Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Villejä pohdintoja ja spekulaatiota ajasta ja avaruudesta (:D)

Anonyymi

Nykytiede hahmottaa ajan ja avaruuden periaatteessa kuin elokuvan peräkkäisinä pysäytyskuvina.

Kausaliteetti tässä mallissa tarkoittaa että edellinen pysäytyskuva on aina kausaalinen syy sitä seuraavalla pysyäytyskuvalle eli aika fysiikan kaavoissa on ns 'delta t' eli ajankohta 1 on sitä seuraavan ajankohdan 2 syy ja ajankohta 2 taas vastaavasti ajankohdan 1 seuraus.

Sähkömagneettinen energia kuitenkin toimii hyperdimensionaalisesti eli >3 paikkaulottuvuutta (ks. Gabriel Kron) eli havaitsijan kannalta ilmantuu ajasta 3d ulottuvuuden jokaiseen pisteeseen ja kiertää sitten takaisin aika-ulottuvuuteen koska emme voi havaita ilmiöitä aikaulottuuvuudessa.

Muutos on periaatteessa mahdotonta pelkässä 3d ulottuvuudessa ( Zenonin paradoksit) joten koko luonnontieteiden kokonaisuuden ja perinteisen matematiikan & logiikan perusta on virheellinen.

Eli ts. syitä ei voi koskaan havaita. Kaikki havaittu on aina seurausta. Kausaliteetti ilmenee ajan ulottuvuuden kautta havaitsijoille eli kyseessä on 4d t todellisuus.

Todellisuus siis purkautuu havaittavissa olevaan avaruusulottuvuuteen ikäänkuin aika-ulottuvuuden kautta joten aika ei ole pelkkä delta-t vaan hyvin moniaspektinen asia jota ei ymmärretä vielä julkisessa valtavirtatieteessä alkuunkaan.

Esim. Einstein itse teki tarvittavat korjaukset omiin teorioihinsa jo 1928 yhtenäiskenttämallissa ja maailmansotien välillä ja 2. maailmansodan aikana tämän hyperdimensioonalisen fysiikan perusteet olivat jo selvillä ja sen sovelluksia alkoi ilmaantua (ns. skalaariaseet eli resonanssi/interferenssitekniikka joka soveltuu sekä aineen että psyyken manipulointiin ja myös sään ja maanjäristysten manipulointiin eli ts. koko fysikaalinen todellisuus kaikkine ilmenemismuotoineen on periaatteessa manipuloitavissa) .

Myös Maxwellin alkup. yhtälöissä sekä Teslan fysiikassa on viitteitä tästä laajemmasta hyperdimensioonaalisesta fysiikasta joka vaarallisuutensa takia ei ole yksityiskohdiltaan julkista tiedettä. Nykyinen kvanttifysikka ja relativistinen fysiikka on tahallaan rampautettua ja umpikujaan johtavaa tiedettä.


(ks. Tom Bearden Fer de Lance 2nd edition sivu 5 alkup. tekstissä)

Lähteet:

https://ia802809.us.archive.org/18/items/beardenferdelance2ndednscalaremweapons8602www.cheniere.org_202001/BEARDEN-20190928T233900Z-001/BEARDEN/Bearden - Fer de lance 2nd Edn (scalar EM weapons, _86-_02, www.cheniere.org).pdf

https://questsecrets.com/2017/08/29/the-electric-quest-of-garbriel-kron/



Tässä blogissa runsaasti vinkkejä jatkotutkimusta varten:

https://fadetoblog.jimmychurchradio.com/out-on-a-limb-no-a-twig-practically-thin-air-here/

Lähteiden oletettu "kyseenalaisuus" (ns. "lähdekritiikin" kannalta) ei nyt ole tässä olennaista vaan niissä esitetyt ideat joihin itse tutustuin yli 10 v sitten lähinnä Joseph F. Farrellin tuotannon kautta ja sitten sen jälkeen tutkimalla tarkemmin hänen kirjoissaan mainittuja lähteitä.

Belisario

8

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sulla oli kaksi mielenkiintoista pätkää. Osaisitko antaa aiheesta lisää sanoja ? :-)

      Eli nämä:

      "eli havaitsijan kannalta ilmaantuu ajasta 3d ulottuvuuden jokaiseen pisteeseen ja kiertää sitten takaisin aika-ulottuvuuteen koska emme voi havaita ilmiöitä aikaulottuuvuudessa ."

