, jos ovat aivan lähettyvilläni niin iloisesti huuhdahdan:
- Onpa kaunis koira tai kauniit koirat.
Huudahdus ikään kuin herättää heidät hypnoottisesta psykoosista ja hämillään he lähtevät pois paikalta.Ei väki Suomessa puhu toisilleen, niin tekevät on hulluja tai ulkomaalaisia.
Sellaista kuuluukin paeta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei väki Suomessa puhu toisilleen, niin tekevät on hulluja tai ulkomaalaisia.
Sellaista kuuluukin paeta.stalkkerit pelaavat yhteen, koska vaino on organisoitua ja käsikirjaa käytetään
- Anonyymi
arvatkaas minkälaista voice harrasmentia tänään ja tunteiden muokkausta, musertamista. kävin jokin aika sitten työpaikkahaastattelussa. kahta vain haastateltiin, minua ja toista. en tullut valituksi. voice harrasment of today on ollut "they made her to apply, she wouldn't have applied". eli tämä minua parempi valittu henkilö valittiin tehtävään ja hänet on saatu hakemaan tehtävään näiden mind controll tekniikoiden avulla, jotta minä en missään tapauksessa pääsisi uralle. valitulla henkilöllä oli sama koulutus kuin minulla. työelämän/uran tuhoamista on ollut viimeiset 5 vuotta.
- Anonyymi
luotettavuutta vähentää että
alotus on slaalittoteoria palstalla-
kun se kuuluisi maailman menoa palstalle.
tämähän ei ole teoriaa- vaan tosikertomus.- Anonyymi
maailmanmeno-palstalle kirjoitetaan niin paljon viestejä, että ketjut jäävät äkkiä jonnekin taakse . täällä on hitaampi tahti
nyt ketjuja sananvapaus-palstalla ja laki ja rikos-forumilla (poliisi, rikos, henkirikos) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
maailmanmeno-palstalle kirjoitetaan niin paljon viestejä, että ketjut jäävät äkkiä jonnekin taakse . täällä on hitaampi tahti
nyt ketjuja sananvapaus-palstalla ja laki ja rikos-forumilla (poliisi, rikos, henkirikos)laittaisit ne linkit, että löytäis.
on paljon hyvää asiaa. kun tietää mistä on kysymys.
Usk. uhr. tuk ja muu ääri-psykologien touhu ei välttämättä ole luotettavaa, huonoja kokemuksia.
Löytäis vain ihmisiä jotka tietää mistä on kysyms, olisi ehkä paras tuki. Mutta mind-control mielenhallinnoidut pidetään aina yksin- ei saa onnistua tutustumaan keneenkään- kosa siloin ei voitaisi enää vapaasti mestaroida kohteen elämää, kun olisi todistaja ja auttaja paikalla.
- Anonyymi
kiinnostais myös että mitä tapahtuu niissä hellunta-srk-ssa mielenhallinnollisesti ja muuta.
Häirintätekniikat mielenhallinto
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16488045/keskustelua-hairintatekniikoista---miten-sanoa-asia-suomeksi
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881