Vai muka ihmisen syytä kaikki?!? HAH HAH

Eiväthän fyysikot osaa selittää edes ns. painovoimaa.

Eivät saa aikaiseksi fysiikan kaiken teoriaa.

Pitäisikö silti uskoa että ihmisen syytä olisi kaikki se mitä ilmastolle tapahtuu?

Eihän siinä ole mitään järkeä!!!

🤔

Sattumoisin koko Aurinkokunta aktivoitui huhtikuun 28 päivä 2020 ja viiveellä säähän isosti vaikuttavia sää-ilmiöitä ainakin Aurinkoon, Jupiteriin ja Maapallolle.

Eli Aurinkokuntaan työntyi magnetartähdestä lähtöisin ollut energiapulssi joka näyttäisi sisältäneen myös erittäin paljon pimeää energiaa joka sai aikaan viiveellä esim. Atlantille paljon normaalia enemmän hirmumyrskyjä.

30 nimettyä hirmumyrskyä.

Samoin kävi 2004 joulukuun 27 päivä Aurinkokuntaan työntynyt energiapulssi.

2005 syksyllä 28 nimettyä myrskyä.

Ja nämäkö sitten ovat muka ihmisten aikaansaamia muutoksia?!?

Höpö höpö juttuja.

Aivan turhaan ihmisiä syytetään ilmastonmuutoksista.

Muutoksista joita on aina tapahtunut Maapallolla ja koko Aurinkokunnassa.

Ovatko nyt Juoiterissa voimistuneet myrskyt ihmisten syytä?

Oliko ihmisen syytä että Aurinkokin aktivoitui tuon huhtikuisen energiapulssin jälkeen viiveellä?!?

🤔

13

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oliko ihmisen syytä että tämä merkittävä kirjallinen teos ilmestyi tänne?

    • Anonyymi

      Sinulla on erittäin pimeitä ajatuksia.

    • Anonyymi

      Ja niin tuli Savorinenkin paikalle. Enää puuttuu Olli, niin täällä on hömelöiden kokoontumisajot.
      Sulla on Jukka kuperkeikkoja heittämättä monen vuoden edestä. Ei taida tiedeyhteisö vieläkään olla hyväksynyt OSP malliasi.

      • Anonyymi

        Kuka on tämä Savorinen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on tämä Savorinen?

        Jukka tunnustaa fysiikassa vain työntävän voiman. Gravitaatiokin johtuu maapallon kiihtyvästä laajenemisesta. Hänellä atomit räjähtelevät, fotonit kiihdyttelevät ja säteilevät, ja kaikki fyysikot ovat tietenkin väärässä. Hänen kaikkia mittauksia väistelevät tonttutihentymänsä aiheuttavat vuorovaikutuksia aina sen mukaan, mitä hänen höpinänsä kulloinkin vaatii. Jo kymmenisen vuotta sitten hän lupasi heittää kymmenen kuperkeikkaa Kuopion torilla, mikäli hänen teoriaansa ei olisi hyväksytty seuraavan vuoden aikana yleisesti.
        No ei ollut.
        Kaksi kansalaisadressiakin fysiikan tutkimuksen muuttamiseksi saivat yhteensä viitisenkymmentä allekirjoitusta.

        Tätä samaa toistakymmentä vuotta lukemattomilla keskustelupalstoilla ja tuubivideoilla. Vauva.fi on kuulemma ollut erikoisimpia palstoja hänen uuden fysiikansa esittelyfoorumeja.


    • Anonyymi

      Eipä tuo juuri eroa muitten palstan denialistien lässytyksestä.

    • Anonyymi

      Maa pallo on lähestynyt aurinkoa, ei näy mittauksessa koska, pallo on venähtänyt, ja gps-satelliitit käyvät hitaammalla lisääntyneen elektroni-paineen vuoksi.

    • Anonyymi

      On se jännä että Jupiterin myrskyt voimistuivat tämän vuoden huhtikuun jälkeen viiveellä.

      Ihmisen syytähän sekin tietysti.

      Joku ylimääräinen vero äkkiä ja pelastetaan Jupiterinkin ilmasto.

      🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Ja mikä saa sinut päättelemään, että kymmeniä vuosia jatkuneella maapallon ilmaston lämpenemisellä ja huhtikuussa voimistuneilla Jupiterin myrskyillä olisi yhteinen tekijä?
        Jutuissasi ei ole järjen häivää, eikä ole ikinä ollutkaan.

        Kuperkeikkaa pukkaa taas.


    • Anonyymi

      Salaliittopalsta on sopivampi paikka tuollaiselle kirjoitukselle.

    • Anonyymi

      Nykyfysiikan mukaan planeetat eivät voi syklittää Aurinkoa.

      Mutta kyllä ne syklittävät.

      Asia joka voidaan nyt todistaa tieteellisesti.

      Kaasuplaneetat ovat tällä hetkellä ryhmittyneet sopivasti samalle puolelle Aurinkoa. Ja vieläpä siten että niiden vaikutus Auringon pintaa kohti työntyvään magneettiseen aineeseen tapahtuu sen jälkeen kun Auringon pinta on ollut Auringon keskustan ja galaksin keskustan supermassiivisen kohteen välisellä aluella.