      "Todellisuus siis purkautuu havaittavissa olevaan avaruusulottuvuuteen ikäänkuin aika-ulottuvuuden kautta"

      Eli voisitko tarkentaa näitä?

      • Anonyymi

        "Sulla oli kaksi mielenkiintoista pätkää. Osaisitko antaa aiheesta lisää sanoja ? :-)"

        Vain kaksi? :D

        "Eli nämä:"

        "eli havaitsijan kannalta ilmaantuu ajasta 3d ulottuvuuden jokaiseen pisteeseen ja kiertää sitten takaisin aika-ulottuvuuteen koska emme voi havaita ilmiöitä aikaulottuuvuudessa ."

        Tuo oli suoraan käännetty viestissä linkatusta Thomas Beardenin kirjasta ja perustuu Gabriel Kronin mallinnukseen sähkömagnetismista. Minusta tuo on jo tarpeeksi täsmällinen kuvaus ja jos haluat tarkempaa niin lue ja perehdy itse niihin annettuihin linkkeihin ja lue ne ajatuksella.

        "Todellisuus siis purkautuu havaittavissa olevaan avaruusulottuvuuteen ikäänkuin aika-ulottuvuuden kautta"

        Tuo on sama asia toisin ilmaistuna kuin siinä edellisessä lainaamassasi lauseessa.

        "Eli voisitko tarkentaa näitä?"

        Voisin mutta sinun pitää esittää ensin selkeitä kysymyksiä jos haluat selkeät vastaukset.

        Voisit aloittaa vaikka kyseenalaistamalla nuo väitteet ja perustelemalla samalla syyt siihen kyseenalaistamiseen.

        Belisario


    • Anonyymi

      "Voisin mutta sinun pitää esittää ensin selkeitä kysymyksiä"

      Ei mulla oo kompetenssia siihen. Uudet aikaan liittyvät pohdinnat on kaikkein mielenkiintoisimpia tietoisuuden ohella.

    • Anonyymi

      Laitan paremmaksi kuin edellinen kommentoija, minulla on vain yksi
      kysymys.

      "Muutos on periaatteessa mahdotonta pelkässä 3d ulottuvuudessa ( Zenonin paradoksit) joten koko luonnontieteiden kokonaisuuden ja perinteisen matematiikan & logiikan perusta on virheellinen. "

      Olettaisin että kyseinen kohta edellyttäisi poikkeuksellisen vahvoja
      argumentteja tuekseen, keskityn vain kohtaan Zenonin paradoksista.

      Mikä on uusi tulkinta noista paradokseista.
      Enkä nyt tarkoita tylsää matemaattista, suppenevien sarjojen ratkaisua,
      tai kreikkalaisten puuttuvaa raja-arvon käsitettä.
      vaan mikä on vikana loogisesti vaikkapa Akhilleus-paradoksissa.

      Voihan sitä spekuloida villisti vuosikaupalla, toisaalta kannattaako siihen
      käyttää rajallista, ajan suhteen, aivoaikaansa?

      • Anonyymi

        "Olettaisin että kyseinen kohta edellyttäisi poikkeuksellisen vahvoja
        argumentteja tuekseen", ."

        Riippuu siitä haluaako ja pystyykö hahmottamaan ajan ja avaruuden eri tavoin kuin on opetettu ja tottunut.

        Ihan vain vinkkinä esim.:

        Aika vs paikkahahmotus

        Einsteinin suhteellisuusteoria:

        Paikka on ensisijainen. Nopeuksille on yläraja eli valonnopeus koska massa ja gravitaatio yhdistetään nopeuden kiihtyvyyteen. Aika määritellään kellojen mukaan jotka hidastuvat voimakkaissa gravitaatiokentissä. Fysikalistinen hahmotustapa jossa havaitsijan paikka ja gravitaatio ovat ensisijaisia ilmiöiden hahmotuksen kannalta.

        Kvanttifysiikka:

        Aika on ensisijainen. Nonlokaali. Lomittuminen jossa entiteetit ovat jo tavallaan jokaisessa paikassa ja jossa voi olla useita vaihtoehtoisia olemassaoloja samassa paikassa (superpositiot) ja todennäköisyysaallot. Havaitsija- tai tietoisuuskeskeinen hahmotustapa.

