Pelkäätkö?

Meil­lä kai­kil­la lie­nee pe­lon ko­ke­muk­sia. Pel­ko voi kä­väis­tä aja­tuk­sis­sa. Se voi myös jäy­tää miel­tä. Pel­ko voi seu­ra­ta ih­mis­tä, jol­loin hän elää pe­los­sa. Mitä sinä pel­käät? Mik­si pel­käät? Em­me voi­ne vält­tää pel­koa tu­le­vas­ta, kun jat­ku­vas­ti saam­me tu­hon vies­te­jä maa­pal­lon eri kol­kis­ta.

Ul­koa tu­le­vien pel­ko­jen koh­teet on help­po ni­me­tä. Niis­tä voim­me kes­kus­tel­la ys­tä­viem­me kans­sa useim­mi­ten yh­tei­sym­mär­ryk­ses­sä sii­tä, mis­tä on ky­sy­mys. Täl­lai­set pe­lon ai­heut­ta­jat ei­vät kui­ten­kaan ole ai­no­at. Myös ih­mi­sen si­säl­tä nou­see pel­ko­ja. Ne ei­vät ai­na ole­kaan yh­tä hel­pos­ti kä­si­tel­tä­viä kuin ul­kois­ten ta­pah­tu­mien ai­heut­ta­mat. Rau­hat­to­mal­le mie­lel­le voi ol­la vai­kea löy­tää se­li­tys­tä. Ju­ma­lan sa­nas­sa kä­si­tel­lään ih­mi­sel­le tär­ke­ää, tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta pel­koa sekä syn­nin ai­heut­ta­maa pel­koa.

Ju­ma­lan ku­vak­seen luo­ma ja yh­tey­teen­sä tar­koit­ta­ma ih­mi­nen ei voi hy­vin, jos yh­teys on­kin kat­ken­nut. Sy­dä­men val­taa rau­hat­to­muus ja pel­ko, häm­men­nys sii­tä, et­tä Her­ran huo­neen va­lot ei­vät enää va­lai­se­kaan kul­jet­ta­vaa tie­tä. Eh­kä ym­pä­ril­lä ta­pah­tu­vis­ta ikä­vis­tä asi­ois­ta ker­to­vat vies­tit vie­lä li­sää­vät ah­dis­tuk­sen taak­kaa.

Hy­viä vies­te­jä

Mi­hin jää­vät hy­vät vies­tit? Ne, jot­ka lu­paa­vat va­pau­tus­ta pe­los­ta. Jää­vät­kö ne ikä­vien vies­tien var­joon? On­ko ih­mi­nen pe­lon kes­kel­lä tai­pu­vai­nen kiel­tä­mään noit­ten sa­no­mien pää­syn tie­toi­suu­teen­sa?

Ko­ti­kau­pun­ki­ni erään ar­vok­kaan kou­lu­ra­ken­nuk­sen sei­näs­tä voin lu­kea teks­tin: ”Kai­ken opin pää­tös on: Pel­kää Ju­ma­laa ja pidä Hä­nen käs­kyn­sä.” Näin on yh­teis­kun­ta vie­lä 1900-lu­vun alus­sa il­mais­sut tu­ken­sa kris­til­lis­ten elä­mä­nar­vo­jen puo­les­ta. Sa­man­lai­sia elä­mä­noh­jei­ta löy­däm­me Raa­ma­tus­ta usei­ta­kin. ”Vii­saut­ta on Her­ran pel­ko, ym­mär­rys­tä se, et­tä kart­taa pa­haa” (Job. 28:28).

”Her­ra, neu­vo mi­nul­le tie­si, et­tä nou­dat­tai­sin si­nun to­tuut­ta­si. Pai­na sy­dä­mee­ni sy­väl­le pyhä pel­ko ni­me­ä­si koh­taan.” (Ps. 86:11.) Näis­tä­kö, pel­koon ke­hot­ta­vis­ta oh­jeis­ta, tu­li­si apu pe­los­sa elä­väl­le? Näyt­täi­si sil­tä, et­tä on ole­mas­sa Ju­ma­lan tah­don mu­kais­ta, elä­mään tur­vaa tuo­vaa pel­koa ja on ole­mas­sa syn­nin or­juu­den ai­heut­ta­maa pel­koa. Paa­va­li kir­joit­taa Roo­man seu­ra­kun­nal­le: ”Te et­te ole saa­neet or­juu­den hen­keä, joka saat­tai­si tei­dät jäl­leen pe­lon val­taan. Olet­te saa­neet Hen­gen, joka an­taa meil­le lap­sen oi­keu­den, ja niin me huu­dam­me: Ab­ba! Isä!” (Room. 8:15.)

Ju­ma­lan rak­kau­des­sa

Ei­kö Her­ran pe­los­sa ole­kin ky­sy­mys syn­nin kart­ta­mi­ses­ta, pyr­ki­myk­ses­tä Ju­ma­lan ja ih­mi­sen vä­li­sen yh­tey­den var­jel­tu­mi­seen? Yh­teys mer­kit­see Ju­ma­lan rak­kau­den osal­li­suut­ta, sen rak­kau­den, jos­sa ei ole pel­koa, sil­lä täy­del­li­nen rak­kaus kar­kot­taa pe­lon (1. Joh. 4:17–18).

Ku­ten pel­koa, näyt­täi­si rak­kaut­ta­kin ole­van use­aa eri­lais­ta. Ih­mi­nen ei ha­lu­ai­si nii­tä ero­tel­la toi­sis­taan, vaan hän si­joit­tai­si yh­den rak­kaus-ni­mik­keen al­le sen­kin elä­män­ta­van, jota ei Ju­ma­lan sana tue. Täy­del­li­ses­sä rak­kau­des­sa on ky­sy­mys Ju­ma­lan rak­kau­des­ta. Sen yh­tey­teen mei­tä yhä ke­ho­te­taan.

”Vaik­ka minä kul­ki­sin pi­me­äs­sä laak­sos­sa, en pel­käi­si mi­tään pa­haa, sil­lä sinä olet mi­nun kans­sa­ni. Sinä suo­je­let mi­nua kä­del­lä­si, joh­da­tat pai­men­sau­val­la­si. Si­nun hy­vyy­te­si ja rak­kau­te­si ym­pä­röi mi­nut kaik­ki­na elä­mä­ni päi­vi­nä, ja minä saan asua Her­ran huo­nees­sa päi­vie­ni lop­puun as­ti.” (Ps. 23:4,6.)

Veik­ko Si­vu­la