Kuten tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet, Palstantarkastajana tunnettu oikeakielisyyden ammattilainen ei ole viime päivinä enää puuttunut sopimattomiin teksteihin Kemijärven Suomi24 -palstalla. Tähän ovat johtaneet henkilökohtaiset syyt.
Työmme palstan siivoamiseksi on epäonnistunut. Ylläpito ei poista tekstejä, jotka ovat rivoja, irstaita, kaksimielisiä ja sisältävät seksuaalivihjauksia tai jopa suoria parittelun kuvauksia. Edes ensimmäisen asialuokan poistovaateita ei huomioida. Sen sijaan Palstantarkastajan omia kirjoituksia poistetaan, vaikka ne ovat täydellisen asiallisia. Lisäksi Palstantarkastajan hyvä työ kääntyy itseään vastaan, sillä aina kun hän huomauttaa siveettömän tai epäasiallisen viestin osalta, seuraa lukuisia todella törkeitä viestejä vastaukseksi. Palstantarkastajastakin on esitetty vihjauksia, että hän eläisi siveetöntä elämää ja lähestyisi ns. ukkomiehiä sopimattomalla tavalla. Järkyttäviä valheväitteitä emme jaksa enää lukea. Halusimme vain tehdä tästä palstasta siistimmän, että sitä olisi kaikkien turvallista lukea. Enää emme voi valitettavasti osallistua tähän.
Palstantarkastaja (entinen)
Kemijärven keskustelun taso/ Palstantarkastajan ratkaisu
40
1249
Vastaukset 40
- Anonyymi
Onko kyse kaksimielisyydestä? Jos on, niin viesti on poistettava.
Palstantarkastaja - Anonyymi
Tarkastaja itse tänne kirjoittelee noita juttuja ja itse Arvostelee. Aika sekopäistä
Palsternakkatarkastaja- Anonyymi
Palstantarkastajalla esiintyy myös antinegana, ja ties montako sivupersoonaa hänellä o sen lisäksi. Harmiton tyyppi kaiken kaikkiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstantarkastajalla esiintyy myös antinegana, ja ties montako sivupersoonaa hänellä o sen lisäksi. Harmiton tyyppi kaiken kaikkiaan.
Huh, voi nenä ja peräpään pärske! En ole sama henkilö vaan POSITIIVISUUDEN materialisoitunut henki. Kumpa jokainen osaisi rentoutua hiljaisuuden metsässä ja halaisi äiti maan puita ja sammaleita. POIS NEGA, likaviemärin musta mönjä! Kiitos kiitos <3
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huh, voi nenä ja peräpään pärske! En ole sama henkilö vaan POSITIIVISUUDEN materialisoitunut henki. Kumpa jokainen osaisi rentoutua hiljaisuuden metsässä ja halaisi äiti maan puita ja sammaleita. POIS NEGA, likaviemärin musta mönjä! Kiitos kiitos <3
Senkin matkija identiteetinvaras
- Anonyymi
Kemijärvihän on tunnettu punaniska kaupunki. Isänmaallisia tyhmiä hulluja. PALJON!
- Anonyymi
Täällähän ei tarvitse kenenkään asettua muiden yläpuolelle ja alkaa sensuroimaan toisten kirjoituksia, siihen on ylläpidolla oma käytäntö.
Aikoinaan oli käytäntö että oli ylläpidon hyväksymiä palstan seriffejä jotka myös olivat rekisteröityneet virallisesti kyseiseen työhön. En tiedä onko kyseinen käytäntö voimassa valvontaa tehdään jo automaattisesti tekoälyn voimin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällähän ei tarvitse kenenkään asettua muiden yläpuolelle ja alkaa sensuroimaan toisten kirjoituksia, siihen on ylläpidolla oma käytäntö.
Aikoinaan oli käytäntö että oli ylläpidon hyväksymiä palstan seriffejä jotka myös olivat rekisteröityneet virallisesti kyseiseen työhön. En tiedä onko kyseinen käytäntö voimassa valvontaa tehdään jo automaattisesti tekoälyn voimin.Nyt kun Palstantarkastaja lähti, niin rivouksia puhuvat iloitsevat! Surullinen päivä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kun Palstantarkastaja lähti, niin rivouksia puhuvat iloitsevat! Surullinen päivä!