        ....

        "keskityn vain kohtaan Zenonin paradoksista"

        "Mikä on uusi tulkinta noista paradokseista."

        Minusta nuo Zenonin paradoksit osoittavat ettei aikaa ja paikkaa osata hahmottaa oikein. On olemassa myös kvanttifysikaalinen versio Zenonin paradoksista:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_Zeno_effect

        jossa hiukkasen muutos on estetty sen takia että sitä mitataan keskeytyksettä ja tämä liittyy myös Heisenbergin epämääräisyysperiaatteeseen jossa hiukkasen paikkaa ja nopeutta ei voida mitata samanaikaisesti joka oli oikeastaan jo tuon alkuperäisen Zenonin paradoksin olennaisin idea.

        "Enkä nyt tarkoita tylsää matemaattista, suppenevien sarjojen ratkaisua,
        tai kreikkalaisten puuttuvaa raja-arvon käsitettä.
        vaan mikä on vikana loogisesti vaikkapa Akhilleus-paradoksissa."

        Niin tuo on se tapa millä tuo paradoksi kierretään käytännössä mutta se ei silti ratkaise sitä perusongelmaa joka vieläkin kummittelee kvanttifysiikassa eli ts. kun objekti on tarkasti jossain paikassa niin se ei voi liikkua samanaikaisesti ja jos se taas liikkuu niin se ei voi olla tarkasti jossain paikassa.

        Bearden puhuu kirjoissaan myös aikaenergiasta ja aikamassasta mikä voi tuntua hyvin oudolta nykyfysiikkaan ja varsinkin suhteellisuusteorioihin perehtyneeltä eli ts. hahmottaa ajan paljon laajemmin kuin pelkkänä delta-t:nä fysiikan kaavoissa tai peräkkäisinä pysäytyskuvina.

        Yleensä fyysikot hahmottavat paikan eli ns. aineen ensisijaisena ja ajan taas toissijaisena tai illuusiona mutta poikkeuksiakin löytyy kuten Lee Smolin ja hänen kirjansa 'Time reborn'

        https://en.wikipedia.org/wiki/Time_Reborn


        "Voihan sitä spekuloida villisti vuosikaupalla, toisaalta kannattaako siihen
        käyttää rajallista, ajan suhteen, aivoaikaansa?"

        Minusta kannattaa koska minusta aivot eivät ole sama asia kuin tietoisuus vaan lähinnä resonanssi- tai interferenssiväline tietoisuuden lokalisoimiseen eli eräänlainen tietoisuuden "radiovastaanotin" ja todellisuuden suodatin.

        Jos haluaa irtautua siitä tavanomaisesta ja rutiininomaisesta hahmotustavasta ja nähdä sitten maailman ikäänkuin uusin silmin niin kannattaa spekuloida mahdollisimman villisti ja yrittää samalla kyseenalaistaa kaikki olemassaolevat vakiintuneet käsitykset ja sitten leikitellä niiden kanssa jonkun aikaa ja katsoa jos löytyisi jotain mielenkiintoista joka voisi parhaassa tapauksessa olla jopa konkreettisesti toteutettavissa.

        Todennäköisyys aivan uusille keksinnöille ja ideoille on tietysti äärimmäisen pieni mutta jos ei edes yritä niin ei niitä myöskään koskaan löydä eikä edes helposti huomaa vaikka löytäisikin vahingossa.

        Nobelit eikä muukaan sosiaalinen höpötys & hypetys ei itseäni kiinnosta pätkääkään vaan lähinnä inhottaa joten moltivaationi on puhtaasti se että olen utelias ja käytän runsaan joutilaisuuteni itseäni kiinnostavien ja kiehtovien asioiden tutkimiseen ja olen näin toiminut jo yli 40 vuotta.


        Itseäni kiehtoo ja motivoi ajan ja avaruuden perustan tutkimisessa mm. kaukonäkeminen joka on tavallaan sekä aika- että paikkamatkailua ja kaukokokemusta ajan & paikan rajoituksista riippumatta ja hyvinkin todellista vaikka siinä on sama ongelma kuin kaikessa muussakin ei-käsitteellisessä kokemisessa eli tulkintavirheiden mahdollisuus.

