Lepopäivien merkitys

Anonyymi

Lepopäivillä on treenaamisen tulosten kannalta välttämätön merkitys.

Kuntoilu voi helposti muuttua käytännössä jokapäiväiseksi niin että lepopäivät skipataan, koska keho tottuu jatkuvaan rasitustilaan.

Sitten ihmetellään mikseivät lihakset kasva tai kunto kohene.

Tai miksi olo on samanlainen kuin vuosi sitten eikä kohene vaikka niin luvattiin lehdissä tai treenivideoissa tapahtuvan.

Eihän jatkuvasti rasituksessa oleva lihas kykene palautumaan kunnolla ilman lepoa. Palautumisen ja levon aikana tapahtuu myös treenissä rasittuneiden lihassolujen korjaantuminen sekä lisääntyminen mikä johtaa lihaskasvuun.

Pelkkä treeni-treeni-treeni-treeni ilman levolle varattuja päiviä on hyvinvoinnin kannalta tuhoisaa. Keho ajautuu jatkuvaan stressitilaan. Jos treenaaminen on muuttunut jatkuvaksi rutiiniksi niin lepopäivistä kannattaa tehdä myös rutiini.

Lepopäivien skippaaminen on hyvinvoinnin ja tulosten kannalta haitallista.

Jos aloillaan olo on hankalaa niin se on merkki siitä että keho on niin tottunut jatkuvaan stressitilaan että se yrittää automaattisesti ylläpitää jatkuvaa stressiä mikä on haitallista terveyden kannalta.

Keho on kuin jatkuvassa hälytystilassa mikä ylikuormittaa sisäelimiä, aivoja ja koko kehoa

0

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        272
        4486
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        267
        3615
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        162
        1911
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        26
        1818
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        299
        1485
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1031
      7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        18
        970
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        122
        922
      9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        883
      Aihe