Tulkaa vievoittavien vetten tykö!

Vir­voit­ta­vaa vet­tä tar­jol­la

”Are you sure you have enough wa­ter?” Tun­te­mat­to­mat pa­ti­koi­jat ky­se­li­vät, olem­me­ko var­mo­ja, et­tä meil­lä on riit­tä­väs­ti vet­tä, kun kul­jim­me pie­ni lap­si rin­kas­sa Is­ra­e­lin kui­vas­sa hiek­ka­ki­vi­vuo­ris­tos­sa. Tun­te­mat­to­mien ih­mis­ten huo­leh­ti­mi­nen tun­tui hy­väl­tä, vaik­ka meil­lä ei mi­tään hä­tää ol­lut­kaan.

Olim­me jo­tain vuo­sia sit­ten lo­ma­mat­kal­la Ei­la­tis­sa, ja kä­vim­me yh­te­nä päi­vä­nä pa­ti­koi­mas­sa. Kul­kies­sam­me kui­via hiek­kai­sia vuo­ri­pol­ku­ja yri­tim­me sie­lum­me sil­min näh­dä, kuin­ka mil­joo­na­päi­nen Is­ra­e­lin kan­sa kul­ki tu­han­sia vuo­sia sit­ten eh­kä­pä sa­moil­la seu­duil­la.

Saa­toim­me hy­vin ku­vi­tel­la, kuin­ka paah­ta­va hel­le uu­vut­ti ja mie­li pa­loi vä­lil­lä ta­kai­sin Egyp­tin li­ha­pa­to­jen ää­rel­le. Heil­lä oli vä­lil­lä mää­rän­pää epä­sel­vä, läh­te­mi­nen ka­dut­ti, näl­kä ja jano vai­va­si­vat.

Meil­lä oli kän­ny­köis­sä kar­tat sekä eväs­tä ja vet­tä riit­tä­väs­ti mu­ka­na. Sil­ti ys­tä­väl­li­set pai­kal­li­set nuo­ret ym­mär­si­vät ve­den tär­key­den kuu­mas­sa ja kui­vas­sa ja tah­toi­vat vält­tä­mät­tä an­taa sitä meil­le li­sää, var­muu­den vuok­si.

Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan pal­jon ve­des­tä. Läm­pi­mäs­sä maas­sa asu­vat Jee­suk­sen ai­ka­lai­set ym­mär­si­vät var­mas­ti hy­vin Jee­suk­sen ja Van­han tes­ta­men­tin pro­feet­to­jen ker­to­muk­set vir­voit­ta­vas­ta ve­des­tä. Suo­men tu­han­sien jär­vien maas­sa ver­tauk­set elä­väs­tä ve­des­tä ei­vät eh­kä au­ke­ne yh­tä luon­te­vas­ti, mut­ta tie­däm­me, et­tä ja­noi­sel­le ih­mi­sel­le mi­kään ei tun­nu niin hy­väl­tä kuin saa­da suu­hun­sa rai­kas­ta, puh­das­ta vet­tä.

Psal­min 84 kir­joit­ta­ja pu­huu mat­kaa­mi­ses­ta ve­det­tö­mäs­sä laak­sos­sa, kuin­ka vir­voit­ta­va läh­de ja sade an­ta­vat siu­nauk­sen. Us­ko­vai­sen ih­mi­sen elä­mä tun­tuu vä­lil­lä mat­kaa­mi­sel­ta kui­vas­sa ve­det­tö­mäs­sä laak­sos­sa.

Vaik­ka ym­pä­ril­lä oli­si elä­vää vet­tä tar­jo­a­via ys­tä­viä, sie­lun­vi­hol­li­nen so­kai­see mat­kaa­jien sil­mät ja lait­taa epäi­le­mään pe­ril­le­pää­syä. Se tah­toi­si saa­da mei­dät kat­so­maan edes­sä ole­via ki­viä, juu­ra­koi­ta ja vas­ta­mä­kiä sekä miet­ti­mään ras­kai­ta kan­ta­muk­sia. Kui­ten­kin tie­däm­me, et­tä mää­rän­pään nä­ke­mi­nen tai ajat­te­lu aut­taa jak­sa­maan ja hel­pot­taa kul­kua.

Jo­kai­nen ko­kee jos­kus elä­mäs­sään ja­noa. Se voi tul­la huo­maa­mat­ta, ko­van työn jäl­keen, tai ym­pä­ris­tön olo­suh­tei­den seu­rauk­se­na, ku­ten meil­lä oli­si pa­ti­koi­des­sa saat­ta­nut käy­dä. Ju­ma­la he­rät­tää ih­mi­sen oman­tun­non ja­no­a­maan elä­vää vet­tä. Hän pu­hut­te­lee ih­mi­siä eri ta­voil­la: luon­nos­sa, elä­män­koh­ta­lois­sa, Raa­ma­tus­sa ja kan­so­jen vai­heis­sa.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan mat­ka­jou­kos­sa kul­ke­va saa naut­tia us­ko­vais­ten ys­tä­vien kan­ta­mas­ta ve­des­tä. Kui­vak­si ja vä­sy­neek­si tun­te­va Ju­ma­lan lap­si saa voi­maa ja roh­kai­sua ja jak­saa taas kat­sel­la mää­rän­pää­hän, kun us­ko vah­vis­tuu evan­ke­liu­min saar­nas­ta. Niin kuin is­ra­e­li­lai­set joi­vat vet­tä kal­li­oon lyö­dys­tä läh­tees­tä, us­ko­vai­nen voi tä­nään­kin am­men­taa sa­mas­ta läh­tees­tä, Kris­tus-kal­li­os­ta.

Pa­tik­ka­mat­kal­lam­me pää­sem­me lo­pul­ta vuo­ren hui­pul­le ja saam­me kul­kea lop­pu­mat­kan ala­mä­keä, ihail­len kau­nii­ta Pu­nai­sel­le­me­rel­le avau­tu­via mai­se­mia. Tur­koo­sin si­ni­nen meri välk­kyy kut­su­va­na ja kat­se­lem­me, min­ne me­ni­sim­me ui­maan. Kun mää­rän­pää nä­kyy, as­kel on ke­vyt ei­kä rink­ka pai­na se­läs­sä.

Rin­kas­sa nuk­ku­vaa las­ta kat­so­es­sa muis­tuu mie­leen Raa­ma­tun neu­vo: Kat­so­kaa tai­vaan lin­tu­ja: ei­vät ne kyl­vä, ei­vät ne leik­kaa ei­vät­kä ko­koa va­ras­toon, ja sil­ti tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne ruok­kii ne. Ja olet­te­han te pal­jon enem­män ar­voi­sia kuin lin­nut! (Matt. 6:26.)

Teks­ti: Tee­mu Kar­hu­maa