        Kaukonäkeminen ja varsinkin ns. kontrolloitu kaukonäkeminen ei ole huuhaata vaan aivan todellinen jokaisen hankittavissa oleva kyky ja muutenkin todellisuuden jakaminen huuhaa vs tiede/todellisuus on sellaista dialektiikkaa joka ei lisää millään tavalla asioiden ymmärtämistä vaan lähinnä tuottaa vain loputtomia kiistoja eli polarisaatiota erilaisten osa-totuuksien välillä.

        Belisario


    • "Muutos on periaatteessa mahdotonta pelkässä 3d ulottuvuudessa ( Zenonin paradoksit) joten koko luonnontieteiden kokonaisuuden ja perinteisen matematiikan & logiikan perusta on virheellinen."

      Aito muutos ja liike on mahdotonta, mutta kyseessähän on liikkeen illuusio, kuten elokuvissa, jotka näyttää liikkuvan koska meidän aivot toimii sillä tavalla että kun kuvat vaihtuu nopeasti, me näemme sen liikkeenä, vaikka mikään ei oikeastaan liiku.

      "Eli ts. syitä ei voi koskaan havaita. Kaikki havaittu on aina seurausta. Kausaliteetti ilmenee ajan ulottuvuuden kautta havaitsijoille eli kyseessä on 4d t todellisuus."

      Todellista kausaliteettia ja syytä ei voi koskaan havaita, koska kaikki mitä me havaitsemme on aina seurausta. Mutta meillä ei ole mitään hyötyä siitä todellisesta aiheuttajasta, koska se on ikuisesti havaitsematon. Kaikki teknologia on tuotettu tieteellä ja havaitsemalla asioita. Tieteen avulla me näemme koko ajan enemmän asioita jotka aikaisemmin on ollut näkymättömiä meille, mutta sitä todellista näkymätöntä kaiken aiheuttajaa on mahdoton löytää.

      • Anonyymi

        "Aito muutos ja liike on mahdotonta, mutta kyseessähän on liikkeen illuusio, kuten elokuvissa, jotka näyttää liikkuvan koska meidän aivot toimii sillä tavalla että kun kuvat vaihtuu nopeasti, me näemme sen liikkeenä, vaikka mikään ei oikeastaan liiku."

        Ei liike ja muutos voi olla illuusio koska muutosta tapahtuu eikä se ole selitettävissä siten että siitä illuusiosta tehdään fakta.

        "Todellista kausaliteettia ja syytä ei voi koskaan havaita, koska kaikki mitä me havaitsemme on aina seurausta."

        Tuokin on liian äärimmäisyyteen viety johtopäätös. Minusta sekä aistit että nykyiset mittauslaitteet ovat puutteellisia mutta siitä näkyvästä todellisuudesta voidaan päätellä se näkymätön todellisuus epäsuorasti ja itse olen jopa sitä mieltä että ihmisen havaintokyky ei rajoitu pelkästään fysikaalisiin aisteihin vaan ihminen on potentiaalisesti herkin mahdollinen "mittauslaite" ja sitä ns. yliaistillista havaintoa voi kehittää eri metodein joista tärkein on mielen tasapainottaminen ja "irrallistaminen" esim. erilaisten meditaatiotekniikoiden avulla.

        "Mutta meillä ei ole mitään hyötyä siitä todellisesta aiheuttajasta, koska se on ikuisesti havaitsematon. "

        Olemme fysikaalisten aistien tasolla tavallaan 3d maailman asukkaita ja ne näkymättömät aiheuttajat ovat 4d tai jopa 5d,6d jne tasoilla esim. tähän tyyliin vertailemalla vertauskuvan avulla meidän 3d todellisuutta littumaan 2d todellisuuteen ja miten siinä näyttäytyvät 3d objektit.

        TED-Ed - Flatland

        https://www.youtube.com/watch?v=MGv8MMi8QO0

        Yliaistillisilla kyvyillä voimme havaita ne syyt jotka ovat 4d tai 5d tasolla jotka ilmenevät 3d tasoilla epälineaarisesti ilmentyvinä anomalioina.


        "Kaikki teknologia on tuotettu tieteellä ja havaitsemalla asioita. Tieteen avulla me näemme koko ajan enemmän asioita jotka aikaisemmin on ollut näkymättömiä meille, mutta sitä todellista näkymätöntä kaiken aiheuttajaa on mahdoton löytää."