      Ok, nyt vaan tarkastetaan millä alueella Auringonpurkaukset esiintyvät enimmäkseen seuraavan 2 - 3 vuoden aikana.

      Eli minä väitän että avaruudessa laajenevista planeetoista työntyy ulos avaruudessa laajenevaa työntävää voimaa jota työntyy avaruudessa laajenevan Auringon sisälle ja tuo laajeneva työntävä voima vuorovaikuttaa enemmän Auringon pintaa kohti työntyvän magneettisen aineen kanssa, saaden sen laajenemisen kiihtymään, jolloin sen vauhti kiihtyy kohti avaruudessa laajenevan Auringon pintaa.

      Sitä mukaa kuin Auringon pinta kiertyy tuolle alueelle, siltä alueelta Auringon sisälle työntyvä laajeneva työntävä voima, joka siis peräisin galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta, kiihdyttää Auringon pintaa kohti työntyvän magneettisen aineen laajenemista.

      Sen jälkeen laajenevaa työntävää voimaa sekä Jupiterista, että Saturnuksesta.

      Näin purkaukset viiveellä näiden vaikutuksen takia about sillä alueella jossa Maapallo on elo - syyskuussa.

      Eli jos Auringonpilkku ilmestyy Auringon pinnalle ennen kuin tuo alue on Auringon keskustan ja supermassiivisen kohteen välisellä alueella, niin silloin se kasvaa sitten kun Auringon pinta ja pilkku sen mukana on liikkunut tuolle alueelle ja mahdollinen purkaus sillä alueella missä Jupiter ja Saturnus nyt tai melko pian sen jälkeen.

      Eli jaetaan Aurinko kahteen puoliskoon.

      Eli sillä alueella jossa Maapallo on silloin kun meillä on elokuu - tammikuu. Ja alue jossa Maapallo on helmikuusta heinäkuulle.

      Eli todennäköisyys että Auringonpurkaus osuu Maapalloon, tulee olemaan selkeästi suurempi elokuun - tammikuun välisellä ajalla kuin helmikuun - heinäkuun välisellä ajalla.

      🤔

      • Anonyymi

        Auringonsäteilyhän on koko auringon vetovoiman puristuksessa auringon keskustan atomeista puristuvaa ydinenergiaa, sen seurauksena auringon veto- ja työntövoimakentät sekä sisäinen puristusvoima ja säteily heikkenevät. Säteilyn heikentymistä kompensoi auringon veto- ja työntövoimakenttien epälineaarisuudesta seuraava maan lähentyminen aurinkoa jonka vastavoimana toimii atomin veto- ja työntövoimien vastakkainen epälineaarisuus. Lopulta kun aurinko on haalea pallo, maa on jo auringon kainalossa.
        Atomin veto- ja työntövoima ovat atomin ydinenergian epäkeskoisuutta joka määräytyy siihen vaikuttavien veto- ja työntövoimakenttien ja atomien energiatason mukaan.
        Vetovoimakenttä vaikuttaa taivaankappaleiden sisällä ja välillä, työntövoimakenttä ainoastaan taivaankappaleiden välillä.
        Työntövoimakentän johdosta maan yön puolella kilo ei ole painavampi kuin päivän puolella, ottaen huomioon auringon, tai kuun sijainnin!

        Metsienhakkuut lisäävät pilvisyyttä. Pilvisyys vaikuttaa atomien energiatasoon ja lähentää aurinkoa maapalloon.

        Kuinka tuollaisia pikkukuvia saa tekstiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auringonsäteilyhän on koko auringon vetovoiman puristuksessa auringon keskustan atomeista puristuvaa ydinenergiaa, sen seurauksena auringon veto- ja työntövoimakentät sekä sisäinen puristusvoima ja säteily heikkenevät. Säteilyn heikentymistä kompensoi auringon veto- ja työntövoimakenttien epälineaarisuudesta seuraava maan lähentyminen aurinkoa jonka vastavoimana toimii atomin veto- ja työntövoimien vastakkainen epälineaarisuus. Lopulta kun aurinko on haalea pallo, maa on jo auringon kainalossa.
        Atomin veto- ja työntövoima ovat atomin ydinenergian epäkeskoisuutta joka määräytyy siihen vaikuttavien veto- ja työntövoimakenttien ja atomien energiatason mukaan.
        Vetovoimakenttä vaikuttaa taivaankappaleiden sisällä ja välillä, työntövoimakenttä ainoastaan taivaankappaleiden välillä.
        Työntövoimakentän johdosta maan yön puolella kilo ei ole painavampi kuin päivän puolella, ottaen huomioon auringon, tai kuun sijainnin!

        Metsienhakkuut lisäävät pilvisyyttä. Pilvisyys vaikuttaa atomien energiatasoon ja lähentää aurinkoa maapalloon.

        Kuinka tuollaisia pikkukuvia saa tekstiin.

        Älykännykällä ainakin. Mielestäni tuollaisten kuvien käyttö kertoo kirjoittajan kyvyttömyydestä asialliseen keskusteluun. Ne on tehty pentujen viestintään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      629
      20583
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      103
      17356
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      393
      9610
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      106
      7874
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      24
      5307
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      235
      4724
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      135
      2513
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      62
      1575
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      115
      1520
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      39
      1330
    Aihe