Tässä tosi tyhmä poliisi uutinen

Anonyymi

HUUMEKUSKI NARAHTI 48.KERRAN KORTITTA AJOSTA

8.11.2020
KEMI. Kortiton huumekuski jäi kiinni Kemissä perjantaina iltapäivällä. Poliisi kertoo tarkastaneensa poliisille entuudestaan tutun 33-vuotiaan miehen ajokunnon. Mies puhalsi nollat, mutta hänelle tehty huumausaineen pikatesti paljasti tämän käyttäneen amfetamiinia. Hänellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisin mukaan miehellä on tilillään 48 aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä. Lisäksi miehen ajamaan autoon tehtiin etsintä, jossa löydettiin ampuma-ase. Miehen epäillään syyllistyneen ampuma-aserikokseen, rattijuopumukseen,huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. KALEVA

Jokainen tajuaa, ettei poliisi epäile mitään eikä kukaan muukaan, vaikka onkin tituleerannut turhake sanan "epäillään" monikkomuotoon . Miten voi olla mahdollista, ettei laki salli takavarikoida tuollaiselta henkilöltä autoa, jota käytetään lainvastaisesti. Johan nyt harakatkin nauraa tuollaiselle uutiselle, että poliisi epäilee, kun onhan kiinniotettu tutkittu ja tuiki tuttu ennestään. Varmaan sama kaveri ehtii tekemään tämän vuoden aikana vielä uuden ennätyksen 50.n kerran ilman ajo-oikeutta, kun poliisi ei uskalla tehdä asialle mitään. Asiahan ei yksin poliisin vika ole, vaan löperön lainsäädäntömme, joka ei katsoa autoa rikoksenteko välineeksi, vaikka sitä käyttäisi joukkotuho aseenakin.
Ei ole mihinkään lakiin kirjoitettu, että on pakko uutisessa epäillä, vaan voi vapaasti kutsua tekijää tekijäksi. Kysymys on vain vanhasta hapatuksesta, john on totuttu ja niin iskostunut, ettei osata kuvata asiaa muun laisilla ilmaisuilla. Poliisi saisi esim. käyttää toisenlaista ilmausta, kuten poliisi uskoo, poliisi arvelee, poliisi otaksuu, poliisi on selvittänyt asian ja kirjaa rikos syytteiksi rattijuopumuksen, ajo-oikeudetta ajamisen, jne.. Kun epäilee, ei usko ja kun uskoo, pitää totena. Tässä tapauksessa oli selvää faktaa, että asia on juuri näin, joten sen ilmaisemiseen ei tarvitse liittää epäilyksiä. Me lukijakunta ei tarvita tämmöisiä höpölän uutisia. Meille riittää, että kerrotaan asiat selkokielellä ilman tyhjänpäiväisiä korulauseita

6

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä tyhmää itse uutisessa on? Kertoo paljon yhteiskunnan nykytilasta.

    • Anonyymi

      Ois kertoneet nimenkin niin se ois jo jotain.

      • Anonyymi

        Eihän sitä nyt nimeä voi sanoa. Hehän ovat yhteiskunnan suojeluksessa. Ennen porkkanavarkaudestakin tuli kovemmat tuomiot.


    • Anonyymi

      PAIKALLISET 17.11.2020 20:15

      Rivipoliisit kertovat aivan toisenlaisesta todellisuudesta kuin viralliset tiedotteet – Näin poliitikot kommentoivat jengiväkivaltaa

      Tavallisilta rivipoliiseilta kentältä paljon yhteydenottoja, joissa kerrotaan toisenlaisesta todellisuudesta kuin poliisin edustajat lausuvat julkisuuteen.

      – Mitä korkeammalla hierarkiassa nämä "puhuvat päät" ovat, sitä riippuvaisempia he ovat Ohisalon suosiosta,
      – Olen saanut yhteydenottoja poliiseilta vuosikausia, niin kauan kuin olen ollut kansanedustajana. Viesti on se, että ongelma pahenee tasaisesti maahanmuuton mukana ja ilmiöt ovat samantyyppisiä kuin muualla Euroopassa.
      – Ghettoutuminen alkaa taloyhtiötasolta, etenee siitä korttelitasolle ja edelleen kaupunginosatasolle,
      – Kotouttaminen on myös epäonnistunut täysin. Kun annetaan mahdollisuus elää tekemättä mitään, niin että tuet juoksee ja tulkkipalvelut pelaavat, niin eihän siinä ole tarvetta kotoutua

      • Anonyymi

        Mutta kyllä nämä varsinkin ILTASANOMAT JA MTV.n rikosuutisten lukeminen on sitten rasittavaa, kun niissä vaan korulausein ylistetään rikollisten tekemisiä. Ei esim. uskalleta nimittää rikollisiksi, ei edes teon tekijöiksi ilman ensin tuota paapovaa termiä "EPÄILTY" ja "EPÄILLÄÄN". Kyllä oli oksettavaa lukea, että kun äijä narahtaa 48 .n kerran ajo-oikeudetta ajosta, niin silti pitää orjallisesti nimittää tekijää tutulla koru lauseella "epäillään", vaikka on tuiki tuttu ennestään. Saa siinä sitten ihmetellä, kuinka rikollisuus sen kun vaan lisääntyy ja ovat jokapäiväisiä uutisia. Vielä sitten jotkut kehtaa ylistää tätä länsimaalaista oikeustajua, kuinka rikollisen oikeusturva on huippuluokkaa. Sitähän se on juuri tämäkin, että rikosuutiset on hemmoteltuja kauniilla koru lauseilla. Autovaras on vain luvaton käyttöön- ottaja ja kaikki rikokset ovat niin sanotusti luvattomia tekoja ikäänkuin pitäisi olla lupa niiden tekemiseen.
        Ja autohan on suojeltu rikoksentekoväline, eli sillä saa tehdä vaikka joukkosurman ajamalla väkijoukkoon ilman, että sitä katsottaisiin rikoksenteko välineeksi. Jos taas puukolla kyntää, niin se on sitä oikeata rikoksenteko tapaa. Tässäkin Kemin tapauksessa on jotain todella pahasti vialla ja mätää, että voi tuolla tavalla olla auton kanssa piittaamaton lailla suojattu.


    • Anonyymi

      https://www.suomenuutiset.fi/vihreat-kannattaa-eu-verotusta-ja-italian-talouden-tukemista-huhtasaari-eu-on-laittomuuden-tilassa/

      Perussuomalaisten, vihreiden ja vasemmistoliiton linjaerot EU-elvytyksestä ja liittovaltiokehityksestä tulivat selvästi esille keskiviikkona AlfaTV:llä. Europarlamentaarikkojen Ville Niinistön (vihr) ja Silvia Modigin (vas) mielestä EU-maiden yhteinen velanotto on järkevää ja se vahvistaisi Suomen taloutta. Perussuomalaisten meppi Laura Huhtasaari joutui huomauttamaan, että EU rikkoo jatkuvasti omia sääntöjään mielivaltaisilla tulkinnoilla, minkä vuoksi unionin uskottavuus on jo heikentynyt kansalaisten silmissä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      271
      4427
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3572
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1891
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1780
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1471
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1012
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      932
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      887
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      875
    Aihe