        Tieteen tärkein anti onkin teknologia mutta todellisuuden kokonaisuuden hahmottamiseen tarvitaan enemmän koska tiede on aina kollektiivista ja ulkopuolista 3. persoonan 3d hahmotusta eikä siis tavoita sitä koko todellisuutta koskaan.

        Belisario


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Aito muutos ja liike on mahdotonta, mutta kyseessähän on liikkeen illuusio, kuten elokuvissa, jotka näyttää liikkuvan koska meidän aivot toimii sillä tavalla että kun kuvat vaihtuu nopeasti, me näemme sen liikkeenä, vaikka mikään ei oikeastaan liiku."

        Ei liike ja muutos voi olla illuusio koska muutosta tapahtuu eikä se ole selitettävissä siten että siitä illuusiosta tehdään fakta.

        "Todellista kausaliteettia ja syytä ei voi koskaan havaita, koska kaikki mitä me havaitsemme on aina seurausta."

        Tuokin on liian äärimmäisyyteen viety johtopäätös. Minusta sekä aistit että nykyiset mittauslaitteet ovat puutteellisia mutta siitä näkyvästä todellisuudesta voidaan päätellä se näkymätön todellisuus epäsuorasti ja itse olen jopa sitä mieltä että ihmisen havaintokyky ei rajoitu pelkästään fysikaalisiin aisteihin vaan ihminen on potentiaalisesti herkin mahdollinen "mittauslaite" ja sitä ns. yliaistillista havaintoa voi kehittää eri metodein joista tärkein on mielen tasapainottaminen ja "irrallistaminen" esim. erilaisten meditaatiotekniikoiden avulla.

        "Mutta meillä ei ole mitään hyötyä siitä todellisesta aiheuttajasta, koska se on ikuisesti havaitsematon. "

        Olemme fysikaalisten aistien tasolla tavallaan 3d maailman asukkaita ja ne näkymättömät aiheuttajat ovat 4d tai jopa 5d,6d jne tasoilla esim. tähän tyyliin vertailemalla vertauskuvan avulla meidän 3d todellisuutta littumaan 2d todellisuuteen ja miten siinä näyttäytyvät 3d objektit.

        TED-Ed - Flatland

        https://www.youtube.com/watch?v=MGv8MMi8QO0

        Yliaistillisilla kyvyillä voimme havaita ne syyt jotka ovat 4d tai 5d tasolla jotka ilmenevät 3d tasoilla epälineaarisesti ilmentyvinä anomalioina.


        "Kaikki teknologia on tuotettu tieteellä ja havaitsemalla asioita. Tieteen avulla me näemme koko ajan enemmän asioita jotka aikaisemmin on ollut näkymättömiä meille, mutta sitä todellista näkymätöntä kaiken aiheuttajaa on mahdoton löytää."

        Tieteen tärkein anti onkin teknologia mutta todellisuuden kokonaisuuden hahmottamiseen tarvitaan enemmän koska tiede on aina kollektiivista ja ulkopuolista 3. persoonan 3d hahmotusta eikä siis tavoita sitä koko todellisuutta koskaan.

        Belisario

        "Ei liike ja muutos voi olla illuusio koska muutosta tapahtuu eikä se ole selitettävissä siten että siitä illuusiosta tehdään fakta."

        Elokuvissahan on esimerkki liikkeestä joka on illuusio. Eihän kukaan elokuvissa oikeastaan liiku minnekään, koska kaikki elokuvat koostuu liikkumattomista kuvista jotka vaihtuu.

        "ihminen on potentiaalisesti herkin mahdollinen "mittauslaite" ja sitä ns. yliaistillista havaintoa voi kehittää eri metodein joista tärkein on mielen tasapainottaminen ja "irrallistaminen" esim. erilaisten meditaatiotekniikoiden avulla."

        Olen lukenut ihmisistä jotka on kuulemma nähnyt atomien sisälle henkisillä kyvyillä, ja heidän kuvaamat atomit sisälsi hiukkasia pienempiä kuin kvarkit. Tulevaisuudessa ehkä näemme oliko ne oikeassa, jos voimme joskus nähdä atomeja paremmin. Toinen mahdollisuus on meditaatio aiheuttaa häiriöitä aivoihin, ja siksi ihmiset alkaa esim. näkemään hallusinaatioita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2434
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1788
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1581
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1515
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe