Mielenkiintoinen harrastus, tiedä mitä löytyy.
Ainakin saa ulkoilla ja voi jotain löytää, kun metallin ilmaisimen kanssa liikkuu.
Vähemmälle on jäänyt harrastus, mutta rannalta on useamman euron löytänyt,
Kerran oli ihan kolikko hiekan pinnalla näkyvissä, kun piippasi ja siitä oli helppo noukkia.
Kunhan 2€ tai 1€ kolikko kaivamisen jälkeen tulee näkyviin, niin se tuntuu ihan hienolta. On sellainen muovinen sihti, jolla hiekkaa kahmaisee piippaus kohdasta ja aikansa kun sitä sihtiä heiluttaa, niin kuuluu kolina ja mikäs siellä kolisee, no kolikko tai sitten arvoton alumiininen tölkin repäisyklipsi.
Löysinpä jopa hopeasormuksen, mutta mitään nimikaiverruksia ei siinä näkynyt.
Kultasormuksia/koruna ei ole vielä löytynyt, mutta markka-ajan kolikoita on.
Kerran mokoma alumiinitölkki kaivuutti puoli metriä syvän kuopan kaivamaan uimarannalla, pah.
Metsään voisi mennä kokeilemaan, jos sieltä jotain löytäisi.
Mitäs naisolennot on mieltä miehestä, joka heiluttaa kelaa varren päässä ja välillä kuuluu korkeita ja matalia piippauksia ja lapio heiluu.
Tosin, jos on kuulokkeet päässä, niin piippaukset ei koko kansan korville välity.
t. Ätmi

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.