Vain syntinen voi nähdä rivouden ja viaton ei sitä näe vaikka elää sillä lailla. Ennen syntiinlankeemusta kaikki oli alasti taivaissa ja syntiinlankeemus sai silmän näkemään rivouden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kun Palstantarkastaja lähti, niin rivouksia puhuvat iloitsevat! Surullinen päivä!
Empä usko palstantarkasta joskus ärsytti pahat pojat liikkeelle.
Tämä rivouksien kirjoittelu kertoo ihmisen yksinäisyydestä. Paikkakunta joka on vanhusvoittoinen ja naiset ovat kadonneet kasvukeskuksiin eipä ole nuorilla miehillä kohta muuta kuin päästää mielikuvitus valloilleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Empä usko palstantarkasta joskus ärsytti pahat pojat liikkeelle.
Tämä rivouksien kirjoittelu kertoo ihmisen yksinäisyydestä. Paikkakunta joka on vanhusvoittoinen ja naiset ovat kadonneet kasvukeskuksiin eipä ole nuorilla miehillä kohta muuta kuin päästää mielikuvitus valloilleen.Lopetetaan rivot jutut!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopetetaan rivot jutut!
Olet oikeassa! Aika siirtyä jutuista tekoihin. 😝
- Anonyymi
Legendaariset nimimerkit takaisin!
JakopinBaini
Kaius & Kaisu Kätsy
Jussi Juttu
Ei-Luusualainen
Jos Palstantarkastaja lopettaa ja Anti-Nega sekoaa, niin riittäähän meillä näitä!- Anonyymi
Legendaarinen on myös Sodankylän kuuluisa Seita-baari!
Mitä Kemijärvellä on legendaarista, no ainakin Suomun kotaravintola.
- Anonyymi
Palstantarkastaja kiitti ja kuittasi!
Mitä me muut teemme? Olisiko Kemijärven Face-ryhmä parempi?- Anonyymi
Puskaradio myös?
- Anonyymi
Trump vastustaa tukipakettia,uutisoi yleisradio maanantaina.
Tässä on asiasta totuus.
Nykyinen presidentti Donald Trump on vaatinut 600 dollarin suuruisen elvytyspaketin sijaan 2000 dollarin avustusta. Edustajainhuone päätti asiasta äänin 275-134.
Näin on totuus,tuossa asiassa.
Miksi radiossa "toitotetaan",että Trump vastustaa elvytyspakettia?- Anonyymi
Onko tämä Trump tähän liittyvä asia? Onko hän Palstantarkastaja? Eikö persut käsitä, että jokaiseen ketjuun sen aiheet. Tässä on Palstantarkastajan sekoilu aiheena eikä Trumpin tukipaketti. Koita persu käsittää.
- Anonyymi
Saisi kyllä Palstantarkastaja palata, mutta valtuuksilla, että nämä kirosana ja seksi jutut poistuvat myös.
- Anonyymi
Housut pois ja touhuamaan! Puheet teoiksi!
- Anonyymi
Eikö mikään muutu?!
- Anonyymi
Pierujutut ja tehdasjutut yhtä uskottavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pierujutut ja tehdasjutut yhtä uskottavia.
Tehtaan tuloa ei kukaan voi estää tietenkin se herättää kateutta ja v*tuttaa paskoja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pierujutut ja tehdasjutut yhtä uskottavia.
No kuitenkin se tehdas tulee ja vastustajat ei voi mitään!!!!!!
SUOMU! BIOREF
- Anonyymi
Huumoria saa olla, mutta kiroilu pois.
- Anonyymi
Haukiviikoilla kävi juhlapuhujana itse Isä Mitro (ex-meppi, demari), jolla on aina vitsiä ja "pilkettä silmäkulmassa". Hän piti Kemijärvellä puheen, josta täällä Kemijärven palstallakin melkein joka viikko puhutaan. Sellaista huumoria saisi olla enemmän.
