Ehkäisypillerit sekoittavat naisten päät

Anonyymi

Kun tiedetään e-pillereiden olevan niin voimakkaita hormooneja että ne kontrolloivat voimakkaammin elimistön toimintaa kuin aivoimpulssit määräisivät, ei ole ihme että suurin osa ”Triggeströmeistä” on e-pillereiden syöjiä.

Lääkärit eivät juuri välitä pillereiden aihetuttamista sivuoireista kun kirjoittavat jo 13 vuotiaille e-pillereitä kuukautiskipuihin. Näin ihmisen oman käynnistymässä oleva hormoonituotanto vääristetään pilleri-hormooneilla, eikä elimistö koskaan tiedä mihin suuntaan hormoonien tulisi kehittyä tai mikä on se oikea hormoonitasapaino.

Sitten löydetään se ”maailman ihanin mies”, mennään naimisiin ja tehdään lapset. Ja kas kummaa, kun viimeisen lapsen imetys loppuu, hormoonit koittavat hakeutua entiselle tasolleen. Mutta koska ne eivät tiedä mikä on normaali taso, heilahtelu avaa naisen silmät ja hän huomaa elävänsä keskellä velkahelvettiä isoksi kasvaneen idiootin kanssa. Ja edessä on riitaisa ero.

Sen lisäksi että e-pillerit aiheuttavat rikkinäisiä perheitä ja ihmisiä jotka joutuvat syömään lopunelämäänsä tasoittavia hormooneja, ne aiheuttavat kuolemia, veritulppia ja halvauksia. Siitä huolimatta, lääkäri kirjoittavat näitä alle 21 vuotiaille, koska saavat jokaisesta lunastetusta paketista rojalttinsa.

Ja kamalintahan tässä on se että naiset vielä menvät tähän halpaan ja maksavat siitä vetoamalla ”Minulla on päätäntävalta omasta vartalostani”. Maksavat siitä että saavat maksimotua elämän mittaisen kurjuutensa. Voi sentään.

33

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Disse

      Tai sitten vaan vähän iäkkäämpi mies miettii aamukahvillaan näin.....

    • Anonyymi

      Voi aloittaja parkaa minkälaisen ikeen alle on joutunut 😥

    • Anonyymi

      Miesten kannattaakin opetella käyttämään kondomia

      • Anonyymi

        Minä haluan ainakin panna paljaalla. Kondomit ovat ikäviä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä haluan ainakin panna paljaalla. Kondomit ovat ikäviä.

        Kokemattomana joudut aloittamaan seksielämän kondomin kanssa. Pari vuotta ja sen jälkeen voit jättää kortsun pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä haluan ainakin panna paljaalla. Kondomit ovat ikäviä.

        Sitten pitää katkaista piuhat. Ja jos lapsia haluaa, niin ne voi sitten myöhemmin solmia yhteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä haluan ainakin panna paljaalla. Kondomit ovat ikäviä.

        Ka juuri tuon (miesten vaatimusten) takia naiset joutuvat sekoittamaan päänsä e-pillereillä. Se oli ihan totta, mitä aloittaja kirjoitti pillereiden aiheuttamasta agressiivisuudesta, veritulppia ne myös aiheuttavat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ka juuri tuon (miesten vaatimusten) takia naiset joutuvat sekoittamaan päänsä e-pillereillä. Se oli ihan totta, mitä aloittaja kirjoitti pillereiden aiheuttamasta agressiivisuudesta, veritulppia ne myös aiheuttavat.

        Naisten pitäisi joukolla alkaa vastustaa naisten hormonaalista ehkäisyä. Miehethän sitä seksiä palstatotuuden mukaan enemmän kaipaa, joten olisi vain oikeudenmukaista että ehkäisy olisi miehen harteilla. Jos miehille sanottaisiin että piparia ei irtoa ellet katko piuhoja/ käytä hormonaalista ehkäisyä / rullaa kumia veitikan päälle, niin varmasti löytyisi intoa ehkäisystä huolehtimiseen.


    • Anonyymi

      Kylläpä palstan ätmi-pojilla riittää aina vaan uusia selityksiä siihen ettei naista saa :D

    • Anonyymi

      "heilahtelu avaa naisen silmät ja hän huomaa elävänsä keskellä velkahelvettiä isoksi kasvaneen idiootin kanssa. Ja edessä on riitaisa ero."

      Että E-pillerit vaikuttaisi jotenkin älykkyyteenkin. No tuo oli uutta.

      • Anonyymi

        Hormonit vaikuttaa toki ihmisten käyttäytymiseen, silloin saattaa tehdä jotain tyhmää.


      • Anonyymi

    • J-76

      Lopettaa penetraatiokeskeisen seksin tykkänään, niin ei tarvita ehkäisyjä. Onhan niitä muitakin tapoja seksiä harrastaa, kun kynää penaaliin työntää.

      • Anonyymi

        Myös B-rappu on hyvä.


      • J-76
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös B-rappu on hyvä.

        Mielummin kuitenkin ihmisen, kun rappuhuoneiston kanssa, vaikka olis A-rappukin.


    • Anonyymi

      Kyllä nyt täytyy ätmien viimein ottaa järki käteen ja alkaa etsimään nainen ulkomailta. Afrikka voisi olla hyvä vaihtoehto. Siellä ei e-pillereitä turhaan määräillä jokaiselle hameenkäyttäjälle. Monet katoliset maat ovat varmasti myöskin hyvä vaihtoehto. Kaukoidässä ovat monin paikoin oppineet turhan hyvin käyttämään hormonaalista ehkäisyä, että siellä ovat vaihtoehdot vähän heikommat. Kyllä sieltäkin voi silti löytyä.

      Nyt vaan äkkiä liikkeelle, kun korona on tehnyt nettideittailusta niin suosittua. Vastullinen länsimies etsii ulkolaisen vaimonsa nyt netistä, eikä lähde turhille riiuureisuille. Tilanne on kuin luotu peräkamariin jämähtäneen ätmin onnistuneeseen pariutumiseen ulkomaan eläjän kanssa. Tämä parempaa hetkeä ette tule löytämään. Ulkomaiset deittisivustot kuhisevat naisia, jotka haluavat tutustua juuri teihin ätmit!

    • Anonyymi

      Mut väkivaltaisten jännämiesten kanssa naiset ei pillereitä käytä. Naiset haluaa siitää lapsia joista tulee jännämiehiä lisää.

      • Anonyymi

        Ulkomaiden naisille suomalainen ätmi on länsimainen jännämies. Ala nyt sinäkin heti netistä etsimään omaa naista itsellesi!


      • Anonyymi

        Jos siis tuolla samalla logiikalla ätmin kanssa paritteleva nainen tuottaa ätmejä, niin sittenhän kaikkien teidän ätmien isät on ätmejä. Mutta palstatotuuden mukaan ätmit ei saa naista, joten miten yhtään ätmiä on koskaan voinut syntyä, kun hedelmöittäminen on vaatinut ätmin siemenen uivan jonkun naisen mahaan? ;)


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas jollain k&k miehellä napsahti.

        Jännämiehet saa jännitystä elämäänsä muualtakin. Ei niiden tarvii isotella vauvoille. Toi on satavarmasti ollu k&k, jolla kilahti. K&K ei uskaltais ryttyillä yhtään isommalle. Sais turpiinsa jo viisvuotiaalta (ja siksi k&k käyttääkin yleensä asetta).


    • Anonyymi

      Se on totta. Eilen esim. täällä päärekatut lynkkas anonyymiä vailla mitään rajaa. Rekisteröidyt nimimerkit. Raivopäissään.

      • Anonyymi

        Onkohan jollain nimimerkillä tehostettu hormoninappi? Vaahto näyttää vaan valuvan suusta kun hyökätään anonyymikirjoittajien päälle.


      • Gaylord_Focker

        Rakkautta vaan. Raju rakastaja nääs. Mennään eikä meinata.


      • Anonyymi
        Gaylord_Focker kirjoitti:

        Rakkautta vaan. Raju rakastaja nääs. Mennään eikä meinata.

        Pieni anonyymi potkittiin verille ja nurkkaan.


      • Gaylord_Focker
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni anonyymi potkittiin verille ja nurkkaan.

        Tervetuloa todellisuuteen. Nobody loves no one.


      • Anonyymi
        Gaylord_Focker kirjoitti:

        Tervetuloa todellisuuteen. Nobody loves no one.

        Sun maailmassa noin j-76


      • Gaylord_Focker
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun maailmassa noin j-76

        Ei, vaan palstalla.


    • Anonyymi

      Minä vaihdan ihan milloin vain e-pillerit johonkin muuhun jos sinä otat minun puolestasi itselle ne törkeet kivut jotka minulla on ilman niitä jatkuvasti. Alkoivat menkkojen mukana eikä ole selitystä löytynyt. Meillä ei olisi niin huonoja e-pilleri systeemäjä, jos oikeasti naisten sairauksia ja muita haluttaisiin kunnolla tutkia sekä parantaa/auttaa. Mutta ei koska miehiä koskevat sairaudet ja niiden tutkiminen on olleet tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä pitkään, nyt sentään tärkeysjärjestys on niin, että yleisesti kaikkia koskevat etunenässä. Silti naisiin eniten kohdistuvat kivuliaat sairaudet on edelleen pohjalla ja voivotellaan vain.

      Kumma, ettei miesten ehkäsypilleriä tehty koska niissä oli liian paljon SIVUOIREITA, mutta naisten kohdalla sivuoireet on ok, eikä tarvitse kehittää ehkäsypillereitä paremmiksi. Tai muuta lääkettä.

      Ala prkl ajamaan sitä, että naiset otetaan paremmin huomioon lääketieteessä kokeissa, koulutuksessa, testeissä ja diagnostiikassa. Naisilla ei ole usein muuta vaihtoehtoa kuin e-pillerit jos haluaa huolehtia itsestään ja elää edes osaksi ilman kipuja. Se on todellakin päätäntä valta omasta vartalosta, koska silloin ainakin pystyy elämään ja todellakaan ei kipujensa lisäksi mikään synnytyskone halua sinulle olla.

      Oikea päätäntävalta olisi, että annettaisiin naislle mahdollisuus sterilisoida itsensä jos niin haluavat ja tämä on tässä maassa ihan mahdoton saada jopa 30 ikävuoden jälkeen. Siitä oikeudesta pitää tapella kun mies vain voi valssia sisälle eikä kukaan ala vänkäämään vastaan. Et sinä ole minkään oikean päätäntävallan puolella naisille, joten turhaa kiillottelet tällä pskalla jotain haarniskaa ja syytät e-pillereitä kun kyse on todellisuudessa sinun omista ongelmistasi.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, paitsi nuo henkilökohtaisuudet.


    • Anonyymi

      Ehkäisy suojaa epätoivotulta raskaudelta, mutta siinä on myös toinen yhtä tärkeä puoli, että suojaa taudeilta. Ja e-pillerit ei suojaa taudeilta. Että ihan turhat pillerit, ellei nyt lääketieteellisesti kipuihin tarvi.

    • Anonyymi

      Pillerit pois ja naiset tylleröt paksuiksi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4532
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3649
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1938
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1839
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      302
      1499
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1045
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      986
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      124
      938
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      885
    Aihe