Olen kahdessa kirjoituksessa todistanut: 1) maailmaa ei voi väittää olevaksi ja 2) maailman oleminen on ihme.
Nyt kysyn, mikä on se, joka ihmettelee maailmaa?
En etsi vastausta tähän kysymykseen mistään niin banaalista kuin "ihmettelen, olen olemassa", mikä olisi vain Descartesin tekemeän virheellisen 'cogito ero sum' toistamista.
Vastaus on: tiedostava subjekti ihmettelee sille paljastunutta maailmaa, jonka se kohtaa maailmassa-olossaan. Subjekti kohtaa olevaa ollessaan jossakin, mutta se itse ei ole jotakin, minkä voi kohdata jossakin. Tämä 'oleva' ei ole varsinaisesti olemassa, vaan se on subjektin kohdattavissa jossakin-olemisessaan.
Kun tiedostava subjekti kohtaa 'olevaa' jossakin-olemisessaan, se tulee tiedostavaksi myös itsestään ja sillä on siten eksistenssi. Subjekti onkin ainoa sellainen oleva, jolla voi olla eksistenssi. Eksistenssin omaava subjekti on tietoinen omasta eksistenssistään, mikä ei tietenkään estä muitakin eksistenssin omaavia subjekteja olevan olemassa. Muiden suhteen vallitsee kuitenkin sama epävarmuus kuin muunkin 'olevan' suhteen siinä, miten eksistenssin omaava subjekti voisi tietää niitä muita olevan olemassa.
Maailman kohtaaminen on siis ensisijassa sen tiedostavan subjektin ihmettelyä. Jos subjekti virittäytyy tutkimaan kohtaamiaan 'olevia', se voi saada niistä tietoa ja ne tulevat enemmän oleviksi (konkreettisemmiksi) sille. Mutta eksistenssiä ei voi olla näillä kohdattavilla 'olevilla', vaan ne ovat objekteja sille, jolla on eksistenssi.
Nyt kysyn, mikä on se, joka ihmettelee maailmaa?
En etsi vastausta tähän kysymykseen mistään niin banaalista kuin "ihmettelen, olen olemassa", mikä olisi vain Descartesin tekemeän virheellisen 'cogito ero sum' toistamista.
Vastaus on: tiedostava subjekti ihmettelee sille paljastunutta maailmaa, jonka se kohtaa maailmassa-olossaan. Subjekti kohtaa olevaa ollessaan jossakin, mutta se itse ei ole jotakin, minkä voi kohdata jossakin. Tämä 'oleva' ei ole varsinaisesti olemassa, vaan se on subjektin kohdattavissa jossakin-olemisessaan.
Kun tiedostava subjekti kohtaa 'olevaa' jossakin-olemisessaan, se tulee tiedostavaksi myös itsestään ja sillä on siten eksistenssi. Subjekti onkin ainoa sellainen oleva, jolla voi olla eksistenssi. Eksistenssin omaava subjekti on tietoinen omasta eksistenssistään, mikä ei tietenkään estä muitakin eksistenssin omaavia subjekteja olevan olemassa. Muiden suhteen vallitsee kuitenkin sama epävarmuus kuin muunkin 'olevan' suhteen siinä, miten eksistenssin omaava subjekti voisi tietää niitä muita olevan olemassa.
Maailman kohtaaminen on siis ensisijassa sen tiedostavan subjektin ihmettelyä. Jos subjekti virittäytyy tutkimaan kohtaamiaan 'olevia', se voi saada niistä tietoa ja ne tulevat enemmän oleviksi (konkreettisemmiksi) sille. Mutta eksistenssiä ei voi olla näillä kohdattavilla 'olevilla', vaan ne ovat objekteja sille, jolla on eksistenssi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nyt on jouluaatto tätä kirjoittaessani, joten on oikea aika jatkaa eksistenssistä.
Olen todennut tiedostavan subjektin voivan ihmetellä sille paljastuvaa maailmaa, joka näin joulun aikaan korostuu sille erityisenä. Mikään nykyisin tieteelle ominainen tarkastelutapa ei tavoita 'joulunmieltä'.
Sen sijaan eksistentialismissa voidaan helposti käsitteellistää 'joulumieli'. Se on erityinen tapa virittäytyä olemisessaan kohdata tämä päivä, joka tätä kirjoitettaessa on elettävänä. Kuinka huikeaa!
Jokaisen kannattaisi tänään kullostella, miten 'joulumieli' ilmenee omassa eksistenssissä. Silloin jokainen voi saavuttaa jonkin sellaisen näkökulman omaan elämäänsä, jota ei ole ehkä aiemmin tullut ajatelleksi.
Hyvää joulua ja toivottavasti myös uutta vuotta 2021.