Katsokaa Youtube "palvelusta" tuo video, joka esittää Haukiviikkojen pääjuhlaa Kemijärven Taivaan Tulien Torilla nimisessä paikassa, siinä on itse Isä Mitro puhujana ja puheessa on tunnetusti aina huumori mukana! Ensi kesänä haukiviikot takaisin!
https://www.youtube.com/watch?v=H5hqmo2mJmI&t=73s - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haukiviikoilla kävi juhlapuhujana itse Isä Mitro (ex-meppi, demari), jolla on aina vitsiä ja "pilkettä silmäkulmassa". Hän piti Kemijärvellä puheen, josta täällä Kemijärven palstallakin melkein joka viikko puhutaan. Sellaista huumoria saisi olla enemmän.
Katsokaa Youtube "palvelusta" tuo video, joka esittää Haukiviikkojen pääjuhlaa Kemijärven Taivaan Tulien Torilla nimisessä paikassa, siinä on itse Isä Mitro puhujana ja puheessa on tunnetusti aina huumori mukana! Ensi kesänä haukiviikot takaisin!
https://www.youtube.com/watch?v=H5hqmo2mJmI&t=73sAloituksen tekijä ei ollut palsttantarkistajan kirjoittaja, jos olisi hänellä on rekisteröity nimimerkki ettei kukaan pysty esiintymään hänenä.
Palstantarkistajan kirjoituksia ei kukaan muu voi poistaa, niinkuin hän väitti.
Jos palstantarkistaja näkee epäasiallisia kirjoituksia hän voi ne poistaa. Täällä on muitakin poistettavia kun nuo kaksimieliset. Minä kyllä poistaisin nuo isä Mitro ja Suomu vouhotukset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloituksen tekijä ei ollut palsttantarkistajan kirjoittaja, jos olisi hänellä on rekisteröity nimimerkki ettei kukaan pysty esiintymään hänenä.
Palstantarkistajan kirjoituksia ei kukaan muu voi poistaa, niinkuin hän väitti.
Jos palstantarkistaja näkee epäasiallisia kirjoituksia hän voi ne poistaa. Täällä on muitakin poistettavia kun nuo kaksimieliset. Minä kyllä poistaisin nuo isä Mitro ja Suomu vouhotukset.Palaa takaisin!!!!!!!!!!!
Siivoa pois saasta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palaa takaisin!!!!!!!!!!!
Siivoa pois saasta!Pallintarkastaja on kielenhoidon ammattilainen 😝💦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pallintarkastaja on kielenhoidon ammattilainen 😝💦
Kemijärvellä vaikuttaa olevan omituisia ihmisiä. Onko teillä jotain mielenterveysongelmia vai onko luonteenne tuollainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kemijärvellä vaikuttaa olevan omituisia ihmisiä. Onko teillä jotain mielenterveysongelmia vai onko luonteenne tuollainen?
Hävettää olla Kemijärveläinen. Mitä turistitkin miettii meistä.
- Anonyymi
Päinvastoin! Sekopäät ovat tutkitusti niitä siveellisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin! Sekopäät ovat tutkitusti niitä siveellisiä.
mä mikään sekopää ainakaan
en oo p-pääkään vaikka sanovat
Suomulle mä vaan isoan!
- Anonyymi
Täälä on vain yksi 1 kirjoittaja revi siitä palstatarkastaja kirjoittelee yksinään.
- Anonyymi
Palstantarkastushomma on siirtynyt Enontekiölle
- Anonyymi
Ei oo tuossa ruokakauppaan menee
- Anonyymi
Palaa takaisin, siivoa tämä roska
- Anonyymi
Tuu jo takas!
- Anonyymi00049
Kemijärven Haukiviikot.
Tuokaa tänne.- Anonyymi00050
Hauki oli ennen roskakala.
Nyt se on herrojen herkku.
Haukipulla, särkipaistos.
Tulkaa kalastamaan Kemijärvelle!
Täällä tykätään makoisista herkkukaloista. On tosi hyvän makuista, kun laittaa marinaadi kastikkeen. Hauen maku on monelle vastenmielinen, mutta hyvällä valmistuksella gourmet herkku.
Isä Mitro oli kunniavieras.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 158764
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25760Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.100730Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93677Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22592
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks35524On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78470- 39455
- 57445
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.75437- 70433
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9429Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 54408
- 40407